keskiviikko 31. lokakuuta 2018

Kuukuna ja suuri kurpitsa!



Muistattekos ne jättikurpitsat mitä meidän kasvimaalla kasvoi kesällä? Ne ei sitten ehtineet kasvamaan niin valmiiksi, että olisivat kovettaneet kuorensa. Joten käyttöön me ei niitä saatu, kun ne lyhistyivät ensimmäisissä pikkupakkasissa.


Mutta onneksi ehdittiin sentäs vähän leikkimään niillä ja ottamaan muutamia ihania kuvia isoista kurpitsoista ja pienestä maajussista!


Mä en melkein kestä tuota suloista maajussia! Vaikka ilma jolloin kuvat otettiin oli aikas viileä, Kuukuna oli yhtä hymyä ja poseerasi ihanasti.


Kuvista tuli mielestäni ihan hyviä, vaikka en ehtinyt niitä paljoakaan suunnittelemaan. Koska ilma oli tosi kylmä ja meillä oli vähän kiirekkin, räpsin kuvat tyyliin viidessä minuutissa.
Jos aikaa olis ollut enemmän, olisin hieman rajannut takana näkyviä juttuja pois kuvista. Nyt niistä ei ole rajattu pois kuin kuvausavustajana toiminut Beibe!


Vähän tälläisiä söpömpiä Halloween kuvia tällä kertaa!


Oikein mukavaa Halloweenia ja tulevaa Pyhäinpäivää kaikille!


18 kommenttia:

  1. Voi <3 Malliainesta maajussissa. Kuukunasta näkee että maalla on mukavaa ja ISO on kurpitsa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä noilla kuvilla morsianehdokkaita satelisi! ;'D

      Ensi vuonna yritetään kasvattaa vielä isompaa!

      Poista
  2. Ihania kuvia. Tosi hyvin onnistuneita! Oiskohan näissä nyt "se" kuva?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiks ookkin! Oon kattellut kuvia, mutta en oikein osaa päättää!

      Poista
  3. Wow, miten kukaan voi olla noin hurmaava! Mie pyörryn! Olen seurannut häntä ihaillen kaikissa postauksissa, missä hän mukana - mutta tämä on ihan superia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä muuta sano! ='D Kuukuna on niin syötävän suloinen! <3

      Poista
  4. Kerrassaan hurmaava kuvattava, ymmärrän hyvin miten onnellinen olet tästä pienestä ihmeestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hänestä on muodostumassa kyllä aikasmoinen persoona! <3

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Tulee hyviä kuvia, kun on kuvauksellinen malli! <3

      Poista
  6. No siinä on kyllä kurpitsalla kokoa!!! Noista kuvista jää kyllä ihanat muistot lapselle. <3 Ihanaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvoivat kyllä niin isoiksi, ettei Beibe kaverinsa kanssa jaksanut niitä nostaa. Ensi kesänä yritän kasvattaa uudestaan. Minulle jäi pari noiden siementä vielä jäljelle.

      Kuvista kyllä saa vaikka ihania suurennoksia!

      Mahtavaa viikonloppua teillekkin!

      Poista
  7. Voi että Kuukuna on kasvanut ja hurmurin elkeet, ihana pikkuinen! Upea on kurpitsakin :D.

    Mukavaa pyhäinpäivää sinne Leppämäkeen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuukkis on jo iso poika ja hyvin itsensä tiedostava!

      Ensi vuonna yritetään kasvattaa entistä isompaa kurpitsaa! =)

      Poista
  8. Onpa ihana pikku-ukko, todella suloinen. Hyvää marraskuuta.
    -Maija-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikea mummun rakas! 😃

      Mukavaa marraskuuta sinullekkin!

      Poista