perjantai 26. lokakuuta 2018

Ensilumi verhosi Leppämäen!


Surullisten kuusien metsä

Kuuntelin keittiöllä tänään työn ohessa sivukorvalla radiosta miten Jämsän seudulla oli runsaan lumisateen takia liikenne ihan sekaisin. 9- tie oli suljettu ja rekkoja oli jumissa mäissä ja suistuneina tieltä.


Harmittelin, etteivät sanoneet oliko lumisade liikkumassa minne päin. Heti kun alkoi valostumaan ulkona, jatkuvasti kurkin ruokalan ikkunoista että JOKO SATAA!


Aamupäivästä sitä lunta sitten alkoi satamaan. Olin ihan fiiliksissä. Voi kun meilläkin sataisi ja kumpa lumi pysyisi maassa niin kauan, että pääsisin töistä kotiin!


Vuosi vuodelta rakastan lunta enemmän ja enemmän! Koko viikon olin ollut tosi väsynyt ja vaikka edellisyön olin nukkunut huonoiten koko viikolla, lumisateen myötä piristyin ihan mielettömästi.


Lumen tulo on tosi ristiriitaista. Toisaalta se teettää lisää töitä ja hankaloittaa meidän elämää monella eri tapaa.


Mutta sitten se myös merkitsee lepoa. Kun ilmoitin Beibelle, että tää lumisade piristää minua, hän tokaisi happamasti, että sen kyllä huomaa! Beibellä oli ollut tosi raskas työpäivä ja hän ei ollut todellakaan pirteä!

Mauri nauttii takkatulesta!

Beibe kiusasi minua sanomalla, että olen iloinen lumesta siksi, että se tietää puutarhahommien loppua! En kiellä, etteikö hänen sanoissaan olisi perää!


Vaikka tosiaan pakkaset ja lumi tuo omat haasteensa elämään, talvi on minulle nykyään sellaista levon ja rauhoittumisen aikaa.


Rakastan valkoista maisemaa ja sitä että lumi peittää "liiat" yksityiskohdat näkyvistä. Tekee maisemasta tasaisemman ja rauhallisemman katsottavan.

Purjo ei pikkulumista hätkähdä!

Lumen peittämässä maisemassa on jotain samanlaista rauhoittavaa, kuin sammaleisessa kuusimetsässä. Muutamaa väriä eri sävyissä.

Pirun kylmä! ='D

Rakastan sitä, että asun maalla ja rakastan maaseudun talvea. Lapsena ja nuorena asuin Tampereen ydinkeskustassa ja vieläkin on muistissa ne sohjossa rämpimiset. Vaikka silloin talvet olivat kunnon talvia!

Lintujen talviruokinta on aloitettu Leppämäessä!

Voi kun tästäkin talvesta tulisi sellainen "kunnon" talvi. Kivat pakkaset ja kohtuullisesti lunta. Silleen, että päästään tekemään takapihalle pulkkamäkeä ja laskettelemaan Kuukunan kanssa!


Ja että pääsisin lähipelloille ja -metsiin lumikenkäilemään. Seisomaan keskelle ei mitään, hengittämään raikasta talvi-ilmaa ja nauttimaan siitä, ettei missään näy mitään. Ja kumminkin vaikka mitä!

Talvi- kana on nimensä veroinen. Se ei lumesta ollut moksiskaan!

Vaan kävi sitä heti nokkimaan!

Annoin kanoille ulos ruokaa. Talvi sai syödä ihan rauhassa yksin. 
Muut pysyivät sulalla alueella!

Liukasta!

Olen tosi kova palelemaan. Joten on tälläinen talven rakastaminen vähän kummallista! Mutta onhan se ihanaa hakea puita liiteristä, sytyttää takkoihin tulet ja istahtaa juomaan kuppi kuumaa niiden ääreen. Tulee jotenkin sellainen selviytyjä olo!


Mahtaisinkohan rakastaa talvea näin paljon, jos ei olisi muita selkeitä vuodenaikoja. Rakastan oikeastaan niitä kaikkia!


Varsinkin nämä hetket, jolloin vuodenaika selkeästi vaihtuu, ovat ihania!


Harmi vaan, että tämä ei taida olla vielä pysyvä luonnontila ja saan odottaa vielä oikein kunnon talvea ja maassa pysyvää lunta.


Mutta en murehdi sitä tänään, vaan elän hetkessä ja hengitän tätä ihanaa lumista ilmaa!

Ihanaa viikonloppua kaikille teille!

20 kommenttia:

  1. No huh, kylläpä on valkoista. Minulle sopii, että talvi tulee tammikuussa ja lähtee kiltisti huhtikuussa. Jos on järvessä jää ja kunnolla lunta niin nautin talvesta, märät ja koleat talvet eivät miellytä.
    Liikenteen kannalta talven alku on aina hankala, lumi ja jää pääsevät yllättämään joka vuosi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanteellistahan olisi, että syksy jatkuisi ihanan värikkäänä ja kuivana mahdollisimman pitkään! ='D

      Tuossa muutama vuosi sitten oli ihan hirveä talvi, kun lunta ei tullut yhtään ja koko ajan oli kuraista ja märkää!

      Poista
  2. Ihanat kuvat♥ Täällä on toinen joka yhtä innokkaasti joka vuosi tuota lunta odottaa:) Muistan miten jo lapsena aina hihkuttiin kun ne talven ensimmäiset lumihiutaleet alkoivat leijailemaan maahan..sitä olisi pitänyt heti saada ottaa sukset ja pulkka esiin:) Lumisessa maisemassa on tosiaan jotain niin kauniin rauhoittavaa♥ ja ehdottomasti otan mieluummin sitä lunta kuin pimeää-märkää-loskaa:) Ihana tuo Mauri:)♥ Mukavaa syyspäivää ja ihanaa viikonloppua sinne teille♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä lumi vaan puhdistaa ihanasti maisemaa! <3

      Joo. muksuna oli päästävä heti ainakin liukurilla laskemaan lumiselle nurmelle puistoon!

      Mauri on ihan neuroottinen ton lumen kanssa! Se sekoaa heti, jos sille vähänkin lumipalloa heittää!

      Poista
  3. Kyllä lumi vaan tekee maisemasta kauniin :) Meille asti kunnon lumisade ei tullut vaikka me ei taideta linnuntietä kovin paljon etelämmässä teitä olla (Padasjoen luoteisnurkassa). Toisaalta hyvä jos muutaman päivän talven tulo vielä odottaisi, niin ehtisin haravoida pihan loppuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, ihmeellisesti se lumisadealue meni. Eräjärvelläkään ei ole lunta, vaikka sinne ei ole kuin 10 kilometriä.

      Minä haravoin loput keväällä. Tai sitten en... ;D

      Poista
  4. Vaikkei tämän kauempana teistä asutakkaan, niin täällä ei ole tullut yhtään lunta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nii-i, on se jännää, miten sadealueet liikkuu!

      Poista
  5. Aina se talvi saapuu. Meillekin on lupailtu lumisadetta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se aina jollain tapaa tulee; lunta, pakkasta ja pimeyttä ainakin! ='D

      Poista
  6. Täällä satoi eilen vain muutama hiutale. On ollu hauska katsella muualla asuvien tuttujen lumikuvia! Sait kuulostamaan niin ihanalta tuon talven... raikas ilma ja pakkanen poskilla, ah! Mun mielestä talvella on myös tosi kaunista, täällä meilläkin kun on aakeet laakeet pellot joka suuntaan, niin näkee esimerkiksi taivaan aivan ihanasti. Talvitaivas on niin nätin värinen! Ja kyllä lumi todellakin valaisee, noi pellot kun kynnetään niin johan on synkkää joka suunnassa ilman lunta.

    Lämmityskausi on alkanut meilläkin. On siitä vaivaa, mutta kyllä toi tuli vaan on ihana tuolla uuneissa! ♥ Puulämmitys on niin parasta! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perjantaina oli aivan ihana ilma! Mutta lauantaina olikin jo kova tuuli ja tosi kylmää! Oli pakko laittaa pitkät kalsarit jalkaan!

      Kahvikuppi takan edessä on ihan arjen luksusta!

      Poista
  7. Nämä etelän talvet ovat kaikkea muuta, kuin kauniita ja valoisia. Räntää, loskaa, vettä, jäätä ja pimeyttä. Useimmiten talvi tulee vasta joulun jälkeen. Aika monta lumisadetta on jo tännekin luvattu, vaan hiutalettakaan ei ole vielä tullut. Minulle riittäisi muutaman asteen pakkanen ja sen verran lunta, että kasvit talvehtisivat hyvin.
    Kuunteln radiosta Jämsän liikennekaaoksesta. Miten se talvi aina onnistuu autoilijat yllättämään, vaikka kaikki tietäväst sen tulevan.
    Hyvää viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasveille lumipeite tekee tosi hyvää! Pari vuotta sittenhän kovat pakkaset tulivat lumettomaan maahan ja tuhot olivat kauheat!

      Pitkä syksy on saanut ihmiset unohtamaan talven tulon mahdollisuuden! ;D

      Poista
  8. Ihanaa! Minäkin odotan että meille tulee lunta :)
    Tunnelmallista viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä on se meri siinä niin lähellä, että lämmittää ilmaa. Täälläkin niillä alueilla, missä on isot vesistöt, ei tullut lunta.
      Toivottavasti tekin kuitenkin sitä saatte ja paljon! On koirillakin ihanaa temmeltää hangessa! <3

      Poista
  9. Oi teillähän on jo ihan kunnolla lunta. Ensilumi aina jotenkin yllättää, mutta talvirenkaat on jo alla, joten siinä mielessä tänä vuonna en tule yllätetyksi.

    Kivaa uutta viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, muutama sentti tuli ja se on vieläkin maassa. Tosin loppuviikosta lämpenee ja lumet menee sen siliän tien. Eipä se muuten haittaa, mutta joka paikka menee ihan kurakolle ja mustaksi. Nyt on ollut niin ihanaa, kun on iltaisin kuutamo on valoittanut valkeana olevaa maisemaa!

      Ihanaa viikkoa sinullekkin! <3

      Poista
  10. Minakin rakastan talvea, sellaista kunnon talvea kun on kunnolla kylma ja paaaaljon lunta! SItten voi asettua nauttimaan rauhallisemmasta ja hiljaisemmasta ajasta, poltella kynttiloita, istua tulen aaressa ja nauttia hiljaisuudesta. Pysahtymista hetkeen ihan kunnolla.

    VastaaPoista