perjantai 13. joulukuuta 2019

Lucian päivänä henkistä valoa pimeyteen!


Tää kuva nyt ei taas liity mihinkään, mutta on näkymä
keittiön kaapin päältä.


Jaahas, taas vanhetaan, eikä kyllä ahdista vieläkään yhtään! 48-vuotta tärähtää tänään mittariin, mutta ilmeisesti henkinen pyhyyteni antaa minulle rutkasti voimia kestää tämä.



Teille kaikille, jotka olette tulleet mukaan blogimatkaani vasta äskettäin ja mietitte, että mitä se nyt horisee, avaan hieman äskeistä.

Aamu- ja iltatallia hoidellessa otasalamppu on
kätevämpi, kuin kynttiläkruunu!


Vitsailen aina tällä asialla, että olen syntynyt Lucian päivänä. Olen siis ihka oikea pyhimys, vaikka en kyllä täytä ulkonäöllisesti yhtään Lucian kriteeriä! En ole hoikka, nuori, vaaleahiuksinen, enkä osaa laulaakkaan kuin auttavasti. Ruotsiakin pystyn puhumaan niin, että saan juuri ja juuri itseni esiteltyä!

Tää pulla kävi pitkästä aikaa kuntosalilla. Kyllä onkin
lonkkia vihlonut monta päivää pikku treenin jälkeen!


Henkinen kynttiläkruunu päässäni tallustan arkisesti tätä elämää. Se että Lucia on sokeiden ja näkövammaisten pyhimys, ei minua itseäni ole auttanut. Ikänäkö vaivaa ja uudet silmälasit pitäisi käydä hankkimassa. Taitaa olla monitehojen aika tälle muijalle!

Tulee nykyään vähän laittauduttua, kun joutuu liikkumaan
ihmisten ilmoilla!


Olen tehnyt tästä syntymäpäiväpostauksesta jonkinlaisen perinteen. Kaikki edelliset löydät Lucia-neito -tunnisteen takaa.

Omankin vanhenemisen huomaa, kun lapsuuden ja nuo-
ruuden idoleita alkaa poistumaan keskuudestamme.


Luin edelliset synttäripostaukset läpi. Huumorin kautta ollaan menty, mutta myös aikas diipeissä vesissäkin käyty. Vaikka ikääntyminen ei ole ahdistanut, masentuneisuus on muuten vaivannut ainakin parissa edellisessä synttäripostauksessa.



Onkin ollut aikas kiva tie tämä perinne! On ollut hienoa huomata, että olen jollain tapaa selvinnyt kipuilustani itseni kanssa. Olen saanut näitä ammatillisia asioita kuntoon lähtemällä opiskelemaan ja huomannut sellaisenkin asian, että olen todella sinut isovanhemmuuden kanssa. Sitäkin jännitin tosi paljon!

Nämä kaksi elämäni miestä! <3


Lapsenlapsi on ollut kuitenkin ehkä se kaikista eheyttävin asia vaikena aikoinani. Tämän pienen kultakimpaleen vilpitön rakkaus minua kohtaan on ollut kaikkein paras lääke ihan kaikkeen!

Kävin yhtenä päivänä leipomassa Kuukunan kanssa pipareita.
Huomatkaa Benja, joka ei saa tulla keittiöön. Se että istuu
selkä keittiöön päin, peppu kuitenkin keittiössä, on kai sen
mielestä ihan riittävää!

Siellä ne paistuu!

Kyllä huomaa, mitkä olivat suosituimmat hahmot!

Otinkin mukaan vain eläinmuotteja, ja niitä onkin
kertynyt aikas paljon!


Piparia on mukava mutustella ja katsoa
Pikku Kakkosta!


Ehkäpä isovanhemmuus on myös sellainen asia, mikä vie minulla vanhenemisen tuskaa pois. Koska kovin nuorena ei vaan voi olla mummu! Ja mikä parasta, ensi huhtikuussa minusta tulee mummu uudelle pikkuiselle. Voi tätä onnea!

Kuva napattu tyttären Instatililtä!


Elämä on aikas hyvää just nyt! Täynnä onnea ja rakkautta, mummutouhuja, mukavaa puuhasteluja kotona ja opiskelujen ohessa. Mausteena tietysti suruja ja murheitakin. Mutta ne kuuluvat elämään ja se on hyväksyttävä!


Tytär osti Kuukunalle Luciapullayökkärit!

Oikein mukavaa Lucian päivää kaikille! Jouluun on enään parisen viikkoa. Ihanaa!

Beibe nappasi eukostaan kuvan konserttireissulla. Päällä
minulla on itselleni syndelahjaksi ostamani Ommelisen
Lähellä -mekko.

12 kommenttia:

  1. Vielä tätäkin kautta isot onnittelut ihanalle synttärisankarille! ❤ Iloa ja valoa päivääsi! ❤

    VastaaPoista
  2. Sydämelliset onnittelut ja paljon valoa Lucia-neidolle sekä tulevalle tuplamummolle! Ihana uutinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mummuus on niin ihana asia että sen vuoksi kannattaa vanheta!

      Poista
  3. Onnea vaan vielä! Huomenna tehdään sitten "juhla" reissu 🚌

    VastaaPoista
  4. Onnea vielä superpaljon ja sinäkin olet joulukuun lapsi ja hei jousimies. Mielestäni kaikki jousimiehet tulevat älyttömän hyvin toimeen keskenää.

    Kivaa uutta viikkoa Marketta. <3

    VastaaPoista
  5. Onnittelut synttarisankarille ja toistamiseen tulevalle mummolle! Ja rauhaisaa ja leppoisaa joulun aikaa.

    VastaaPoista
  6. Paljon Onnea! Nyt vasta ehdin lueskella mietteitäsi, jotka olivat kyllä hyvin valoisia.
    Vasta vanhenin ja paljon enemmän itekki. Mutta se oli yksi etappi positiiviseen suuntaan (Jo)nyt. Ainakin pääsin hakemaan eläkkeelle, tuloksesta ei vielä ole kuulunut mitään. Toiveessa olisi päästä työ(kkäri)n pinteestä ainakin pois. Sitä en tiedä onko sitten minkälaisia uusia tiedossa :)))
    Mutta Hyvää joulua! Ja odotellaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista! <3

      Ihanaa, että sinunkin asiat ovat jo pikku hiljaa etenemässä!

      Hyvää joulua sinullekin!

      Poista