tiistai 29. toukokuuta 2018

Kuukunan kastejuhlat!

Juhlakalu otti aamupäivän turhia ressaamatta!

Sunnuntaina juhlistettiin isolla porukalla Kuukunan kastejuhlia. Pirskeet vietettiin Huutijärven seurakuntakodilla ja lähisuku oli koolle kutsuttuna.

Kuukunan vanhemmat!

Juhlaväki olikin hyvissä ajoin paikalla, mutta pastoria odoteltiin. Ei hän myöhässä ollut, mutta tuli ihan tasan tarkkaan silloin kun pitikin.


Kastetilaisuus oli aikas mielenkiintoinen. Kovin uskonnollinen, mutta hauskakin. Pappi esitti juhlakansalle kysymyksiä ja osallisti paikalla olevia lapsiakin seremoniaan. Viihdyttävää, mutta ehkä hieman liian jumalallista tälläiselle "pakanajoukolle"!




Kuukuna sai kasteessaan nimen Oliver Leo Heikki. Ihana nimi, ihanalle pikku-kullalle. Mutta luulempa, että hellittelynimi jää elämään ja hän tulee edelleen täällä blogissa esiintymään Kuukunana!


Poika nukkui lähes koko tilaisuuden ajan, eikä häiriintynyt vaikka päätä kasteltiin. Isosta juhlakansasta lähti ääntä, mutta sekään ei pojan unia häirinnyt. Naurettiin, että jokaisessa kuvassa poika nukkuu ja roikkuu, sylit vaan vaihtuu!



Iskän ja äiskän kanssa!

Kuukuna äitinsä sylissä ja isäni.

Tytär omien kummitätiensä kanssa!

Mummun ja papan syykyssä!

Paljon otettiin kuvia pojasta muidenkin kanssa, mutta välillä syötiin ja kahviteltiin. Ruokana oli ihan salaatteja erilaisilla lisukkeilla ja täytekakkukkahvit.
Itse oltiin tehty porukalla ruuat ja osa makeista tarjottavista. Täytekakut teki Beiben kaveri, jolta olemme ennenkin kakkuja tilattu ja erittäin maistuviksi todettu.

En ehtinyt itse salaattipöydästä kuvaa ottamaan!

Mansikka- ja kinuskikakku

Samaten porukalla laitettiin paikat kuntoon ennen ja jälkeen kekkereiden. Hyvä meidän tiimi ja kiitokset kaikille avusta!

Juhlakalulle on vaihdettu "siviilit" päälle ja uni vaan jatkuu!

Oli mukava tilaisuus ja kaikki isoisovanhemmatkin jaksoivat tulla juhlistamaan uuden sukupolven tulemista!

Tyytyväinen nimensaaja! <3

Laitanpa loppuun hauskan kuvasarjan, minkä Beibe otti minusta keittiössä. Minua itseäni ainakin nauratti, kun tärkeänä "komentelen" muita ja siinä sivussa vähän täytyy poseerata! =')

"Ei sinne, kun tuonne!"

"Ai, sä otat kuvia, kihi kihi!"

"Eikö ne tavarat nyt mene oikeille paikoille?!?"

"Jos välillä keskittyis vaan omiin hommiin, eli tiskaamaan!"

"Siis, vieläkö sä otat niitä kuvia. Häivy nyt!<3"

"Kato nyt, kun mun jalatkin on taas menossa ihan eri suuntaan!"
"Ei uskoisi, että tiskaaminen voi olla näin hauskaa!"

Tälläinen minä olen; pullea ja iloinen! ='D

Tämä postaus oli mukava julkaista näin Oliverin nimipäivän kunniaksi. Kuukuna pääsi heti tuoreeltaan juhlistamaan uutta nimeään pari päivää kastejuhlista!

10 kommenttia:

  1. Ihana vauva, joka sai ihanan nimen. Tavallisesti ristiäisissä vauvat kiljuvat naama punaisena, mutta tämä Kuukuna on itse rauhallisuus. Tosi herkullinen poika.

    VastaaPoista
  2. Onnea onnea kaikille ja miten toinen onkaan niin ihana ja niin tyynesti otti ristiäiset. Ihania elämän makuisia kuvia muutenkin ja herkut <3

    VastaaPoista
  3. Onnea sinne kaikille asianosaisille! ♥

    VastaaPoista
  4. Voi pientä ihanuutta ja Kuukuna on niin suloinen hellittelynimi! Onkin muuten uskomattoman hyvä piirre nuoressa miehessä - saa nukuttua missä ja koska vain, sitä taitoa varmasti tulevaisuudessa tarvitaan paljonkin.

    Teillä oli varmasti mukavat juhlat! Tuo kuvasarja sinusta nauratti (anteeksi)! Te isovanhemmat olette niin nuoren näköisiä, että voisi luulla että vauvan vanhemmat olisi kyseessä :D.

    Kaikkea hyvää teille kaikille vallankin pikkuiselle ja hänen vanhemmilleen!

    VastaaPoista
  5. suloinen kuukuna:) Onnea teille kaikille!

    VastaaPoista
  6. Voi miten suloinen pikkuinen♥ Onnea hänelle ja kaikkea hyvää, myös koko perheelle!

    VastaaPoista
  7. Kiitoksia teille kaikille ihanista onnitteluista! <3

    VastaaPoista
  8. Komea nimi pienellä Kuukunalla <3

    VastaaPoista