torstai 26. elokuuta 2021

Mehevä suklainen kesäkurpitsakahvikakku

 




Tänä kesänä on syöty kesäkurpitsaa monessa eri muodossa. Olen leiponut kesäkurpitsakakkua , joka on porkkanakakun tapainen, tuorejuustolla kuorrutettu herkku. 

Moniin suolaisiin ruokiin olen kesäkurpitsaa käyttänyt ja relishiä tehnyt ämpäritolkulla. Siihen löytyy ohje tuosta samasta linkistä, kuin kakkuun.

Ostinpa sellaisen spiraalileikkurinkin, jolla olemme tehneet "kesäkurpitsapastaa". Ensin mietin, että tuleeko moista värkkiä käytettyä, mutta on ollut kovalla käytöllä. Yllättävän herkullista pastan korviketta saa kesäkurpitsasta ja maukasta hyvän soosin kanssa!


Spiraalileikkuri, jossa kolme erilaista terää.

Kyllä se pastalta näyttää!

Tomaatti-fetapastan kanssa herkkua!



Pidin pienet kemut lähipiirille meillä täällä kotipuutarhassa. Tarjottavana oli broilerinsiipiä ja muuta naposteltavaa ja tietysti täytekakkukahvit kekseineen, sekä kahvikakkuineen. Täytekakussa oli oman sadon mansikoista tehty hillo välissä ja kahvikakkuunkin halusin jotain "omasta pihasta". 


Täytekakku on kahvipöydän kunkku. Mutta
kyllä hyvä kahvikakkukin kuninkaallisesta
menee!


Somessa oli vilissyt kuvia kahvikakuista, joihin oli käytetty kesäkurpitsaa. Monissa ohjeissa oli mielestäni ihan "turhia aineita", kuten maitoa/kasvimaitoa, jogurttia tai sen kasvisversioita. Koska pidän yleensäkin yksinkertaisuudesta ruuanlaitossa, sekä leivonnassa ja pidän ohjeista, missä on mahdollisimman vähän perusraaka-aineita, törmäsin suklaisen kesäkurpitsakahvikakun ohjeeseen Makeaa -blogissa . Tässä ohjeessa käytetään tavallisia aineksia, joita minunkin kaapeistani aina löytyy, ilman kaupassa käyntiä. Lisäksi tässä ei vatkata mitään. Ainoastaan rasva sulatetaan, kesäkurpitsa raastetaan ja kaikki ainekset sekoitetaan yhteen. Helppoa kuin mikä!




Toinen asia mitä karsastan ohjeissa on se, että ainesosien määrät ovat jotain "osia", "viisiä grammoja" tai "puolikkaita". Itse pyrin ruuanlaitossa ja leivonnassa siihen, että käytetään aina koko purkki kerralla tai sellaisia määriä raaka-ainetta, ettei vahingossakaan tule ruokahävikkiä. Tästä alkuperäisestä ohjeesta muunsin sokerin määrän 2 2/3 dl:stä, kahteen desilitraan ja pyöristin voin ja vehnäjauhojen määrät täysiksi desilitroiksi ja sadoiksi grammoiksi. Monta kakkua leivoin omilla määrilläni ja kaikki onnistuivat, joten uskallan jakaa sen nyt tänne blogiini.





SUKLAINEN KESÄKURPITSAKAHVIKAKKU

  • 200 g voita sulatettuna
  • 4 dl vehnäjauhoja
  • 1 dl leivontakaakaojauhetta
  • 2 dl sokeria
  • 2 tl vaniljasokeria
  • 2 tl soodaa
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 3 kananmunaa
  • 4 dl kesäkurpitsaraastetta

Laita uuni lämpiämään 175 asteeseen. Voitele kakkuvuoka ja jauhota se leivontakaakaojauheella.

Sulata voi. Raasta kesäkurpitsa karkeaksi raasteeksi. Raastetta ei tarvitse valuttaa!

Mittaa kuiva-aineet ja siivilöi ne kulhoon. Sekoita hyvin. Lisää kesäkurpitsaraaste, kananmunat ja sulatettu voi. Sekoita nopeasti sekaisin. Vältä vaivaamista! 

Kaada taikina voideltuun vuokaan ja paista noin 45-60 minuuttia. Kokeile tikulla kakun kypsyyttä. Jos puutikkuun ei jää taikinaa, kakku on kypsä.

Anna jäähtyä hyvin ennen kumoamista vuuasta. 





Tämä kakku on kyllä ihanan mehevää! Vuuan leivittäminen kaakaojauheella tekee siitä tosi suklaisen makuisen, vaikka siinä ei varsinaisesti olekkaan käytetty suklaata. Tosin, kaakaojauhe tekee kakusta mustan värisen pinnaltaan ja se näyttää hieman palaneelta. Mutta meikäläisen synkkään mieleen tälläinen musta kakku sopii todella hyvin!


Postauksen loppuun pari kuvaa "lavasteiden takaa". Kuvaan paljon ruokia meidän ulkorappusilla, koska siinä on hyvä valo. Kuvattavien ruokien ympärillä on aina kaikenlaista kamaa, kuten nytkin siivousvälineistä grillin sytystysnesteisiin!

Kellä muulla on myös pakurikääpä
rappusillaan!

"Tarjoiluehdotus"!


12 kommenttia:

  1. Tarjoiluehdotus :-DDD Hurjan näköinen kakku! En tiennytkään, että vuuan voi leivittää kaakaolla. Täytyy ehdottomasti kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään! Ajattelin, että palaa. Mutta ei! Todella mehevää kakkua. Ei mitään "kuivakakkua"!

      Poista
  2. "Moni kakku päältä kaunis, mutta silkkoa sisältä" ei päde tähän suklaiseen kesäkurpitsakakkuun. Maku ratkaisee.Joudun kokeilemaan. Hauska tarjoiluehdotus :D

    VastaaPoista
  3. Kiitos ohjeesta, menee kokeiluun. Olen tehnyt aika monta kesäkurpitsakakkua erilaisilla ohjeilla. Yleensä kaikki ovat olleet hyviä ja onnistuneet.
    Kiitos myös ainesten tasapäistämisestä. Jätän usein sellaiset ohjeet kokonaan pois, joissa otetaan hiukan sitä ja toinen hiukan tätä. Kokemuksesta tiedän, että pientä määrää varten hankitut ainekset tuppaavat jäämään kaappeihin pyörimään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sepä se! Jos johonkin menee puoli purkkia jotain, onko heti suunniteltava mihin sen lopun käyttää!

      Poista
  4. Oho, leivitys kaakaolla kuulostaa metkalta.
    En ole itse suklaakakkujen (tai suklaan) ystävä, mutta tuollainen kyllä menisi meillä muuten parempiin suihin, joten laitan testiin.
    Minä tykkään siitä porkkanakakun-tyyppisestä ja olen sitä tehnytkin usein kurpitsasta.

    Muuten, sama juttu noiden puolikkaiden ja tilkkasten kanssa. EI! Kunnolliset määrät selkeästi eikä mitään hyppysellisiä ja tilkkasia. Pöh! Ihme hifistelyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullekkin ihan uusi juttu, että sillä voi leivittää!

      Ai niin, sinä olit niitä "outoja", jotka eivät suklaasta pidä!🤣

      Poista
  5. Täytyy kyllä kokeilla tämä! Kaikki, missä mainitaan suklaa, kuulostaa hyvältä! =D

    VastaaPoista