Tankeista vauvanhajuun ja kaikkea siltä väliltä. Ja prkleen nököhampaat!

Lomaviikkoni on ollut vaudikas! Ja hyvä niin! Minulla on ollutkin mielessäni "to do" -lista ja olenkin hyvin sitä läpikäynyt. Olen jopa ehtinyt hieman lukeakin! Löysin kirppikseltä 2 eken romaanin, joka on osoittautunutkin ihan viihdyttäväksi. Nicholas "Hevoskuiskaaja" Evansin, Kylmät vuoret. Kertoo eronneesta pariskunnasta, jonka vuosia kadoksissa ollut tytär löytyy kuolleena. Ja siitä, kuinka heidän on tultava toimeen keskenään, tyttärensä kuoleman yhdistäessä heitä. Helppo lukuinen ja hyvin etenevää kerrontaa. Juuri sopivaa lomalukemista!
Tiistaina kävimme katsomassa pientä tyttövauvaa. Beiben siskon perheeseen tuli perheenlisää vajaat pari viikkoa sitten. Lomapäivä oli hyvä kuluttaa sukulointiin. Vaikka pieni jännityskin oli matkan varrella. Beibe kävi viime keväisen operaationsa jälkitarkastuksessa. Kaikki oli kuitenkin hyvin!
Matkalla vauvan luo, Beibe heitti ex tempore, vilkun päälle ja kurvasi ramppia ylös, pois moottoritietä. Hän sanoi, että nyt mennään katsomaan panssarivaunuja.

 Ollaan joskus vuosia sitten käyty Parolan panssarimuseossa. Silloin oli kaunis ja lämmin kesäpäivä. Nyt tihutti vettä ja oli tosi synkkää. Ovet olivat lukossa ja henkilökuntaan kuuluva tyttö päästi meidät sisään. Hän laskutti pääsymaksut, opasti meitä kulkemaan museossa ja päästi meidät, taas lukitun oven kautta, näyttelytiloihin. Tuntui spuukilta! Jotenkin alkoi heti pissattamaankin, kun tiesi ettei vessaan pääsisi!
En tiedä, johtuiko synkästä kelistä vai mistä, mutta minulle tuli hieman alakuloinen mieli museossa. Vaikka Suomen sotahistoria on tosi kiinnostavaa mielestäni, en voinut olla ajattelematta niitä kaikkia ihmiskohtaloita. Kyllä ne vanhat panssarivaunut aika kuolemanpurkkeja ovat olleet!

Hieman synkkää taidetta!

Wokkipannuun tehty pienoismalli!

Toisessa hallissa olevat, nykyaikaiset mallit, eivät olleet niin synkän oloisia. Valaistus hallissa oli kirkkaampi. Vaikutti varmasti asiaan. Osa tankeista oli sellaisia, joiden päälle sai kiivetä tai sisään mennä. Beibe ja tytär kiipesivät Leopardin päälle. Edellisellä panssarimuseo vierailullamme, minäkin olin kiivennyt sen päälle. En meinannut päästä alas sieltä. Joten tällä kertaa jätin kiipeämiset väliin.

 Ulkoalueen kiersimme aikas reippaasti. Kävimme kurkkaamassa korsuun ja läpikäveltiin juoksuhauta. Oli juna, rinteet täynnä tankkeja ja näytteitä siitä, minkälaista reikää mikäkin ammus tankkiin tekisi.

Littanat pakoputket. Ei saa tungettua mitään kranuja tms..

Marjataksi nimetty tankki.

Vielä oli yksi halli, missä oli panssarintorjunta välineistöä. Käsi ylös; kuka tiesi, että Rajamäen viinatehdas oli sota-aikaan valmistanut polttopulloja eli Molotovin koktaileja panssarintorjuntaan? Nyt tiedätte!

Tytär tunki ohjaamoon.

Panssarintorjuntatykkejä

Vaikka meillä oli mukava museossa käynti (Sinne vessaan ei sitten päästy. Kukaan ei tullut avaamaan meille ovea.), oli helpottavaa päästä jatkamaan matkaa. Halusin käydä Hämeenlinnan suurkirpputorilla, kun kerran hoodeilla oltaisiin. Sitä kun on blogimaailmassa kovin hehkutettu.
Isohan se oli kuin mikä. Mutta jos ei löydy mitään mielenkiintoista, niin ei se koko mitään auta.

Tukea tarvitsevalle!

Kovin oli paljon vaatetta ja kalliit hinnat. Ja rikkinäistä tavaraa oli tosi paljon! Mutta käytyä tuli ja jäi kyllä pettynyt olo. Toivottavasti vauvan näkeminen piristäisi!
Ja piristihän se! Oli tiukan näköinen pikku likka! Ja haisi ihan happamelle maidolle! =)
Vaikka lapsista kovasti pidänkin, minulle ei koskaan ole tullut minkäänlaista vauvakuumetta niitä käsitellessä. Jotkut naisethan ei voi edes haistaa vauvan päälakea, kun jo lanteissa alkaa kuumottamaan. Joka kerran, kun olen saanut vauvan syliini, olen tätä päälaki -juttua testannut. Eikä ole kyllä kuumottanut yhtään missään! Mutta kyllä vauvat silti ihania ovat! Ei sille vaan mahda mitään! <3

Pieni käsi! <3

Keskiviikkona olikin vuorossa traktorin osto. Mieli oli helpottunut, kun löydettiin kaverin vinkistä edullinen traktori läheltä.
Meidän pikku-Massikka on ollut haastava saada käyntiin. Toimii kyllä moitteettomasti, jos sen käymään saa. Se on vanhuuttaan väljä ja sille oli jo koneremppa-aikakin varattuna. Mutta rempan tekijä sairastui vakavasti, eikä pysty sitä tekemään. Talvi on tulossa ja pihatie pitäisi saada aurattua.
Beibe on muutamaa traktoria käynyt katsomassa, mutta ne on olleet ihan "susia". Hän kun jonkin verran niistä ymmärtää, niin on huomannut viat. Aika surutta myydään ihan ehjänä, vaikka on koneet rikki.
Tätä traktoria myi eräs mies, joka on parantumattomasti sairastunut syöpään. Hän oli alkanut hävittämään tavaraa, ettei ne jäisi muiden harmiksi. Järkevästi ajateltu, mutta minusta taas tuntui jotenkin ahdistavalta. Tavallaan hyötyä toisen sairaudesta. Mutta hän tuntui olevan tyytyväinen traktorikauppaan ja niin oli Beibekin. Ja minä, koska me tarvitaan sellaista "pientilamme" pyörittämiseen. Tunteiden sekamelskaa!

Massey Ferguson 65

Traktorin kanssa meni hyvin; saatiin se tieliikennerekisteriinkin ja vakuutettua samalla reissulla. Ja Beibe sai sen ajettua ihan laillisesti kotiin, uusi kilpi nokassa. Kotona juotiin makosat kahvit uuden, isomman Massikan kunniaksi!

Koska päivän valoa vielä riitti, lähdin alapellolle nostamaan reuhujuurikkaita. Olin laittanut sellaisia kasvamaan, Tanskalainen maajussi -hengessä, kanoille ja ehkä Hehkullekkin, talven varalle. Olin suunnitellut, kuinka niitä paloittelisin elukoille lisärehuiksi pakkasten tultua. En ollut pitänyt kiirettä niiden nostamiseen, koska oli niin leutoa. Mutta olisi ollut kannattavaa korjata sato ajoissa! Myyrät! Jumankauta! Melkein jokaista oli nakerrettu ja juurikaspenkki oli myyränkäytäviä täynnä. Argh! Siihen valahti uudesta traktorista johtunut hetkellinen ilo!

Joka juurikkaassa hampaanjälkiä!

Eipä näillä kehuun pääse!

Kun maahan lyötynä tulin pellolta, nakerretun juurikassatoni kanssa, Beibe huuteli minulle saunalta. Mahdoinko olla huomannut, että joku oli närsännyt pellon reunaan istuttamaani tähkävaahteraa? No, en ollut, mutta lähdinpä heti katsomaan. Beibekin tuli mukaan ja siinä todettiin muidenkin puiden saaneen hampaasta. Nökö -sellaisesta!

Tähkävaahtera syötynä!

Hei, mistä lähtien lepän- ja vaahterantaimet on jäniksille, tai "mikä ne sitten olikaan syönyt" -eläimille kelvannut. Mutta meidän taimissa lukee mitä ne on! Ne ei ole ihan tavallisia, vaan kotimaisten metsäpuiden erikoismuotoja. On visaa, liuskalehtistä, punalehtistä ym., ym.. Ja olipa koivuntaimiakin maistettu. Siis koivun! Tontin reunat on väärällään kaikkien yleisimpien metsäpuiden taimia, mutta istutappa jokin vähän erikoisempi, niin jopa maittaa! Visakoivuntaimea oli maistettu ja pensasmaisenkoivun taimesta oli syöty yksi oksa poikki. Mutta toivottavasti jäävät henkiin... se tähkävaahtera, siitä en ole niin varma!

Tammenlehtileppää maistettu!

Tunsi kouraisun sisimmässäni ja pahaa, todella pahaa aavistaen, lähdin kohden päärynä- ja omenapuita. Just! Pepiä oli kalvettu pahasti ja Sariola oli mennyttä! Ja ihan just viime päivien aikana, koska olen alueella pyörinyt ahkerasti.

Sariola omppu on menetetty!

Mää olin valmis heittään kyllä hanskat tiskiin heti ja muuttamaan kerrostaloon! Beibe halas mua ja sanoi, ettei me nyt voida, kun meillä on toi uus traktorikin. Itteäänhän tässä syyttää saa, kun ei ole hedelmäpuita ajoissa suojannut. Mutta meillä ei juurikaan pitkäkorvia näy ja kauriit on kyllä niin arkoja, ettei ne pihaan tule. Puiden juurella ei ollut mitään jälkiä siitä, mikä ne olisi kalvanut. Epäilin hiukan myyriä. Puput jättävät yleensä papanoita rikospaikalle, enkä löytänyt yhtään.
Mua kypsytti niin, että olis tehnyt mieli mennä vaan pimeään makkariin peiton alle makaamaan. Mutta ei, lähdin kuntosalille. Vaikka ajattelin, että fiilisten ollessa näin down, istuisin vain laitteiden päällä ja murjottaisin. Olinkin yllättynyt, kuinka raivokkaasti touhusin gymillä. Alkulämmittelyt vedin tapani mukaan soutulaitteella. Kuvittelin pitkät korvat soutulaitteen eteen ja yritin saada niitä kiinni. Teinkin kahden kilometrin soudun pohja-aikani!

Meidän kylän gymi

Osaiskohan nököhampaat lukea tälläisen uhkauksen?

Kuntosalilla oikeastaan raivoni vaan yltyi! Jotkut salin kanssakäyttäjät ottavat päähän niin pirusti. Lukutaidottomat, ja yleesäkään mistään piittaamattomat kuntonsa kohottajat, kun jättävät levypainot tankoihin. Ja niitä levypainoja oli leväällään pitkin salia, kun oli varmaan vähän vatsoja ja selkää tehty siellä täällä.Ikuinen ongelma tälläisellä salilla, jossa kaikki kulkee omilla avaimillaan, omia aikojaan. Kyllä taas emäntää henkisesti koeteltiin!

Argh! Ei näin!

 Mutta jos ei jotain pahaa, niin hyvääkin! Minulta on ollut viikon verran pokkarikamerani hukassa. Olen etsinyt sitä ihana kaikkialta, enkä ole löytänyt. Kas, se oli minun kuntosalikassissani! Kyllä mä vähän mietin, että miksi. Mutta pääasia että löytyi!

Melkein koko elämä samassa nipussa!

Löysin minä muutakin edellispäivänä. Tytär lainasi kesällä meidän toista autoa. Hän väittää, että on avaimen palauttanut ja minäkin sellaista hieman muistelin. Mutta avainta ei vain ole löytynyt mistään. Ja hups! Siellähän se on ollut, auton tuhkakupissa koko ajan!
 Salilla ollessani, Beibe oli suojannut verkoilla loput hedelmäpuut. Papanoitakin oli löytänyt. Jänis se oli ollut asialla!
Mikään muuhan kuin ruoka ei ole paikallaan, niin surussa kuin ilossakin. Päätin, että tänään jos koska, on sopiva päivä aloittaa pipareiden syönti. Tehostin sitä Aura-juustolla. Leivoinpahan vielä, ihan piruuttanikin, tonnikalapasteijoita ja pieniä joulutorttuja. Iso kuppi kahvia, herkkuja naamaan ja telkusta tuli Tanskalainen maajussi. Johan alkoi helpottamaan!

Aah! Lohtua!

Illalla sitten mietiskelin tätä elämään menoa. Ja sitä, kuinka se tuntuu olevan täynnä pieniä vastoinkäymisiä. Onhan niitä iloisiakin asioita, varmasti ihan yhtä paljon. Mutta ne niinkun istuvat paremmin elämään. Vastoinkäymiset ovat kuin rangaistus siitä, kuinka huono ja epäonnistunut olet elämässäsi. Ja varsinkin näin lomalla, kun kaiken pitäisi sujua kuin tanssi!
Joskus aikaisemminkin olen itkenyt sitä, miksi KAIKKI AINA menee pieleen. Beibe siihen tokaisi, että kun kokoajan tekee paljon kaikkee, niin väkisinkin niitä epäonnistumisiakin tulee paljon. Mutta myös välillä jokin onnistuukin. Ihan väkisinkin! Voi pitää paikkaansa...
Mieleeni palasi pariskunta, joilta olimme ostaneet traktorin. Kuinka iloisia ja hyväntuulisia he olivat olleet, parantumattoman sairauden varjostaessa heidän elämäänsä. Alkoi vähän hävettämään...