 | |
| Mistä tulee käsitys, että jäniksen käpälä tuottaa onnea? Eihän ne tuo jäniksellekkään? |
En ollut koskaan syönyt metsäjänistä tai rusakkoa, ennen kuin tapasin Beiben. En ainakaan tietoisesti. Epäilen kyllä, että sitä on saattanut ainakin jommassa kummassa mummulassa olla. Mutta meille kakaroille ei ainakaan kerrottu. Ei oltas varmaan syöty, jos oltas tiedetty!
Beiben kotona maistoin sitä ensimmäisen kerran. Anoppi oli varsinainen guru ruuanlaitossa. Hän, jos kuka osasi tehdä ruskean soosin. Ja sellaisessa sitä pitkäkorvaa heillä aina oli. Tosin rakas appiukkoni pilkkoi puput aina kirveellä. Kyllä, kirveellä! Joten soosi ei ollut mitenkään kivaa syödä, kaikkine terävine luineen. Ruokapöydässä kävi aikas maiskutus, kun porukkaa imeskeli luita ja saattoipa joku sylkäistä haulinkin lautaselle. Kaupunkilaislikalle oli hieman työstettävää tässä asiassa!
Beibe kävi siihen aikaan usein kotomettissään jänistämässä. Ja saalistakin hän sai usein. Joskus sitten ihmettelin, miksei hän tuo saaliitaan kotiin. Hän sanoi, että ajatteli minun tykkäävän pahaa, jos niitä raatoja kotiin raahaisi. En ollut koskaan häntä kieltänyt, tottakai metsästäjä saa saaliin kotiin tuoda! Ja niin koitti ajan jakso, jolloin meidän rapun pielessä olevissa tikkaissa roikkui usein jänis.
Meidän tytär oli reilun vuoden. Hän ei ollut vielä kertaakaan sattunut näkemään kuollutta jänistä. En muistanut ulos tullessamme, että pupu roikkui oven pielessä. "Kato äiti, pitkä kani!", huudahti likka. No, eipä sitä asiaa ole sitten sen kummemmin hänelle tarvinnut selitellä. Jossain vaiheessa häntä hieman alkoi tökkimään ajatus syödä jänistä. Mutta aina hän söi kastiketta perunan kanssa, vaikka lihaa ei olisi ottanutkaan. Ja koskaan hän ei ole isänsä harrastusta moittinut tai kyseenalaistanut!
Minunhan oli sitten opeteltava tekemään jotain ruokaa näistä pupuista. Erään lapsuuden ystäväni silloinen mies kävi myös jänismettällä. Kaveriltani kyselin, miten hän puput valmistaa. Hän kertoi, että hän pyörittelee lihanpalat vehnäjauhoissa, ruskistaa ne, laittaa sipulia kuullottumaan lihojen kanssa ja lisää vettä. Hauduttaa uunissa ja tarjoaa perunoiden kanssa. Hänen neuvoistaan, minä olen oman jänispatani soveltanut.
Onneksi Beibe on hieman isäänsä kehittyneempi lihan paloittelussa. Hän suorii lihat luuttomiksi, joten pata on ihmisystävällisempää syödä. Luistahan saa sipulin, juuresten ja mausteiden kanssa keitettyä riistaliemen, jolla voi korvata padan veden ja lihaliemikuution.
JÄNISTÄ PADASSA
- n. 500g luutonta jänisen/rusakon lihaa
- 1dl vehnäjauhoja lihojen leivittämiseen
- suolaa
- mustapippuria
- reilu nokare voita
- öljyä
- 2rkl vehnäjauhoja
- 1 iso sipuli
- muutama porkkana
- muutama valkosipulin kynsi
- 1 lihaliemikuutio
- 5dl vettä
- laakerinlehti
- muutama kokonainen maustepippuri
- ripaus valkopippuria
- yrttejä maun mukaan
Lisää pataan kuutioitu sipuli kuullottumaan.
Lisää jauhot ja ruskista hetki.
Lisää vesi, lihaliemikuutio, mausteet, valkosipulin kynnet kokonaisina ja paloitellut porkkanat.
Siirrä pata uuniin 175 astetta. Pata saa hautua pari tuntia. Sekoittele välillä. Kastikkeen ei tarvitse olla kovin sakeaa, mutta tarkkaile ettei se pääse kuivumaankaan liikaa.
Tarjoa puolukkahillon, perunan ja juures- tai kaaliraasteen kanssa.
Pataan käytetään jäniksen jalkalihat. Huoneenlämpöiset fileet paistetaan pannulla, pari minuuttia per puoli. Annetaan levätä hetki foliossa ja nautitaan hienostuneen makuisesta, erittäin pehmeästä lihasta. Lisukkeeksi sopii mainiosti öljyssä pikapaistetut, itse kasvatetut pavut, jotka ovat saaneet makua valkosipulista, soijakastikkeesta ja seesaminsiemenistä.
 |
| Suolatut ja pippuroidut fileet kuumalle pannulle. |
 |
| Pari minuuttia molemmin puolin ja sitten holvataan voisulalla! |
 |
| Papulisäkettä kehiin! |
 |
| Voila! |
Tästä on vaikea huippuravintolankaan parantaa!
Loppuun kuvasarjaa siitä, kuinka Beibellä on aina seuraa, kun hän jänistä paloittelee!
Jos jänis kädestä lipeäisi, se olisi alta aikayksikön syöty!
Kyllä näkyy olevan miehellä taito hyppysissä, herkullisen näköistä on ja varmaan hyvää. Tuo minun nykyinen kaveri ei pupuja ammu, kun kuulema niitä on seudulla niin vähän. Muuta riistaa kyllä on, hirveä, kaurista. Kerran oli majavapaistikin mutta se ei minulle maistunut. Onko tuo teidän koira märis? Isäntä on aikeissa hankkia luolakoiran supimetsälle.
VastaaPoista...siis mäyräkoira (tällä tablettilelulla surkea kirjoittaa )
PoistaPupuja on ollut viime vuosina tosi vähän. Lisääntynyt ilveskanta on ilmeisesti niitä verottanut. Nyt jäniskannat tuntuvat täällä meillä päin vahvistuneet.
PoistaMajavaa olis kyllä mielenkiintoista päästä maistamaan. Mies on joskus käynyt sellaista kyttäämässä, mutta saalista ei ole saanut.
Joo, mäyräkoirahan Mauri on. Sellanen normaalikokoinen. Mies jänistää sillä ja käy luolalla. Juurikin eilen Maurilta ammuttiin pari supia. On tosi hyvä siinä hommassa!
Ja, hei mukavaa, että olet liittynyt lukijaksi blogiini! Tervetuloa! <3
No nyt minäkin uskon, että mäyris on pienikokoinen, kun isäntä selitti, "ettei se ole kissaa isompi" :)). En ole oikein koiraihminen mutta kyllä tuon pienokaisen hyväksyisin minäkin. Isoja koiria olen hieman pelännyt, kun ei niistä koskaan tiedä. Omistaja sanoo, ettei se ole vihainen mutta naapurissa oli aikoinaan Rotweiler ja puri veljeäni käteen, kun kävimme kylässä.
PoistaNo, meillä toi kissa on aikas iso. Painaakin 8 kiloa, kun koira painaa 9,6 kg.
PoistaMäyräkoira on tosi kiva rotu, mutta on tosi periksiantamaton. Vaatii kyllä perusteellisen tottelevaisuuskoulutuksen. Mutta kun pentuna malttaa olla itse jämpti, siitä saa kyllä mahtavan kotikoiran ja mettä kaverin!
Karkeakarvaisia mäyräkoiria mettämiehet enemmän suosii. Mutta minä halusin sellaisen, jonka turkkia ei tarvitse huoltaa. Oli vaan vähän enemmän ettimistä, että löydettiin sellainen kasvattaja suht läheltä Pirkanmaata, joka kasvattaa riistaverisiä lyhytkarvaisia. Mutta kyllä kannatti, ei ole tarvinnut Maurin turkkia paljon hoidella. Pesu riittää luolareissun jälkeen ja täts it!
toiveikkeita apulaisia odottamassa:)
VastaaPoistaHyvä ystäväni tässä yksi päivä hienossa ravintolassa ilallisella, ja kertoi pääruokana olleen pupua. Annos oli jäänyt häneltä kesken juuri sen vuoksi, että annos oli täynnä pieniä luunpaloja.
Joo, elukat osoittavat uskomatonta kärsivällisyyttä kytätessään makupalaa! =D
PoistaSellaseen rustiikkiin maalaisruokaan ne luut ehkä ymmärtää, muttei kyllä ravintola-annokseen todellakaan!
Ihana kirjoitus ja sai kaipaamaan jänöä omalle lautaselle. Äitipuoli on välillä tarjoillut jänistä, me olemme syöneet kotona vain kania. Teimme kanille luumuista ja portviinistä kastikkeen (http://tsajut.blogspot.fi/2015/03/luumu-portviinikastike-kanille.html) jota muuntamalla siitä saisi varmasti jäniksen vahvempaan makuun sopivan kaverin ;)
VastaaPoistaOlenkin käynyt portviinikastikeohjettasi katsomassa jo aiemmin. Vaikuttaa todella hyvältä!
PoistaNam! Metsästäjä roikottaa niitä kellarissa etten mä näkis enkä kyllä haluiskaan , en vaan kestä mutta lautasella ja metsässä niitä on mukava katsella :)
VastaaPoistaKellarissa meillä täällä Leppämäessä puput roikkuu. Tai puimalassa, jos ei ole kovaa pakkasta. Ei kuollut elukka ikinä kivaa katteltavaa ole. Mutta lautasella se sitten onkin ruokaa. Ja tälläinen itse pyydetty on herkkua parhaimmillaan!
PoistaMinäkin oon vihdoin ja viimein oppinu valmistamaan hyvää jänistä, harmi vaan että isä niin vähän pystyy enää metällä käymään ja miehellä ei ole aseenkantolupaa. Ennen ärsytti vaan suunnattomasti se jäniksen valmistelu, jos halusi lihat tarkasti talteen, on se aika nypläämistä, nyt voi kyllä hyvillä mielin ottaa itelle parhaat palat ja loput koiralle.
VastaaPoistaKyllähän se on hyvä, jos osaa kallisarvoista lihaa käsitellä hyvin. Ettei sitä tapa enään uudestaan pannulla! =D
PoistaSari suomen ajokoira ajelee jäniksiä 3vrk sitten yhden jänön ammuin ja nytseon tarpeeksi kauan suolistettuna kuusenhavut vatsassa roikkunut joten tänään sen nyljen ja paloittelen ja ruskistan possun lihan kera ja laitan pataan muhimaan mausteiden ja nesteen kera.
VastaaPoistaAi että! Tulee varmasti herkullista!
Poista