lauantai 18. maaliskuuta 2017

Arkikuvia 11/52

VIIKKO 11

"Nuu-nuu" tai "Imaus", ihan miten vaan haluaa sitä kutsua!


Imuri, se kuuluu joka arkipäivään. Edellinen "Imaus" kesti 16 vuotta. Tosin Beibe joutui sitä korjaamaan useaan otteeseen. Jokin aikaa sitten jouduimme ostamaan uuden imppaajan. Minulla meni hermot, kun varren teleskooppitoiminto ei toiminutkaan enään ja käsi saattoi tuskallisesti nipistyä putken väliin. "Hän" kuitenkin jatkaa elämäänsä puimalassa ja imuroi autoja ym. likaisempia juttuja.
Me emme juurikaan "harrasta" siivoomista viikonloppuina. Ei, vaan imuri "laulaa" arkisin ja kortteeraa yleensä sisäeteisessä. Siitä se on näppärä ottaa käyttöön, jos roskat ja karvat alkaa ahdistamaan. Kuuluu vähän niinkuin sisustukseen!
Puulämmitys, koira ja kissa, ja tietysti me itse, ramppaamme jatkuvasti sisään ja ulos. Ja roskaa ynnä muuta karvaa ja sontaa tulee sisälle kuutiokaupalla. Kutterinlastua, heinää, turvetta ja kyllä, ihan sitä itteensäkkin tulee tallikuteiden mukana. Meillä kun ei ole mitään kodinhoitohuonetta tms. missä voisi rytövaatteet riisua.
Minua ei sonta yleensä ahdista, Beibe on meillä se joka siivoaa enemmän kuin minä. Kyllä, olen onnellisesti naimisissa miehen kanssa joka siivoaa. Repikää siitä! Hän saattaa imuroida ihan aikansa kuluksi. Outoa, mutta en valita. Yritänkin pitää tämän miehen tyytyväisenä (melkein) kaikin keinoin!

keskiviikko 15. maaliskuuta 2017

Piikkikamujen herättelyä kevääseen!



Kaktukset ovat selvinneet hienosti talvesta. Olen viimeksi kastellut niitä marraskuussa ja ne ovat olleet niin sanotusti talviunilla siitä saakka. Mutta nyt on aika herätä kevääseen!



Olen lueskellut paljon kaktusten hoidosta. Vaikka monien ohjeiden mukaan niitä ei tarvi hoitaa ollenkaan! Mutta ajatuksenani olisi viedä ne ulos kesällä ja jottei ne saisi ihan hirvittävää shokkia, yritän ainakin tehdä parhaani sen suhteen.



Koska piikkiset ovat olleet ilman vettä vajaat viisi kuukautta, kastelu pitää aloittaa hellästi. Erään kaktusharrastajan ohjeen mukaan, kannattaa ensin suihkutella kevyesti kaktuksia. Uinuvat kasvit luulevat sitä kevätsateeksi ja karistavat unet piikeistään. Joten näin tein!




Muutaman päivän päästä suihkuttelusta, kaktuksia aletaan kastelemaan. Isoille voi antaa pari-kolme desiä vettä. Pienemmille vähemmän, ehkäpä puoli desiä.
Minullahan ei isoja kaktuksia ole kuin se pinkkipiikkinen ruostekaktus. Ja toinen ääripää on se uusi ihan ikku pikku pallero. Se sai vettä 10 ml. Ja sitähän pitää kastella muutenkin useammin, kuin noita isompia kavereita.




Kaktuksen kastelemisessa olen huomannut käteviksi lääkeruiskun ja urheilujuomapullon. Lääkeruiskulla pysyy selvillä siitä, kuinka paljon kukin on saanut vettä.




Kesäaikaan, kun kastelu ei ole ihan niin tarkkaa, urheilujuomapullon nokalla saa veden kivasti turautettua kaktuksen juurelle. Ei ole pelkoa, että vettä jää johonkin kasvin koloon jemmaan ja kaktusta mädännyttämään.



No, nyt kun olen antanut herättävät ruiskeet piikkikamuilleni, odotan kolme viikkoa ja kastelen niitä uudestaan. Tarkkailen valon määrää ja kuinka lämmintä sisällä alkaa olemaan. Talvellahan meillä on aikas viileätä. Tietysti pitää kaktuksiakin katsella, tapahtuuko niissä mitään. Jos hyvin käy, alkavat vaikka kasvamaan. Kukkia en uskalla edes toivoa!


Mitäs, onko Teillä kaktuksia ja miten niitä hoidatte? Olisi kiva kuulla piikkikamuistanne ja saada vinkkejä kaktusten kesälomailuun ulkoilmassa!

lauantai 11. maaliskuuta 2017

Arkikuvia 10/52

VIIKKO 10

kinkkukiusausta, kreikkalaista talvisalaattia ja hiivaleipää



¨Kaksi ateriaa päivässä. Yleensä lämpimiä, mutta harrastamme myös salaattiaterioita. Meidän arkiruokailumme on aikas retron oloista. Liha-, nakki.-, ym. keittoja. Joskus sosekeittoja. Ruskeata kastiketta perunan tai makaronin kanssa. Makaronimössö kuuluu arkiruokien perustaan. Sen jämistä voi tehdä pienen makaronilaatikon nopsaan myös arkena.


kalakeittoa ja lasi maitoa

Pari kertaa kuukaudessa mennään ranskalaisilla ja nakeilla/lihapullilla. Joskus Beibe tuo töistä jotain valmisruokaa. Varsinkin silloin, kun on jotain menoa töiden jälkeen ja ruoka pitää olla rivakasti pöydässä.
Mutta ei meidän ruokapöydässä arkena harvinainen vieras ole kunnon pihvikään. Sehän on varsinaista pikaruokaa. Pari minuuttia per puoli ja nopea salaatti kylkeen ja se on siinä!
Meistä on ihanaa syödä yhdessä arkenakin. Tyttären vielä asuessa kotona, yhdessä ruokailu oli ihan paras hetki päivässä. Purettiin päivän tapahtumat ruokapöydässä ja suunniteltiin tulevia. Samaa me Beiben kanssa tehdään kyllä kahdestaankin. "Miten työpäiväsi sujui ja mitä sinulle kuuluu?".
Aina yhdessä syöminen ei ole mahdollista, koska teemme vuorotöitä. Mutta arkista välittämistä on myös se, että jättää töistä kotiin palaavalle valmiin aterian odottamaan.

makaroninakkimössöä ja salaattia jääkaappiin töistä palaavaa odottamaan

Arkiruokailu yhdessä on ihan mielettömän tärkeätä. Vaikka aina se ei ole mahdollista, toisen muistaminen on ihana ele!

<3

keskiviikko 8. maaliskuuta 2017

Mämmiviikko avaa mämmikauden!



Minä rrrrakastan mämmiä! Lähipiirissä ei ihan kovin monta mämmin syöjää minun lisäkseni ole. Mutta ei se mitään, jääpä minulle enemmän mämmiä syötäväksi!
Yleensä herkuttelen Saarioisten mämmillä, mutta muutkin käyvät, mitä nyt kaupasta sattuu saamaan. Ja ihanaa, että mämmiä saa nykyään monelta valmistajalta annospakattuina!
Mämmiä olen tehnyt joskus kouluaikoina, mutten koskaan kotona. Olenkin tilannut Beibeltä koivuntuohesta tehtyjä tuokkosia, ropposia tai roveita, miksi niitä nyt sitten sanotaankin missä päin Suomea. Josko niitä saisi nyt keväällä, niin ensi vuonna olisi tosi päheetä paistaa niissä omaa mämmiä. Vaihtoehtoisesti sitä voi kyllä tehdä ihan uunivuokaan tai kertakäyttöiseen foliovuokaan. Mutta olisihan se tuokkonen hieno!
Mämmini syön lähes tulkoon aina kuohukerman ja sokerin kera. Beiben sanoin: "On muuten sellaista superfoodia, että lähtee uuma kävelemään!" Jos kerma on loppu, kelpuutan myös maidon. Pidän mämmin mausta, ei se välttämättä kermaa tai sitä sokeriakaan tarvi.
 KymppiMämmi avaa mämmisesongin viikolla 10 eli tällä viikolla. En tiedä, onko moista viikkoa ennen vietetty, vai onko tämä vain mainoskikka. Mutta minua se muistutti siitä, että mämmiä voisi alkaa jo pikkuhiljaa maistelemaan.
Vaikka olen niin vakiintunut tuohon mämmi/sokeri/kerma -yhdistelmään, ajattelin kokeilla jotain muuta. Mämmiä olen maistanut vaahtoutuvan vaniljakastikkeen kera, mutta se ei ollut minun juttuni.
Koska kaupoissa on paljon kaikenlaisia maustettuja rahkoja, ajattelin sekoittaa appelsiinirahkaa mämmin joukkoon. Rahka raikasti mämmiä kivasti! En kuitenkaan ollut luopunut vaniljakastikeajatuksesta, vaan vaihdoin vaahtoutuvan sellaiseen oikein paksuun vaniljakastikkeeseen. Ja sehän toimikin mämmi-rahkaseoksen kanssa hyvin!



APPELSIINIRAHKAMÄMMI 4 ann.

400g mämmiä
200g valmista appelsiinirahkaa
paksua vaniljakastiketta tarjoiluun maun mukaan


Sekoita appelsiinirahka ja mämmi keskenään. Lappaa annosmaljoihin. Lorauta vaniljakastiketta makusi mukaan ja nauti!



Vaikka tämäkin oli tosi hyvää, ei ole kuohukerman voittanutta mämmin kumppania!

tiistai 7. maaliskuuta 2017

Punajuuriviiniä loppukesän pimenevien iltojen iloksi!



Olen mennyt hieman edelle ajassa. Puhun jo kesän loppumisesta, vaikka ei ole vielä edes kevät alkanut! Syynä tähän on viini, mitä me Beiben kanssa ollaan väkästelty.
Ensimmäisen kerran kuulin mystisestä punajuuriviinistä muutama vuosi sitten eräältä työkaveriltani Jaanalta. Hän kertoi joskus vuosikymmeniä sitten hänen setämiehensä sitä tarjoilleen joissain sukujuhlissa ja kuinka hyvää se oli ollutkaan. Lähes sherryn veroista!
Jaanan setä oli kertonut sen valmistuksesta, että viinin täytyy antaa tekevöityä pullossa ainakin muutama kuukausi, ellei ihan puoli vuotta. Muuten se on niin pahaa, ettei sitä juo itse pirukaan!
Kerran jutusteltiin taas kahvipöydässä tästä punajuuriviinistä, niin kuinkas ollakkaan, eräs toinenkin työkaverimme oli joskus moista herkkujuomaa saanut maistaa. Ja hänkin ylisti sen olleen aivan kuin sherryä ja todella hyvää!
Kolme kesää olen epätoivon vimmalla yrittänyt kasvattaa punajuuria. Enkä vain niissä onnistu! Ystäväni on minulta  monena syksynä kysellyt, että joko olen punajuuriviinin laittanut käymään? Itsepintaisesti olen yrittänyt saada edes sen verran satoa, että olisin omista punajuurista saanut viinin laittaa. Mutta kun ei, niin ei! Kun en ole saanut omasta maasta punajuurta, en ole viiniäkään tehnyt. Kun täytyy yrittää olla niin omavaraista, niin omavaraista että!



No, vuodenvaihteen jälkeen kaupat pursusivat melkein ilmaisia punajuuria ja en enään voinut vastustaa kiusausta kokeilla viinin valmistusta. Löysin meinaan internetin ihmeellisestä maailmasta punajuuriviinin ohjeen! Nöyrryin siis ostopunajuuriin, anteeksi... Taas täytyy kasvimaan kiukkuista henkeä kevään tullen lepytellä!



Punajuuriviinin ohjeen otin täältä ja tein ihan prikulleen sen mukaan. Paitsi, että meillä ei ollutkaan ihan tavallista ruisleipää sillä hetkellä. Joten hieroin ohjeen hiivan tummaan Reissumieheen, jossa on mallasta ja rouhettakin seassa. Mutta eipä tuo näkynyt prosessia haittaavan ja vinkku kävi ihan hyvin!

HIDAS PUNAJUURIVIINI


4 suurta punajuurta
0.5 kg fariinisokeria
1.5 kg tavallista sokeria
125 g rusinoita
50 g hiivaa
hapanleipäviipale
4 litraa vettä

Pese punajuuret hyvin juuriharjalla. Paloittele noin sentin paksuisiksi siivuiksi. Keitä niitä noin 2 tuntia.



Poista punajuuret ja tarkista, että vettä on 4 litraa. Lisää sokerit ja rusinat. Jäähdytä n. 30°C lämpötilaan. Kaada liemi sopivaan käymisastiaan ja lisää viimeiseksi leipäviipale, johon hiiva on hierottu - hiivapuoli alaspäin.

Anna jäähtyä!

Leipä voideltuna hiivalla!

Ja siellä kelluu!


Anna seisoa käymisastiassa huoneenlämmössä n. kuukauden ajan liikuttamatta. Pullota ja anna kypsyä pullossa/pulloissa n. puoli vuotta - vuoden.
Jos nautit viinin "raakana", et varmasti halua tehdä tätä uudelleen, mutta jos maltat ja annat viinin kypsyä kunnolla, hämmästyt.

Joo, viini kävi hyvin ja eikä pilaantunut, kuten Beibe hieman epäili. Meidän ämpäri ei ollut ihan tiivis ja pelättiin jonkin pöpön iskevän ämpäriin.



Kuukauden päivät vinkku asusteli pesuhuoneessa, kunnes se lapottiin pulloihin. Sameatahan se oli kuin mikä, kun sitä ei millään kirkastettu. Ehkäpä sakka laskee pullonpohjille viinin tekeytyessä.
Eikä makukaan ollut ihan mikään hirvittävän paha, kun sitä lapotessa hiukka täytyi tietysti maistaa.

Jaloa juomaa lapolla pulloon!


Ei ollut homeessa, kuten vähän epäiltiin!

Ei sitä juomaan olisi pystynyt, mutta kyllä se antoi viitteitä jostain paremmasta tulevaisuudesta. Makeea kuin mikä, mutta josko se siitä jalostuu!
Beibe katsoi prosentit tilavuusprosenttimittarilla ja 15% se näytti. Että vahvaa viintä on tulossa!


Saattaa olla jopa 16%!

Viini on nyt siis tekevoitymässä, yksi pullo jääkaapissa ja muutama kellarissa. Helmikuussa pullotettua, joten lupaus lasillisesta syvänpunaista punajuurisherryä elokuiseen kesäiltaan on luvassa. Pidetään peukkuja, että viini on yhtä hyvää, mitä tarinat kertovat!

Puolen vuoden kuluttua korkki narahtaa!

lauantai 4. maaliskuuta 2017

Arkikuvia 9/52. Ja pikkasen ajatuksia yksityisautoilun pakollisuudesta meidän taloudessa!

VIIKKO 9

"Uusi iloinen teatteri ja Neiti Toukokuu!"

Meillä on kaksi autoa. Toyota Avensiksia molemmat, 1.8 litran koneella, vetokoukulla varustettuja farmarimallisia autoja. Toinen on vm. 2000 ja toinen 2008. Yhteiskunnan mittapuulla vanhoja autoja, toi uudempikin. "Toyota, kun et muuta saa!" 😁
Autoistamme puhumme noilla kuvatekstin  nimillä, jotka tulevat rekisterikilven kirjaimista. Myöskin puhumme niistä väreillä, jotka ovat shamppanja ja luumu.
Minä ajan tuolla uudemmalla, luumun värisellä Neiti Toukokuulla enemmän ja Beibe shamppanjan värisellä, vanhalla mutta iloisesti toimivalla hopalla. Jos lähdemme kyläily- tai kauppareissuun, Toukokuulla mennään, kun se on hieman siistimpi. Harrastereissut, heinänhaut, pilkkireissut sun muut, mennään tolla rytösemmällä autolla.
Jokatapauksessa, tarvitsemme kaksi autoa. Me emme pääse julkisilla kulkemaan työmatkojamme, työaikamme ovat sellaiset. Ja jos yhteen suuntaan pääsemme, toiseen suuntaa ei sitten bussin aikataulu sovikkaan.
Meidän työmatka on 16 km/sivu. Eli 32 km/päivä/auto. Olemme eri yritysten palveluksessa nykyään, mutta olimme samalla työnantajalla yhtäaikaa yli 20 vuotta. Yksikkö, missä minä työskentelen, myytiin toiselle elintarvikeyritykselle kolmisen vuotta sitten. Mutta silti olen yhä samassa rakennuksessa töissä, mikä on Beiben työpaikkaa vastapäätä.
No, jokuhan nyt ajattelee, että miksi niillä on kaksi autoa, kun voisivat kulkea samalla kyydillä? No, ei voida, kun meidän työ ajat ovat ihan erilaiset!
Silloin kun olin itse valmisruokatehtaalla töissä, emme juuri koskaan samassa vuorossa. Silloin kun tytär oli pieni, se oli ihan hyväkin asia käytännön syistä. Mutta tyttären kasvaessa ja aikuistuessa, olisimme ihan hyvin voineet tehdä samaa vuoroa. Mutta kun se ei työnantajalle sovi se sellainen!
Joten peräkanaa ajeltiin samalle parkkipaikalle ja samasta portista parin tunnin välein asteltiin "sorvin" ääreen.
Kun minun työni siirtyi tien toiselle puolelle, parkkipaikka pysyi kuitenkin samana. Mutta työajat muuttuivat vielä hassummiksi. Jos oltaisiin kuljettu samalla kyydillä, molemmat olisivat joutuneet odottelemaan jommasta kummasta päästä päivää pari tuntia toista. Että näin! Ei todellakaan ajankäytännöllisistä syistä kannattavaa!
No, nyt kun olen eri työnantajalla töissä, mahdollisuus kulkea samalla kyydillä on pyyhkiytynyt lopullisesti pois. Joten jatkamme kahdella autolla, samasta kotiosoitteesta samalle pysäköintialueelle ajamista viitenä arkipäivänä viikossa yhä edelleen. Ja tiedän, ettemme ole ainut pariskunta näiden kahden suuren elintarvikejätin palveluksessa olevia, jotka tekevät samoin. Joko pakosta, tai omasta tahdostaan!
Onhan yhtenä kesänä tehty tätä samaa touhua kolmellakin autolla. Tytär asui kotona vielä silloin ja pääsi kausityöntekijäksi minun työnantajalleni. Tyttäreni ilmoitti kyllä, että asuu kotona ja hänellä ei ole autoa. Joten hän kulkisi mieluusti äidin kanssa ja olisi samassa vuorossa.
No, kului kaksi viikkoa ja tyttärelle ilmoitettiin, että hänen työaikansa muuttui vuorotyöksi ja minähän tein päivävuoroa. Tyttären työajat eivät sopineet isänsäkkään työaikoihin, joten hekään eivät voineet kulkea samalla kyydillä. Ratkaisuna tähän, ostimme tyttärellemme auton, jonka hän sitten tienesteistään maksoi meille takaisin. Ja niin Leppämäestä starttasi aamuisin kolme Toyotaa kohti ansiotöitämme noin tunnin välein.
Kyllä tämän tapauksen jälkeen menetin kaiken uskoni siihen, että työnantajien kanssa voi sopia yhtään mistään mitään! Itketti ja suoraan sanoen vitutti tälläinen kohtelu! Toisaalta, eihän työnantajan velvollisuus ole järjestää työmatkojen sujuvuutta, mutta olisin kyllä hieman joustoa tässä vaiheessa toivonut.
Tämän meidän perheen, jo vuosikymmeniä jatkuneen peräkanaa samaan paikkaan ajamisesta johtuen, käyrä otsassa kasvaa, kun poliitikot uhmakkaasti solvaavat yksityisautoilua ja sen tarpeettomuutta tässä yhteiskunnassa. Vanhat autot saastuttavat ja tekevät julmetun isoa hiilijalanjälkeä. Sanovat, että pitäisi asua suurissa asutuskeskuksissa, missä julkiset kulkuyhteydet toimivat. Mutta mitäs, kun työpaikka on kaukana kaikesta? Meidän kummankaan töihin ei oikein pääse julkisilla, vaikka tulisi mistä ilmansuunnasta ja asuinpaikasta. Ja työnantajat tekevät pienenkin mahdollisuuden mahdottomaksi sellaisilla työajoilla, jotka eivät julkisella liikenteellä kulkemiseen sovi.
Kyllä meikäläiselle sopisi hyvin hypätä bussiin ja mennä sillä töihin. Meiltä on bussipysäkille matkaa noin 800 metriä, ei paha!
Olen meinaan pitänyt tämän vuoden alusta kirjaa siitä, paljonko minulla menee polttoaineeseen rahaa. Olen ollut aikas tyrmistynyt! Tankkaan aina 60 eurolla ja 7-10 päivän välein. Rahaa on mennyt kahdessa kuukaudessa 420 euroa. Tsiisus! Se on noin yhden viikon käteen jäävä palkka!
Tosin tällä meikäläisen ajamalla autolla käydään muuallakin kuin töissä. Mutta käymme ehkä kerran tai kaksi viikossa isälläni, tyttärellä, isommassa kaupassa, leffassa tai jollain kaverilla. Että ylimääräistä ajoa ei juurikaan tule. Köökäämme vapaa-aikamme aikas lailla tässä ihan lähinurkissa ja kotona.
Beibe ei ole kirjannut bensaostoksiaan, mutta arvionsa mukaan hänelläkin on jo tankkauskertoja kertynyt useita tälle vuodelle.
Onhan tietysti mahdollisuutena myös se, että irtisanoudumme ansiotöistämme ja jäämme ihan vain tänne kotiin ja syrjäydymme. Eläisimme yhteiskunnan varoilla!
Minusta hallitus voisi kyllä kiinnittää huomiota yksityisautoilun tarpeellisuuteen seuraavan kerran siitä puhuessaan hieman laajemmin, kuin kaupunkilaisnäkökannasta. Kaikki työpaikat eivät todellakaan sijaitse asutuskeskusten läheisyydessä ja työnantajat eivät järjestä työmatkatukea. Ei kuljetuksin, eikä työaikoja julkiseen liikenteeseen sovittaen!

Meidän arkea tämä tälläinen autoilla suhailu!

torstai 2. maaliskuuta 2017

Mukavia kulttuuritapahtumia ja taidenäyttelyitä!

Meillä Kuhmalahtelaisilla on todella hyvä kirjasto! Ei ainoastaan kirjavalikoimansa puolesta, vaan myös siksi, että siellä on jatkuvasti jotain tapahtumaa. Taide-, valokuva- ja kädentäitonäyttelyitä. Myös musiikkitapahtumia laidasta laitaan.



Pari viikkoa sitten, olimme Beiben kanssa kuuntelemassa irlantilaista musiikkia kirjastolla. Esiintyjänä oli Eala , jota voi mennä kuuntelemaan myös irlantilaiseen iltaan Kangasala talolle . Kirjastolla ollut tapahtuma oli ilmainen ja se oli osa "Kulttuuria lähelle" tapahtumien sarjaa. Tapahtumien on tarkoitus tuoda erilaisia kulttuurikokemuksia eri ikäisille haja-asutusalueen asukkaille. Lue: Syrjäkylien ihmisille!
Jokatapauksessa irkkumusaa oli tullut useampi kymmenen kuultelemaan kirjastolle. Yhtye esitteli irlantilaista musiikkia kertoen soittimista ja niitä oli myös esillä. He kertoivat myös musiikin historiasta ja siitä, miten tärkeätä se on irlantilaisille. Tinapilliä soittaa lähes kaikki irlannissa.



Pubeissa soitto kulttuuri on aivan omaa luokkaansa. Soittajat tulevat soittamaan lähinnä itselleen ja toisilleen, yleisö on toissijainen asia. Kappaleilla saattaa olla monia eri nimiä, sen mukaan missä niitä on soitettu ja kuka on soittanut. Miten kukakin sen haluaa muistaa!
Monta kommervenkkiä irkkumusassa tuntui olevan, mutta pääasia varmaan oli se, että se oli tosi viihdyttävää!



 Jouduimme myös itse mukaan soittamaan. Yhtyeen jäsenet lykkäsivät erilaisia lyömäsoittimia yleisöön. Rumpuja, kapuloita ja lusikoita. Meikäläinen joutui paukuttamaan rumpua, minkä nimeä en muista. Sellaisella kapulalla sitä piti lyödä ja heti biisin alussa kapula lähti heti meikäläisen lapasesta. Beibe sai "kivasti" tämän hauskan tapahtuman tallennettua ja sitä voi käydä meikäläisen Instasta katsomassa.
Eihän meidän soitto nyt mitään korvia hivelevää ollut. Kuulostimme lähinnä joltain lasten muskariryhmältä. Mutta hauskaa oli ja saatiin hyvät naurut!

Kuhmalahden kirjastolla alkoi nyt maaliskuussa "Kustikuu". Esillä on tässä kirkonkylällä asuvan Kusti Vuorisen kananmunatempuramaalauksia. Lähitaidetta parhaimmillaan!
En ollut aiemmin Kustin maalauksia nähnyt, mutta pidin niistä kovasti.






"Kustikuu" jatkuu 16.3:tta kirjastolevykiertue -konsertilla. Kiertue päättyy Kuhmalahdelle Faarao Pirttikangas ja Kuhmalahden Numibialaiset -yhtyeen keikkaan. Kusti Vuorinen soittaa tässä kokoonpanossa. Täytyy yrittää mennä katsomaan keikkaa!

On sitä tullut käytyä Kuhmalahden ulkopuolellakin. Beiben kanssa käytiin katsomassa Tom of Finland -elokuva. Harvoin ollaan odotettu mitään kotimaista elokuvaa näin paljon ja eikä kyllä petytty. Me molemmat pidettiin siitä kovasti! Tarina pysyi mielestämme hienosti päähenkilössä, eikä lähtenyt rönsyilemään liikaa sivuhenkilöihin. Myöskään siinä ei takerruttu liikaa yksittäisiin tapahtumiin. Elokuvan "toiminnalliset" kohtaukset sulautuivat mielestämme hienosti tarinaan. Upea henkilökuvaus Touko Laaksosesta, upeasta taiteilijasta. Elokuvan nähtyämme, nukumme Tom of Finland -lakanoissamme entistä paremmin!



Minä kävin Tampereella katsomassa taidenäyttelyä, joka on jakanut paljon mielipiteitä siitä, onko se taidetta laisinkaan. Kävin katsomassa Juuso-karhun maalauksia . "Ison tassun voimaa" -näyttelyssä oli esillä 18 teosta, jotka nalle oli ihan itse "maalannut" valitsemillaan väreillä.



Näyttelyn tarkoituksena on tuoda hyvää mieltä ja iloa ja sitä se kyllä antoikin. Onhan se nyt hellyyttävää tälläinen taide! Kyllä kaikilla näyttelyssä olleilla ihmisillä oli kasvot hymyssä. Kyllä tähän synkkään elämään tarvitaan paljon lisää tälläisiä hyväntahtoisia tapahtumia. Yleisön määrästä päätellen, karhun taide ainakin kiinnosti kovasti!

Itse taiteilija!


Teokset olivat myytävänä ja käsitin niistä tulevan tuoton menevän lyhentämättömänä Kuusamon suurpetokeskukselle . On muuten paikka, mihin pitäisi joskus lähteä vierailemaan!



Teoksilla oli ihania nimiä, kuten: "Tulinen kaipaus", "Nyt lähtee lapasesta", "Suviaamun tunnelmia" ja ihan lempparini oli "Vadelmasuukko".



Mukavaa alkanutta maaliskuuta kaikille!