keskiviikko 3. lokakuuta 2018

Kolmen päivän miniloma!



Kyllä taas tuli todettua sellainen asia, että kun on vapaalla, ehtii tekemään vaikka mitä! Olin pyytänyt muutama viikko sitten pekkasvapaita. Ihan siihen tarkoitukseen, että ehtisin hieman  tekemään sadonkorjuuhommia ja pesemään ikkunat.


Ikkunoiden pesu on muuten imuroinnoin ohessa yksi inhokkihommiani. Mutta imuroin kuitenkin kymmenen  kertaa mieluummin, kuin pesen ikkunat!
Yritän viimeiseen asti vältellä tätä hommaa. Mutta pakkohan se oli, kun oli vapaatakin tähän hommaan pyytänyt.

Tuunattua roiskeläppää siivouslounaaksi!


Pikkusen vaan ärsytti, kun tiistaina, jolloin niitä ikkunoita pesin, oli ulkona tosi hieno ilma. Argh! Olisi tehnyt vaan mieli lähteä metsään!

Ihanasti aamuaurinko paistoi haavikkoon! <3


Ja kyllähän minä sinnekkin sitten onneksi pääsin Maurin kanssa hieman samoilemaan. Otin sieniveitsen ja pienen pussin mukaan. Jos vaikka suppiksia löytyisi.

"Olen tässä!"


Mauria ei voisi vähempää kiinnostaa sienestys! =D


Sen verran saatiin suppiksia, että tein keskiviikkona piiraan niistä ja ruuan lisäkkeeksi sieni-pekonihässäkkää.



Tiistai-iltana me nostettiin Beiben kanssa perunat ja porkkanat. Satoa tuli mommoista ihan kivasti. Ja ollaanhan me alettu niitä maasta syömään jo viikko ennen juhannusta.
Porkkanoissa oli kovin paljon haarautuneita ja epämuodostuneita. Olisiko kuivuuden syytä, vaikka niitä kovasti kasteltiinkin.

"Tälläkö pitäisi talvi pärjätä?"

Muutama täydellinenkin saatiin joka väristä!


Keskiviikkona Beibe lakkoili ja puuhailtiin kovasti pihalla. Istutettiin muutama puu lisää ja Beibe puhdisti meidän jätevesipumpun.

Paskavatkaamo, kuten me sitä kutsutaan!

Laakakataja

Kääpiökuusi

Sinikuusi


Meikäläisen oli tarkoitus jatkaa kasvimaan laittoa syyskylvöjä ja talvea varten. Mutta Kuukuna saapui kyläilemään ja eihän mummu malttanut taas mitään tehdä. Hän on sellainen pikku-hurmuri.


Kuukkis on kova ottamaan selfietä mummun kännyllä!

Mutta eihän nämä vapaapäivät pelkkää raadantaa ja hommia ole olleet. Olin maanantaina tyttären ja Kuukunan kanssa shoppailemassa.

Ideapark, täältä tullaan!

Tämä pikku-muru kasvaa niin kovaa vauhtia, että hän tarvitsi uusia vaatteita. Ja mummulla oli hyvä syy lähteä vaateostoksille mukaan ja näin vältellä sitä inhottavaa ikkunoiden pesua.

Täytyy syödä välillä, että jaksaa kierrellä!
Ja koska maanantaina oli kansainvälinen kahvipäivä, niin iso latte!

Tää herkku jaettiin tyttären kanssa puokkiin! 
Ja taas hän ylettyi mummun kännyyn! ='D
Hyvin löytyi pikku-herralle vaatteita ja koska hän jaksoi niin hienosti, poikettiin vielä Ikeassa.

Kärmes lähti Ikeasta meidän matkaan mukaan!

Meillä oli varmaan kymmenen vuotta lehmäntalja olkkarin lattialla. Se vaan kului niin, että siitä lähti melkein kaikki karvat.

Ostin muuten itselleni uuden kaktuksen! <3


Nyt on ollut kaiken maailman räsymattoa ja en ole ollut niihin oikein tyytyväinen. Ne eivät kestä koirien menoa ja melkein matto/vuosi on jouduttu uusimaan.
Olen jo pitkään harkinnut hankkivani uuden taljan meidän lattiaan ja nyt sen sitten tein. Ja olen parin päivän jälkeen ollut tosi tyytyväinen siihen.


Ainut "vika" mikä siinä on ilmennyt, on että se on tumma. Siinä näkyy roskat tosi hyvin. Meidän edellinen talja oli sellainen lehmäläikikäs.
Mutta tähän nyt on tyydyttävä ja tämähän on tosi helppo heittää mattotelineelle ja harjata puhtaaksi!

Tykkään!

Oli kyllä ihanaa olla muutama päivä vapaalla viikonlopun perään. Nyt vielä pari työpäivää ja sitten viikonloppu. Jee!

Laitan loppuun kuvan kengistä, mitkä tytär tilasi jostain nettikaupasta talveksi Kuukunalle. Ei paljon suloisempia voi olla!


6 kommenttia:

  1. Sydänjuustot roiskeläpällä ♥
    Kuulostaa just kivalta lomapätkältä!! Ja ai että sitten on hyvä mieli, kun sen inhokkihomman on saanut alta pois.
    Ai oli kansainvälinen kahvipäivä?? Höh! Tänään on eläintenpäivä ja oliko joku korvapuustipäiväkin tässä? Pysy näissä nyt mukana.
    Hei tuo talja on kiva! Meillä oli vuosia myös talja, mutta tykästyin niin ruudulliseen villamattoon, että luovuin (myös karvansa luovuttaneesta) lehmästä olkkarissa.... mutta tosi on, ettei mitään mattoa ole koskaan ollut niin helppo pitää puhtaana. Se oli myös kevyt siirtää pihalle imuroinnin ajaksi, toisin kuin tuo villamatto, johon tarvitsen aina miehen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noita mozzarellasydämiä saa prismoista ja ei ole kalliitakaan!

      Siis ihan voittajaolo kun ikkunat on pesty!

      Joo joka päivälle on joku juhlapäivä.

      Toi talja on kyllä kätsy!

      Poista
  2. Yhdyn kommenttiisi eli ikkunanpesua inhottavampaa kotityötä saa kyllä hakea. Osan olen jo pessyt, mutta vielä riittää urakkaa.
    Kuukuna on kasvanut kovasti. Aika herkullinen vesseli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, en tiedä mikä siinä niin pahasti tökkiikin! =(

      Kuukkis on kyllä sellainen pusuteltava! <3

      Poista
  3. Meilläkin on taljojen ja räsymattojen kombo, torpassa sekä Louhessa :) Taljat pysyy hyvin paikoillaan, mutta räsymatot on koko ajan rullalla kun karvakakarat nelistää :D
    Meillä on kettu hiipinyt tiluksilla ja lähellä pupulaa muutamana yönä. Hehku on onneksi joka yö herättänyt ja käynyt repolaisen ajaan matkoihinsa tontilta. Eilen modattiin lisää pupulaa, jotta kettu ei sinne pääsisi :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Räsymatot on ihania, mutta epäkäytännöllisiä koirien kanssa.

      Varmaan kettua puput kiinnostaa! Slurpsista vaan! =O

      Poista