Monta vuotta sitten, ostin elämäni kalleimmat pussilakanat. Pitkällisen harkinnan jälkeen, hankin meille himoitsemani Marimekon Kevätjuhla-pussilakanasetit. Miina Äkkijyrkän suunnittelemat, lehmäaiheiset. Väri pinkki, tietysti!
Mietin kyllä pitkään jälkeenkin päin, että oliko ihan viisasta maksaa 160 euroa kahdesta pussilakanasta ja tyynynliinasta. Lähipiiri kauhisteli ja varmaan takanapäin hulluksi nimittelivät! =D
Kaikki nämä vuodet olen rakastanut näitä pussilakanoita! Ne ovat meillä lähes aina sängyssä ja ne on ihan minun lempparini. Ajoitan petivaatteiden vaihdon melkein aina viikonloppuun. Näin saan heitettyä ihanuudet pesukoneeseen aikaisin aamulla. Ja illalla raikkaina takaisin sänkyyn!
On meillä parit muutkin pussilakanasetit. Lehmäaiheisia nekin, mutta jotain halpispussilakanoita. Meillä on niin vähän säilytystilaa, että olen karsinut ylimääräisiä liinavaatteita pois. Ja muutenkin olen sellainen, että jos johonkin tykästyn, niin käytän vain ja ainoastaan sitä. Vuosikausia...
Vaikka nämä pinkit ihanuudet olivatkin hankintahinnaltaan sairaan kalliit, ovat ne olleet hintansa väärtti. Kun miettii, kuinka paljon niitä on käytetty, ne ovat olleet tosi kestävät. Värit ovat ihan yhtä kirkkaat kuin uutena. Saumat ovat alkaneet hieman kulumaan ja ovat paikoin jo menneet hiuki. Mutta näytän ompelukonetta niihin, jos alkaa pahasti repsottamaan. Tähän mennessä pussilakanasetille on tullut hintaa noin 10 euroa/vuosi/setti. Ei paha hinta näin ajateltuna!
Myönnän kyllä, että olen vilkuillut uusia pussilakanoita jo joitakin vuosia. Olen vain aika kriittinen värien suhteen. Meidän makkari on pinkki-harmaa-musta. Joten pussilakanoiden väritys täytyy olla jotain näihin mätsäävää. Marimekon Kuusikossa on ollut viime aikoina sellainen, joka on miellyttänyt silmää. Kesällä ihastuin Finlaysonin Tom of Finland-mallistoon. Meidän aikuiseen kotiin se sopisi. Ja onhan niitä kaiken näköisiä tullut vastaan, vähemmänkin tunnetuilla brändeillä.
Kädentaitomessureissulla poikettiin kaverin kanssa Prismassa etsimässä minulle biletyssaapikkaita pikkujouluihin. Melkein heti, kun marketin porteista astuin läpi, näin NE! Mäyräkoirapussilakanat! Miksen minä tiennyt tälläisen kuosin olemassa olosta? Nämä oli pakko hankkia! Onneksi sattui olemaan asiakasomistajapäivät päällä, joten sain pussilakanat hyvillä alennuksilla. Ovh. oli 49,90e ja niistä tuli se 15%:aan alea.
Finlayson on minulle sama kuin koti ja turvallisuus. Lapsuus, aikuistuminen ja työ. Jos nyt näin syvällisesti aletaan purkamaan suhdettani pussilakanoihin! Vaatii ehkä hieman selvennystä...
Isäni oli töissä Tampereen Finlaysonilla. Melkein 25 vuotta. Koko lapsuuteni ja nuoruuteni olen asunut ja elänyt tämän tehtaan kupeessa, työläiskortteleissa. Melkein kaikkien kavereideni vanhemmat olivat myös Finkalla töissä. Lapsuuden kodissani ei ollut minkään muun brändin tekstiilejä kuin Finlaysonin puuvillatehtaan.
Aah! Meinasin valehdella! Olihan meillä joitakin Tampellan tekstiilejä. Sehän oli se kilpailija, siinä kosken toisella puolen. Pellavatehdas. Jotenkin niin kaukana!
Sekin oli jännä juttu, kuinka pienet ympyrät lapsuuteni Tampereella oli. Oikeasti me ei ihan kauhean montaa korttelia liikuttu kotikorttelista. Tammelan torille meiltä oli muutamia kilometrejä, ja sinne mentiin autolla. Kilometri kaupungissa 70-80-luvuilla oli ihan järkyttävä matka. Ja pian köyhäksi luultiin, jos käveli! Jotenkin nyt huvittaa, kun täällä landella asuu. On melkein kilometri postilaatikolle... No, ei ole! Mutta matkat on kuitenkin ihan eri luokkaa!
Olen ollut itsekin Finlaysonilla töissä. 80-90-lukujen vaihteessa tehtaanruokalassa, jonka paikalla on nykyään Reino-kauppa ja oliskohan Mehiläisen lääkäriasema. Mulla tulee aina tosi surullinen ja haikea olo, kun menen esimerkiksi elokuviin Plevnaan, jossa oli puuvillatehtaan kutomo ja värjäämö. On hienoa, että vanha tehdasalue on elossa edelleen. Mutta kun on ollut elämänsä ensimmäiset 20 vuotta niin kiinteästi mukana tehtaan sykkeessä... en ymmärrä, miten tälläinen Suomalaisen työn ikoni päästettiin kuolemaan! Olin jo työssä muualla, kun toiminnot myytiin Viroon. Kaikki työntekijät, muistaakseni markkinointia ja suunnittelua lukuunottamatta, irtisanottiin. Myös isäni, joka ei koskaan enään työllistynyt. Kuten ei moni muukaan! Olin ollut mukana seuraamassa, kuinka nuoria tuotiin Virosta "työharjoitteluun". Opiskelemaan kutomakoneiden käyttöä. Pari vuotta sen jälkeenhän, kutomakoneet sitten myytiin sinne Viroon.
Minun ensimmäinen kotini, jonka ostin vuonna 1991, oli täynnä Finlaysonin tekstiilejä. Meille työntekijöille järjestettiin kerran vuodessa varastomyynti. Jätesäkkiin sai sulloa niin paljon kamaa, kuin suinkin sai mahtumaan. Säkillinen maksoi 150 markkaa. Minulla on vieläkin muutama pyyhe jäljellä ja käytössä.
Olen kuitenkin ollut pitkään jotenkin Finlayson-vastainen. Varmaan siitä syystä, kun monta tuttua ihmistä joutui työttömäksi ja ahdinkoon, toimintojen ulkomaille myynnin johdosta.
Jotenkin lähti nyt muistot viemään. Tuli jopa välillä ihan kyynelkin silmään. En olisi uskonut, että moinen asia kuin pussilakana, voi aiheuttaa näin vahvoja tunteita. Mutta kun on pikkulikkana ollut seisomassa isän vieressä katselemassa, kun tehtaan piippuja on kaadettu... ja kuullut keittiön ikkunasta tehtaan pillit työpäivän päättymisen merkiksi... Finlayson ei ole minulle pelkkä brändi ja tuotemerkki.
Jatkuu... on siis ensimmäinen Finlayson tuote, minkä olen ostanut sen jälkeen, kun itse Finkan palveluksesta lähdin. Voi olla, että nämä pussilakanat ovat elämäni ensimmäiset Finlaysonit, jotka olen ostanut ihan oikeasta kaupasta, priimana ja ei-alennettuun hintaan! Olen nyt nukkunut vajaan viikon näissä ja ne tuntuivat kyllä ihan siltä kuin lapsena. Vaikka ovatkin tehty jossain muualla kuin Suomessa!
