maanantai 16. tammikuuta 2023

Cottage pie lanttulaatikosta

 



Meiltä jäi joulunpyhiltä muutama joululaatikko pakastimeen. Jostain syystä jouluruuat eivät maistuneet niin hyvin ja paljon, kuin yleensä. Olisiko syynä ollut lyhyet vapaat, kuka tietää.

Mutta se ei todellakaan haittaa, vaikka jokunen rasia vielä löytyykin. Porkkanalaatikkoa meillä syödään ympäri vuoden. Muutkin laatikot kyllä maistuu vaikka keskellä kesää. Ja niistähän saa tuunattua uusia ruokia, jos ne eivät perinteisellä tavalla sellaisenaan maistu.

Olen tehnyt aiemmin falafel-tyyppisiä pyöryköitä joululta jääneistä laatikoista, mutta nyt halusin tehdä jotain muuta. Teen silloin tällöin cottage pietä perunamuusin jämistä ja ajattelin lanttulaatikon sopivan korvaamaan perunaa. Enkä ollut väärässä. Ruuasta tuli todella herkullista ja yllätykseksemme lanttu ei juurikaan maistunut ruuassa. Mehän pidämme lantusta ja lanttulaatikosta. Mutta ne joille se ei maistu niin hyvin, niin tämä tapa käyttää lanttulaatikkoa ja lanttua toimii hyvin. Lanttupusseja saa meinaan marketeista nyt ihan puoli-ilmaiseksi. Jos ei pakastimesta löydy lanttulaatikkoa, tähän ruokaan voisi tehdä muusin keitetystä lantusta. Tai sitten vaan tekee perinteiseen tapaan perunamuusista. Mutta joka tapauksessa tätä ruokaa kannattaa tehdä, koska tämä on herkullista. 

Paimenen piiraan ruuasta saa vaihtamalla lihan lampaaksi. Onkohan tämä sitten metsästäjän piiras, jos käyttää riistaa? Tai puutarhurin piiras, jos tekee vege- tai kasvisversion? Kunhan mietin...




COTTAGE PIE LANTTULAATIKOSTA

  • 400g lanttulaatikkoa
  • 1 kananmuna
  • 25g voita sulatettuna
  • 50 g juustoraastetta
  • 400g naudanjauhelihaa
  • 4 dl tomaattimurskaa
  • 2 porkkanaa raastettuna
  • 1 sellerinvarsi tai pieni pala mukulaselleriä
  • 2 pientä sipulia
  • 1 valkosipulinkynsi
  • 1 lihaliemikuutio
  • paprikajauhetta
  • rouhittua mustapippuria
  • suolaa
  • kuivattua timjamia
  • voita ja/tai öljyä paistamiseen ja vuuan voiteluun

Umpioin syksyllä tekemääni tomaattikastiketta,
jota nyt käytin ruokaan tomaattimurskan sijasta.

Voitele uunivuoka ja laita uuni lämpiämään 175 asteeseen. Kuori porkkanat ja raasta ne karkeaksi raasteeksi. Kuori ja pilko sipulit ja valkosipulinkynsi, sekä sellerinvarsi pieniksi kuutioiksi.


Sulata voi ja lisää se kananmunan ja juustoraasteen kanssa kulhoon lanttulaatikon joukkoon ja sekoita ne hyvin sekaisin.
Ruskista jauheliha pannulla ja lisää mausteet. Kun liha on ruskistettu, lisää pilkotut ja raastetut kasviksen lihan joukkoon ja kuullottele noin 10 min.
Kaada liha-kasvisseoksen joukkoon tomaattimurska ja lisää liemikuutio. Sekoita hyvin ja anna porista hiljaisella lämmöllä kymmenisen minuuttia, kunnes kasvikset ovat pehmenneet ja kastike hieman saostunut. Tarkista maku ja lisää mausteita tarvittaessa.



Kaada kastike voideltuun uunivuokaan ja levitä lanttuseos kastikkeen päälle. Paista paistosta noin 30-40 min, kunnes juusto on sulanut ja lanttuseos on ruskistunut kauniisti. 

Me nautimme cottage pien kanssa appelsiini-
marinoituja ruusukaaleja ja vissyhorsmia.



4 kommenttia:

  1. Onpa herkullisen näköinen ruoka. Itse en niin välitä lanttulaatikosta, mutta porkkanalaatikkoa voisin syödä läpi vuoden. Mieheni tykkää taas perunalaatikosta :)
    Herkullista viikkoa sinulle Marketta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän ruuan voi kyllä varmasti tehdä myös porkkanalaatikosta ja vallan mainiosti perunalaatikosta.
      Mukavaa viikkoa sinullekin, Outi!

      Poista
  2. Hyvä ohje, laitetaan talteen :) Itse värkkäsin jämälanttulaatikosta tänä vuonna rieskoja. Tekivät nekin hyvin kauppansa.

    VastaaPoista