perjantai 29. tammikuuta 2021

Koulussa luonnonkosmetiikkaa oppimassa, sen näyttöön tuskastumista ja vähän asuntolaelämästä!

 

Mun punkka asuntolassa. Jaa tämän huoneen
toisen opiskelijan kanssa. Mutta nyt näillä 
jaksoilla ei olla yhtäaikaa, joten huone on 
mun yksityiskäytössä!



Taas on yksi kouluviikko takana ja uusi kurssi alkoi jälleen. Tällä kertaa vuorossa oli hyvinvoinnin tuottaminen luonnontuotteiden avulla ja sen sisältö on lähinnä luonnonkosmetiikan valmistus, niitä koskeva lainsäädäntö ja se, miten luonnosta saatavilla yrteillä ym. voidaan tuottaa hyvinvointia. 




Minulle luonnonkosmetiikka ja hoidot, missä niitä käytetään, ovat olleet vieraita asioita. En ole kovinkaan paljon käyttänyt ostettua luonnonkosmetiikkaa, koska en juurikaan muutenkaan nykyään käytä kosmetiikkaa. Perusrasvalla mennään, meikkaaminen vähenee jostain syystä aina vain ja hiukset pesen shampoolla, enkä käytä hoitoainetta. Joskus suhautan hiuslakkaa tai laitan muotoiluvaahtoa, mutta hiusten pidentymisen vuoksi, niidenkin käyttö on vähentynyt ja hiusdonitsin käyttö lisääntynyt.


Jos en ole luonnonkosmetiikkaa käyttänyt, niin en ole kyllä sitä hirveästi tehnytkään. Saippuaa olen tehnyt joitakin satoja ja jonkin verran mehiläisvahapohjaisia salvoja kehäkukasta ja pihkasta. Muutaman kerran jotain jalkakylpysekoituksia ja ihokuorinta-aineita sokerista ja suolasta. Kerran jotain voidepaloja, mutta siinä se sitten olikin. Ja nyt sitten pitäisi tästä aiheesta tehdä helmikuun lopulla näyttö. Help!


Meidän kimpassa tekemää ruususaippuaa.



Minulla on kyllä ollut jotain ajatuksia siitä, mitä voisin näyttöön tehdä. Yhden saippuan teinkin, mutta se ei onnistunut. Tai kyllä sillä itsensä pesee, mutta se unohtui minulla muottiin liian kauaksi aikaa ja se ei enään leikkautunut nätisti. Eli ihan käytettävää saippuaa, mutta ei lohkeilun takia käy näyttööni.


Mutta nyt kun tämä kurssijakso alkoi, minua alkoi epäilyttämään se, että onko ne tuotteet "ihan tyhmiä" joita ajattelin näyttööni tehdä. Lisäksi mietin, että ovatko ne tarpeeksi vaativia. Pitäisi tietysti muistaa, että meitä on sellaisiakin opiskelijoita kurssilla, joilla ei ole luonnonkosmetiikan valmistuksesta edes tälläistä kokemusta, kuin minulla. Ja perusteistahan me lähdetään. Periaatteessa ei tarvitsisi keksiä mitään uutta tuotetta, eikä kohderyhmää. Näytön voisi tehdä ihan perustuotteilla. Vaatimuksena on vain tehdä kolme tuottetta; joko tuoteryhmänä tai -perheenä. Esimerkiksi riittäisi kolme erilaista voidepalaa.


Koska minä olen minä, stressinpojan synnytän tästäkin! Ja tietysti haluaisin keksiä jotain sellaista, mitä kukaan muu ei ole vielä tehnyt. Niinpä huomaankin, että olen taas kaivanut suunnitelmieni kanssa itseni syvään kuoppaan ja siellähän nyt sitten ollaan. 


Täältä Osaran mäeltä on hulppeat näkymät!



Minulla on kaikki edelliset näytöt menneet niin järkyn hyvin, että olisihan se nyt "kurjaa" saada K5:sta huonompi!

Vaikka minulla on ollut sellainen periaate, että pääasia kun läpi pääsee. Mutta jotenkin hyvä koulumenestys on tehnytkin minusta vaativamman itseäni kohtaan. Ja se vähän ärsyttääkin, koska minun tutkintoni on perustutkinto ja ei tarvitsisi kyllä "täydellinen" oppilas olla. 


Mikään luksuskämppähän tämä asuntola ei ole!


Olenkin vähän huolissani siitä, että huomatessani pärjääväni hyvin tällä alalla, olenkin tullut entistä kriittisemmäksi itseäni kohtaan. Ja juuri kun olin oppinut olemaan armollisempi itselleni, olenkin taas alkanut vain olemaan ankarampi. Nyt pitäisi vaan kattoa itteään peiliin ja sanoa, että jo se, kun läpäisee jonkin kurssin hyväksytyksi, sen pitäisi riittää. Että se on ihan hyvin, oli numero mikä tahansa!


Mutta kyllä täällä nyt iltaruokansa kokkaa!


No, olen huomannut myös sen, että minä käyn joka näyttöön ja kurssiin läpi tietynlaisen prosessin. Ensin olen ihan että jee, sitten alan miettimään tehtävien turhuutta ja vaikeutta, sekä sitä, etten selviä. Sitten jossain vaiheessa keksin, että näinhän minä sen teen! Innostuneena valmistelen ja käyn pari epäilyn notkahdusta ja alamäkeä läpi. Loppujen lopuksi kaikki menee hyvin ja olen itsekin sitä mieltä, että hyvin mä vedin! Nyt minulla on varmaan ne epäilysten alamäet menossa.


Kummasti tää olkkari aina näyttää kuvissa
viihtyisämmältä, kuin todellisuudessa onkaan!



Mutta tämän luonnontuotteilla hyvinvoinnin tuottamisen kurssin ensimmäinen viikko oli kiva! Joka päivä käytiin muutama tunti teoriaa läpi joko aamusta tai illasta. Aika paljon oli ihan yleistä jutustelua omista kokemuksista ja kyseltiin opelta paljon meitä mietityttäviä asioita.

Tiistaina aloitettiin sitten tuotteiden valmistus. Osa halusi kokeilla saippuantekoa, osa alkoi pihkasalvan valmistuksesta. 

Minä tein saippuaa kolmen muun oppilaan kanssa. Kehitimme ihan omaa reseptiä, joten jouduimme siihen laskemaan lipeän määrää rasvojen mukaan ja sitten veden määrää lipeän määrän mukaan.

Saippuaan laitoimme kehäkukkaa, sekä juhannusruusun terälehtiä oliivi- ja hamppuöljyyn uutettuna. Koviksi rasvoiksi laitoimme kaakaovoita ja kookosrasvaa. Laitoimme vielä hieman hunajaakin.

Ristimme saippuan "Jumalattaren ruususaippuaksi" ja kuukauden kypsymisen jälkeen pääsemme kokeilemaan, onko se niin jumalaista.


Tälläisistä ihan perusohjeista alettiin omia 
ohjeita muokkailemaan.



Minä en ole koskaan tehnyt mitään voiteita ja sellaisen teko kiinnosti kovasti. Teimme vaahdotettua vartalovoidetta, minkä raaka-aineina olivat sheavoi, kaakaovoi, kookosöljy, macadamia- ja saksanpähkinäöljyt. Tuoksuöljyksi valitsimme laventelin.

Voiteesta tuli aivan ihanaa ja yllätyimme kaikki, kuinka helppoa se oli valmistaa! Kovat rasvat vain sulatettiin vesihauteessa, lisättiin öljyt ja annettiin jäähtyä jääkaapissa. Kun seos oli jähmettynyt selkeästi, lisättiin eteerinen laventeliöljy ja vaahdotettiin sähkövatkaimella. Voide purkkeihin ja eikun käyttöön! Vedettömänä tälläinen vartalovoide säilyy tosi hyvin.


Vaahdotettu vartalovoide näyttää ihan 
valkosuklaavanukkaalta.

Saisiko olla purkki vartalovoidetta?

Keskiviikkona tehtiin taas pienellä porukalla hommia. Kokeiltiin shamppoopalan tekoa. Sehän nyt tehdään samaan tapaan kuin saippua, mutta hieman rasvoja, sekä öljyjä muuttamalla. Laitettiin esimerkiksi risiiniöljyä shamppoopalaan. Lisäsimme massaa lisäksi merisuolaa, jotta siitä tulisi hoitavampaa.

Kuukauden kuluttua päästään kokeilemaan meidän omaa shampoota. Minun hiukseni tulevat yleensä ihan klähmäiseksi palashampoista ja päänahka kuivuu. Saas nähdä, mitä tämä meidän omakehittämä shampoopala tekee!


Suolashampoopala


Kaverin kanssa tehtiin myös hoitoainepaloja hiuksille ja ihan vartalon iholle tarkoitettuja voidepaloja. Hiustenhoitoainetta emme kumpikaan olleet aiemmin tehneet, mutta minä olen joskus voidepaloja tehnyt. 

Voidepaloihin meillä vähän lirvahti vaniljajauhetta liikaa. Saas nähdä, jääkö sitä iholle ruskeina pilkkuina. Mutta koulussahan näitä asioita on hyvä harjoitella.

Hoitoainepala hiuksille

Pieniä voidepaloja vartalolle.



Torstaina meillä oli yrttiterapeutti Henriette Kressin lääkeyrttikurssi. Hän on erittäin arvostettu yrttitietoudessaan ja kirjoittanut monta kirjaa yrteistä ja niiden käytöstä. Olen käynyt kerran aikaisemmin hänen kuukautisia ja vaihdevuosia koskevalla luennolla. Hänen tyylinsä on omanlainen ja humoristinen. Ja tietoa löytyy!

Koko päivä menikin siinä pyllyn päällä istuessa ja käytännön opetusta ei luentopäivään liittynyt. Mutta tulihan sukkaa kudottua yhden varren ja kantapään verran kurssipäivän aikana.



Osarassa satoi tosi paljon viikon aikana lunta, niin kuin suuressa osassa muutakin Pirkanmaata. Joka ilta silti kävin pienillä kävelylenkeillä. Illat ovat hieman pitkäpiimäisiä asuntolassa ja minun on vaikea olla ns. tekemättä mitään täällä. Kotona kyllä saatan hetken suvereenisti maata sohvalla torkkumassa tai lukemassa kirjaa, mutta täällä on vaikea  rauhoittua. Nyt en ole kuin yhtenä iltana käynyt opetuskeittiöllä, mutta en siellä tehnyt muuta kuin luin kosmetiikkaa koskevia kirjoja. Yhtenä iltana maseroin, eli uutin kamomillaa öljyyn kämpillä. Olen hieman tehnyt kirjallisia tehtäviä näyttöjä koskien, mutta jotenkin ei jaksaisi ihan ympäri pyöreitä päiviä opiskellakkaan. Illat menevät siis pitkälti niin, että käyn pikku kävelylenkillä, laitan ruokaa, keittelen kahvia, hakkaan tietokonetta ja iltaisin luen kirjaa ennen nukkumaan menoa. Loppuviikosta alkaa jo koti-ikävä painaa!

Kämpän takapihalla talvinen
tunnelma!

Autoa on pitänyt käydä pöykystä kaivamassa.


Loppuviikosta olinkin ihan yksin koko kämpässä, joten ihan sai olla tarpeeksi ittensä kanssa. On ihan mukavaa, jos on joku kämppis paikalla, koska on mukava jutella iltaisin jonkun kanssa ummet ja lammet. 

On meillä sellaisiakin viikkoja ollut, että tässä pienessä kämpässä on yhtä aikaa ollut 6. Silloin kyllä päät kolisee yhteen ja keittiöön, sekä suihkuun saa varata vuoroja. Tässä kämpässä on yhteensä kolme makkaria ja 8 vuodepaikkaa. Ei korona etäisyydet ole mahdollisia täällä!

Otan monesti kotona tehtyä ruokaa
mukaani.


Perjantaina meillä olikin sitten vuorossa asiaa jalkojen hoitotuotteista. Ja niitä sitten valmistettiinkin ja tietysti tarkistettiin, miten meidän keskiviikkona tehdyt tuotteet jaksoivat ja otettiin niitä pois muoteista.

Jalkakylpypommimassaa

Massa paineltiin muotteihin
kovettumaan.



Kiva, mutta pitkän tuntuinen kouluviikko on taas ohi ja ihana lähteä kotiin pariksi päiväksi! Ensi viikolla minulla onkin kädentaidonkurssi ja tämä hoivakurssi jatkuu sitten sitä seuraavalla. Mutta nyt ensin nautitaan kotona olosta tämä viikonloppu. 

Komea täysikuu iltalenkillä!


6 kommenttia:

  1. Voi että miten kiinnostavia juttuja ootte taas tehneet!! Olis tosi kiva itsekin kokeilla tollasta vaahdotettua voidetta, samoin kuin shampoopalaa. Oikeestihan se vaatis vaan sen, että tekis, mutta ei sitä oikein itsekseen saa aikaan, tai siis ainakaan minä en saa. Ja ohjeesta olis kiva jakaa muillekin, itselle ei varmaan kaikkia tarttisi. Ainakin aluksi olis kiva kokeilla siis tehdä yhdessä.

    Joskus mietin, kun kerroit siitä teidän kässäkerhosta, että pitäis varmaan itse perustaa joku sellanen "kurssi" jossa tehtäisi kaikenlaista, laidasta laitaan. Just kestotuotteita ja luonnonkosmetiikkaa. Periaatteessahan mulla olis siihen jopa koulutus... =D Mua välillä harmittaa, kun mulla jää kaikki vaan suunnitelman ja haaveilun asteelle. No, ehkä joskus........

    Nautihan viikonlopusta kotikonnuilla, sitten taas jaksaa opiskella. Ja hei, sun näyttö tulee menemään aivan takuulla tosi hyvin taas. Sulla on rima niin korkealla että vähemmälläkin varmasti saisit sen vitosen. Mutta ymmärrän tuonkin, että nälkä kasvaa syödessä!! Ja oikeesti sulla kyllä on ihan tosi hienoja ja omanlaisia ideoita ollut näytöissä, oot siis just oikeanlainen ihminen alalle, innovatiivinen ja rohkea! ♥

    VastaaPoista
  2. Mulla on kuule ihan samaa meininkiä kuin sulla. Meinaan sitä, että ideoita olis kursseihin kaikenlaisia, mutta en vaan saa aikaiseksi. Kuitenkin pystyisi ihan pienille, esimerkiksi 4 henkilön ryhmille vetään aikas turvallisesti. Hinta vaan olis ehkä hieman korkeampi. Mutta jotenkin tuntuu, että asiakkaat olisivat valmiita maksamaankin, jos vain johonkin pikku kurssille pääsisi.
    Suunnittelu ja haaveilu on vaan niin kivaa ja helppoa. Toteutus onkin sitten paljon työläämpää!

    VastaaPoista
  3. Onnistuisikohan hävikin hyödyntäminen kosmetiikassa? Luonnonkosmetiikkaan käytetään usein hienoja raaka-aineita ja ulkomailta tulevia raaka-aineita, mutta entäpä esimerkiksi kotikeittiön hävikkikasvikset? Siinä voisikin olla mielenkiintoinen sauma kehittää jotain jännää - porkkanankuorisaippuaa ja fenkolinröyhyhoitoainetta! Vai tulisiko siitä kädet oransseiksi ja tukka vihreäksi :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kuules, pari luokkakaveria teki porkkanaöljyä. He tosin kuivattivat ihan raastettua porkkanaa ja uuttivat sitä öljyyn. Miksei kuoristakin voisi tehdä, jos ne olisivat todellakin puhtaita mullasta ja muista epäpuhtauksista. Ainakin itselle, jos ei muille tai myyntiin.
      Löysin myös porkkanasaippuan ohjeen, missä käytetään ihan soseutettua porkkanaa. Sitä aion jossain vaiheessa kokeilla.

      Mietittiin ihan opettajan johdolla sitä, että miten kotimaisia juureksia tai kasviksia voisi hyödyntää kotikosmetiikassa ja luonnonkosmetiikassa. Pohdittiin sitäkin, että olisiko joku "juuresvoide" tai "lanttusalva" sitten kuitenkaan niin myyvää? Ehkä jossain pienissä piireissä saatettaisiin olla kiinnostuneita? En tiedä!

      Poista
  4. Kaikki, mitä olette tehneet viikon aikana ovat minulle ennestään tuntemattomia aluevaltauksia. Olikin kiinnostavaa lukea postaustasi ja katsoa kuvia.
    Kai opiskeluun kuuluu erilaisia vaiheita, epäilyäkin, vaikka oikeasti kaikki menee hyvin.
    Jälkeenpäin voit taas todeta, että hyvin sä vedit :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kaikille kotikosmetiikan teko tuttua ole, vaikka nyt "tänä aikana" tälläinenkin touhu on lisääntynyt.

      Epätoivonhetkistä onnistumisiin; sitähän tämä opiskelu on!

      Poista