sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Botania ja Valamon luostari, vihdoinkin!



Teimme Beiben kanssa minilomareissun itä-Suomeen. Olimme varanneet muutaman pekkasvapaan jo aikoja sitten. Suunnitelmamme oli käydä "jossain".
 Vapaapäivät meinas mennä pipariksi, koska minä olen ollut niin kipeä. Olin yli kaksi viikkoa sairaslomalla kipeistä käsistäni ja kantapäänkalvontulehduksesta. Lisäksi vedin samaan syssyyn megalomaanisen flunssan, enkä ole oikein toipunut vieläkään. Mistään vaivasta! Ärsyttävää!
No, tyttärelle sanoin, että johonkin mennään. Hän oli tulossa meille kotimieheksi. En vain tiennyt mihin, kun en ollut jaksanut suunnitella. Sunnuntaina kysyin sitten Beibeltä, että jaksettaisiinko me ajaa Joensuuhun katsomaan perhosia. Olin lukenut paikasta nimeltä Botania 60-luvun nahkahousut -blogista . Jotenkin kaipasin tähän kaikkeen kurjaan oloon jotain kaunista! Beibe sanoi, että "Kokeillaan!", ja niin me sitten aikaisin maanantai-aamuna lähdettiin köröttelemään kuuraisia teitä Joensuuta kohden. Ilman mitään sen kummempia suunnitelmia majapaikasta tai mahdollisista muista käyntikohteista. Suorastaan huikeaa heittäytymistä! ='D



No, matkaa meiltä Botaniaan tuli sellaiset 500 kilometriä ja tuskaahan se oli selkä- ja nivelvaivaisille, mutta kyllä kannatti. Pariin kertaan toppasimme kahville ja Varkaudessa lounaalle. On aina hieman haastavaa löytää taukopaikkoja, koska haluttaisiin mieluummin aterioida jossain muualla kuin suurten ketjujen huoltoasemilla. Melkein kaikki tienvarsikuppilat olivat kiinni. Mutta löysimme ravintolan, joka tarjosi lounasta. Lindtröminpihviä, perunaa ja ruskeaa soosia. Hyvää oli!




Botania on ihana paikka! Satuimme Botaniaan hyvään aikaan, koska heillä oli kuulemma eniten perhosia kuoriutunut kuin koskaan. Jos nyt ihan oikein muistan, heille tulee perhosen toukkia Englannista viikottain.


Uusi perhonen kuoriutumassa!



Olin aivan hullaantunut isoista perhosista, jotka liitelivät kuin linnut ympäriinsä. Beiben selässä ja pään päälläkin ne viihtyivät. Mutta minuun ne ei laskeutuneen, yksi käväisi pikaisesti jalallani, mutta siinä se sitten oli. Mokomatkin diivat!






Botaniassa oli ihanan trooppinen, kostea ja lämmin ilma. Flunssaisen oli helppo hengittää. Monta istuinryhmää oli kasvillisuuden keskellä, mutta olisi saattanut pylly kastua.







Minua kiinnosti erityisesti se, että Botaniassa oli kaikenlaista syötäväksi kelpaavaa. Hedelmäpuita ja sen sellaisia. Neljässä eri huoneessa oli kyllä paljon katseltavaa. Minä kun olen tälläinen innostuja, minulta varmaan jäi paljon näkemättäkin, kun jahtasin kamerallani perhosia ja hihkuin ilosta! Teki kyllä niin hyvää tähän hetkeen käydä tälläisessä paikassa voimaantumassa!

vanilja

Ceylonin kaneli

Kaakao

Kahvipapuja
Pippuri

Guava

Peikonlehden syötävä hedelmä

Sitrusheinä

Sokeriruoko

Greippi

Sitruuna, joka oli pikkulapsen pään kokoinen!

Mandariini
Viikuna, hmm...


Ja millaisia kaktuksia ja mehikasveja! Pieniä söpöliinejä ja valtavia jättejä! Ihania kerrassaan! Kaktusrakkauteni senkuin vain vahvistui!


Aloe

Opuntia

Tämä "jakkara" oli niin iso, että sille olisi oikeasti voinut istua! =)





Eläviä "kiviä" kukassa







Botanialla on synkkä tulevaisuus. Se aiotaan melkoisella varmuudella lakkauttaa. Jos niin käy, se on todellinen harmistus! Miksi lähteä lentokoneella tropiikkiin, kun pikavisiitille sellaiseen pääseee ihan kotimaassakin? Joten kaikki joukolla vierailemaan Botaniaan, jotta saadaan hieno paikka säilytettyä!

"Baari" oli avoinna, perhosille!

Kannukasvi

Botanian maskotti papukaija.


Kenen kultaköynnöksessä on kotona näin isot lehdet?


Jaiks!




Majapaikaksemme valitsimme Hotel Greenstar:n  . Sen sijainti oli hyvä, ihan Joensuun keskustassa,  torin laidalla. Se oli myös Botanian yhteistyökumppani, joten pisteitä siitä. Ekologisuudella ja edullisella hinnalla itseään mainostava hotelli oli ihan jees. Sängyt olivat kuitenkin ihan liian pehmeät tämän painoluokan ihmisille ja yö olikin aikas tuskaa. Miinusta myös siitä, ettemme löytäneet ilmastoinnin säätöä. Kämpässä oli tosi kuuma, me kun ollaan totuttu viileään huoneilmaan.



Huone maksoi 69 euroa/yö, siihen aamupala 8 euroa ja risat/ naama ja pysäköinti 8 euroa, niin ei se niin edullinen sitten ollutkaan. Katselin vaan, että eräässä ison hotelliketjun yksikössä, näin sesongin ulkopuolella, huone maksoi 79 euroa ja siihen kuului aamupalat. Tosin Greenstarin aamupala oli eri yrityksen tarjoilema. Ihan hyvä, muttei mitenkään ylenpalttisen runsas. Sellainen koti-aamiainen, puuroineen, sämpylöineen ja muine lisukkeineen. Pekonin puuttumisesta miinusta. Ehkei työmatkalaiset runsasta aamiaista kaipaakkaan, mutta mielestäni se oli, tarjonta huomioiden, aikas kallis. Ja hei! Me oltiin lomalla, joten pekonia olisi pitänyt olla kehissä! ='D



Mutta palataan vielä aamupalalta iltaan. Kävimme paikallisessa kiinalaisessa ravintolassa illallisella. Hyvää oli, tuttua ja turvallista kinukkia! Minä söin naudanlihaa parsakaalilla ja Beibe 5 pientä kiinalaista ruokaa. Alas ne huuhdottiin kiinalaisella oluella, joka on tosi hyvää. Ja sitä on jopa saanut meidän lähi Salesta!



Kiinalaisessa ravintolassa oli hienot lohikäärmelamput!


Eihän tarjolla ollut kovinkaan paljon tekemistä enään näin syksyllä. Pari ostoskeskusta kylillä oli, mutta niiden kiertely ei kauheasti kiehtonut. Punnitse ja Säästässä käytiin pähkinöitä ostamassa.

Pähkinöiden kylkeen spelttiolutta, joka olikin hyvää!


Koska tv:n töllääminen hotellihuoneessa ei tuntunut hyvältä idealta, lähdettiin leffaan. Elokuvateatteri Tapio oli myös ihan parin korttelin päässä hotellilta.  Leffaksi valikoitui Deepwater Horizon , tositapahtumiin perustuva elokuva, Meksikonlahden öljynporauslautalla tapahtuneesta onnettumuudesta ja työntekijöiden rohkeudesta ja urhoollisuudesta. Oli kyllä jännä ja pidettiin siitä kovasti!




Aamupalan jälkeen lähdettiin katselemaan vielä kylille. Ilma oli tosi kolea, mutta käytiin kanavalla ihastelemassa ja puistossa kävelyllä. Olisin halunnut käydä kauppahallissa, mutta se on ilmeisesti lopetettu. Ihan pimeänä oli koko rakennus ja ovet lukossa.




Hotellin vieressä oli taitokortteli ja siellä poikkesimme kaakaolla. Taitokortteli on varmaan hieno paikka putiikkeineen kesällä ja joulun aikaan. Nythän siellä ei paljon tapahtunut, tavallisena tiistaina. Löysimme kuitenkin kaupan, jossa oli myytävänä lähituottajien tuotteita. Sieltä lähti mukaan pari pulloa olutta ja karitsan jauhelihaa.





Totesimme, että Joensuu on kesäkaupunki, niin kuin kaikki muutkin Suomen kaupungit. Ei näin sesonkien ulkopuolella ole kovin paljon nähtävää ja tapahtumia. Emme tällä kertaa jaksaneet koluta museoita. Kesät vaan tuppaa olemaan niin rajallisia ajaltaan, ettei joka paikkaan ehdi. Ja täytyyhän kotimaan matkailua muinakin vuodenaikoina harrastaa!
Kotimatkalla päätimme poiketa lounaalla Valamon luostarissa . Olen jo vuosia halunnut siellä käydä ja nyt siihen tarjoutui mahdollisuus. Harmi vaan, että Lintulan luostari :in pääsee näin kesä-ajan ulkopuolella tutustumaan vain tilauksesta. Sehän olisi ollut myös kotimatkan varrella.



Valamossa sattui olemaan myös pari taidenäyttelyä, jotka kävimme katsomassa. Toinen oli myyntinäyttely ja toinen luostarin historiasta kertova.



Valamossa olisi mahdollista myös yöpyä ja Beibe sanoikin, että olisi pitänyt tulla tänne yöksi. Ehkä sitten joku toinen kerta.
Lounas oli erinomainen! Hintava, mutta ruoka oli kuin mummon tekemää! Ihanat lihapullat, paistettua kampelaa, ruskeaa soosia, syyskasvispataa ja jälkkäriksi pullavanukasta ja vispipuuroa. Ehkä parhaimpia noutopöytä-aterioita, mitä olen koskaan syönyt!

Ostin Valamosta meille "lusikkaleivät", jotka olivat kauhakokoa!


Valamohan on kauniilla paikalla, mutta se ei ehkä tarjonnut parastaan syksyisenä, erittäin koleana lokakuun päivänä. Mutta hieman tarjettiin kierrellä luostarin ympäristöä. Ja kuvaaminen Valamossa on rajoitettua!
Luostarikaupasta ostimme kotiinviemisiksi pari pulloa viiniä. Ne sitten nautitaan kahden kesken jonain hyvänä hetkenä!



Meillä oli tosi kiva reissu, vaikka autossa istuminen oli rankkaa. Eikä näillä seuduilla maisematkaan ole mitään erikoisia. Havu- ja sekametsää oli tienvarret tulvillaan. Aikas yksitoikkoista siis! Mutta oltiin silti tyytyväisiä, että lähdettiin. Kotiin on aina mukava palata, kun käy jossain. Ja ollaan taas pari ihanaa paikkaa Suomessa nähty!


Tervetuloa uudet lukijat: Nea, Oikeasti aikuinen ja Shabana!

14 kommenttia:

  1. Olipas hieno ex tempore -matka tropiikkiin. Vaivoista huolimatta mieli ainakin virkistyi uusissa ympyröissä. Kotimaassa on paljon kivoja kohteita ja paljon koettavaa. Toivottavasti vaivat pian hellittävät ja voit nauttia leudosta syksystä.

    VastaaPoista
  2. Kyllä teki hyvää olla pari päivää reissussa!

    Kotimaanmatkailua pitäisi harrastaa paljon enemmän. Josko joulunaikaan ehtisi käymään jossain joulutorilla vaikkapa. Vinkkejä voi jättää siitä, missä kannataisi käydä!

    On kyllä tosi kurjaa, kun kokoajan särkee. Kasvimaahommatkin on jääneet huonolle hoidolle, kun ei jaksa. Ja sekös harmittaa vielä enemmän! =(

    VastaaPoista
  3. Hienoja kuvia!
    Olen joskus pikkutyttönä käynyt Valamossa.
    Mukavaa sunnuntai päivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kehuista, Sari! =D

      Ja mukavaa alkavaa viikkoa sinulle!

      Poista
  4. Wau mitä perhosia!Ja mahdottoman upeita kasvejakin.

    VastaaPoista
  5. Hieno paikka tuo Botania! Todella sääli, jos sen lakkauttavat.

    VastaaPoista
  6. Ihana miniloma :) Kiva että blogistani on ollut sentään se ilo että joku on saanut kivan inspiksen ja siitä seuranneen loman <3 :)
    Sama ollaan huomattu että melkein kaikki kivat kahvilat on kesäkahviloita. Ja tuo Valamon luostari on kyllä sellainen paikka että siellä pitää joskus vielä yöpyä ja haluan syödä heidän runsaan ja terveellisen aamupalan :) Valamossahan ei siis saa kuvata henkilökuntaa eikä jumalanpalvelustilaisuutta. Nunnalassa en minäkään vielä ole käynyt ja olisi mukava vaeltaa se luostarien välinen reitti joskus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kiva loma, vaikka kyllähän noin lyhyellä aikataululla tuppaa menemään autossa istumiseksi.

      Tonne Valamoon olisi todellakin kiva mennä kesällä. Jos vaikka pääsis katsomaan heidän kasvimaitaan!

      Poista
  7. Tosi kiva miniloma teillä! Joensuussa ollaan vain pistäydytty torilla ja torinlaidalla ihailemassa ihania rodoja, äkkiseltään myös Valamossa. Kummassakin olisi nähtävää vähän enemmänkin! Valamossa tosin satuttiin Konevitsa-kvartetin konserttiin ja se meni ihan ytimiin asti!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vain olikin!

      Joensuun keskustan puisto oli kyllä kaunis, tähänkin aikaan vuodesta!

      Mukavaa, kun sattuu johonkin paikkaan niin, että kokee jotain odottamatonta!

      Poista