Faster, harder, Scooter! Unelmakeikalla ja pieni paluu nuoruuden rave-bileisiin!

Pahoittelen postauksen kuvien laatua. Ne ovat taattua Samsung Galaxi Trend-laatua!


Minä kuuntelen todella paljon musiikkia. Se on minulle tärkeää ja olen aikas kaikki ruokainen sen suhteen. Yksi on ollut kuitenkin ylitse muiden ja se on tekno musiikki. Kun 80-luvun lopulla se rantautui nuoruuteni Tampereelle, olin myyty. Teknosta jalostunut trance olikin sitten jo menoa! Oli alkanut sellainen dance-musiikin aikakausi, jolla minä edelleen tamppaan!
Vuonna 1988 tai 1989, oli ensimmäiset tekno-bileet Tampereen Pakkahuoneella, joissa kävin. Ne olivat muistaakseni Dj Juissin luotsaamat. Siellä soitettava musa oli jotain todella erilaista 80-luvun syntikkapopin ja kalsarihevin jälkeen. Psykedeelistä ja hypnoottista!
Tekno-bileet muuttuivat nopeasti reiveksi, koko yö yli jatkuviin massatansseihin. Niitä paheksuttiin yleisesti, koska niihin liitettiin huumeiden käyttö ja laittomat bileet. Porukan uskottiin joraavan ekstaasin voimalla. Kyllä, sitäkin tapahtui! Olen nähnyt ihmisiä, jotka ovat tanssineet kolme vuorokautta. Yhteen menoon! Kaman käyttöä en koskaan suoranaisesti nähnyt, muttei kukaan kaurapuurolla kolmea päivää jortsua. Kyllähän minäkin sen tajusin, vaikka nuori ja naivi olinkin!
Itselleni musiikki oli se huume. Muuta en tarvinnut! Silloisen kaveriporukan kanssa pyörittiin reiveissä muutama vuosi aikas aktiivisesti. Lähinnä Tampereella ja Helsingissä. Suurimmissa kemuissa taisi olla noin 5000 reivaajaa. Helsingin Kaapelitehtaalla reivattiin rakennustelineillä, joita oli useammassa kerroksessa. Telineet heiluivat ihan hulluna, kun ihmiset tanssivat tasanteilla. Ei taitas läpäistä nyky turvamääräyksiä. Mutta hauskaa oli!
Muutamissa laittomissa raveissa olen ollut. Niitä pidettiin tyhjissä varastoissa ja tehdashalleissa. Kutsut laittomiin reiveihin jaettiin flaijereilla, joita jaettiin kaupungilla. Olen ollut jopa sellaisissakin reiveissä, jotka järjestettiin metsässä.
Vaasassa järjestettiin joskus 90-luvun alussa tekno-kirkko. Todellakin istuttiin kirkossa, jossa dj:t soittivat ambient musaa. Jatkobileet olivat ostoskeskuksessa. Siellä sitten reivattiin liukuportaissa tunti tolkulla. Että kaikenlaista!
Ennätysaikani yhtämittaisessa tanssimisessa reiveissä minulla on viisi tuntia. Reisilihakseni rasittuivat niin pahasti, että olin joitakin päiviä sairaslomalla. Oli siinä silloisella työterveyslääkärillä ihmettelemistä!
Viimeisimmät kunnon reivit missä olen ollut, oli 95- ja 96- vuosina. Finlaysonin palatsilla ja Megazone-kaupunkisota mestassa, Tampereella järjestetyt. Niissä olin oikein vip-listalla, koska eräs silloinen kaverini heitti niissä dj-setit. Mutta olin jo silloin nuori äiti ja elämä vei perheen suuntaan. Reivit jäivät, mutta rakkaus tälläiseen musiikkin jäi.
Vuonna 1994 Saksasta tuli bändi, joka taas mullisti musiikkimaailmaani oikein urakalla. Heidän, vaalean pystytukan omaava keulahahmo, huuteli koukuttavia ja bailaamaan innostavia lausahduksi, trancemusiikin päälle. Musiikissaan he käyttivät vanhoista biiseistä samplattuja osuuksia, joita saattoi olla samassa biisissä useista eri kappaleista. Tämä bändi oli Scooter.
Nykyään Ysäriksi kutsuttu musiikki oli vahvassa nousussa ja Scooter solahti siihen genreen sujuvasti. Todelliset tekno- ja trancefanit pitivät tälläistä tyylilajia "kaupallisena paskana". Ilmeisesti minä en sitten ollut se tosi fani, koska minuun tämä upposi hyvin!
Ysikytluvun puolessa välissä, musiikkiohjelma Jyrki, esitti Scooterin Fire videon. Pieni tyttäremme tanssi television edessä, tasosta kiinni pitäen. Joka kerta kun H.P.Baxxter huusi fire, tyttö nosti käden ylös ja toisti huutoa. Silloin sanoin Beibelle, että sit kun toi likka on teini, mää lähden sen kans Scooterin keikalle. Beibe oli sitä mieltä, että noi on jo niin vanhoja äijiä, ettei ne enään silloin keikkaile. Voi, kuinka väärässä hän olikaan!
Lauantaina 28.11.2015 se päivä sitten koitti. Minun suuri unelmani nähdä Scooter livenä. Ja tyttären kanssa! Joka on tosin jo teini-iän ohittanut...
Lähdettiin katsomaan äidin lempparibändiä oikein kunnolla. Sain meille hankittua VIP-liput. Selvää oli myös, että jäisimme yöksi Helsinkiin. Ja bussilla mentäisiin. Halusin fiilistellä huolella!
Beibe heitti meidät Hervantaan, missä hyppäsimme OnniBussiin. Sillä hurautimme sujuvasti suoraan Hesaan ja Kamppiin. Majoituimme Hotelli Vaakunaan, jossa olemme yöpyneet joskus aikaisemminkin.
Kyllä me molemmat niin maalaisia ollaan, että ahdistus älyttömästä väen paljoudesta iski välittömästi. Olimme ajatelleet hörpätä kahvit Kampissa. Mutta se on niin täynnä väkeä, että haaveeksi jäi. Joten haimme "evästä" kaupasta ja kahvit mukaan Starbucksista. Nyt on sitten sellainenkin kahvi tullut juotua!

 Hotellihuoneen ikkunasta selvisi väenpaljouden syy; kauppakeskuksessa oli joulun avaus, joka huipentui ilotulitukseen.

Emäntä ihmettelee kaupungin sykettä!

Viisi minuuttia ja hotellihuone oli otettu haltuun!

Tyttären ja äidin iltatuoksut!

Hotellihuoneessa parin tunnin tiukka valmistautuminen ja menoksi. Taksi alle ja kohti Helsingin jäähallia! Hallin edessä törkeän pitkät jonot sisälle ja tolloilta meni hetki tajuta, ettei vippien tarvi jonottaa! Että sisälle vaan!

Ei tarvinnutkaan jonottaa!

Vip-lippuihin kuului katsomopaikkojen lisäksi pääsy permannolle, missä käytiinkin fiilistelemässä tunnelmaa ja joraamassa Oku Luukkaisen Ysärisettiä. Toinen tapahtumassa esiintynyt dj oli JS16. Molemmat dj:t soittivat setit myös vip-klubina toimineessa Petokubissa. Oku oli oikein kohtelias ja hyväkäytöksinen nuorimies. Tää kävi pyytämässä nimmarit meille ja sai oikein halin kera hyvän illan toivotukset! Uuu! <3

Okupoika Luukkainen

JS16

Keikkaan kuului lisäksi ruokailu klubilla, vip-passi, juliste ja cd-levyllinen ysärimusaa. Klubilla oli oma narrikka ja baaritiski.
Ruoka oli sellasta perussettiä. Hieman ehkä pettymys. Jälkkärikakku oli hyvää!

Pari tuntia pyörittiin pitkin poikin hallia fiilistellen tunnelmaa ja nauttien virvokkeita. Minä ostin itselleni bändipaidan.

Oltiin hieman pettyneitä siihen, ettei porukka ollut panostautunut pukeutumiseen. En nähnyt edes kellään nappiverkkareita. Saati trumpettihousuja ja napapaitoja. Vasta pois lähteissä, yhdellä tytöllä ulkona oli paksupohjakengät.

Kunnes vihdoin tuli aika mennä katsomoon valmistautumaan h-hetkeen. Jännitti!
Minä olen sellainen, että aina tulee itku! Hieman pelotti, että minkähänlaiseen tunnekuohuun emäntä joutuu, kun idolinsa lavalla näkee. Tytärtäkin taisi hieman jännittää, että saako äiti pidettyä itsensä kasassa. Piilarit oli silmissä ja tekoripsetkin laitettu, joten piti ainakin yrittää olla ihan hirveästi kyynelehtimästä!
Ja niin koitti vihdoin se hetki, kun Scooter astui lavalle! Tuntui aivan uskomattomalta, että nyt se sitten tapahtuu! Minä ja Scooter... lopultakin! "Are you ready for sound of Scooter?" Olinko? Apua!

Siellä se on. Scooter!

Minä tanssin, minä huusin, lauloin ja olin ihan hurmoksessa! Unelmien täyttymys! Bändi oli ihan just niin hyvä livenä, kuin olin odottanutkin. Meillä kävi vielä sellainen säkä, että rivi missä meidän paikat olivat, oli melkein tyhjä. Mahduimme tanssimaan ihan hulluna! Tytär pelkäsi ensin, että putoaa alas. Hetken katseltuaan äitinsä riehumista, pelko vaihtui nopeasti siihen, että syöksyykö mamma alas. Kerran minulla tuli pieni happikato, kun piti kirkua, laulaa, heiluttaa käsiä ilmassa ja tanssia yhtäaikaa. Alko vähän huippaan ja piti ottaa penkin selkänojasta kiinni. Unohdin tohkeissani hengittää! Näin voi käydä, kun on oikein innoissaan.
On se uskomatonta, kuinka H.P.Baxxter saa ihmiset vellomaan ihan miten haluaa. Ehkä se on yksi bändin suosion syy, että se ottaa yleisön täysillä mukaan keikkaansa. Fanit ovat yhtä bändin kanssa! Scooter sai 4000 henkeä täydelliseen hurmokseen.
Tytär oli toivonut kuulevansa Nessajah ja 4 a.m. biisit. Ja hän ne myös sai! Minä sain Hyper hyper ja Faster harder scooter biisit. Ja tietysti How much is the fish?! Ainut mitä jäin kaipaamaan, oli The Age of Love. Biisi, jossa on sample Terminator-elokuvan tunnarista. Mutta hei, ei aina voi saada kaikkea! Ehkä sitten ensi kerralla?!?
Scooter esiintyi noin puol toista tuntia ja keikka meni kyllä tosi nopeasti ohi. Mutta en tiedä olisiko fysiikkani kestänytkään kauempaa. Polviin sattui ihan hulluna ja lonkkia kolotti. Ja eipä meillä päde sanonta: "Tyttärestä polvi paranee". Likalla on ihan yhtä sököt polvet, kuin äiteellään. Ekan biisin aikana kuullemma riipas ja sitten olikin tytöllä polvi tönkkönä. Mutta hyvin me silti vedettiin, vaikka koville ottikin!

Valojen syttyessä, kaikki glamour kyllä hävisi hetkessä!

Vip-passeilla olisi päässyt vielä jatkobileisiin. Mutta ei kyllä jaksettu lähteä ja tosin tytöllä ei olis ihan ikäkään riittänyt siihen yökerhoon. Jonotettiin hallin edessä taksi alle ja käytiin hotellin nurkkabaarissa vielä yksillä. Mäkkäristä hamppari ja nugetit mukaan huoneeseen.

Hetki vielä fiilisteltiin huoneessa ja sitten nukkumaan. Minä olin niin onnellinen!
Tosin yö oli aikas uneton. Selässä, pakarassa ja jaloissa oli niin kovat hermosäryt kreisibailaamisesta että! "Pieni" muistutus siitä, että en ole enään sittenkään niin nuori. Ainaskaan kropaltani!

Ihan puhki! <3

                                             Mutta kaikkeni annoin lempparibändilleni!



Loppuun laitan vielä linkin Iltalehden, "En ole todellakaan Scooter fani ja olin pakotettuna työni puolesta konsertissa"- toimittajan tekemään keikka-arvosteluun. Mutta pakko oli hänenkin myöntää, että meno oli kova. Vaikka hän lähestulkoot vertaakin faneja humalaisiin idiootteihin. Minua nauratti kovasti, kun tämän luin. IL Scooterin keikalla.