Arkikuvia 40/52

VIIKKO 40

Meidän arkeen on tullut mukaan vauvan odotus. Luojan kiitos, tuo "tyyppi" ei ole tämän emännän massussa, vaan tyttären. Hän ja vävy saavat maaliskuussa 2018 vauvan ja tekevät näin meistä isovanhempia. Wuhuu!

Instassa julkistin luvan kanssa vauvauutisen jo aiemmin. Heti kun asianomaiset ensin kertoivat ilouutisensa ystävilleen ja muille läheisilleen.

Ollaan ihan mielettömän onnessamme siitä, että meistä tulee mummu ja pappa. Meistä tuntuu, että meillä on tosi paljon annettavaa tulevalle lapsen lapsellemme. Ja ihanaa olla vielä itsekin näin nuori! Ehkä sitä sitten jaksaa pikkuisen kanssa paremmin.

Meidän pikku-tyttären raskaus on siis nyt viikolla 19 ja kaikki on mennyt alun pahoinvointeja lukuun ottamatta hyvin. Väsymys on edelleen kovaa, mutta toivottavasti sekin pikku hiljaa alkaa vähenemään.

Tuntuu tosi etuoikeutetulta päästä seuraamaan oman lapsen matkaa äidiksi. En olisi koskaan uskonut, kuinka hienolta se tuntuukaan. Ja luontevalta, kun lapsi kertoo tunteistaan ja tuntemuksistaan. Ihanaa, että hän puhuu asioistaan minulle ja isälleen ja luottaa meihin!

On myös mukavaa suunnitella vauvatulevaisuutta vävyn ja tyttären kanssa. Ollaan kyllä tällä porukalla oltu aina tosi läheisiä, mutta vauvan odotus on lähentänyt meitä entisestään. Ainakin minusta tuntuu siltä. Tytär ja vävy ovat molemmat ihan älyttömän rakkaita meille!

Tytär ja vävy ovat upeita, fiksuja, ihania ja elämässään järkeviä nuoria, joista tulee ihan mahtavat vanhemmat!

Rapea omenapaistos

Omenapaistos on ehdoton omenasesongin herkku! Kyllä meillä omppupiirakkaakin leivotaan, mutta useimmin kuitenkin tätä paistosta. Se on niin nopea tehdä ja herkullista!

Meillä oli töissä ruokalassa kahvitauolla tarjolla omenakaurapaistosta, mutta jätin sen väliin sillä kertaa. Söin banaanin kahvin kanssa. En tiedä, mitä oikein yritin esittää! Parempaa ihmistä kenties...

Mutta vähän jäi mielitekoa, kun kolleegat maiskuttelivat samassa pöydässä herkkuaan ja kehuivat sitä kilvan. Ainut miinus mikä heidän mielestään syömässään paistoksessa oli, että sitä "kaurahommelia" oli liian vähän suhteessa omeniin. Kerroinkin omasta omenapaistosohjeestani, missä on erinomainen "kaurahommeli".

Töistä päästyäni, minun oli pakko valmistaa omenapaistosta iltaa varten. Perjantai-illan helmi Sohvaperunat tulisi ja sen kanssa pitää olla jotain herkullista syötävää!

Meillä on vain sellainen ongelma, että meillä ei ole oikein omppuja. Vanha kunnon 'Antonovka', mutta sen omenathan ovat kivikovia. Tosin, kyllä nekin kypsyvät uunissa ja hilloakin olen niistä keitellyt syksyisin.
Toinen vanha omppupuu mikä meillä on, teki niin pieniä omenia tänä vuonna, etten jaksanut edes ajatella sitä vaivaa, mikä niiden käsittelyssä omenapaistosta varten olisi.
Olemme istuttaneet lisää omenapuita. Mutta nehän ovat niin pikkaisia, ettei satoa ole odotettavissa vielä vuosiin.
Mutta onhan meillä vielä pylväsomenapuu 'Presidentti'. Pressa tekee vihreitä, hapokkaita ja rapeita syömäomenia. Se on ollut meillä jonkun 7-8 vuotta ja ostettiin se puolimetrisenä pikkutaimena Lahden puutarhamessuilta.

Pressa on jo iso puu!

Tänä vuonna Pressa teki eniten satoa kuin koskaan. Kolmisenkymmentä ihanan raikasta ja mehukasta omppua. Ensin ajattelin, että on tylsää tehdä paistosta ainoista meidän omenista, jotka voitaisiin syödä ihan sellaisenaan. Mutta toisaalta, mitäpä niitä säästelemään!

Omput jäivät normaalia pienemmiksi tänä vuonna!

Pressa osoittautuikin hyväksi paistosomenaksi! Omenanpalaset eivät tummuneet ollenkaan käsiteltäessä ja paistossakin ne pitivät muotonsa ja värinsä. Voisi olla erinomainen omena esim. juustopöytään ja salaatteihin. Onneksi tuli otettua muuhunkin käyttöön, kuin pelkästään suoraan puusta syötäväksi.

Puu tekee omenia hauskasti ihan rungon viereenkin!

Pressa on vielä nuori puu, joten toivottavasti tulevien vuosien satomäärät kasvavat. Niitä voi sitten käyttää ihan huoletta mihin vaan ilman turhaa pihistelyä. Ja voi olla, että tulee vielä sellainenkin vaihe, että niitä ja muita omenia on ihan liikaakin!

En muista, mistä olen tämän paistosohjeeni saanut. Mutta se on ollut minulla lähes kolmekymmentä vuotta. Todennäköisesti se on saatu joltain silloiselta ystävältäni tai työkaveriltani.
Tällä ohjeella meillä on aina paistos tehty ja siihen ollaan niin tykästytty, ettei muita ohjeita olla edes kokeiltu.

Yleensä teen muruseoksen kaurahiutaleista. Mutta tähän kyllä käy kaikki muutkin puurohiutaleet, mitä nyt kaapista löytyy.
Muruseokseen tulee myös vehnäjauhoja, mikä työtoveritani vähän hämmästytti. Mutta koska minä olen tällä ohjeella tehnyt omenapaistosta likkasesta saakka, en osaa sanoa juuta enkä jaata tähän asiaan. Enkä myöskään ole koskaan paistosta ilman vehnäjauhoja tehnyt. Joskus kyllä hiivaleipäjauhoista tai vastaavia, kun ei muita ole ollut!

Tämä ohje on iso. Siitä tulee sellainen lasagnevuuallinen. Tästä riittää, paistokseen laitettavasta omenamäärästä riippuen, ainakin kymmenelle herkkusuulle.
Nyt kun meilläkin on syöjämäärät pienetyneet, niin teen usein vain puolikkaan satsin. Siitäkin riittää ainakin 4-6: een syöjälle vaniljakastikkeen tai -jätskin kanssa. 

OMENAPAISTOS

Reilusti omenia siivuina tai lohkoina. Ainakin 10-12 omppua.

3dl fariinisokeria
3dl tavallista sokeria
2dl vehnäjauhoja
5 1/2dl kaurahiutaleita
3tl kanelia
(ripaus muskottia)
300g sulatettua voita/margariinia

Kuori omput halutessasi. Minä kuorin...
Laita omenalohkot voideltuun uunivuokaan.
Sulata rasva.
Sekoita kuivat aineet keskenään.
Sekoita sula rasva kuiviin aineisiin.
Levitä seos omenalohkojen päälle.
Paista 200 asteessa, noin puoli tuntia.
Nauti vaniljajäätelön tai -kastikkeen kanssa. Molempi parempi!

Nami nami naamii!

Kesän surkea chilisato ja mitä siitä vähästä tehtiin!

"Läl-läl-lää! Eipäs kypsytty tänäkään vuonna!"

Muistatteko Kummeli -sketsisarjan, jossa kokkailivat ehkä hieman kyseenalaisetkin tositv-kokit Ytte ja Mosse. He tekivät eräässä "jaksossa" chilihaukea. Karistelivat tupakoitaan ruokaan ja lisäsivät siihen vielä vähän "hiliä". Harmi vain, että kyseistä sketsiä ei netistä löydy. Se on todella hauska!

Tämän Kummelisketsin ilmestymisen aikoihin, alkoi Suomessakin chiliharrastus lisääntyä. Ehkäpä lisääntyneet ulkomaanmatkat saivat ihmiset haluamaan kotomaastakin hieman tulisempaa ruokaa.
Taitaa suurin osa chiliharrastajista ja -kasvattajista olla miehiä. Ainakin minun tuttavapiirissäni. Miehisyyden mittaa lisätään kasvattamalla ja syömällä toinen toistaan tulisempia chilejä. Mutta kyllä chilit naisiakin kiinnostavat. Kuten allekirjottanuttakin!

Raa'aksi jääneitä oli ihan reilusti. Mutta käyttöön nekin menivät, vaikka toista luulivat! ='D

Joka hemmetin vuosi laitan chilejä kasvamaan. Argh! Tämä chilinkasvatus on yksi niistä asioita, missä en tule ikinä viisaammaksi ja uskon aina vaan onnistuvani. Joo, kyllä joka vuosi muutama chili kypsyy ja aina opin jotain uutta niistä. Olen jopa talvettanutkin onnistuneesti monena vuonna chilikasvejani. Mutta jos valmista satoa vertaa kasvattamieni taimien määrään... ööö...

Tämän kesän chilit kasvamassa talon seinustalla. Kuva juuri ennen sadonkorjuuta!

Tänä vuonna laitoin chilin siemenet multaan tammi-helmikuussa. Lajeina oli 'Poblano', 'Cayennetta', 'Jalapeno', 'Champion', 'Hot banana' ja 'Joker'. Kaikki lajikkeet ovat mietoja. Emme pidä sellaisista chileistä, jotka polttavat mennessään ja vielä ulos tullessaankin.
Taimia oli yli kaksikymmentä. Niistä olisi jo vähän satoa pitänyt tulla!

'Cayenetta' amppelichili

Mutta eipä tässä päästä satomäärällä kehumaan. Olin erityisesti panostanut kahteen lajikkeeseen; 'Poblanoihin' ja 'Jalapenoon'. Niitä minulla oli suurin osa taimistani.

'Poblanoita' ostin vuosi sitten Chilifesteiltä ja tehtiin niistä silloin täytettyjä chilejä. Lajike tekee ison, parhaimmillaan suippopaprikan kokoisen hedelmän ja on lievän tulinen. Siemeneni oli peräisin näistä ostetuista chileistä.

'Poblanot' kasvoivatkin hyvin ja tekivät raakileita tosi paljon. Mutta raakileina ne sitten pysyivätkin koko hemmetin kesän! Eivät kypsyneet sitten millään, muutamaa hedelmää lukuunottamatta.
Pirun kylmällä kesällä oli osansa tähän. Pienen kasvihuoneeni takia, chilit ovat olleet kasvamassa ruukuissa talon eteläseinustalla. Ainoastaan amppelichilit 'Cayenetta' ja yksi 'Hot Banana' oli kasvarissa.

Normaalistihan tämä eteläseinä on paahteinen ja liiankin kuuma yhtään millekkään kasville. Mutta ei tänä kesänä paljon aurinko paahtanut ja chilit kärsivät kylmästä.

Joka tapauksessa saatiin kuitenkin sen verran 'Poblanoita', että pariin otteeseen niitä täytettiin ja syötiin. Täytteeseen laitoin kirjolohisuikaletta, sipuli, paprikaa, chiliä, valkosipulia, keitettyä spelttiä ja juustoraastetta. Maustoin suolalla, paprikajauheella ja mustapippurilla. Toisella kerralla vaihdoin lohen tonnikalaan, mutta muuten täyte oli samantapainen. Hyviä olivat!

'Jalapenoa' yritän kasvattaa joka vuosi, koska haluaisin joskus saada tehtyä niistä ihka aitoa chipotle -chiliä eli savustettuja jalapenoja. Niitä voisi sitten kuivata ja jauhaa tai säilöä liemeen ja tehdä vaikka majoneesia tai chipotlekastiketta.
 No, täytyyhän ihmisellä olla elämässään jotain, mitä tavoitella!
'Jalapenon' siemeneni on peräisin myös chileistä, mitkä olen joskus mennä vuosina ostanut Chilifesteiltä ja tänäkin vuonna laitoin taimia reilut kymmenen kasvuun. Mutta ei se määräkään auttanut, kun kelit olivat niin kylmiä. 'Jalapenot' eivät kypsyneet, kahta ihan pientä lukuunottamatta. On tää vaikeaa! Tai sitten mulla on vaan niin huonot puitteet, taidot ja onni!

Jalapenosato!

Raaka jalapeno ei ole mitenkään herkullista mielestämme, joten jotain niille vihreille pötkylöille piti keksiä. Ei kukaan, varsinkaan minunlaiseni hullu, heitä menemään noin kahdeksan kuukauden kasvatuksiensa tuloksia. Jokin ohje piti chilien säilömiseksi etsiä!
Muutama vuosi sitten, säilöin ihan pienen määrän chiliä etikkaliemeen. Siihen tuli mausteeksi jotain viinaa, muistaakseni viskiä. Annoin ne säilykechilit silloin chiliaddiktoituneelle veljelleni ja hän niitä kehuikin maukkaiksi.
Nyt löysin Chilivaarin ohjeen, millä säilöin jalapenot. Poistin chileistä siemenet ja viipaloin ne. Innoittajanani oli jalapenoviipaleet, mitä kaupoissa myydään. Ajattelin, että näistä saattaisi tulla vastaavia.

Otin jalapenoista siemenet pois ennen viipalointia.

Yllättävän paljon niistä tuli viipaloituna!

Mausta en todellakaan vielä tiedä. Tätä ohjetta kuitenkin jakoi moni muukin bloggari ja hyväksi kehui. Jossain blogissa sanottiin, että kolmen kuukauden päästä voi alkaa maistelemaan. Mutta puolen vuoden päästä olivat erinomaisia. No, uudeksi vuodeksi sitten on tämän perusteella tiedossa chilinmaistajaisia. Ei vaan! Kai niitä täytyy aiemmin maiskutella. Vaikkapa joku tortillapäivä...

Siellä tekeytyvät!

Koska jalapenoja oli niin vähän ja lientä jäi niistä yli, laitoin vielä pariin purkkiin vihreitä 'Cayenetta' ja 'Joker' -chilejä. Niistä otin siemenet pois ja laitoin ne muuten kokonaisina. Saas nähä mitä tulee!

Haastavaa kuvata lasipurkkeja kattolampun alla!

Pääsadon eli kypsyneet, punaiset chilit kylmäsavustin. Poistin chileistä kannan, halkaisin ne ja otin siemenet pois. Levitin chilit kylmäsavustamonamme toimivan puulaatikon ritilöille ja poltin leppäkiekkoja kylmäsavustimen vastuksen päällä noin 12 tuntia. Onneksi viikonloppuna oli niin kylmää, ettei lämpötila laatikossa noussut. Jotain hyötyä tästä kylmyydestä!

Laitoin mukaan myös ne chilit, missä oli edes hieman punoitusta!

Otsalampun valossa kuvattuja chilejä "savustamossa".

Savustuksen jälkeen viipaloin chilit noin neljään osaan ja levittelin ne kuivuriin väljästi.

Hieman olivat kuivuneet savustuksessakin!

Viipaleina ennen kuivatusta.

Ja sitten niitä pöhisyteltiin kuivurissa kauan, tunti tolkulla niin kauan, että olivat ihan rapsakan kuivia.

Kuivurissa...

... ja kuivattuina!

Kuivat chilit jauhoin kahdessa osassa pienellä monitoimileikkurillani. Valmista savuchilijauhetta  tuli noin 1 desilitra.

Tällä on chilit hyvä surauttaa!

Vasemman puoleinen on lopputulos. Oikealla vielä viime vuotista savuchilijauhetta.

Tähän väliin on taas asiallista muistuttaa chilin käsittelyn "vaaroista". Suojahanskat ovat ihan välttämättömät! Ellei sitten halua olla moneen päivään koskematta itseensä. Nimimerkki "Silmää hieraissut, nenää kaivanut ja wc käynnillä sormi paperin läpi lipsahtanut chilin pilkkomisen jälkeen!" voi kertoa, että tuskaa on kaikille ihmiskehon limakalvoille, jos niitä lääppii chilisillä sormilla. Oli ne limikset ylä- tai alapäässä! Ja suuhunkaan ei sormea kantsi laittaa. Joten, hanskat käteen!
Sitten kun kuivaa chiliä aletaan jauhamaan, hengityssuojain ja suojalasit eivät todellakaan ole liioittelua! Meillä oli ihan hirvittävä polttava kiisu sisällä, kun kuivasin näitä savuchilejäni. Kuivuri oli saunan pesuhuoneessa, mutta unohdin oven eteiseen auki.
Puhumattakaan ilmassa leijailevasta, kipakasta chilipölystä, kun jauhoin kuivia chilejä koneella. Beibe oli yläkerrassa ja huuteli minulle, että "Pistääkö vähän köhötyttään?", kun yskin ja aivastelin alhaalla ja vesi valui silmistä. Minulla ei ollut hengityssuojainta, kun olin sen käyttänyt loppuun kanalaa siivotessani. Ainakin lapset ja eläimet on syytä pelastaa muihin tiloihin!

Sanotaan että sahrami olisi maailman kallein mauste. Varmasti näin onkin, mutta hyvänä kakkosena tulee nämä minun savuchilijauheeni. Ajatelkaas nyt; tammikuussa siemenet kasvamaan ostettuun taimimultaan. Siemenet ovat "ilmaisia", koska ovat peräisin syödyistä chileistä.
Kuukausitolkulla pikkuchilejä hoivataan kastellen, lannoittaen ja kasvivalolla valaisten. Kasvun edetessä, taimia koulitaan useaan otteeseen isompiin purkkeihin. Multaa menee lisää ja taimiin käytetyt hoitotunnit ja kasteluun käytetty vesimäärä vain lisääntyy.

Tästä lähdettiin optimistiseen odotukseen!

Alkukesästä koko eteisen täyttäneet, "ei enään niin pienet" taimet istutetaan lopullisiin isoihin kasvupurkkeihinsa ja tietysti puhtaaseen ostomultaan.
Kesä meni kastellen, tukien ja harsolla peitellen ja usko suureen chilisatoon piti vain pintansa. Kunnes... tuli syksy ja vaivanpalkka oli surkea. Kukaan ei tällä palkalla oikeasti töitä tekisi!
 Sähkö, mitä on käytetty chilien savustamiseen ja kuivaamiseen. Oma aika, vaikka eihän se nyt mitään maksa! Mutta joka tapauksessa, sikakalliita Leppämäessä tuotettuja lähichilituotteita tuli tehtyä taas kerran.
Ottaen  huomioon, mitä tuollainen savuchilijauhe ja säilötyt jalapenoviipaleet maksavat kaupassa. Eivät juuri mitään!
Mutta tässäkin hommassa taas pätee tämä idioottimainen pienviljelijän mieli. Satoa se on se pienikin!

Arkikuvia 39/52

VIIKKO 39

Syksy ja pimenevät illat ovat tuoneet Leppämäkeläisten elämään "harrastuksia". Tämä tarkoittaa Beibellä mettällä käyntiä ja minulla satunnaisia jumppia.

Beiben metsästysharrastus painottuu vähän niin kuin pakonsanelemana viikonlopuille. Minäkin joskus lähden hänen mukanaan istumaan kannon nokkaan, nuotiolle makkaraa paistamaan tai sieniä ja marjoja keräämään. Jännittävää seurata ja kuunnella, miten pötkylä-Mauri hakee ja ajaa jänistä.
Vaikka Beiben harrastus painottuukin viikonlopuille, se ei ole kellosta riippuvainen. Tosin ennen valoisaa pitää olla mettässä. Ja sehän on meikäläiselle myrkkyä, koska haluan viikonloppuisin nukkua ilman kellon herätystä, jos se vain on mahdollista.
Minä en halua ottaa viikonlopuille mitään sellaista säännöllistä harrastusta, mihin tarvitsee lähteä jollain tietyllä kellon ajalla. Oikeastaan en halua ottaa mitään säännöllistä viikonlopuille.
Joten.. minä yritän käydä syys- ja talviaikoihin joissain jumpissa ja vastaavissa viikolla. Sekin tuottaa järjestelyjä ja kiirettä, koska on noi elukat ja nekin hoitaa pitää. Mutta koska illat ovat jo pimeitä, voi vaikka käydä jumpassa, kun ulkona ei nää mitään tehdä.

Tänä syksynä onkin mukavaa, kun tossa meidän kylän seurakuntatalolla on paikallinen urheiluseura Kuhmalahden Kisa 
 , on järjestänyt sellaista toimintaa, että meikäkin voi siihen osallistua. Tarkoitan tällä, että muutakin kuin sählyä, kahvakuulailua, taekwondoa ja lentopalloa. Minulla on kuitenkin sen verran nivelvaivoja, käsikipuja sun muita, että edellä mainitut  lajit tuottavat enemmän kipuja kuin hyvää oloa.
Viikko takaperin alkoi kehonhuoltokurssi Kisan toimesta. Minulla meni eka kerta ohi, koska en ole heidän jäsen, enkä kuulu Faceen ja jostain syystä heidän nettisivutkaan eivät toimineet sillä hetkellä, kun sieltä tietoa etsin. Kiitos kamulleni, joka sanoi kurssille menevänsä ja minäkin sitten sinne löysin.

"Kyllä!"

Kurssilla on monta kymmentä osallistujaa, joten tarvetta tälläiselle on. Ja kyllä on meikäläisenkin kropalle, vaikka aikas säännöllisesti venyttelenkin. Kuitenkin ammattilaisen ohjeilla, hengitykset mukaan ottaen, nii voi että tekee gutaa kropalle.

Toinen jumppa, mikä alkoi mennä viikolla, on Lavis tossa naapuripitäjässä Eräjärvellä. Lavatanssijumpassa kävin viime syksynä ja keväällä. Kesällä lavisjumppia järjestettiin myös, mutta oikea polveni kipeytyi niin, että kesälavikset täytyi jättää kesken.
Nyt sitten kokeillaan taas tanssahdella, koska mä niin tykkään siitä. Polveen toiseen polveen alkoi heti pistämään ja se sitä jatkui monta päivää. Mutta ei mitään normaalia kummempaa.

Joten jumppaillaan nyt pari kertaa viikossa ja vähän eräilyä siihen lisäksi. Eiköhän nämä riitä näiden kotihommien lisäksi!

Seksiä, eräilyä, sohviksia, ihmisten "huolia" ja metsää; kiinnostavia ohjelmia telkussa ja Areenassa!

Yle Areenassa on paljon mielenkiintoista katsottavaa. Me katsomme sieltä paljon luonto-, ruoka-, ja asiaohjelmia. Dokumenttisarjat ja -elokuvat ovat myös lähellä sydäntämme!
Ja koska päiväseltään ei telkkua ehdi avaamaan, on mukava illalla katsoa jokin lyhyt ohjelma toistopalvelusta ennen nukkumaan menoa.

Yksi sarja, mikä tuli katsottua ihan esitysaikaan, oli Seksi-Suomen historia . Erittäin mielenkiintoinen ja hyvin tehty dokumenttisarja siitä, miten seksiin ja seksuaalisuuteen suhtautuminen on muuttunut viimeisten vuosikymmenten aikana. Kirkko ja valtio on pyrkinyt rajoittamaan seksuaalisuutta holhouksella ja lain voimin. Toimet ihmisten "riettailun" estämiseksi olivat välillä jopa koomisia.

kuva Iltalehti

Seksi-Suomen historian kaikki neljä jaksoa on katsottavissa Areenassa.

Eränkävijät palaa ruutuun toisella tuotantokaudella. Mukana on uusia eränkävijöitä "vanhojen" lisäksi. Areenassa on jo nähtävillä extroja ja ennakoita tulevasta sarjasta, sekä uusien henkilöiden esittelyt. Itse sarja starttaa TV 1:llä sunnuntaina 1.10. klo 18.15.

Me ei olla ohjelmassa, mutta Yle rajoittaa kuviensa käyttöä. Eränkäviöitä mekin ollaan, siksi kuva meistä!

 Sohvaperunat on niitä harvoja hömppäohjelmia, mitä meillä katsotaan suurella intohimolla! Ihanaa, että ohjelma palaa taas uudella tuotantokaudella. Ja hyvä, että esitysaika on edelleen perjantai-ilta. On niin rentouttavaa nollata arkiviikko Sohvisten kanssa.
Sohvaperunat alkavat jo huomenna ja linkistä pääset lukemaan esittelyt kaikista Sohviksista. Myös uusia Sohvikisia on mukana!
Sohvaperunat perjantaina TV 2:ssa 28.9. klo 21.00. Jaksot tulevat katsottaviksi Areenaan.

Kuvan sohva (meidän oma) ei liity ohjelmaan! ='D

Toinen "hömpänpömppä" mikä rentouttaa ihanasti ja saa nauramaan on "Pitääkö olla huolissaan?" 
Mainoskanavilta emme juurikaan mitään sarjoja katsele. Elokuvia silloin tällöin. Emmekä ole oikein koskaan pitäneet näistä tän tyyppisistä panelikeskusteluohjelmista, mutta tässä on jotain niin hauskaa!

Pidämme molemmat tosi paljon kirjailijapanelisteista Miika Nousiainen, Tuomas Kyrö ja Kari Hotakainen. Jenni Pääskysaarikin menee tässä, ei niin vakavassa ohjelmassa. Aivot narikkaan ja katsomaan ratkaisuja ihmisten huoliin  keskiviikkoisin MTV 3 klo 21.00. Ja Katsomostahan tämä ohjelma löytyy ja uusintoinakin tulee pitkin viikkoa.

Ja taas ihan asiaan kuulumaton kuva!

Metsä ja puut ovat meille tärkeitä. Siksi olikin itsestään selvää, että katsoimme Dokumenttiprojektin "Sielunmetsä" -elokuvan . Dokumentissä päähenkilöt avaavat suhdettaan metsään. Toisille se on jotain mitä suojella, toisille paikka metsätykselle ja marjastukselle ja joillekkin jotain, mikä tuo rahaa pussiin.
Itseäni sykähdytti elokuvan lopussa kohtaus, missä nuori nainen ja mies tanssivat metsässä trancemusiikin tahdissa. Olen itsekin joskus nuorena likkana ollut mukana "Rave in the Woods" -tapahtumassa.
"Sielujenmetsä" on nähtävissä vielä reilun viikon Areenassa.

Beiben sielunmetsä Aulangolla. Surukuusia, oh course!

Tv:n katselu onkin ollut haastavaa viime aikoina ja samoin radion kuuntelu. Maamme päällä on vaikuttanut korkeapaine ja luonut sääilmiön nimeltä "Radiokeli". Radioaallot karkailevat johonkin svääreihin ja jatkuva sumukin häiritsee televion kuvaa ja radiokanavien kuuluvuuteen.
Meillä ainakaan ei telsun kuva näy, joten onneksi Areenasta on sitten voinut käydä haluamiaan ohjelmia katsomassa.

Miniloma Tampereella!

Joskus kevättalvella tytär kysyi, haluaisimmeko syksyllä lähteä hänen synttäriviikonloppunaan viettämään romanttista viikonloppua johonkin. Hän puolestaan tulisi kavereineen meille saunomaan ja viettämään mukavaa maalaiselämää.
No, mikä ettei! Kyllähän se on aina houkuttelevaa viettää viikonloppua niin, ettei ole velvollisuuksia heti herätessään.
Koko kevään ja kesän mietittiin, että mihinkäs me nyt sitten oikein lähdettäisiin rentoutumaan. Monta vaihtoehtoa oli mielessä, kuten esim. Kotkan seutu. Mutta jotenkin ei oltaisi millään jaksettu kuluttaa aikaa ajamiseen.

Reilut kuukausi sitten varasin meille konserttiliput Tampere-taloon, juurikin tälle kyseisen viikonlopun sunnuntaille. Koska meidän olisi joka tapauksessa käytävä kotona ennen konserttia, emme halunneet lähteä minilomallekkaan mihinkään kauas kotoa. Meillä oli myös vielä käyttämättä joululahjaksi saamamme lahjakortti Museokeskus Vapriikkiin. Joten, lähdimme turistiksi Tampereelle!

Tamperehan on minun synnyinkaupunkini ja Beibekin on siellä asunut joskus opiskeluaikoinaan. Isäni asuu keskusta-alueella vieläkin. Tampere on minulle rakas kaupunki ja varsinkin se ihan keskusta-alue, koska se on minun lapsuudenhoodejani!

Olemme olleet aikaisemmin kaksi kertaa viettämässä hotelliyötä Tampereella. Nämä ovat olleet liiton kesäpäiväreissuja ja ne ovat painottuneet enemmänkin siihen riehakkaaseen viihtymiseen. Nyt oli tarkoitus syödä hyvin, nukkua, käydä jossain mukavassa pubissa ja nauttia toistemme seurasta.
Elokuviin olimme suunnitelleet menevämme, sinne Vapriikkiin ja Tuomiokirkko, siellä halusimme käydä.

Perjantainahan vietettiin "Auton vapaapäivää". No, meillehän se ei todellakaan ollut mahdollista. Olin katsellut bussiaikatauluja ja Kuhmalahdesta vaan ei julkisilla pääse alkuillasta Tampereelle. Joten, veimme auton puoleen väliin matkaa tyttären ja vävyn pihaan ja hyppäsimme Kangasalta bussiin.

Tässä samalla marmatan siitä, että Kangasalan alueella ei ole sellaisia parkkeja, mihin auton voisi jättää lähteissään johonkin pariksi päiväksi reissuun. Joka paikassa on vain näitä parin tunnin kiekkopaikkoja!
Ihan vain mennessään Kangasalataloon konserttiin tai elokuviin, on jännitysmomenttia siitä, ethtiikö parissa tunnissa takaisin autolle. Vai onko sakkolappu ikkunassa? Pysäköinnin valvonta keskusta-alueella on tehokasta!

Joka tapauksessa viidellä eurolla per lärvi, päästiin kivasti reilussa puolessa tunnissa Tampereen rautatieasemalle. Meillä oli varattuna ensimmäinen yöpyminen Scandic ketjun Tampere City -hotelliin.
Tämä hotelli valikoitui sijaintinsa vuoksi ja meillä sattui olemaan ystäviltä saatu alennuskuponki tutustumisyöpymiseen kyseisen ketjun hotelleihin.

Hotellihuone oli ihan basic; siisti ja viihtyisä. Olimme valinneet parisängyllisen huoneen ja meillä oli huoneessa 140 cm leveä sänky. Instaan kuvaa siitä laitoikin ja päivittelin, miten me siihen mahtuisimme. Paras kommentti oli, että "Mikä on yhdelle ahdas, on kahdelle paras!" 😆

Halusin käydä Stockkalla Herkun puolella pyörähtämässä. Siellä tulee aina sellainen olo, että olisi vähän niinkuin ulkomailla!

Maistiaisia oli taas tarjolla niin lakritsista, kuin ankankoivistakin. Molempia ostettiin kotiinviemisiksi. Lisäksi ostin pussillisen sydämenmuotoista pastaa! Hyvät Tampereen tuliaiset; voi jessus sentään! 😋

Melkein tyhjättiin noi maistiaiskipot! ='D

Ostokset kämpille ja eikun illallispaikkaa etsimään! Jo vuosia olimme halunneet käydä "sipulikirkon" vieressä olevassa intialaisessa ravintolassa syömässä. Mutta voi... olimme odottaneet liian kauan ja sitä ei enään ollut!  Mutta löysimme hyvän vaihtoehdon ja valitsimme nepalilaisen ravintolan.
 Ravintola Katmandu Aleksanterinkadulla oli iloinen yllätys! Niin ruoka kuin palvelukin oli erinomaista.

Koska olen aina halunnut syödä Palak paneeria jonkun toisen valmistamana, valitsin ruuakseni sen. Beibe otti jättikatkaravunpyrstöjä jossain currysoossissa. Nimi unohtui syönnin tuokseessa! Molemmat ruuat olivat mietoja tulisuusasteiltaan. Ruokajuomiksi valitsimme oluet.
Ruuissa oli lisukkeina makeahkoa jogurttiraitaa, linssimuhennosta, riisiä ja naanleipää. Aivan ihanaa, nami, nami! Minä tuli annoksestani ihan täyteen, Beibe sopivasti.

Hyvän ruokakokemuksen jälkeen halusimme käydä vielä oluella ja Rautatienkadun kulmassa olevaan O'Connell's -irkkubaariin suunnistimme.
Täällä olikin valikoimissa laaja valikoima käsityöläisoluita, mistä oli tosi vaikea valita. Mutta onneksemme niitä annettiin maisteltavaksi pikku laseista. Tämäkin on sellaista hyvää palvelua, mitä pubeihin on alkanut tulemaan. Hyvä!
Minä valitsin tuopillisen redalea ja Beibe ipaa. Näiden tuoppien jälkeen oltiinkin ihan valmiita lähtemään takaisin hotellille ja kellahtamaan siihen pikkusänkyymme!

Hotellin aamupala oli hyvä! Peruselementtien lisäksi, oli paljon hedelmiä ja muutakin raikasta. Plussaa siitä, että oli mustaamakkaraa tarjolla ja miinusta, että smoothie loppui kesken aamupalan!

Meikäläisellä meinasi paniikki iskeä, kun huomasin hammasharjojen jääneen kotiin! Beibe jäi aamupalan jälkeen pötköttelemään ja telkkua katsomaan, kun meikä lähti ostamaan hammasharjoja ja -tahnaa. Kyllä ihminen vaan ihan uudeksi muuttuu, kun saa hampaansa pestyä!

Viikonlopun pelastajat!

Puolilta päivin oli huoneen luovutus ja kohti uutta majapaikkaa. Seuraavan yön aioimme yöpyä Tornissa! Tosin huoneen saisi vasta klo 15, mutta veimme laukun säilöön ja suoritimme sisäänkirjautumisen jo etukäteen. Pientä fiilistelyä aulan Paja barissa ja sitten kohti Tuomiokirkkoa ja Vapriikkia!

Beibe rentoutuu!

Rouva "radalla"!

Paja barin seinillä oli suomirokkareiden esiintymisasuja ja soittimia.

Minä olen joskus pikkasena käynyt Tampereen Tuomikirkossa. Kuuluin lapsena hetken aikaa partioon ja partiomarssi joskus lähti Tuomikirkosta.

Muistan kirkon olleen silloin vaikuttava ja enkä muistanut väärin. Upea kivikirkko, mahtavaa taidetta seinillään! "Kuoleman puutarha" ja "Haavoittunut enkeli", puhumattakaan orjantappuraseppelettä kannattelevista pojista ja katon käärmeestä. Myös alttaritaulu "Ylösnousemus" on hieno!

Harmi vain, ettei "Haavoittunutta enkeliä" päässyt katsomaan läheltä, koska parvi oli suljettu.

Siellä se on!

Pakko tyytyä julistekuvaan. Taulussa on viittaus Tampereeseen tehtaanpiippujen muodossa.

Myös kirkkopuisto oli kaunis. Puistossa oli moni isoja ja vanhoja puita. Pari vaahteraa kiehtoivat minua kovin. Ihan kirkon vieressä oli verivaahtera ja toinen, minkä lajiketta ei kyllä tunnistettu. Siinä oli mukurainen runko ja lehdet olivat liuskoittuneet. Upea jokatapauksessa!

Kyynelkoivu

Verivaahtera

Tämä vaahtera oli upea!

Tunnistaako kukaan lajiketta?

Upea tammiaita!

Tuomiokirkolta lähdettiin köpsöttelemään Vapriikille. Siellä meitä kiinnosti erityisesti näyttelyt Kielletty kaupunki ja Tampere 1918 . Ne kun poistuisivat lokakuun alusta molemmat. Halusimme myös nähdä "Birckla 1017" ja pyörähtää Luonnontieteellisen museon näyttelyssä katsomassa vanhan lehmuksen runkoa. Siitä palanen on yhdellä Beiben taiteilevalla työkaverilla.

Vapriikki on sellainen paikka, että siellä saisi kyllä helposti kulumaan ihan koko päivän! Nähtävää on ihan laidasta laitaan. Ehkäpä palaamme sinne piankin takaisin, koska joulukuun alussa siellä avautuu näyttely "Kadonneet kaunottaret" . Näyttely kertoo valokuvin, piirroksin ja ihmisten muistoin Tampereelta puretuista talokaunottarista.

Olen aina ollut sitä mieltä, että Tampere on tehnyt monta mokaa purkaessaan "edistyksen" tieltä vanhoja rakennuksia. Kuten esimerkiksi keskustan puutalokorttelit. Onneksi tajusivat edes säästää aikanaan edes Amurin työläiskorttelit!
No, mennyt on mennyttä ja osa noista hävinneistä taloista on mennyt sodan ja tulipalojen myötä.

Muinainen snäksirasia! ='D

Kiinan keisarinnalla oli kauniita vaatteita!

Birckalalainen perhe!

Birckalaiset olivat myös pienviljelijöitä!

Näyttelyssä sai kokeilla, jaksoiko nostaa viikinkimiekkoja. Beibe jaksoi!

Tästä kuolleen pojan kuvasta, on tullut Suomen sisällissodan lapsiuhrien symboli!

Beibe on aina niin innoissaan mun kuvailuista!

"Sus siunakkoot!"

Mööh!

Beibe oli merikotka, minä hylje! No, olen aina sanonut, että hylje on aina rantakunnossa!

Vapriikista lähdimme hotellille hieman virkistäytymään. Tornihotelli on jo itsestään nähtävyys! Hotellin sisustus kunnioittaa hienosti Tamperetta ja sen maneereita; rakennuksia, nähtävyyksiä, rock- ja urheilukulttuuria. Myös taidetta ja kirjailijoita.

"Ukko-Pekka"

Vanha vetureiden kääntöpöytä

Hotellin vierustoilla oli hienoja heinäistutuksia!

Meillä oli huone kerroksesta 23 ja se oli aikas korkealla. Huone oli hieno ja me pidettiin sen värimaailmasta. Koska majoittuminen hotellissa oli mielestämme aikas hintavaa, olimme päättäneet viettää siellä illan. Kunhan ensin kävisimme elokuvissa!

Komea tapetti!

Näkymä huoneen ikkunasta. Tampere-talo näkyy oikeassa yläkulmassa.

Huone oli muuten avoin, mutta wc ja suihku olivat ovien takana.

Näkymä sängyltä.

Hissiaula

Virvokkeet!

Illan leffaksi olimme valinneet Aj Annilan ohjaaman, Antti Tuurin kirjoittaman, tositapahtumiin  pohjautuvan "Ikitien". Johan olikin hyvä elokuva; todella rankka aihe ja surullinen. Itkin kyllä aikas reippaasti ja elokuvan loputtua, yleisö taputti. Ja ihan aiheesta!

Tornihotellin alakerrassa on ravintola "Grill'it", joka olimme valinneet illallispaikaksemme. Meillä ei ollut mitään ennakko-odotuksia ravintolan, eikä sen ruuan suhteen. Emme olleet etukäteen lukeneet mitään arvosteluita paikasta.
Valitsimme yhden valmiista menuista ja ruokajuomiksi tummat oluet. Valinta osui nappiin meidän makumieltymysten kanssa.
Alkuruuaksi oli sokerisuolattua lohta, hillotun sipulin, mummonkurkkujen, juustotahnan ja saaristolaisleipämurun kera. Harvoin jää ruuasta niin raikasta makua suuhun!

Pääruokana oli herefordrotukarjan sisäfilepihviä, leppäsavujuustoista perunagratiinia ja pippurikastiketta. Lisukkeena papuja pekonilla.
Pihvi oli ehkä paras pihvi mitä olemme ravintolassa saaneet. Ihan älyttömän pehmeätä ja onnistunut paisto. Ravintolan käyttämä hiiligrilli oli kyllä tuonut makua pihvin pintaan.
Perunagratiini oli maukasta ja pippurikastike ihan hyvää. Mutta pihvi oli kyllä annoksen kunkku!

Tässä vaiheessa oli mahat jo pinkeenä, mutta jälkkäri oli syömättä. Kahvia ei haluttu suklaakakun kanssa, joten otettiin sherryt. Hyvä valinta jälleen, sherry sopi erinomaisesti tosi täyteläisen ja valuvan paikanpäällä, asiakasta vartavasten paistetun kakun kanssa.

Viihtyisän hämyisessä ravintolassa istuessamme ja erinomaisesta palvelusta nauttiessamme, laitoimme merkille, että ravintolan henkilökunta oli tosi nuorta. Kuin yleisesti koko hotellin! 

Jälkiruoka kakkuineen ja jäätelöpalloineen oli hieman runsas pihviaterian päälle. Mutta reippaina syötiin ihan kaikki ja vyöryttiin hotellihuoneeseen sulattelemaan hetkeksi ruokaa. Aikomuksenamme oli kuitenkin vielä mennä nauttimaan drinkit Moro Sky bariin paria kerrosta ylemmäs.

Iltayön hämyssä, Sky bar ei meihin mitään lähtemätöntä vaikutusta tehnyt. Ikkunoista näkyi jonkin verran kaupungin valoja, mutta oman naaman heijastustahan ikkunasta lähinnä sai ihailla.
Yhdet Gt:t nautittiin ja lähdettiin kämpille makaamaan!

Nukuttiin tosi hyvin! Sänky oli hyvä ja onhan se ihanaa ja rentouttavaa saada herätä niin, ettei tarvitse lähteä ketään aamulla pissattamaan tai viemään ulos. Ja Tornissahan ei ole edes kiire aamupalalle, koska sitä tarjoillaan kello 12:sta asti!

Aamupala oli erinomainen ja plussaa siitä, että kahvi/tee tarjoiltiin pöytiin niin halutessaan. Niitä sai hakea myös automaateista.
Paljon oli peruselementtien lisäksi juustoja, hedelmiä ja kakkusia. Hyvin jaksettiin syödä taas, vaikka illalla oltiin syöty aikas myöhään ja reippaasti!

Ennen hotellihuoneen luovutusta, kävimme päiväsaikaan katsastamassa Sky barin. Beibe kävi tilaamassa meille mocktailit ja siemailimme ihania alkoholittomia juomiamme nauttien aurinkonpaisteesta.

Tuonne yläkerran baariin pääsee vierailemaan ilman hotellimajoitustakin. Kannattaa käväistä ja juoda vaikka teet/kahvit tai tuollaiset mocktailit ja nauttia näkymistä päiväsaikaan. Näin moni näytti tekevänkin ja valokuvia otettiin.

Moro Sky barin seinillä on kuvia Tamperelaisista urheilijoista!

Pakollinen vierailu ikkunallisessa unisex-wc:ssä ja sitten olikin kotiin lähdön aika. Meillä oli vielä tunnin verran aikaa kaupungilla, ennen kuin meidän bussi lähtisi kohti Kangasalaa. No, käytiin siinä sitten kahvilla!😁

Oli pakko ottaa kahvilan vessan kaakeleista kuva!

Pyörähdys kotona ja illaksi takaisin Tampereelle. Olin varannut tosiaankin liput Tampere-talolle The Dire Straits Experience -konserttiin.

Oli kyllä niin huikea keikka! Olimme molemmat hieman varautuneita etukäteen, koska bändihän heittää keikkaa ilman Mark Knopfleria. Hän on aikanaan antanut sen ominaisen soundin Dire Straitsille. Hänen ainutlaatuinen lauluäänensä ja kitarasoundinsa on niin jäljittelemätön, että mietittiin mitä konsertti ilman häntä antaisi.

The Dire Straits Experience on kasattu osittain Dire Straitsin ja sen jälkeen esiintyneen The Straitsin  jäsenistä ja rautaisista ammattilaisista.
Laulaja/kitaristi Terence Reis täytti keulahahmon paikan paremmin kuin hyvin. Hän oli ilmiömäinen kitaravirtuoosi ja sai soittimensa suorastaan laulamaan!
Bändi oli pitänyt alkuperäisen tyylinsä ja biisejä ei oltu päivitetty 2000 -luvulle. Nämä asiat sekä ammattimaiset soittajat tekivät keikasta ikimuistoisen elämyksen!

Välillä meni ihan kylmät väreet, kun biisit nousivat mahtipontisiksi kitara, saksofoni ja pianosooloinen. Jossain kohdin oli vain istuttava silmät kiinni ja annettava musiikin viedä.
Joidenkin kappaleiden kohdalla oli allekirjoittaneella kyyneleet silmissä, mutta onneksi minua oli varoiteltu ja nenäliinoja oli mukana.

Meillä oli paikat etupermannolla, seitsemännellä rivillä ja mielestämme ehkä liian lähellä. Korvia hieman särki seuraavana päivänä meillä molemmilla. Toisaalta näin läheltä näki, kuinka taiturimaisesti soittajat käsittelivät soittimiaan!
Mutta aivan upea musiikkikokemus kerrassaan ja tuntui jotenkin etuoikeutetulta saada olla kuuntelemassa näin upeaa soitantaa!

Illalla myöhään kotiin saavuttuamme, seisoimme pihassa pilkkopimeässä ja katselimme taivaalla näkyvää linnunrataa. Mietimme, että tätäkään upeaa näkyä ei sieltä Tornista näe, vaikka oltaisiin kuinka korkealla.

Meillä oli aivan mahtava viikonloppu ja kaupunkiloma, täynnä hienoja kokemuksia. Mutta en ikinä, tai ainakaan tässä vaiheessa elämääni, olisi valmis muuttamaan täältä maalta, valosaateettomalta alueelta kaupungin sykkeeseen. Kuhmikseen on aina niin ihana palata!