Poikien kanssa sienimetsässä, sushineitsyyden menetys ja tytärtä tuuraamassa hevosen selässä!

 Mulla on viikon loma. Sain ilokseni pitää vanhoja lomia pois. Rahat lomistani maksettiin jo loppukesästä minulle, joten täytyy muistaa olla elämättä yli varojensa. =)
Tapani mukaan, olen ohjelmoinut yllättävän, ylimääräisen ajan ihan minuuttiaikataululla. Että se siitä rentoutumisesta! Pitäisi ehtiä tekemään taas kaikkea, mitä ei normi arkena ehdi.
Tänään kävin hieronnassa ja tyttärelläni. Kudoin vauvan myssyn valmiiksi, joka viedään huomenna tuliaiseksi uudelle sukulaiselle. Loppuviikon suunnitelmissa on käydä vielä kerran hieronnassa, kädentaitomessuilla hyvän ystävän kanssa, tehdä kotitöitä, nostaa rehujuurikkaat maasta jne. jne. Olin suunnitellut myös uimista ja kuntosalilla käyntiä. Ja lukea, valvoa myöhään ja herätä aikaisin! Argh!
Lomani alkoi oikeastaan jo viime viikon perjantaina pekkasvapaalla. Perjantai meni siellä kala jalkahoidossa ja lauantaina käytiin synttäreillä. Sunnuntainahan oli isänpäivä. Olin ihan tulisilla hiilillä, kun en ollut ehtinyt yhtään suppiksia etsimään metsästä. Olin ihan varma, että niitä on siellä roppa kaupalla, kun on ollut niin lämmintä ja sateista.
 Koko isänpäivän hemmottelin Beibeä kakulla, voileipäkakulla ja pihviaterialla. Kun ajattelin hänen olevan tarpeeksi "rento", sanoin hänelle, että: "Nyt lähdetään metsään kävelylle!" =) Ja olin samalla sellainen pirtsakka. Tehostaen näin sitä, kuinka hyvän idean olin juuri heittänyt ilmaan! Beibe ei välttämättä ollut ihan yhtä innoissaan, vatsa täynnä nautaa, ranskalaisia ja aurajuustokastiketta. Mutta kun vielä perustelin, että Maurille tekisi hyvää päästä vähän mettään nuuskuttelemaan, kun se on niin energinen, sain Beibenkin ulos. Ja niin me kolme lähdettiin metsään!

Tai, siis neljä! Lakritsa tuppasi mukaan! Yritimme karistaa sitä pihatiellä, juosten sitä pakoon. Mutta emme olleet (lue: minä en ollut) tarpeeksi nopeita ja se pysyi sitkeästi kannoillamme.

 Kissat on sitten ärsyttäviä kun ne lähtee seuraamaan. Kerran se lähti minua ja Mauria seuraamaan metsäautoteille. Viitisen kilometriä se roikku kannoilla. Sitten se heittäytyi kyljelleen keskelle tietä ja mourusi kuin kuoleva. Meidän kissa on aika iso. Sen paino vaihtelee vuodenajasta riippuen 6-8 kilon välillä. Taisi silloin olla painavimmillaan, kun sen sieltä mettä lenkiltä kannoin kotiin! Kyllä otti päähän! Ja käteen...
Nyt emme olleet menossa kovin kauas. Joten ajattelin, että tulkoot. Jännästi tuollainen kotikissa muuttuu metsässä erilaiseksi. Se on paljon valppaampi ja silmät tummuvat. Pyrähtelee villisti ja singahtelee ohi. Koiraa hämäs ihan selvästi, että kissa rapisteli puskissa. Sitä häiritsi ilmiselvästi kissan läsnäolo.

Mauria en uskalla pitää vapaana, kun ollaan metsässä. Se on sekunninsadasosa, kun se on jonkin elukan perässä. Olen ollut sen kanssa monta kertaa marjassa ja sienessä. Alkuun sidoin sen aina johonkin puuhun kiinni. Se tottui niin siihen, että nykyään minun ei tarvitse kuin pudottaa flexi maahan ja alkaa keräämään. Se ilmeisesti luulee olevansa kiinni, eikä lähde mihinkään. Elukat on kyllä pönttöjä! =D

Löydettiin me vähän niitä suppiksiakin. Parin litran verran. Joku on löytänyt tämän minun paikkani ja siellä oli kovasti jalan jälkiä. Mur! Mutta minulla oli mukava hetki poikien kanssa metsässä ja sain sienestyshimoni tyydytettyä!

Meidän perheen miehet!

 

Minulla ja Beibellä on ollut molemmilla aukko ruokasivistyksessämme. Emme kumpikaan olleet syöneet sushia. Minä olen kyllä käynyt kerran Tampereella ravintola Marusekissa, mutta söin silloin lohta japanilaiseen tapaan. Ja se ei minua mitenkään vakuuttanut. Kuten ei jälkiruuaksi tilaamani vihreäteekääretorttu. Ja meninpä alkuruuaksi tilaamaan misokeittoa. Yksi elämäni suurimpia virheitä! Ihan hirveää! Ei ihme, että Japanissa ollaan hoikkia!
Tästä kamalasta, japanilaiseen ruokakulttuuriin tutustumisesta huolimatta, mieleni on tehnyt maistaa sushia. Viime keväänä Yle Teemalta tuli dokkari foodiesta ja bloggareista, jotka kiersivät syömässä maailman parhaiksi tunnustetuissa ravintoloissa. Yksi henkilöistä onnistui varaamaan ajan aterialle, mailman taitavimman, japanilaisen sushimestarin ravintolaan. Ateria maksoi muistaakseni 2000 dollaria ja itse toimitus kesti 20 min. En muista kuinka monta elementtiä ateriaan kuului, mutta sushimestari teki asiakkaalle aina yhden nigirin tai sashimin. Odotti, että asiakas sen oli niellyt ja teki uuden. Tämä asiakas oli sitä mieltä, että ateria oli paras, minkä hän oli ikinä syönyt! Hmm! Minua jäi mietityttämään todella, miltä sushi mahtaa maistua!
Tuumasta toimeen ja varaamaan lentolippuja Japaniin ja ateriaa kyseiseen sushi ravintolaan! Ehkei sitten kuitenkaan! Palataan todellisuuteen ja City-markettiin. Siellä myydään sellaisia sushitarjottimia. Olen niitä ennenkin katsellut, muttei ole koskaan tullut ostettua. Niitä on montaa eri kokoa; ainakin 6:den, 12;sta ja 24:än kappaleen. Sellainen 6:den kappaleen otettiin. Molemmille kaksi makirullaa ja yksi nigiri/lärvi.

Tässä sitä nyt olisi tarjolla. Sushia!

Sushiateriat olivat Suomessa valmistettuja ja niissä oli lisänä syömäpuikot, soijakastiketta, wasabitahnaa ja hillottua inkivääriä. Pakkauksessa ei ollut kuin yhdet puikot. Mutta eipä hätää! Kunnon pienviljelijäemännältähän löytyy myös syömäpuikkoja. Eihän sitä koskaan tiedä mitä elämässään saattaa tarvita! Sehän oli sitten toinen juttu, miten se syöminen niillä onnistuisi!

Syömäpuikot ovat ainakin kauniita!

Minä taistelin aika tovin, että sain ekan makirullan pysymään tikkujen välissä. Kun naaman toi mahdollisimman lähelle pöydän pintaa ja ruokaa, sen onnistui nopeasti ujuttamaan suuhun. Beibeltä yksi lennähti kipakasti puikkojen välistä lattialle. Salamana hän sen kuitenkin sai sieltä ylös, ennenkuin se joutui Maurin suuhun!

Ihan hyvän näköistä.

Aloitin kasvisversiolla. Dippasin sen soijaan ja eikun suuhun. Beibe katseli silmä kovana reaktioitani. Pari kertaa minulla oksennusrefleksi tuli kurkunpäähän. Beibe luuli, että pelleilin. Mutta ehei, en todellakaan. Se soija maistui ihan kamalalta!

Hetki ennen yökköä!

 Toinen rulla oli rapu...? Laitoin aimo kökön wasabia sen päälle. Seurauksena oli, että silmistä ja nenästä valui vesi ja räkä suoranaan. Ihan kuin olisi kyynelkaasua saanut. Ja minä olen joskus, joten tiedän mistä puhun! Mutta se oli joka tapauksessa "maukkaampi" kuin edellinen, jonka olin dipannut siihen soijaan. 
Kolmas oli se nigiri. Eli kökkö riisiä ja sen päällä pieni lohen pala. Ja siltä se sitten maistuikin! Kököltä suolatonta riisiä ja palalta suolatonta lohta. Joo-o! Ei vakuuttanut, ei!
No, tulihan kokeiltua nämä ulkonäöltään herkulliset sushitarjottimet. Mutta aion kyllä joskus mennä johonkin hyväksi kehuttuun sushiravintolaan syömään sushia. En ehkä kuitenkaan sinne Japaniin!

Tässä jokin aikaa sitten, tyttäremme alkoi vuokraamaan hevosta heidän lähellään olevalla tallilla. Hän on ollut innoissaan löytäessään kivan harrastuksen ja noin mukavan ja hyväkäytöksisen hevosen. Vaikka polle on lämminverinen ravuri, se on sellainen hanskassa pysyvä, rauhallinen ja ihmistä kunnioittava. Tyttö on kovasti ihastunut polleen!
Mutta loistavan alun jälkeen, on ollutkin hieman epäonnea. Ensin heppa oli telonut kinttuaan ja polvi oli turpeena. Likka ei päässyt sillä ridaamaan. On hän silti käynyt sitä kävelyttämässä ja liikuttamassa maasta käsin.
 No, sitten oli tytön vuoro teloa itseään! Hän poltti jalkansa töissä, kuumalla vedellä. Ja eikä ole päässyt ratsastamaan, kun ei saa kunnolla edes kenkää jalkaansa. Kyllä häntä on harmittanut!

Pikku palovamma!

Minä, joka en viime vuosina ole paljoa aikaani hevosen selässä viettänyt, kävinkin sitten tänään pollella ratsastamassa. Myin oman hevoseni neljä vuotta sitten pois, kun välilevyni pullistuivat. Enkä juurikaan ole ratsastamista edes kaivannut. Nyt kun tyttö on vuokraheppaansa hehkuttanut, ajattelin käydä sitä kokeilemassa.
Myöntää täytyy, että jännitti! Viime ridauksesta on yli vuosi ja en koskaan ole edes mikään loistoratsastaja ollutkaan. Hyvä, kun nykyään pystyn edes yhdellä jalalla kaatumatta seisomaan, saati hevosen selässä istumaan putoamatta.
Aamulla lähtiessäni, Beibe pyysi olemaan varovainen. Minä totesin ratsastamisen olevan kuin pyörällä ajoa. Kun sinne selkään pääsee, kyllä se siitä alkaa sujumaan. Beibe siihen totesi, ettei pyörä yleensä saa mitään kohtausta ja riehaannu. Luottamus taitoihini oli todellakin huipussaan! En tosin luottanut itsekään niihin, mutta olin kuitenkin viime vuosina ratsastanut enemmän kuin tyttäreni. Ja koska hänkin oli tämän hevosen selässä hengissä selvinnyt, uskoin vakaasti, että minäkin! En vain tiedä, mitä putoaminen tekisi selälleni.
Ei kun tallille. Olin jopa mahtunut vielä ratsastushousuihinikin, joten ei hätä ollut tämän näköinen! Tyttö ohjeisti minua, että minkä hevosen tarhasta hakisin. Pienen epäröinnin jälkeen se lähtikin minun mukaani. Loimi pois, harjaa nahkaan, suojat jalkoihin, satula selkään, suitset päähän hevoselle ja kypärä ratsastajalle. Kysyin tytöltä, olisiko kentäällä jakkaraa. Kuulemma oli, joten päätin könytä siellä vasta selkään. Jakkara oli korkea, pääsin ongelmitta selkään. Heppa seisoi ihan yhtä kiltisti paikoillaan selkään noustessani, kuin sitä harjatessa. Tuntui lupaavalta.

Stormy!

Hevonen oli tyypillinen ravuri. Sillä oli paljon ratsastettu, mutta mitään se ei avuista ymmärtänyt. Mutta sain sitä välillä ihan mukavasti pyöristymään ympyrällä ja tosi kuuliainen se oli. Korvista näki, että se kuunteli ratsastajaa.

Hummani hei....

Uskalsin jopa ravata sillä. Olen joskus aikanaan paljonkin ratsastanut ravureilla. Se miten ne sai pysähtymään olikin sitten ylemmän kädessä. Mutta vaikka tämä polle vauhdikas olikin, hanskassa se pysyi koko ajan. Minun tasapainossani vaan oli paljon sanomista. Ja jännitin ihan liikaa vieraalla hevosella ratsastamista.

... huputiti hummani...

Mutta oli tosi mukavaa vaan istua selässä, kun polle käveli. Juttelin kentän keskellä istuskelevalle tyttärelleni ja pikku hiljaa rentouduin. Tosin, jossain vaiheessa aloin miettimään, miten pääsisin selästä alas. Polle oli noin 165cm korkea. Oli sieltä pökkelölle alas pudottautumista! Mutta alas pääsin kunniakkaasti ja hallitusti! Saas nähä, onko paikat meikäläisellä huomenna kipeät!

... hei!

Mutta en mää mitään ratsastuskipinää saanut! Kivaa oli ja käyn varmasti toistekin ratsastamassa, jos tyttö heppaa vielä kauemminkin vuokraa. Mukavaa liikuntaa, ulkona oloa, ihania hevosia ja tyttären kanssa vietettyä aikaa!