sunnuntai 13. maaliskuuta 2022

Kivaa taidetta sulavista lumipalloista

 


Luontokerhoa vetäessäni, kuului minulle kerho-ohjelman suunnittelu joka kerraksi. Mietin aina sellaisia toimia ja askarteluja, että ne olisivat edullisia tai jopa ilmaisia toteuttaa. Pyrin myös miettimään käytettävät materiaalit sellaisiksi, että ne olisivat helposti kierrätettävissä. Tietysti oli kiva, jos puuhiin sai sisällytettyä luonnon ilmiöitä ja hyödynnettyä vuodenaikoja. 


Yksi tälläinen tosi kiva juttu muksujen kanssa oli taideteoksen tekeminen lumipallolla. Siinä sai hyödynnettyä talvea ja lunta, sekä tuotua esille veden eri olomuotoja. Vesiväreillä maalattu lumipallo sulaa vedeksi ja levittää värin paperille. Vesi haihtuu ajan kanssa ja värit jäävät kiinni paperiin, luoden hienon taideteoksen.

Näin jäi kerholaisten teokset tekeytymään 
seuraavan viikon kerhokertaan.

LUMIPALLOTAIDETEOKSEEN TARVITSET:

  • Akvarellipaperia
  • Kertakäyttölautasen
  • Vesivärit
  • Siveltimen
  • Vettä ja kupin siveltimen huuhtelua varten
  • Muoviastian tai tarjottimen teoksen alle vesivalumien estämiseksi
TEE NÄIN:

Leikkaa akvarellipaperista kertakäyttölautasen pohjan kokoinen pala. Voit käyttää myös pyöreää lautasta. Laita paperi lautasen pohjalle.
Tee lumesta pallo tai kökkö ja laita se lautaselle paperin päälle.
Maalaa palloon haluamiasia kuvioita vesiväreillä. Tyyli ja värit vapaat! Kannattaa kuitenkin käyttää runsaasti värejä, jotta ne näkyvät hyvin valmiissa työssä.
Nosta lautanen palloineen muoviastiaan ja anna sulaa rauhassa.


Pikkuhiljaa lumipallo alkaa sulamaan vedeksi ja siinä olevat värit leviämään paperille. 
Anna sulaneen veden haihtua rauhassa. Näin paperille muodostuu hieno taideteos. Astia teoksineen kannattaa sijoittaa tekeytymään sellaiseen paikkaan, missä se saa olla rauhassa ja on poissa tieltä. Muodostuminen sulamisineen ja haihtumisineen paikasta riippuen, kestää noin viikon.



Koska luontokerhon kesto oli aina vain 1,5 h per kerta, tämä sulamis-/haihtumisvaihe jäi kerholaisilta näkemättä. Mutta keskusteltiin siitä, mitä lumipallolle tapahtuu huoneenlämmössä ja miten vesi muuttuu vesihöyryksi ja paperi lopulta kuivuu.



Kun teos on kuivunut, paperin päälle on jäänyt kuivunutta väriä. Karista se pois roskikseen ja taideteos onkin valmis. 


Kerholaisten kanssa tulikin tosi hienot teokset! Ja samalla opiskeltiin veden eri olomuotoja.



Vielä on ulkona hanget, korkeat, nietokset. Ja päivisin lumi on suojaista, joten vielä ehtii tekemään lumipallotaidetta. Tämä on kivaa, helppoa ja opettavaista puuhaa. Ja sopii kyllä meille aikuisillekin!



10 kommenttia:

  1. Hauska idea, jonka tuloksena on kivan näköisiä teoksia. Passaisi todellakin myös aikuisille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikenlainen värittäminen on tosi terapeuttista, joten mainiosti sopii kaiken ikäisille. Ja mikä parasta, tässä ei tarvitse osata piirtää!

      Poista
  2. Hienoja korttipohjia tulisi noista! Siihen vain sitten joku teksti kynällä.

    VastaaPoista
  3. Olipa kiva idea, tämän ehtisin vielä hoitolasten kanssa toteuttaa. Kiitos siis vinkistä.
    Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle Marketta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No todellakin olisi mukavaa puuhaa päikkylapsille!

      Poista
  4. Tosi kiva idea.
    Pistän tämän korvan taakse, ja kun Hilla-pieni on vähän isompi, mehän testaamme joku kerta. Vaikka vanhemmilleen joululahjaksi tms.

    Ihanaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapsenlapsien varalta on hyvä olla ideapankkia!😆

      Poista