Mulle tulee aika-ajoin sellaisia tuntemuksia, että olen taitava. Että osaan tehdä ihan mitä vaan! You name it!
Mutta todellisuushan on hieman kuvitelmiani karumpi. En minä nyt ihan tumpelo ole, mutta kyllä moni asia mitä olen touhunnut, on ollut kovan työn ja tuskan takana. Kuten joskus taannoin kiinnittämäni
ponin ruokakuppi.
No, tänä syksynä olen taas uhkunut osaamista! Tällä kertaa lähinnä kutomisen, tai siis neulomisen osalta. On ollut vauvan syntymää ja syntymäpäivää. Ja mikäs sen ihanampaa onkaan, kuin antaa itse kudotut, lämpimät lahjat. Ai että!
Minä kyllä nuorena likkana kudoin paljon. Ihan sellasia perusvillapaitoja, missä ei ollut raitaa kummempaa kuviota. Mutta esim. villasukkien teon olen opetellut vasta aikuisella iällä, kun äitini kuoli ja anoppini ei enään pystynyt niitä meille tekemään. Vauvan "juttuja" en ole tehnyt, lukuun ottamatta yksiä haalareita, jollaiset tein omalle tyttärelleni ja hänen serkulleen, kun he olivat pieniä.
Jostain syystä sain nyt päähäni, että teen Beiben siskon perheeseen syntyneelle tyttövauvalle myssyn. Sellaisen
siksak-myssyn. Mutta koska olen aikas vähän tehnyt yhtään mitään ohjeista, en meinaa millään ymmärtää niitä. Ja neuleohjeethan on tehty paljon kutoville! Pariin otteeseen jouduin purkamaan myssyä, kun en ymmärtänyt mitä ohjeessa tarkoitettiin. Jos ohje käskee toistamaan jotain kerrosta 9 kertaa, niin minähän näin teen. Mutta olisi pitänyt tajuta, että vain oikealla kerroksella tehdään niin kuin ohje käskee ja nurja kudotaan ihan tavallisesti nurjaa. Minähän kudoin niinkuin ohje käski ja persiilleen meni! Pari päivää tappelin yhden hikisen vauvan myssyn kanssa. Todellakin se oli jo hikinen, luomisen tuskasta kostuneista käsistäni!
Mutta HA! Sain kuin sainkin sen onnistumaan! Tosin siitä tuli kyllä vastasyntyneelle liian iso, mutta Beiben sisko ihanasti lohdutti, että vauva kyllä kasvaa.
Myssyn lisäksi kudoin pienen vauvanviltin tuliaisiksi. Se onnistuikin ihan suht helposti. Olin ostanut siihen langat kesän
käsityöreissulta. Ihanan pehmeää valkoista Alize pomponella lankaa, missä on vaaleanpunaisia tupsuja. Niitä pikkutytön on kiva nyplätä viltillä maatessaan. Tai niin ainakin ajattelin...
Tumppuja... en muista olenko sellaisia kutonut koskaan. Ehkä joskus muksuna. Äiti teki meille tumppuja niin paljon, että niitä on vieläkin käyttämättöminä. Ja äidin poismenosta on jo yli kymmenen vuotta! Äidin tumpuissa on se huono puoli, että hän teki aina tosi ahtaat peukalot. En tiedä miksi. Mutta peukalot oli aina ihan jäässä!
Eräälle 1-vuotispäiviään viettävälle sukulaispojalle, päätin tehdä villasukat ja tumput. Villasukat nyt menivät ilman ihmeellisiä vastoinkäymisiä. Kudoin ne
Novitan viidakko langasta ja ihan tavallisesta 7-veikasta.
Mutta tumpuista ei tullut mielestäni hyvät. Netistä löysin ohjeen ja prikulleen sitä noudatin. Tällä kertaa olisi ehkä kannattanut vähän itse soveltaa, varsinkin kärkikavennuksissa. Mutta tuli, mitä tuli ja sukat tumppuineen on jo päivänsankarille annettu.
Mutta sitten pääsemmekin eräisiin lahjasukkiin, jotka meinasivat syökseä tämän emännän hulluuteen. Lähes menetin mielenterveyteni ja uskoni minkäänlaiseen osaamiseeni! Kyseessä olivat
palmikkosukat, jotka uhmakkaasti suunnittelin tekeväni 50-vuotilahjaksi ystävälleni. Ihan tosta vaan!
Olin kesällä värjännyt lupiinilla sukkalankoja ja näistä sukat valmistuisivat. Voi, kuinka ihanaa olisi antaa lahjaksi, itsevärjätyistä langoista kudotut, naiselliset palmikkosukat. Aah! Kuvittelin jo mielessäni, kuinka tätä lahjaa arvostettaisiin!
Mutta voi jeesus! Mää en ymmärtänyt yhtään sitä ohjetta! Silmissä sumeni ja päässä humisi. Miten voi toistaa 18 silmukan mallikertaa, jos puikoilla on 13 tai 15 silmukkaa? Puhelu taitavalle ystävälleni
Päpälle, joka tälläiset
sukat oli tehtyt ihan heittämällä! Hän kärsivällisesti antoi puhelintukea ja kertoi, että kuvio jatkuu aina seuraavalle puikolle. No, niinpä tietysti! Mutta kun ei tajuu, niin ei.
Ensimmäisen sukan kanssa oli hirvittävä taistelu. Alku oli niin hankalaa, että purin sukan seitsemän kertaa, ennenkuin tajusin, miten kuvio menee. Minulta tuli itkukin ja kerran heitin kutimen päin palomuuria. "Mää en ymmärrä, miksen mä tajua tätä!", yksin kiukuttelin kutimeni kanssa. Tytär soitti ja hänelle itkin, kuinka epäonnistunut olin. "Hei! Just ton takia mä en kudo!" sanoi tyttö. Ei paljon lohduttanut!
Muistojeni sopukoista mönki esiin tapahtuma lapsuudestani. Olin varmaan joku 7-8 vuotias, kun sain päähäni tehdä kalan muotoisen pannulapun virkkaamalla. Ja eihän siitä tullut yhtään mitään! Itkin ja raivosin isälle ja äidille monta tuntia virkkutyöni kanssa. Isällä meni lopulta niin hermot, että uhkasi antaa minulle selkään. Ei antanut, muttei kalapannulappuakaan minulta koskaan syntynyt.
Epäonnisen palmikkosukkakutimeni ääressä, minä kutistuin pieneksi Marketaksi, joka ei osannut kalapannulappua virkata. Pettyneen lapsen itkua tuhersin, räkä nenästä roikkuen! Kurjuuttani vielä maksimoi se, että
sähköt oli poikki ja sukkaa piti saada tehtyä valoisaan aikaan mahdollisimman paljon.
Beibekin sattui tulemaan jänismetsältä kotiin, juuri kesken pahimman itkun ja epätoivon. Hänelle tilitin, kuinka ennen emännät olivat päreen valossa tehnyt vaikka minkälaisia kuviosukkia. Että onneksi ei olla eletty silloin. Beibelle olisi muut isännät savotalla nauraneet, kun hänellä olisi ollut vain raitoja sukissaan! Beibe siihen totesi, että nii-i. Olis se kyllä ollutkin kamalaa!
Ihan järjettömän kovalla taistelulla, sain kudottua sukkaan varren. Kantapääkin onnistui, vaikka ohjeessa käskettiin se tekemään ihan ihmeellisesti KOLMELLA puikolla. Miksi ihmeessä?!? Minä tein ihan "normaalisti" kahdella puikolla ja hyvä tuli. Mutta....
Sitten alkoi pienet apinat hakkaamaan lautasia yhteen pääni sisällä! Sitä kirottua palmikkokuviota olisi pitänyt tehdä siihen sukan päälle ja jalkapohja tulisi ihan vaan sileää neuletta. Se sukanvarren malli ei enään sellaisena pätenytkään. Taas soitto Päpälle. Hän hiljaa kuunteli raivoani siitä, miten vihasin kaikkia näsäviisaita neuleohjeiden tekijöitä. Ja laiskojakin olivat, kun eivät viitsineet tehdä täydellisiä ohjeita. Sellaisia, että aloittelijatkin ymmärtävät. "Knitting for dummies"! Sellaisia tässä tarvittaisiin! Kun olin aikani vaahdonnut, sai Päpä sanottua, että se jalanpäälliskuvion silmukat piti itte laskee. Tässä vaiheessa minä heitin hanskat tiskiin ja luovutin! En saisi lahjasukkia valmiiksi ikinä! Päivänsankari ehtisi täyttää vaikka mitä! Ja minulla oli vain vajaa viikko aikaa saada ne sukkapari valmiiksi!
Mutta luontoni ei antanut periksi ja sukat oli PAKKO saada valmiiksi! Menin sitten sieltä, missä aita on matalin; tein sukkiin ihan tavalliset jalkaterät. Ilman mitää kikastuksia!
Sukista tuli kivat, pakko myöntää! Mutta en ole vuosiin ollut näin pettynyt itseeni! Tunsin todellista huonommuutta asiasta! Tosin olen kyllä päättänyt, että minä joskus vielä kesytän palmikon! Kun se sitä vähiten osaa odottaa!
No, sitten vähän erilaisiin askarteluihin! Minulla on joululahjat aikas hyvin plakkarissa. Kaikki lahjaostokset on tehty ja paljon paketteihin tulikin itsetehtyjä juttuja. Lähinnä syötävää ja juotavaa. Mutta lapsille ostin leluja.
 |
| Lakkalikööriä Kuhmalahtelaisista lakoista! |
On tosi ärsyttävää, kun ei ole enään Tiimareita! Niistä sai niin näpeesti kaikkia askartelutarpeita. Mulla alkaa olemaan varastot ehtyneet ja kun inspis iskee, ei olekkaan tarvikkeita! Argh!
Olen tosi huono paketoimaan ja ajattelin hyödyntää paperipusseja. Niihin on mukava lahjat sujauttaa! Mutta mistä koristeet! Ihan pelkkä valkoinen paperipussi... se ei ole kovin juhlava. No, onneksi posti tuo meille vielä paperilaskuja. Niiden kirjekuorien sisäpuolihan on kivan kuvioinen. Niistä leikkelin lumihiutaleita, mitä paperipusseihin sitten liimasin. Erivärisiä hiutaleita sain, kun leikkelin niitä Postisista. Yleensähän ne on oransseja, mutta nyt on tullut myös sinisiä ja punaisia. En tiedä, mitä mieltä lahjapussien saajat näistä ovat. Mutta minä itse olen niihin tyytyväinen. Ja se on pääasia!
Muuten en ole paljoa joulua kotiin koristellut. Aino-kallo sai valot joulun kunniaksi. Valaistuna se erottuu hienosti tummasta hirsiseinästä.
 |
| Mauri niin kalvais tota kalloa, jos sen hampaisiinsa saisi! |
Piparitalon ostin töistä joulumyyjäisistä. Söpön vaaleanpunaisen mökin. Sen on tehnyt työkaverini Heli.
Pari sypressiä olen ostanut. Pienen sypressin tungin kuusenpallojen kanssa isoon lasipurkkiin. Isompi sypressi olisi tarkoitus istuttaa tukevampaan ruukkuun ja laittaa koristeltuna ulkorappusia koristamaan.
Jotenkin vaan ei joulufiilis meinaa tulla. No, mikäs ihme se toisaalta on, kun jatkuvasti sataa vettä ja joka paikka on ihan kurassa. Pimeää on kuin "ryssän helvetissä"! Ei paljon innosta!
Mutta eiköhän se tästä. Kyllä se joulu sieltä tulee ilman mitään ihmeellistä hösäämistäkin!
