maanantai 24. helmikuuta 2020

Kuukuna kokkaa; kahden aineksen banaani-kookoskeksit



Kuukunasta kasvaa päivä päivältä reippaampi, mutta samalla myös vilkkaampi pikkupoika. Hän kokeilee kovasti rajojaan ja saa välillä aikasmoisia kilareita, kun joku asia häneltä kielletään.

Kaatosateessa ulkoilu on tosi
kivaa ja se näkyy mummun ilmeestä!


Isovanhempina yritämme Beiben kanssa keksiä hänelle mummulassa mielekästä tekemistä. Koska poikaa kuitenkin kiinnostaa kaikenlainen touhuaminen ja ohjattuna pienet hermotkin ehkä pysyvät tyynempinä. Meidän isojen hermoista puhumattakaan!

Kesää ja mönkkärikelejä
odotellessa!

Kuukuna on kovin innostunut kokkaamisesta. Hän useasti tönää jakkaraa hellan viereen, kun teen ruokaa. Annankin hänen sekoitella ruokaa ja sellaisia muita helppoja juttuja.
Hän saa kotonaankin välillä tehdä kaikenlaista. Varsinkin sämpylöitä leipoo usein äitinsä "apuna".


Yritänkin etsiä kaikkia tosi helppoja ja yksinkertaisia ohjeita, mitä voisin sitten Kuukunan kanssa tehdä, kun hän tulee mummulaan.
Yksi tälläinen tosi yksinkertainen ohje on kahden aineksen keksit. Niitä teimme Kuukunan kanssa viikonloppuna.


KAHDEN AINEKSEN BANAANI-KOOKOSKEKSIT

1 tosi kypsä banaani
1,5 dl kookoshiutaleita

Muussaa banaani haarukalla huolellisesti. Sekoita kookoshiutaleet banaanimössön joukkoon.






Nostele lusikalla massa 5 kasaksi paistopellille ja tasoittele niitä ohuemmiksi.



Paista keksejä 20 min 175asteessa .
Tarjoile hieman jäähtyneenä.


Kuukuna ei pitänyt kekseistä. Hänellä on meneillään kökötön kausi ruuassa ja ilmeisesti keksien koostumus ei poikaa miellyttänyt. Mummun mielestä keksit olivat ihan hyviä!

Yök! Kielellä on vielä keksiä!

Oli kuitenkin kivaa näitä keksejä tehdä! Tai keekkiä, kuten Kuukuna sanoo!

Onneksi pikkukokki oli hakenut
äitinsä kanssa munkkia kaupasta!

Se maistui mukisematta!

4 kommenttia:

  1. Suloinen ja tomera Kuukuna ja maistuisi meillekin. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hän on niin tomera, että mummu ja pappa on välillä ihan helisemässä hänen kanssaan! ='D

      Poista
  2. Kylläpä onkin Kuukuna keskittyneen oloisena leipomispuuhissa😊 Ja on se niinkin,että kunnon kokki tekee parhaansa,vaikkei itse niin kaikesta tekemästään haltioituisikaan🍰❣️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä päikyssäkin ovat sanoneet, että vaikka poika on tosi riehakas, hän jaksaa tuollaiseen ohjattuun touhuamiseen keskittyä.

      Kyllä, ei kaikesta pitää tarvitsekaan!

      Poista