torstai 24. kesäkuuta 2021

Kiharakampaus mehupilleillä

 


Enpä olisi ikipäivänä uskonut, että teen joskus tälläisen postauksen! Siis postaan niin sanotusti kauneudesta. Mutta tulihan nyt tämäkin päivä elettyä.


Toisaalta, kyllähän itse tehty kampaus kuuluu hyvinkin omavaraisuuteen ja omatoimisuuteen. Joten, ei kai tässä nyt niin hakoteille mennä!



Kiire ja ajan äkillinen kuluminen ajoi meikäläisen kokeilemaan mehupilleillä tehtyjä kiharoita. Olen yleensä käynyt teettämässä jonkinlaisen kampauksen, jos minulla on ollut jotkut kemut. Nyt halusin vähän laittaa tukkaa taannoin koululla ollutta valmistujaiskahvitteluani varten. Mutta kun on töissä virka-aikaan ja vapaata ei niin vain saa, en ehtinyt kampaajalle aikaa varaamaan. Ja kun heräsin aika myöhään koko asiaankin, niin en aikaakaan sitten enään saanut.



Tyttärelleni tuskailin silloin tätä asiaa ja hän vinkkasi  muovisilla mehupilleillä tehdyistä kiharoista. Siis mitä?!?
Ei muuta kuin nettiä selaamaan ja totta, sieltähän löytyi montakin erilaista vinkkiä kiharoiden tekoon muovisilla mehupilleillä. 
Täältä löytyy muitakin vinkkejä, kuten ilmastointiteipin käyttöön.


Minä tein kiharani täältä löytyvää ohjetta mukaillen. Itse sain rullattua pillit eteen ja vähän päällekkin, mutta Beibe auttoi ja rullaili loput pillit päähäni. Ihanaa elää miehen kanssa, joka auttaa naistaan hädässä!


Muoviset mehupillit ovat poistumassa markkinoilta, mutta minulta niitä löytyi vielä kaapin perukoilta. Ovat jääneet tyttären joiltakin synttäreiltä. Vanhoja pillejä ovat, koska tytärkin on jo aikuinen. 
Löysin kyllä YouTubesta videon, jossa kiharat tehtiin hieman eri tekniikalla ja siinä kokeiltii pahvista mehupilliä. Kiharat onnistuivat niilläkin. Tosin niitä ei saa solmuun, vaan kiinnittämiseen tarvitaan kumilenksuja. Video siitä löytyy täältä .


Kiharat tehtiin siis näin: Kostutin hiukset pyyhekuiviksi. Harjasin takut hyvin pois. Laitoin hieman muotoiluvaahtoa hiuksiin. Kammalla otin haluamani kokoisia osioita ja rullasin hiukset latvasta tyveen päin mehupillin ympärille ja vedin pillin vetosolmulla kiinni. Se pysyi yllättävän hyvin aukeamatta!


Pillit olivat aamupäivän päässäni ja saivat kuivua rauhassa. Viime aikojen helteet kuivasivat hiukset ilman apua. Hiuksia voi kuivata varovaisesti myös hiustenkuivaajalla, mutta kuumalla ei saa puhaltaa. Silloin saattaa pillit sulaa hiuksiin kiinni!



Sitten vaan pillit rullailtiin pois hiuksista! Tukka oli aikas käkkärällä ja sormilla availin kiharoita. Hieroin käsiini hiusvahaa ja muotoilin kiharoita käsin. Pinnillä laitoin hiukset päälaelta kiinni ja hiuslakkaa suhaus perään. Ja ta taa! Kampaus oli valmis!


Kiharat kestivät tosi hyvin päivän hikoilut suoristumatta. Vielä seuraavana aamuna tukka oli ihan kähärä. 
Aioin tehdä toistekkin tälläiset kikkarat. Minä tykkäsin kovin, koska harvat hiukseni olivat ihanan tuuheat kiharalla. Sitä paitsi, mehupillit jäivät ihan käyttökelpoisiksi uusiin kiharoihin.


Nythän on taas kaikenlaisia kemuja koronarajoitusten rauettua. Joten onkin hyvä syy laittaa hieman kiharaa tukkaan. Vaikkapa nyt juhannuksen pyhiksi!



6 kommenttia: