Eipä tässä juuressadossa kauheasti mainittavaa ole... mutta mainitsen kuitenkin!

Mauria ei paljon juuressadon onnistuminen jaksa kiinnostaa!

Jotenkin meni juuresten kasvatus persiilleen tänä kesänä. Oikein mikään niistä ei kasvanut kunnolla! Syytän TAAS kurjaa kesää. Minussahan ei ole viljelijänä mitään vikaa! =)
Aloitetaan vaikkapa porkkanasta. Minulla oli viljelyssä tänä kesänä kolmea eri porkkanaa: Sugar Snacks, Nantes 2 ja sellainen pinkki porkkana, jonka nimen jo olen unohtanut. Sugar Snacksiä kasvoi minulla parissakin lavassa. Osan oli kylvänyt jo viime syksynä. Siitä voi lukea täältä. Syyskylvetyt porkkanat, niistä tulikin jonkinmoinen sato. Ihan ok kokoista porkkanaa. Ja määräkin oli ihan mukava. Niitä ollaan syöty suoraan maasta pitkin kesää.
Saman lajikkeen kevätkylvöt eivät sitten kasvaneetkaan. Eivät sitten millään! Jäivät tosi pieniksi. En tiedä mikä puuttui; lämpö, vesi, valo vai joku muu elementti. Porkkanat ovat kuitenkin ihan terveitä. Niissä ei ole mitää muuta vikaa, kuin että ovat vain pieniä.

Vasemmalla keväällä kylvetyt ja oikealla syksyllä kylvetyt Sugar Snacksit.

Nantes 2:sta laitoin yksinään erääseen lavaan. Viime kesänähän ne alkoivat kukkimaan ja porkkanasatoni meni sen myötä. Olisikohan syynä ollut kesälajikkeen syyskylvö? En tiedä, mutta kukkivaa porkkanapenkkiäni voit käydä ihastelemassa täällä.
No, tänä kesänä Nanates 2 antoi kohtuullisen sadon. Muutamia ihan oikean porkkanan kokoisiakin yksilöitä seasta löytyi. Nanteslava on vattupuskan takana ja vähän liian varjossa. Se on varmaan syynä huonoon kasvuun. Tai sitten ei... Argh!

Kaiken kokoista Nantesia mahtuu joukkoon!

Mutta ihan kohtuu sato, pienestä lavakauluslavasta!

Entäs ne pinkit porkkanat? Siemenet tilasin Exotic gardenilta keväällä. Maksoivat maltaita! Muistaakseni 7 euroa/pss. Siitä tuli parimetriä porkkanaa. Just!
Nehän pyrkivät kukkimaan pitkin kesää ja poistin ahkerasti kukkavarrellisia yksilöitä kasvilavasta. Pari kertaa keräsin oikein syötäväksikin niitä. Ihanan värinen raaste niistä tuli. Beibekin huomasi, että meillä oli pinkkiä porkkana raastetta! Hauskaa!
Mutta ei ne kovin satoisia, hintaansa nähden, olleet. Raviradalta olisi saanut yli 20 kiloa porkkanoita pelkkien siementen hinnalla!

Pinkit pettymysporkkanat!

Porkkanan kasvatus on kotona ehkä vähän tyhmää. Juurikin siksi, että niitä saa ihan kaupastakin todella halvalla. Mutta kun olen taas tässäkin asiassa pääkkö! Ja enkä usko, ettei onnistu. Kun joskus on vähän kuin onnistunutkin... Pari vuotta sitten tehtiin omista porkkanoista joulurosolli ja porkkanalaatikko. Se tunne, kun lappaa jouluna suuhunsa oman maan tuotteita... se kai on sitten se juttu, miksi jaksaa epäonnistumisen tunnetta lähes joka syksy!
Tästä onkin hyvä jatkaa toiseen joulurosollin ainekseen eli punajuureen. Jota en saa ikinä onnistumaan!
Työkaverit viime viikolla kehuskelivat, kuinka valtavia heidän punajuurensa ovat. Ja hirvittävät säilöntäsessiot oli edessä. Lähestulkoot kauhistelivat työn määrää!
Tällä emännällä oli kahta punajuurilajiketta kasvamassa, kolmessa eri paikassa. Sitä ihan tavallista 'Egyptiläistä' ja sitten Virosta ostettua, raidallista punajuurta. Hienosti kasvoivat parissa paikassa... pelkkää vartta. Kolmannessa paikassa, varret jämähtivät vaaksan mittaiseksi. Ja siihen se kasvu sitten tyrehtyi. Pari syönnöstä punajuurisadosta saadaan, nippa nappa!

Raidallista punajuurta...

... ja pari pikku Egyptiläistä!

Minulla oli valtavat suunnitelmat näiden punajuurten suhteen. Olin suunnitellut monta "juttua", mitä niistä tekisin. Nyt täytyy turvautua ostopunajuuriin. Onneksi nekin ovat edullisia!
Seuraavaksi mukulasellereihin. Ne laitoin esikasvatukseen maaliskuun alussa. Kuten monena vuonna aiemminkin. Sellereitä en ole vielä nostanut, mutta sen verran olen kaivellut, että tiedän olla odottamatta mitään jättimukuloita. Viime syksynä sain oikein kivan kokoisia sellereitä. Ja sitä edellisenäkin tuli jonkinmoisia. Tämä vuosi on pohjanoteeraus mukulan koon suhteen! Mutta jospa ne vielä saisivat kasvupyrähdyksen. Ei voi tietää! Vai voiko?

Vielä on kesää jäljellä.... mukulasellereillä!

Viimeisenä, vaan ei vähäisempänä: Palsternakka! Aah! Tuo himoitsemani herkkujuures! Ei paljon parempaa voi olla kuin palsternakkamuusi. Tai hienommin, pyree! Ja uunissa paahdetut palsternakat. Melkein kuola jo valahti suupielestä!
Olen monena vuonna kasvattanut onnistuneesti palsternakkoja. Ihan kellariin asti niitä on talveksi saatu. Palsternakan viljelyni lähti aikanaan siitä, kun tammikuussa en löytänyt palsternakkaa markettien hyllyistä. Ja jos sitä löytyi, se oli ulkolaista ja sairaan kallista. Joten päätin kasvattaa sitä ite!
Olen aina kylvänyt siemenet edellisenä syksynä, koska palsternakka lähtee pirun hitaasti kasvamaan keväällä. Ja siementen pitää olla tuoreita; monta vuotta vanhat siemenet eivät idä. Niin tein tosiaankin viime syksynä. Mutta mitenkäs kävi? YKSI palsternakka iti! Uskomatonta!
Kylvin kyllä keväälläkin niitä, mutta ne jäi ihan onnettoman ohuiksi ruippanoiksi.

Ei varmaan tarvitse kertoa, mikä on syyskylvön tuotos ja mitkä kevät?

Ruippana palsternakat!

Että tämmöinen juuressato täällä! Mitenkäs Teillä muilla on mennyt? Toivottavasti paremmin kuin minulla!

Kottikärryllinen naatteja ja pari hassua juurta!

Siinä on koko kesän juurikassato. Kyllä nälkä tulisi, jos näillä elää pitäisi!

Hei! Melkein unohdin nauriit. Mulla oli kasvamassa kaskinaurista, josta tulikin niin paljon satoa, että niitä syötiin suoraan maasta. Sitten oli Virosta ostettuja siemeniä, One Ball -lajiketta. Jokin valkoinen, pieni toukka tai mato, iski niihin ( ja retiiseihin) ja sato menetettiin. Paitsi yhteen... joka lajikenimestää huolimatta, tekikin kaksi palloa!

"Kaksi palloa"

Ei meillä mikään silti hukkaan mene. Elukat syövät meillä halukkaasti ruippanajuurekset ja kaikki naatit. Jotenkin minusta näytti siltä, että ne olivat hieman ivallisen näköisiä, kun niille naatteja tarjosin!

"Onks nää muka palsternakkoja?"

"Joo, joo! Syön äkkiä pois nää, ettei kukaan vaan kerkee näkeen!"

"I-hah-haa! Sanoks sää NOITA porkkanoiks?"

"Kun oikein läheltä katsoo; joo, on ne babyporkkanoita!"

                                                      ELÄKÖÖN "OMAVARAISUUS"!

Vanhat koulutaulut ja Luonnon kultainen kirja

Minä kuulun siihen vielä siihen ikäpolveen, jonka opiskeluun kuului koulutaulut. Muistan, että vielä ala-asteella, oppilaista valitut järjestäjät, hakivat koulun varastosta opettajan käskystä koulutauluja ja karttoja. Biologian, uskonnon ja maantiedon tunneilla niitä ainakin käytettiin.
Varasto, jossa oppitunneilla tarvittavaa aineistoa säilytettiin, sijaitsi opettajainhuoneen vieressä. Siksi siellä ei sopinut kovin kau'aa kupata hakureissulla. Vaikka siellä olisi ollut vaikka mitä mielenkiintoista tutkittavaa. Täytettyjä eläimiä, isoja tietokirjoja ja oli siellä ihmisen luurankokin. Ei se oikea ollut, kai, mutta sellainen oikean näköinen! Muistan, että se oli heti oven pielessä ja se piti ohittaa, kun huoneeseen meni. Vähän se taisi pelottaakkin!
 Varasto oli sellainen mystinen ja pölyinen, jännä paikka. Sellainen, mitä näkee elokuvissa ja mistä löytyy aina jotain salaista. Ei nykyajan kouluista enään taida moista huonetta löytyä!
Yläasteella sitten ei enään niinkään vanhoja tauluja ja karttoja opetuksessa käytetty. Kaikki heijastettiin piirtoheittimellä valkokankaalle. Ja kuvioihin tulivat mukaan myös opetusvideot.
Olen aina pitänyt näistä vanhoista koulutauluista. Nehän olivat vanhoja jo silloin, kun minä olin lapsi. Tai, ainakin ne näyttivät siltä! Se miten taidokkaan yksityiskohtaisesti ne on tehty, on kiehtonut minua. Ja varsinkin luonto- ja eläinaiheet. Ne ovat kauniita!
Yhdeksänkymmentä luvun kirpputoribuumin aikaan, koulutauluja alkoi näkymään myynnissä. Se taisi olla myös sitä aikaa, kun pienten kyläkoulujen lakkautusbuumi alkoi. Molemmat buumithan ovat yhä voimissaan. Jälkimmäinenkin, valitettavasti!
Vasta Leppämäkeen muutettuamme, aloin himoitsemaan oikein vakavissani koulutauluja seinilleni. Mutta ilmeisesti kaikki muutkin näin tekivät ja hinnat ovat olleet aivan törkeän kovat! Varsinkin eläintaulut ovat olleet mielestäni hirmu hinnoissa. 50-100 euroa taulusta, on mielestäni ollut liikaa.
Mutta tänä kesänä olen tehnyt kolme edullista löytöä. Yhden suomalaisen ja pari ulkolaista koulutaulua. Onko nämä nyt menossa pois muodista? Vai onko pitkään jatkunut taloustaantuma laskenut myös vanhojen koulutaulujen hintaa ja kysyntää? Oli miten tahansa, on minun aikani "iskeä"!
Olen pikkuhiljaa sisustanut tyttäreni tyhjäksi jäänytttä huonetta. Olemme keskittäneet televisionkatselun, muusiikin kuuntelun ja tietokoneella istumisen sinne. Kaksi hankinnoistani on löytänyt paikkansa sieltä.Toinen on lohen kehitystä kuvaava, suomalainen iso taulu. Löysin sen keväällä Pikon kirppikseltä, mistä en juuri koskaan löydä mitään. Hintaa taululla oli 15 euroa. Ja se on hyvä kuntoinen.

Lakritsa näkee varmaan hyviä unia moisen vonkaleen alla!

Toinen taulu on pieni ja tanskalainen koulutaulu. Sen löysin Pirkan kirpputorikeskuksesta kesällä. Kirppiksellä on sellainen retronurkkaus ja siellä taulu oli hyllyn päällä. Minua viehätti siinä sen koko ja aihe. Kaksi jänistä ovat syömässä lumenpeittämiä lehtikaaleja. Taulu ei ole loistokunnossa, reunat ovat rispaantuneet. Mutta aihe ja hinta, 12 euroa, saivat minut heltymään. Ja Beibekin tykkäsi taulusta kovin! Onhan puput lähellä hänen sydäntään! Heh heh!

Erittäin ajankohtainen lehtikaali taulun aiheena!

Kolmas hankintani olikin pitkän harkinnan tulos. Olin joskus kymmenen vuotta sitten nähnyt eräillä keräilymessuilla myynnissä koulutaulun, missä olivat kaikki kolme suomenkarjan lehmää kuvattuna. Taulu maksoi 50 euroa, enkä raaskinnut sitä ostaa. Koska lehmät ovat lähellä sydäntäni, minua on hieman harmittanut, etten taulua silloin ostanut. Lehmäaiheisia tauluja näkee myynnissä todella harvoin. Ja jos niitä on, ne maksavat ihan törkeästi! Torissa esim., on ollut eräs lehmäaiheinen koulutaulu myynnissä vaikka kuinka kauan. Repeillyt ja hintaa 100 euroa/tarjous.
Koko kuluneen kesän olen katsellut, Pirkan kirppiksellä käydessäni, siellä myynnissä ollutta lehmäkoulutaulua. Sen hinta on ollut 20 euroa ja se on ollut myynnissä piiiitkäään! Joku ulkomaalainen se on ja kuntokaan ei ole parhaimmasta päästä.
Viime viikonloppuna päätin, että jos se on vielä siellä, ostan sen. Ja olihan se! Ja nyt se koristaa meidän "kirajstohuoneen" seinää.

Eihän se korvaa sitä suomenlehmätaulua, joka silloin joskus jäi ostamatta. Mutta hyvä on tämäkin! Se sulautui osaksi kotiamme luontevasti.
Samalla lehmätaulun hankintareissulla, silmiini osui vanha luontokirja eräässä myyntipöydässä. Vanhat eläinkirjat ovat myös kiehtoneet minua pikkulapsesta saakka. Niissä on aivan upea, piirretty kuvitus.
Kummitädilläni oli iso, vanha ja painava eläinkirja. Pyysin aina, että saisin sitä selailla. Mieleeni on painunut koko sivun kokoinen kuva, missä kaskelotti valas kaataa valaanpyytäjien veneen. Muutenkin kirjassa oli sellaisia kuvia, mitä ei varmastikkaan nykyajan eläinkirjoista löytyisi. Esimerkiksi kuvia norsumetsästyksestä.
Kirpputorilla oleva kirja oli "Luonnon kultainen kirja". Kunto loistava ja hinta 3 euroa! Koko kirppiskierroksen puristin kirjaa kainalossani, ettei kukaan sitä minulta vahingossakaan nappaisi!
Kirjan kuvitus on todella taidokkaasti piirrettyä. Tämä kirja on sellainen, että jos joskus saan lapsenlapsia, selaan tätä heidän kanssaan!

Lehmä bongattu!

Meidänkin elukat ovat kirjassa hyvin edustetuina!

Mauri!

Lakritsa!

Ihania puita!

Tulppaanit...

... ja omenat ovat nyt ajankohtaisimmillaan!

Komea sammakko!

Tälläiset asiat, kuten koulutaulut ja vanhat kirjat, muistuttavat minua siitä, että minäkin olen ollut joskus lapsi. Ja niistä asioista, jotka ovat minua aina kiinnostaneet ja tehnyt minusta tälläisen kuin olen.
Tässä taannoin isäni antoi minulle kangaskassin, jonka oli löytänyt laatikoistaan. Kangaskassin, jonka pikku-Marketta on tehnyt jokus koulussa käsityötunneilla. Olen muistaakseni ollut kolmannella luokalla sen tehdessäni. Muistan kyllä kuinka vaikeaa sen tekeminen oli. En osaa ommella vieläkään.
Käytin kassia vuosikaudet liikuntavaatteiden kuljettamiseen koululle. Värivalintaani hieman ihmettelen; en pidä sinisestä väristä. En ole koskaan pitänyt. Mutta yksi asia on näköjään ollut aina minua:

                                                                        SYDÄN!

Hyvää korvapuustipäivää kaikille ja alkanutta lokakuuta!

Uunipaahdettu tomaattikeitto. Ja vähän mietintää asioihin jämähtämisestä! Ja vähän muustakin..

Minullahan on tapana jankuttaa asioista. Tai jämähtää johonkin tiettyyn aiheeseen. Tämän kesän teemoja on ollut Viron reissut, kesätapahtumat, naapuripitäjien kiertely ja näköjään, kesäkurpitsa ja tomaatti. Näistä aiheista olette saaneet lukea kyllästymiseen asti. Useita saman kaltaisia postauksia, perä perään.
Elän elämääni jotenkin sykleittäin; jotain asiaa toistetaan, kunnes siirrytään toiseen. Ja sitä sitten jauhetaan paikoillaan. Kunnes on taas aika siirtyä seuraavaan.
Ihailen ihmisiä, jotka innostuvat jostain, esim. harrastuksesta niin, että tekevät sitä yhtä juttua innolla ja paatoksella, koko lopun ikäänsä. Miten joku pystyy moiseen keskittyneisyyteen? Menettää sydämensä yhdelle ainoalle asialle? Minä innostun kaikesta! Ihmisistä, eläimistä, ruuasta, taiteesta, käsitöistä, ihan kaikesta. Asioista! Niistä minä innostun! Ja sitten jonkin sillä hetkellä kiinnostavan jutun keksittyäni, jumiudun siihen joksikin aikaa. Kunnes on aika siirtyä seuraavaan...
En usko, että tässä jämähtämisessä on mitään pahaa. Mutta kun kyseessä on, vaikkapa ruoka, elämä voi käydä yksitoikkoiseksi. Ei minun, mutta mieheni. Beiben. Tytär on jo pelastautunut oman kotinsa turvaan!
Ei sillä, etteikö rakkaani arvostaisi kokkailujani ja "pientilamme" satoa ja antimia. Mutta hän on todellinen lihansyöjä, vaikka kelpuuttaakin kasvikset ruokavalioonsa. Hän saattaa, hiljaa sisäisesti, kärsiä jatkuvasta kesäkurpitsan ja tomaatin syömisestä. Vaikkei sitä, minua rakastaen, myönnäkkään!
Pelon häivähdys silmissään, hän kyselee usein, että mikäs "herkkuvihannes" tällä kertaa pannulla tirisee? Ja sisältääkö ruoka yhtään eläinproteiineja? En ole sentäs innostunut vihannesten höyryttämisestä. Sitä avioliitomme ei ehkä kestäisi!
Vaikka edellinen postaus koskikin suppilovahverokeittoa, elämämme on silti jumittunut kesäkurpitsaan ja tomaattiin. Onneksi talvi kohta pelastaa meidät näiltä "vihannespaholaisilta"!
Tällä viikolla tein tomaattikeittoa. Uunissa paahdetuista tomskuista. Ja hyvä keitto tulikin! Oikein tomaattista. Heh heh! Hieman kuivaa huumoria...

Rakennetaan vähän aasille siltaa ennen itse ohjetta: Olen joissain postauksissani saattanut sivulauseissa mainita, etten oikein välitä isojen kauppaketjujen hirmuvallasta. Silti lompakostani löytyy Boonusta ja Plussaa. Eli postilaatikkoon ilmestyy aika ajoin kyseisten ryhmittymien asiakaslehdet. Vaikken tarjousten perässä juoksekkaan. Olen persoonallinen, mutta haluan kuulua joukkoon. Ehkä siinä on yksi syy näiden korttien omistamiseen. Tai sitten olen vain niin suvaitsevainen kaikkeen ja kaikille. En oikein tiedä, mikä minua vaivaa!
No, jo jonkin aikaa sitten ilmestyneessä Pirkka -lehdessä oli monta hyvää ruokaohjetta. Muun muassa tämä keitto uunipaahdetuista tomaateista. Minua reseptissä viehätti yksinkertaisuus; keitto koostuu tomaatista, valkosipulista, öljystä ja mausteista. Ja lorauksesta vettä. Ei mitään kikkailuja tuorejuustojen ja kermojen kanssa. Vaikka niitä rakastankin.
Mutta, erittäin sekavan alustuksen jälkeen, päästään vihdoin itse ohjeeseen:

UUNIPAAHDETTU TOMAATTIKEITTO

• 2kg kypsiä tomaatteja
• 4 valkosipulinkynttä hienonnettuna
• 2rkl oliiviöljyä
• 1tl suolaa
• 1/2tl mustapippuria
• 2dl vettä
• ripaus sokeria (minä laitoin pari ruokalusikallista)

Lisäksi:

•  1 mozzarellajuustopallo
• basilikaa silputtuna

Halkaise tomaatit ja asettele ne puolikkaat, leikkauspinta ylöspäin, leivinpaperilla vuoratulle uunipellille.
Sekoita hienonnetut valkosipulinkynnet, öljy, suola ja pippuri keskenään. Minä laitoin kaikki mortteliin ja hinonsin ne siellä. Hyvä tuli näin!
Levitä seos tomaattien päälle.
Paahda tomaatteja 200-asteisen uunin keskitasolla noin tunti. Tomaattien kuuluu saada väriä, muttei palaa. Tarkkaile niitä paahtamisen aikana. Nosta peltiä ylemmäksi paahtamisen loppuvaiheessa, jos tomaatit eivät ala saamaan väriä. Mutta varo polttamasta!
Kaada tomaatit kattilaan. Soseuta keitto sauvasekoittimella tasaiseksi. Lisää vesi ja kuumenna keitto kiehuvaksi. Mausta sokerilla ja tarkista maku.
Revi mozzarella paloiksi ja tarjoile lautaselle annostellun keiton pinnalla, silputun basilikan kera. Rouhase päälle vielä mustapippuria ja ripsauta sormisuolaa. Nauti!

Yllätyin siitä, kuinka voimakkaasti valkosipuli haisi tomaatteja paahdettaessa. Koko kämppä kärysi kyllä aika lahjakkaasti!
Keitto kannattaa soseuttaa todella huolellisesti. Eikä siivilän läpi laittaminen ole liioittelua. Minua hieman häiritsi, kun keitoon oli jäänyt kuoren palasia. Tuntuivat tikkuisilta suussa.
Mutta muuten keitto oli hyvä tomaattikeitto. Olen tehnyt usein tomaattimurskasta, vehnäjauholla suurustaen ja sulatejuustoa lisäten, keittoa. Mutta tämä keitto oli niin helppo ja yksinkertainen että! Eikä kalvennut yhtään sulatejuustoversiolle!

Että tällästä mietintää tällä kertaa ruuan ohessa!

Herkkukeitto kuivatuista supilovahveroista!

Herkkukeittoa, tyttäreltä saadussa kattilassa! <3

Liikkuu huhuja, että suppiksia on jo löytynyt. Nyt on sitten korkea aika alkaa käyttämään viime vuotiset kuivatut suppikset. Jotta saadaan lisää tilaa uusille!
Viime syksynä olin vuorotteluvapaalla. Oli runsaasti aikaa koluta lähimetsiä. Kuivuri oli kovassa käytössä. Enkä juurikaan kuivannut muuta kuin suppiksia. No, vähän mustiatorvisieniä...

Koska me ei olla ihan hirveän paljoa sieniä syöty, emme osaa kovin luovasti sieniä käyttää. Enkä ole kovin innostunut suolasienistä ym.. Suppilovahverot, kanttarellit ja mustat torvisienet menee.
Muhennosta, keittoa, sieni-pekoni hässäkkää ja piirakkaa. Siinä ne meidän perheen sieniruuat taitavat olla! Täytyisi kokeilla rohkeammin, myönnän!
No, niitä suppiksia tosiaan viime syksynä tuli ja niitä paljon tuoreeltaankin syötiin. Kuivatuista en oikeastaan tehnyt muuta kuin keittoa. Mutta minkälaista? Ihan törkeän hyvää!!! =)
Kunnia reseptistä kuuluu Olga Temoselle ja se löytyy hänen kasviskeittokirjastaan "Emäntänä Olga". Pidän kyseisetä kirjasta, sen visuaalisen ilmeen vuoksi, todella paljon. Muutamia reseptejä olen siitä myös kokkaillut. Sieltä löytyy muutamia kesäkurpitsaohjeitakin. Vink, vink!

Tein keittoa ensimmäisen kerran tarkasti ohjetta noudattaen. Keitosta tuli suolatonta, ei maistunut juuri miltään. Spelttihelmet olisivat ohjeen keittoaikoja noudattaen jääneet raaoiksi. Syödessä keitto juoksi pitkin leukaa. Niin lierua se oli!
Näin kuitenkin mahdollisuuden tässä keitossa, joten muutin ohjetta makuuni sopivammaksi. Keittoaikaa lisäämällä, suurustamalla ja suolaa hippusen lisäämällä, keitosta tuli suoranaista "kurmeeta"!
Tässä siis minun versioni, alkuperäistä hieman muuttaen:

SUPPILOVAHVEROKEITTO  4:lle

• 2 1/2dl kuivattuja supilovahveroita
• 25g voita
• 1 sipuli
• 1dl spelttihelmiä
• 1l vettä (sisältää sienten liotusveden)
• 1/2pkt mustapekkajuustoa
• 1dl kermaa
• 1/2 (punainen)paprika
• 1-2rkl maizenaa
• suolaa 
• tuoretta basilikaa

Liota sieniä n. 5 min. Säästä liotusvesi. Paista suppiksia voissa hetki ja lisää pilkottu sipuli. Lisää spelttihelmet ja kuullota niitäkin hetki. Lisää sienten liotusvesi ja vettä niin, että nestettä tulee yhteensä litra. Anna keiton hautua hiljalleen kannen alla 30-40 min., kunnes spelttihelmet ovat kypsiä. Lisää pilkottu paprika keittoon.
Liota maizena kermaan tai tilkkaan vettä ja yhdistä ohuena nauhan keittoon kokoajan sekoittaen. Jos liotit veteen, lisää kerma keittoon.
Lisää Mustapekkajuusto ja kiehauta niin, että maizenajauho kypsyy. Pari minuuttia riittää. Mausta suolalla. lisää tuore, silputtu basilika annokseen juuri ennen syömistä.

Olen tehnyt keittoa myös ohrasuurimoista ja riisistä. Ne toimivat "ihan ok", mutta spelttihelmet maistuvat kuitenkin parhaimmilta. Ne jää keitettäessä mukavan napakoiksi ja tuovat keittoon purtavuutta, mistä ainakin minä pidän.

Minä vihaan reseptejä, joissa käytetään vain puolet jostakin. Sitten jääkaapissa saataa pyöriä juustojämiä ym. ja unohtua sinne. Minä teen tämän keiton AINA kaksinkertaisena. Näin tehden minimoin mahdollisuuden siihen, ettei puolikas paprikaraukka eksy, yksin nahistuen, mihinkään jääkaapin nurkkaan. Ei tule sitä kuuluisaa ruokahävikkiä!
 Tämä keitto on mielestäni niin maukasta, että sitä kannattaa todellakin tehdä isompi satsi kerralla. Lämmittäminen vain syventää makuja.

Tänään minulla on taas jonkinlainen  etappi äitiydessäni. Tyttäreni täyttää 20-vuotta. Lämpimät synttärionnittelut Hänelle!
 Ehkä minun on nyt viimeinkin tajuttava tosiasia, että "vauvani" on todellakin aikuinen! =)

Synkkiä ajatuksia!

Meinasin nimetä postauksen: "Syksyisiä ajatuksia!" Mutta ajateltuani asiaa tarkemmin, en voi laittaa alakuloani syksyn piikkiin. Vaikka syksyllä on varmasti pitkä piikki. Onhan ihmisillä ollut kautta aikojen tapana syyttää, tätä kesän tappavaa vuoden aikaa, vähän kaikesta. Monesti kuulee valitusta syksyisistä "itsemurha" keleistä. Kun on niin synkkää ja märkää... vali, vali ja masentaa.
Itse syksyssä siis ei ole mitään vikaa. Usein vaan syksyisin ihmisten elämään tulee itsestään riippumattomia muutoksia. Tai, kyllähän keväisinkin on usein samat meiningit. Mutta silloinhan aurinko paistaa ja linnut laulaa. Ollaan uuden alun kynnyksellä ja on lupaus paremmasta. Ihan sama, vaikka tapahtuisi mitä. Eikö vain?

No, mikä saa pienviljelijäemännän, normaalisti niin iloisen mielen, alakulon kouriin? Suuri epävarmuus. Se saa mielen tummumaan. Ehkä olen tottunut liian "hyvään" ja turvalliseen elämään. Säännölliseen työhön, vapaisiin viikonloppuihin, palkka ajallaan tilille, iso työyhteisö, vuosilomat, pekkasvapaat jne.. Nämä asiat ovat juurikin ne, miksi minä olen tehnyt työurani teollisuuden parissa. Vaikka vuorotyö ja sen vaatimukset ovat verottaneet omalta osaltaan henkistä ja fyysistä jaksamista. Mutta olen saanut säännölliseltä työltäni kaiken sen, mitä elämältäni olen halunnutkin; mahdollisuuden kehittää elämääni työn ulkopuolella. Työpäivän hyvin tehtyäni, olen voinut keskittyä täysillä perheeseen, kotiin, ystäviin, harrastuksiin ja kaikkeen, mikä vaan kiinnostaa. Elämään! Vaikka paikkojani kolottaakin, olen saanut hyvän työn ja elämän.
Nyt on elämä järkkynyt pahemman kerran; perusduunarin, ja oikeastaan kenenkään muunkaan, töiden tekemisestä mitään tietämätön hallitus, meinaa leikata oikein isosti! Olen niin lopen kyllästynyt ja väsynyt heidän "uhkailuunsa" ja sanelupolitiikkaan.
En ole pätkänkään vertaa poliittinen ihminen. En seuraa, en ole kiinnostunut ja suoraan sanottuna, en oikein ymmärräkkään politiikkaa. Olen paskanlappaaja -tyyppinen persoona. Elämänfilosofiani perustuu rehellisyyteen, oikeuden mukaisuuteen ja toisten ihmisten tasapuoliseen kohteluun. Rakkauteen... Sellainen on tämä emäntä!

Mutta kyllä minä sen ymmärrän, että kun jotain saavutettuja etuja viedään, se pitäisi todella hyvin perustella. En ole kuullut yhtään kunnon perustelua, miten kaavaillut toimet lisäävät työpaikkoja. Ministerit eivät ole sitä selittäneet, vaikka useat toimittajat ovat asiaa tivanneet. Työtä pitäisi tehdä, enemmän ja enemmän. Vaikka sitä ei ole!
Henkilökohtaisesti minuun ei vaikuta ensimmäisen sairauslomapäivän palkan poistaminen. Kun olen kipeä, olen sitä vaikka palkatta. Näin se vaan menee. Flunssa on flunssa ja jos vatsa on ripulilla, töihin ei mennä!
 Se minua surettaa, että osa kivuistani ja vaivoistani, on seurausta tekemästä työstäni. Teen työtäni kehollani. Kädet, jalat, selkä ja koko kroppa on kovalla rasituksella. Toistotyötä ja staattista lihasjännitystä. Välillä raskaita nostoja. Kovilla lattioilla seisten, kylmässä ja vedossa.
Mutta se on minun työni, josta olen ylpeä. Ollut koko työurani ajan!
Olen itse valmis säästöihin, esim. lomarahojen puolittamiseen ja tekemään sen parikyt minsaa lisää töitä/päivä. Vaikken ymmärrä tätäkään työajan lisäämistä omalta osaltani päivittäin. Koska harvalla työtä tekevällä on yleensäkään täysiä työpäiviä. Minun työpäiväni on jo nyt 8 tuntia. Mutta haluaisin myös, että työnantajia velvoitettaisiin käyttämään työnkustannuksista tulevia säästöjä työn kehittämiseen ja uusien työpaikkojen luomiseen.
Ansiotulon verotuksen korotukseen olen myös halukas. En ole koskaan ymmärtänyt ansioiden verotuksen alentamista. Ja välillisten verojen nousua. Minun henkilökohtainen verotukseni työtuloistani, on vain laskenut vuosikymmenten aikana. Vaikka ansioni ovat nousseet. Ei ihme ettei kunnaliseen hammaslääkäriin pääse!

Tai, siis tajuan ajatuksen! Ansioverotuksesta säästyneet eurot, palkansaaja käyttää hyödykkeisiin kotimaassa. Joiden verot ovat korotetut ja tuovat Suomelle tuloja. Ostovoima lisääntyy!
Mutta eipä ole tainnut käydä niin. Käsi sydämmellä, kuinka moni käyttää verotuksesta säästyneet rahansa Suomen hyväksi? Suurin osa ei! Tilataan tavaraa netin kautta suoraan ulkomaisilta firmoilta. Matkustellaan esim. Thaimaaseen ja matkakin on "hyvällä säkällä" ostettu ulkomailta. Allekirjoittanutkin on käynyt Virossa kaksi kertaa tänä vuonna. Ansioverotuksesta säästämillään euroilla! Toin jopa olutta matkassani. Hyi minua!
No, ihan sama! Nämä kaikki asiat tuntuvat tällä hetkellä pisaralta meressä. Koska kohta ei ole ehkä töitä mitä tehdä! Minun työnantajani ilmoitti kolme viikkoa sitten aloittavansa Yt -neuvottelut. Sadasta työntekijästä, 25 lähtee. Aika iso prosentti. Voi vaikka osua. Ja upota!

 Syyt taloudelliset ja tuotannolliset, kuinkas muuten! Mutta ei siinäkään vielä mitään! Tällä viikolla Beiben työnantaja aloitti Yt:t ja 85 lähtee konsernitasolla. Ja lomautukset lopuille! Että kahden hengen taloudessa, jossa molemmilla on, vähän alle ja vähän yli 25 vuotta kestäneet työsuhteet alla, voi kohta olla kaksi työtöntä. Eletään jänniä aikoja!
Ja vielä kun on hallituksen aikeet leikata ansiosidonnaista... huh huh! Ei kuitenkaan ole ihan hirveän realistista, että melkein 30:nen vuoden takainen, leipurin tutkinto olisi kova sana työmarkkinoilla. Ja yli nelkyt v:ee, tuki- ja liikuntaelin vaivoja omaava naikkonen. Mutta, hei! Ei voi tietää! Joku työnantajahan voi etsiskellä juurikin minua!
En voi teeskennellä huoletonta. Vaikka en ole vaipunut epätoivoonkaan. Minulla on elämässäni niin paljon iloa ja touhua, etten ehdi ja jaksa miettiä asiaa jatkuvasti. Kukaan ei ole kuitenkaan kuollut, eikä vakavasti sairas. Kaikki muu on maallista...
Mutta olen kyllä erittäin tietoinen siitä, etten ole työnantajalleni korvaamaton. En ole turvassa... Beiben puolesta en ole niinkään huolestunut. Hänen asemansa, minun mielestäni, on vakaampi.
Mutta otan vastaan mitä annetaan. En kai voi muutakaan.
Jokunen viikko tässä vielä täytyisi elää suuressa epävarmuudessa. Sitten selviää olenko työtön vai työllinen. Ja miten Beiben käy? Jos vastaus on ensimmäinen, on ehkä käytävä hieman keskustelua itsensä kanssa. Analysoida, että olenko ollutkaan ihan sellainen ihminen ja työntekijä, kuin olen ajatellut ja luullut.

Mutta sen aika ei ole vielä. Aion nauttia ensin ihanasta syksystä!