Koulun syyskauden päätösleiri Kintulammilla

Olimme alkuviikosta kaksi päivää luokan kanssa Kintulammilla . Se on Tampereen kaupungin luonnonsuojelu- ja retkeilyalue Teisko-Aitolahti alueella.
Se on kaikille avoin retkeilyalue polkuineen, pitkospuineen ja nuotiopaikkoineen. Merkittyjä polkuja on 15 km ja ne on maalimerkkien lisäksi merkattu ainakin osittain heijastimin, jotta myös hämärään aikaan ei eksy poluilta.

Meillä oli vuokrattuna kahdeksi päiväksi Kintulammen maja, joka oli sellainen tukkilaiskämpän oloinen hirssimökki. Yksi huone, keittiö ja iso tupa. Myös yöpymismahdollisuus oli ja moni sinne jäikin yöksi. Minä en jäänyt, koska en vain halunnut. Sitä paitsi Beibe oli iltavuorossa, joten oli vähän niin kuin pakko lähteä kotiin koiraa pissattamaan ja muita elukoita ruokkimaan.

Seinillä oli kerrottavaa!

Meillä oli tarkoitus käydä yhdessä läpi sitä, mitä ollaan opittu ja oivallettu koulussa syksyn aikana. Minä oivalsin sen, että olen onnellinen siitä, että olen lähtenyt opiskelemaan minulle oikeaa alaa. Mutta oivalsin myös sen, että en ole koulussa oppinut luontoalaa oikeastaa juuri yhtään. Olenkin alkanut hieman panikoimaan tätä oppimisen mahdottomuutta niin paljon, että olen miettinyt mahdollisuutta vaihtaa koulua. Se ei ole minun tapauksessani helppoa, koska lähimpään seuraavaan mahdolliseen kouluun on kotoa matkaa 100 km ja en todellakaan ole varma, suostuuko vakuutusyhtiö oppilaitoksen vaihtoon.

Lisäksi alkaa selviämään, että luontoalan ensi vuoden budjetti on todella pieni. Me olemme yrittäneet hankkia meille asiantuntijoita koulun kustannuksella opettamaan esim. luonnonkosmetiikan ja saippuan valmistusta. Tuntuu, että kaikki tarjouksen antaneiden hinnat ovat liian kalliita ja byrokratia koulun puolesta ankaraa. Meille on sanottu, että oppi pitää hankkia itse. Eli itse kokeillen ja jossain muualla kursseja käyden omalla kustannuksella. Mahdollisuus oppia koulussa ammattimaista tuotantoa alkaa näyttämään mahdottomalta!

Se mitä käytiin läpi Kintulammilla, oli ihan samaa toistoa kuin mitä koko syksy koulussa on ollut. Istuttiin dialogiringissä ja purettiin tuntojamme. Meille oli hankittuna asiantuntija, joka vain puhui lisää tiimioppimisesta. Alkaa jo pikku hiljaa ottamaan päähän koko tiimioppiminen!

Oli meillä itsejärkättyäkin ohjelmaa vähän. Luokka oli jaettu neljään tiimiiin, joista kaksi oli ruokaporukkaa, yksi ulkoiluohjelman ja yksi iltaohjelman järjestäjiä.
Minä kuuluin ensimmäisen päivän ruokatiimiin ja siihen ajauduin todellakin ihan aikataulullisista syistä.
Mutta nautin ihan kympillä ruuan laittamisesta muutaman luokkakaverin kanssa muille. Oli ihana antaa oppia niille, jotka eivät ole tehneet isolle porukalle ruokaa. Ja olothan olivat aika alkeelliset. Sähkölevy oli, mutta ei siinä pystynyt koko ruokia valmistamaan. Osa tehtiin kamiinan levyllä.
Osa meistä ei ollut ikinä keittänyt pannukahvia ja me kokeneemmat heitä opastettiin.

Leirin paras anti oli se, että sai olla mukavien luokkakavereiden kanssa. Hauskaa oli, vaikka minua alun perin harmitti ihan sikana lähteä koko leirille.
Mutta leirin jälkeen purettiin koulun ruokalassa vielä pienellä porukalla tuntojamme ja päällimmäinen ajatus oli hirvittävä pettymys ja huijatuksi tulemisen tunne. Tämä itseohjautuva projektiluontoinen opetussysteemi ei vain luonnovaratuottajille toimi.
Miettikääs esimerkiksi, jos keittiöpuolella ei olisi opetusta. Pitäisi järjestää lounas 30 henkilölle. Et ole ennen sitä tehnyt, mutta kukaan ei sinua siihen opeta. Sinun pitäisi alusta saakka hakea itse kaikki tieto. Ei tulisi toimimaan!
Tai kukka- ja viherrakennuspuolella? Pitäisi tehdä vaikkapa hääkimppu ja et olisi ikinä tutustunut aiheeseen. Tai asiakkaalle pihan laatoitus ja uudistaa viheralueet? Ei taitaisi tulla kovin siistiä jälkeä, jos ei kukaan ensin olisi opettanut ja neuvonut, miten tehdään.
Ahlamanilla on opettajat näillä esimerkkialoilla. Mutta meidän valmentajat eivät opeta meille mitään muuta kuin tiimityöskentelyä. Meillä ei ole mitään kurssijaksoja säilöntään, luonnonkosmetiikkaan, luonnonmateriaaleihin, ei mihinkään. Ja nyt todellakin alkaa näyttämään siltä, että meidän itsekään on sitä koulun kustannuksella todella vaikea hankkia. Epätoivo valtaa kyllä mieltä!

Minulla alkoi joululoma. Menen kouluun seuraavan kerran 13. tammikuuta. Aioin lomailla kunnolla, mutta on myös pakko lukea alan kirjallisuutta, etsiä tietoa netistä, miettiä mahdollista koulutussopimuspaikkaa, opetella jokin uusi taito alaan liittyen ja sellaista. Mietin myös todella vakavasti sitä, että olisi koulun vaihtaminen mahdollista. Mutta aion myös viettää aikaa Kuukunan kanssa!

Kävin hakemassa joululahjani työpaikalta. Konserni muistaa työntekijöitään kinkulla. Visiitti töissä vahvisti sitä, että sinne ei ole paluuta. Yksi työnjohtajista ei edes tervehtinyt minua, eikä kanssani ollutta, samassa tilanteessa kuin minä olevaa työkaveriani. Katsoi vain ja käänsi päänsä pois.

Vaikka tämä opiskelu tuntuu olevan aivan topissa minusta riippumattomista syistä, en silti ole päivääkään katunut päätöstäni lähteä tähän prosessiin. Asioiden on tapana järjestyä ja niin uskon nytkin. Nyt aioin lomailla ja nauttia siitä!