Kotikanala; uhka vai mahdollisuus omavaraistelussa!

Talvi-kana, silloin joskus!

Omavaraisuusbloggareiden keskuudessa on pohdittu omien kanojen pidon roolista omavaraisuudessa. Halusin ottaa osaa tähän yhteispostaukseen, osana postaussarjaa Suuntana omavaraisuus. Muut tämän sarjan yhteispostaukseni löydät 'suuntana omavaraisuus' -tunnisteen takaa.

Maatiaissekoitus Kananen oli yksi lempikanoistani!

Meillä on ollut kanoja noin 10 vuotta ja hieman kokemusta niiden pitämisestä ja eri roduista on kertynyt. En kuitenkaan halua koota teille mitään kattavaa tietopakettia kanojen pidosta, lainsäädännöstä, ruokinnasta tai taudeista. Niistä löytyy kyllä tietoa netistä ja kirjoista. Haluan kuitenkin jakaa omia kokemuksiani ja tuntojani kanojen kanssa elämisestä!

Ja ainahan voi käydä tiedonjanoonsa kanakurssin, jollaisia pidetään kyllä nykyään aikas ahkerasti ympäri Suomea. Minäkin olen sellaiselle joskus osallistunut, kun oli mahdollisuus omavaraisuuskurssin yhteydessä. Meillä oli  jo silloin kanoja, mutta ihan hyödyllistä tietoa sain kyllä kurssilta lisää.

Ensimmäisen kanapostaukseni voit käydä lukemassa tästä . Siinä kerron kuinka meille tuli kanoja ja sen aikaisista tunnelmista.

Pete Parkkonen; pieni kukko, suuri persoona! <3

Ensimmäinen kanalamme perustettiin vanhan navettamme tallin osuuteen. Tilaa oli noin 10 neliötä, johon ei juuri tarvinnut tehdä kuin orret ja pesälaatikot. Kanala perustettiin lähes nollabudjetilla.

Kanoja hankin ympäriinsä, yleensä Munanetin ilmoitusten kautta ja jopa sain ihan ilmaiseksi.  Alkuun meillä oli maatiaissekoituksia, jätti- ja kääpiökothceja.
Kovasti tykkäsin noiden jättien ja käppänöiden luonteista. Maatiaiset taas olivat hyviä munimaan ja hautojinakin olivat mainioita.

Helmiina oli kova likka hautomaan!

Olipa meillä jossain vaiheessa Hämeen mustia maatiaiskanoja. Mutta hankkimamme parvi  osoittautui häijyiksi luonteeltaan. Nokkivat muita kanoja ja niiden joukkoon ei voinut sekauttaa uusia tipuja ja nuorikoita. Ne tappoivat ne järjestäen, vaikka tilat olivat isot ja ulkonakin pääsi väistämään.

Löysimpä huonon kuvan tästä meidän sekaparvesta. Maattarisekoitus Kananen edessä,
vasemmalla Leghorn-kana, oikealla ylhäällä näkyy vähän araucanaa, keskellä
kääpiö-kochinkukko Parkkonen ja tuolla takana on ainakin yksi hämäläinen
maatiaiskana. Tuo valkoinen on munintahybridi.

Maatiaiskanoista löytyy ainakin Munanetissä hyvää tietoa.

Kokeiltiin myös Araucana -rotua, niiden sinisten munien innoittamana ja Leghornia hyvänä munijana. Mutta ei niidenkään luonteista tykätty. Joten ei jatkoon!
Hybridejäkin oli ruskeita ja valkoisia. Hyviä munioita, mutta eivät oikein omanneet parveutumisviettiä ja munivatkin ihan mihin sattuivat. Lisäksi olivat kovin lyhytikäisiä.
Tosin se hyvä puoli niissä oli, että olivat kesyjä. Joskus vähän liikaakin, kun tulivat vaikka sisälle ihmisten perässä. Kun ulkona ruokailtiin, ne olivat pöydällä hyppimässä.

Kananen, Parkkonen ja Leghorn-kana

Useinhan kanaharrastuksen alkuaikoina käy juuri niin kuin meille (lue;minulle!). Kanarotuja on niin paljon kaikenlaisia. Eri näköisiä ja tosi mielenkiintoisia. Joten eri rotuja tekee mieli kokeilla. Ja sillä tavallahan se itselle sopiva rotu löytyykin!

Jossain vaiheessa, kun aloin tipuja haudottamaan kanojen alla ja itse koneella, tuli eteen se, että kukkotipuja oli suurin osa kuoriutuneista. Ajateltiin, että eihän siinä mitään haittaa ole. Kasvatellaan kukot teuraskokoon ja meille itsellemme ruuaksi. Osoittautui kuitenkin, että noiden jättikothcien liha on niin sitkeäsyistä, että ei sitä saanut edes kissa tai koira syötyä. Tosin tuolla rotuesittelyssä kehutaan lihaa erittäin maukkaaksi!
Ja väitti kuka mitä tahansa, niin ei noissa maatiais- ja käppänäkukoissa juuri paljon mitään syötävää ole!

Maatiaiskukon ruippanoita!

Kovasti mietiskelin, että mikä rotu olisi meille sopiva. Noiden höyhenjalkasten kanojen ongelmana oli puhtaanapito ja kerran meillä sattui mittava kalkkijalkaepidemia , koska höyhenten alta jalkojen kuntoa oli haastavampi seurata.
Joten etsinnässä oli rotu, mikä olisi taudinkestävä, kohtuullinen munija, kylmänkestävyydeltään hyvä ja ruhopaino teurastettaessa kohtuullinen. Luonne pitäisi olla säyseä ja rodun sellainen, ettei se lentele ympäriinsä ja vaella kovin kauas pihasta. Ja jaloissa ei saanut olla höyheniä! Eipä ollutkaan juuri mitään vaatimuksia meillä! ='D

Parkkonen syö voikukanlehteä. Kananen esittelee parempaa
puoltaan!

Jossain tilanteessa sitten törmäsin Orpington -rotuun ja se vaikutti aivan täydelliseltä kanarodulta meille!  Siltajoen Sirkus -blogissa on taaskin tosi hyvä rotuesittely, mutta esittelempä minäkin hieman rotua teille.

Orpington on englantilainen rotu. Rotua on kehitety Englannissa William Cookin toimesta vuonna 1886. Risteytyksiin hän käytti mustaa minorkaa, mustaa langshania ja mustaa plymouth rockia. Rotu nimettiin Cookin kotikaupungin, Orpingtonin mukaan.
Alkuperäinen orpington on musta. 1800- ja 1900-lukujen taitteessa oli seitsemän eri ”värivariaatiota”: black (1886), white (1889), buff (1894), jubilee (1896), spangled (1900), cuckoo (1907) ja blue (1907). Alkuperäisten värien (musta, valkoinen, buff, sininen) lisäksi nykyisin on olemassa monia eri variaatioita. Esim. mottled(=kirjava), gold laced(=kullanväriset, mustareunaiset höyhenet), silver laced(=hopeanväriset, mustareunaiset höyhenet), lavender (=vaaleansininen), splash(=ihan vaalea sininen, jossa on tummia pilkkuja, vähän kuin roiskeita). Buff on yleisin ja suosituin väri. Tummasävyisillä on tummat silmät ja jalat. Vaaleasävyisillä on punaiset silmät ja valkoiset jalat. 

Rotu on raskasrakenteinen ja pienisiipinen, joten se ei tarvitse korkeita aitauksia. Luonteeltaan ovat aktiiviisia, mutta rauhallisia ja  säyseitä. Jaloissa ei ole höyheniä, mutta runsas höyhenpeite lähes peittää ne. Rodun ääriviivat (sivuprofiili) muistuttaa u-kirjainta. 

Englannissa rotu on maatiaisrodun asemassa ja se on suosittu näyttelyrotu. Rodusta on olemassa myös kääpiö-orpington, minkä koko on noin 25% isosta orpingtonista.

Tuotanto-ominaisuudeltaan orpinton on sekä muninta- että lihatuotantoon tarkoitettu kananrotu ja se on hyvin kylmää kestävä. Kana munii noin 160 munaa vuodessa ja on hyvä talvimunija. Nuorikot alkavat munintansa noin 6-8 kk iässä. Lihan maku on hyvää, maukasta, mehevää ja hienosyistä. Teuraspaino on n. 2-2,5kg. 


Tässäpä tosiaan oli oivallinen kanarotu meille, mutta ongelmaksi meinasi muodostua sen huono saatavuus. Aikuisia kanoja ei niin vaan ollutkaan kaupan. Ja jos oli, niin jossain ihan toisella puolen Suomea!

Mutta sitten kävikin säkä ja ihan täällä Kangasalan alueella kaupattiin paria kanaa, kukon kera. Myyjä ei osannut tämän porukan ikää sanoa, koska oli itsekin ne aikuisina ostanut.
Orpingtonien tulosta Leppämäkeen voit käydä lukemassa täältä .

Bull Mentula ja yksi Fatnesstytöistä!

Ihastuin ihan täysin näihin suuriin ja lempeisiin kanoihin. Ja kukko, jonka nimesin Bull Mentulaksi, se oli aivan mahtava luonne!
Tämä porukka on nyt jo nokkimassa taivaallisilla kaurakipoilla ja kaipaan vieläkin tuota suurta kukkopersoonaa. Sen poismenosta tein aikanaan postauksen ja se löytyy täältä .

Tosiaan, alkuperäinen orpingtonparvi on jo uusiutunut moneen kertaan ja tehtiin uusi kanalakin jossain vaiheessa. Sen käyttöön otosta ja kanojen muutosta voit lukea täältä .

Joka kesä Leppämäessä on tipuja ja nuorikoita!

Tässä omavaraistelevien kananpitäjien yhteispostauksissa oli toiveena perustella rotuvalintaansa ja senhän minä toinkin jo tuossa aikaisemmin esille.
Myös oli toiveissa tuoda näkökulmia yleensäkkin kananpidon kannattavuuteen, miten ruokinta voisi hoitua omavaraisemmin ja pohtia kananpidon eettisyyttä, sekä ympäristöystävällisyyttä.

No, voin kyllä heti sanoa, että ei kannata! Jos todellakin ajattelee, että säästäisi rahaa, kun on pihan perällä parvi kanoja munimassa, niin kyllä kaupasta halvemmalla saa.

Mauri-mäyräkoira ja buff-orpington kananuorikko

Kanat maksavat muutaman kymmenen euroa kappale. Tipuja ja nuorikoita voi saada halvemmallakin, kukkoja jopa ilmaiseksi.
Siitosmunia kaupataan yleensä hintaan 1-3 euroa, mutta sitten tarvitaan hautomakone. Mikä taas maksaa koosta riippuen.... PALJON!
Oma hautomakoneeni Covatutto 24 , maksoi n. 200 euroa. Olen tosin hautonut sillä muutaman satsin omien kanojeni munia ja myynyt nuorikot eteenpäin. Näin olen saanut tavallaan koneen maksamaan itsensä takaisin. Omalle työllenihän en voi mitään hintaa laskea!

Tiput ovat asustelleet sisälläkin, mutta haisevat sen verran pahalle,
että mieluummin asutan niitä tallissa.

Sitten se kanala ja sen kustannukset. Kuten kerroin, ensimmäiseen kanalaamme ei montaa lanttia mennyt.
Mutta sitten piti tehdä tarha sen taakse, kun alkoi kettu vierailemaan ja tappamaan kalliita munantuottajiamme. Tarhaksi ostimme käytetyn elementeistä koottavan koiratarhan, joka maksoi 200 euroa, plus bensakulut ja huoltoasemakaffeet, kun sen jouduimme hakemaan noin 150 kilometrin päästä.
Lisäksi talvella tarvittiin sähköpatteria ja lämpölamppuja kanojen lämpimänä pysymiseen. Nekin ostettiin ja sähkön kustannukset päälle.

Tuo meidän nykyinen kanala on ostettu ja kuljetettu meidän naapurista. Maksoimme siitä 200 euroa ja se vedettiin kaivinkoneella meidän pihaan. Eli lisäksi tuli ne kustannukset, vaikka homma tehtiinkin vesi- ja viemärihommien ohessa.

Siinä ihmetellään kanalaan siirrettyjä nuorikoita.

Rakennus oli vanha sauna, joten se piti remontoida kanoille sopivaksi. Sisustaa purettiin, eristykset uusittiin ja kanala levytettiin uudestaan. Vanha ulkotarha kasattiin uuden kanalan ympärille ja sitä laajennettiin laudoista tehdyillä elementeillä.
Laskettiin silloin, että rakennustarpeisiin ja maaleihin, rakennuksen hinta ja siirtokustannukset mukaan lukien, kokonaiskustannukset olisivat olleet noin 1500 euroa. Sillä olisi saanut aikas monta kennoa luomumunia muualta ostettuina!

Erään kesän ensimmäinen ulostautuminen pitkän talven
jälkeen!

Kuivikkeina meillä käytetään kanalassa kutterinlastua, turvetta, olkea ja sahanpurua. Niistä olemme joutuneet ostamaan kaikki muut, lukuunottamatta sahanpurua, jota saamme aika-ajoin.
Turve ja kutteri maksavat pienpaaleissa noin 7-13 euroa/paali. Olki on meille edullista. Pari pyöröpaalia kustantaa pari kymppiä ja niistä menee muillekkin elukoille.
Minä en ole koskaan saanut kestopehkua toimimaan. Joten en selviä pelkän kuivikkeen lisäämisellä, vaan joudun siivoamaan kanalaa ahkerasti ja kuivikkeita kuluu näin enemmän.

Jouluna kanoilla on myös oma kuusi!

Ruokinnasta puhumattakaan! Syötämme ostorehua kanoillemme ja orpington on isona rotuna kova syömään. Ihan Hankkijalta ostan Punaheltta munitusrehua . Näitä meillä menee n. 4 säkkiä/vuosi. Eli reilu 100 euroa rehuun.
Puolustan tätä valmisrehun käyttöä sillä, että siitä kana saa kaikki tarvitsemansa ja pysyy siten terveempänä.
Annan myös kuureina vitamiiniliosta, mutta muutkin eläimet saavat samaa. Joten kustannus on aika pieni. Pullo maksaa noin 20 euroa ja siitä riittää kauan.

Kanat tarvitsevat kalkkia. Syötän toki niille kananmunakuoret kuivattuina ja murskattuina takaisin. Mutta se ei pelkästään riitä, vaan joudun myös ostamaan kalkkia. Se ei nyt kovin paljon maksa. Säkissä on monta kymmentä kiloa ja se muistaakseni maksoi 10 euroa. Kestää iät ja ajat!

Soraa kanat tarvitsevat ruokansa pienentämiseen kivipiirassa. Meillä on aina pihassa kaikenlaisia sora- ja hiekkakasoja ihan muihin tarkoituksiin, mutta niistä sitten kanoille otan oman osan.

Kourallinen onnea!

Lisäksi syötän (osto)kauraa. Se on meille aikas edullista, koska ostamme ja haemme sitä paikalliselta viljelijältä suoraan 200 l tynnyreihin. Puhutaan muutamista kymmenistä euroista/useita satoja litroja. Menekkiä kanojen kohdalta en osaa sanoa, koska samoista kauroista syö niin lampaat, kuin luonnonlinnut talviruokinnan aikana.

Lisäksi syötämme kanoille kotitalouden ruuantähteitä ja tuon myös työpaikkani ruokalasta ruuanjämiä. Joskus keitän makaronia tai puuroa kanoille. Ja kuivattua leipää niille liotan. Minä saan hävikkileipää ilman töistä ja ystäväni työpaikalta.

Hedelmiä, rusinoita, kaalia ja muita juureksia ja vihanneksia tulee annettua myös kanoille.
Olen myös tehnyt itse kananruokaa hapattamalla. Se on helppoa tehdä ja edullistakin. Sitä voi jatkaa loputtomiin, kun aina sitä ottaessa, laittaa uutta tilalle. Hapatetun kananruuan ohjeen löydät esimerkiksi minun postauksestani .

Hapatettua kananruokaa

Joskus idätän herneitä ja mungpapuja kanoille. Samoin versotan edellä mainittuja, sekä kasvatan auringonkukansiemeniä, rairuohoa ja kauraa niille.
Näitä saisi olla niillä vaikka aina kasvamassa, mutta kanatarhaaja on liian laiska ja kiireinen! Kesällähän kanat nokkivat ruohoa ja muita kasveja suoraan maasta ja tietysti nappaavat hyönteisiä ja matosia.

Jos antaa kanojen hautoa tipuja, tai niitä haudottaa koneella, nekin tarvitsevat ruokaa. Minä ostan poikasrehua ja syötän sitä ihan pikkutipuille. Lisäksi annan niille keitettyä kananmunaa ja kaurahiutaleita.
Tiput tarvitsevat myös kalkkia ja sitä on saatavilla pienemmällä raekoolla, kuin aikuisille kanoille. Iso säkki ei kovin paljoa maksa sekään.

Viikko sitten meille kuoriutui taas tipuja!

Tämä oli viimeinen kuoriutuneista 15.4.

Olen myös tehnyt proteiinileipää niille. Tuohon reseptiinhän voi laittaa rusinoita, marjoja ja muitakin kanoille sopivia raaka-aineita.
Kasvatusrehua en nuorikoilla käytä, vaan alan antamaan niille samaa ruokaa, kuin aikuisille kanoille.

Ja tää tyyppi kuoriutui ensimmäisenä 12.4.

7 tipua kuoriutui ja ne muuttivat talliin lämpölampun alle.

Kanalaa voi joutua lämmittämään. Niin mekin joudumme kovilla pakkasilla, vaikka kanamme ovatkin hyvin kylmää kestävä rotu.
Lämmitys hoituu ihan katosta roikkumaan laitetulla sähkökäyttöisellä patterilla. Kyllä sähkömittari talossa sisällä pyörii, jotta kanat lämpimänä pysyisivät.
Ja tietysti talvella kanoilla pitää olla valo ja sähköähän senkin polttamiseen kuluu. Kanat tuppaavat syksyllä tekemään sulkasadon ja sen, sekä valon määrän vähentyessä, ne pitävät munintatauon. Tauko kestää kuukaudesta puoleenkin vuoteen. Jos kaikki kanat ovat munintatauolla yhtä aikaa, munantonta elämää voi kestää koko talven. Meillä ostetaan aikas maltilla kananmunia kaupasta, joten ollaan vähäisellä munansyönnillä tosi iso aika vuodesta.

Kiivasta ruokailua!

Miksi kanoja kannattaa yleensäkkään sitten hankkia? Jos ne kerran sairastuvat, pedot ne tappaa, niiden hankintahinta on korkea ja ne tarvitsevat kalliin kanalan, niiden ruoka maksaa, samaten niiden kuivikkeet ja lihantuotantomäärä on pieni ja loppuen lopuksi muniakin tulee suhteessa vähän?

Kanat ja niiden elämä on aivan mielettömän kiehtovaa seurattavaa. Minä en edes tiennyt, että kana osaa juosta, ennen kuin sellaisenkin ihmeen näin omien kanojeni juostessa minua vastaan, kun ajoin autolla pihaan töistä tullessani. Olin aivan haltioissani!

Tuoreita koivunsilmuja kanoille!

Kun antaa kanan hautoa ja hoitaa itse tipunsa, ei paljon ihanampaa seurattavaa voi olla. Kana kurisee ja poppottaa tipuilleen opettaessaan ja kutsuessaan niitä syömään ja juomaan. Se pyydystää ulkoa hyönteisiä ja sitten tarjoilee niitä jälkikasvulleen. Emo puolustaa lähes leijonan lailla jälkikasvuaan ja on todella hyvä emo poikasilleen!
Samoin konehaudottujen tipujen kuoriutuminen on jännää seurattavaa. Ja se vasta kivaa puuhaa onkin kanafarmarille, kun tipuille pitää olla emo ja itse opettaa ne syömään ja juomaan!

Kanojen touhujen seuraamisesta saa elämyksiä. Ja se tunne, kun ensimmäisen kerran näet, että pesässä on muna... se vaan on jotain!
Se, että tälläisessä pienimuotoisessa omavaraistelussa kanat ovat enemmän lemmikkejä kuin tuotantoeläimiä, tekee niiden munien syömisestä todella arvokasta ja hienoa. Kynnys ostaa kaupasta munia nousee lähes ylitsepääsemättömän korkeaksi.

Nokkoskeittoa ja omien kanojen munia!

Ja antaahan kanat sinulle lannoitetta kasvimaallesi ulosteensa ja kanalan pehkun muodossa. Se on hyvin maatuneena arvokasta ainesta maanparannusaineena.

Vapaana pihassa kuopsuttelevat kanat syövät myös tuholaisia. Meillä on esimerkiksi kanojen ansiosta herukkapistiäiset saatu marjapensaista tuhottua.
Tosin täytyy muistaa myös se, että ne kuopsuttelevat sitten kyllä ylös kukkapenkit, kasvimaat ja muutkin sellaiset paikat, joita ei niin tarvitsisi kuopsutella!

Meille kanat tulivat aikanaan sen vuoksi, että pidettiin niitä mielenkiintoisina eläiminä. Kananmunat tietysti olivat yksi houkutin, mutta mielestämme kanat jotenkin kuuluivat tälläiseen vanhan pientilan pihapiiriin.
Vähän kyllä pelättiin, että kääntyykö Leppämäen vanha Martti-isäntä haudassaan. Talon tytär aikanaan halusi ottaa kanoja puimalarakennukseen. Siihen Martti oli sanonut, että "Tällä mäellä ei kukko laula, niin kauan kuin minä olen elossa!". Marttihan on tosiaan kuollut jo vuosia, vuosia sitten,. Mutta hautuumaa on tuolla noin kilometrin päässä ja täältä kyllä kukonkiunta sinne heittämällä kuuluu. Ei ole kuitenkaan vanha isäntä tullut kanoja Leppämäestä häätämään! =O

Tässä syödään kesäkurpitsaa, mikä on muuten kanojen herkkua!

 En ajatellut niiden ympäristövaikutuksia, niiden pidon ekologisuutta tai yleensäkkään onko eettistä pitää omia kanoja. Enkä ajattele näitä asioita juuri vieläkään kanojen pidon kannalta. Kanojen pito näin ei ehkä täyttäisi noita kriteerejä ja munat, liha ja lannoitteet kannattaisi ostaa sellaisilta tahoilta, jotka pystyvät nuo asiat ottamaan huomioon paremmin. Meille tuli kanoja, koska näin haluttiin.

Kanat ovat meille kotieläimiä ja ovat ne myös ihan lemmikkejäkin. Vaikka me teurastamme lihaksi ylimääräiset kukkonuorikot, broilerinliha on niin edullista, että muutaman kukon kasvattaminen ruuaksi ei välttämättä ole kannattavaa. Tosin on kyllä myönnettävä, että broilerin syönti on vähentynyt todella paljon tuon omasta kanalasta tulevan kukonlihan myötä.

Ruhopaino kohdillaan.

Paistileike orpingtonkukon reidestä. Päihittää broitsun koossa 6-0!

Pääasia omien kanojen pidossa meillä onkin se, että haluamme syödä sellaisia munia ja lihaa, minkä tuottamiseen olemme voineet vaikuttaa. Ja onhan se nyt jotain, että pystyy oman ruokansa osittain tuottamaan tämänkin asian osalta. Omalla, vajaan parin hehtaarin tontillaan. Jos muut kustannukset kanoista on suuret, kuljetuskustannuksiin menee tasan se energia, kun kävelet kanalasta sisälle taloon!

Lopuksi vinkkinä aiheeseen liittyvä, erittäin mielenkiintoinen ohjelma Yle Areenasta, Attenborough ja munan ihme . Ohjelmassa kerrotaan miten muna kehittyy linnun sisällä ja miten siitä loppujen lopuksi tulee tipu. Kannattaa katsoa jo ihan pelkästään ohjelmassa näytettävän upean luonnon takia!

Oikein ihanaa, ja pitäisikö nyt sanoa, että munarikasta pääsiäistä kaikille teille! Käykäähän lukemassa muidenkin "kanallisten" omavaraistelijoiden postaukset aiheesta!

1. Caramellia (hämeenkannan maatiaiskanat) https://caramellia.fi/munakansan-juhlistus/
2. Maalaiskaupungin piha https://maalaiskaupunginpiha.blogspot.com/2019/04/kanat-omavaraisuutta-parhaimmillaan-vai.html
3. Ku ite tekee http://www.kuitetekee.com/2019/04/18/oma-kanala-oma-kanala/
4. Riippumattomammaksi (tyrnävänkannan maatiaiset) https://riippumattomammaksi.blogspot.com/2019/04/maatiaiset-kotitarvekanalassa.html
5. Sorakukka https://sorakukka.com/?p=242
6. Palokankaan pientila https://palokankaanpientila.blogspot.com/2019/04/kanojen-pito-omavaraisuuden-nakokulmasta.html

Pikku kakkosen puistossa ja vohvelikahvilassa Kuukunan kanssa!

Olin maanantaina pekkasvapaalla ja koska tyttäreni on myös maanantaisin vapaalla Kuukunan kanssa, kysyin tehtäisiinkö jotain kivaa yhdessä.
Maanantaina oli aivan upea, aurinkoinen ilma. Niinpä me lähdettiin Tampereelle Pikku kakkosen puistoon . On se, kun maalaisten täytyy lähteä kaupunkiin leikkimään! ='D

Pikku kakkosen puisto on suosittu lapsiperheiden leikkipaikka. Varsinkin kesäaikaan, se on aina ihan tupaten täynnä porukkaa.
Nythän siellä ei vielä tuotu keinuja paikoilleen, mutta kiipeilytelineet ja iiiiso hiekkalaatikko kuitenkin olivat ihan käytettävissä. Ja tietysti erikokoiset liukumäet. Puistossahan ei ole talvikunnossapitoa.

Meno on kiinnostavampaa aidan toisella puolen!

Kuukuna oli aivan ihmeissään kaupungin sykkeestä. Ihmisiä kulki koko ajan ja joka puolella. Se oli ihmeellistä pienestä pojasta. Pitkän aikaa hän vain katseli kaikkea, mutta kyllä hän sitten tajusi mikä oli homman juju ja leikki alkoi maittamaan.

Puistossa oli mukavan maltillisesti väkeä. Ilmeisesti aamumammat olivat jo käyneet lapsineen ja iltäpäivävanhemmat eivät olleet vielä tulleet. Joten kaikkiin leikkivälineisiin pääsi kivasti liiemmälti jonottelematta.

Hiekkalaatikkoleikit tuntuivat olevan kaikista hienointa. Vielä kun olisi osannut pitää lapiota oikein päin, ämpäri olisi täyttynyt helpommin!

Yksi kuitenkin asia kuitenkin meni jopa hiekkalaatikon ohi. Ja se oli puiston vieressä oleva Hämpin parkin sisäänajoramppi. Poika seisoi aitaan nojaten ja osoitti sinne päin aina kun autoja ajoi sisään tai ulos. Muutenkin autojen määrä jotenkin ihmetytti poikaa ja ne kiinnostivat häntä kovin.
Niin tai näin, saipahan poju ihmeteltävää ja me kaikki ulkoilua.

Kun kerran kaupunkiin asti lähdettiin, pitihän jossain kahvilla käydä. Puiston läheisyydessä olevalla sivukadulla on aivan ihana Tampereen Vohvelikahvila . Kävimme tässä Ojakadulla sijaitsevassa pikkukahvilassa usein silloin, kun vuokrasimme aikanaan hääpukumme läheisestä pukuvuokraamosta.

Mummun muru! <3

Vohvelikahvilassa tulee aina se ongelma, että kun tekisi kaikkea mieli! Minä valitsin savulohivohvelin ja tytär otti nutellavohvelin, missä oli myös banaania ja vaniljajätskiä. Vaihdeltiin sitten makupaloja toistemme vofluista.

Mutta myös Kuukunalle löytyi listalta oma vohveli. Sokeriton versio, mihin tuli täytteeksi raejuustoa ja mangososetta. Kaikkia pojan lempiherkkuja ja kyllä se maistuikin!

Tälläiset irtiotot arjesta lapsen ehdoilla ovat kyllä ihania. Meillä oli mukava iltapäivä yhdessä!

Nellakin sai kolmoset!

Hehku oli omassa karsinassa ihan täpöllä mukana synnytyksessä! ='D

Tiistaina sitten meidän toinenkin lammas karitsoi. Nella sai myös 3 karitsaa, niin kuin isosiskonsa Tippi. Sehän sai jälkikasvunsa viime perjantaina ja voit käydä lukemassa postauksen karitsoista täältä . Kolme uuhikaritsaa ovat kasvaneet ihan hurjasti ja ovat aikas villikoita jo!

Tiistai-iltana tosiaan katseltiin Beiben kanssa, että taitaa Nellalla olla poikiminen lähellä. Sillä ei ollut oikein ruokahaluja ja sen vatsa oli laskeutunut. Seitsemän aikaan kävin tallilla ja ajattelin, että poikkean vielä ennen nukkumaan menoa.

Hieman ennen iltayhdeksää lähdin käymään tallilla ja Beibekin lähti mukaan, koiraa samalla pissattamaan.
Ja niin oli karsinassa yksi karitsa syntynyt! Lähdimme pois, koska emo nuoli karitsaa ja kaikki näytti olevan hyvin.

Palattiin puoli yhdentoista aikaan talliin ja kaiken kaikkiaan kolme karitsaa oli Nellan kanssa karsinassa. Yksi uuhi ja kaksi pässiä.

Kovasti karitsat yrittivät imeä ja Nella nuoli niitä. Kaikki näytti ihan täydelliseltä ja lähdettiin nukkumaan.

Tämä Nellan karitsakolmikko oli heti hieman heiveröisemmän oloinen, mitä Tipin kakarat. Toisella pässillä oli korvanlehti jotenkin vaurioitunut. En tiedä, oliko mennyt synnytyksessä vai oliko toinen karitsa sitä lutkuttanut. Muuten kyllä tämä valkoinen pikku-pässi oli kaikista virkein näistä kolmesta.

Luppakorva!

Toinenkin pässi näytti ihan ok, vaikka olikin tosi pieni ja heiveröinen. Mutta se kyllä imi utaretta hanakasti.

Nätin värinen pikku-pässi!

Mutta uuhi oli toisena päivänä jotenkin heikko ja emä hylki sitä. Karitsa määki kovasti ja Nella puski sitä vaan pois läheltään.
Karitsa yritti imeä, mutta se ei löytänyt nisää ja yritti lutkuttaa ihan joka puolelta muualta, kuin oikeasta paikasta. Emokin ei pysynyt paikallaan, vaan siirtyi aina kun pikku-uuhi yritti tissille.

Uuhikaritsan olemuskin oli tuollainen heikon oloinen.

Illan sitten vietin karsinassa ja pakkoimetin karitsaa. Sidoin välillä Nellan kiinni, lypsin maitoa utareeseen ja sitten vaan karitsalta suu auki ja tissi suuhun.
Kovin sillä oli heikko imu ja vähän epäilin, onko sillä nielemisreleksiä. No, jatkoin kumminkin illan tätä touhua ja välillä antaa korvikettakin tuttipullosta. Mutta tuttipulloa se ei imenyt senkään vertaa, kuin utaretta.

Näin kuitenkin, että karitsan maha alkoi pullottamaan. Joten jotain sinne oli mennyt ja aamulla sitten sama rumba ennen töihin menoa. Kyllä mää vähän taas mietin näitä mun touhuja, kun ennen neljää konttasin lampaan alla karitsaa imettäen. Ja työpäivä oli vielä edessä!

Kun päästiin Beiben kanssa töistä kotiin, mä menin heti vaatteet vaihdettuani talliin. Törmäsin siihen näkyyn, että pikku-uuhi oli tissillä! Kyllä mä vielä sitä laitoin takaisin ja pidin Nellaa kiinni, jotta se saisi imuttaa oikein kunnolla. Ehkä karitsa tästä nyt sitten alkoi tajuamaan, mikä tossa tissihommassa on se juttu! Ainakin se oli ihan virkeän näköinen ja oloinen, sekä katse oli kirkas.

Eiköhän se elämä siitä ala sujumaan!

Tänään annoin kaikille karitsoille e-vitamiini-seleeniliuosta suoraan ruiskeella suuhun. Uuhet tulevat myös saamaan sitä lähipäivinä. Siitä ne saavat vastustuskykyyn vahvistusta ja tukea nopeaan kasvuun.

Pässipoikakin on ihan reipas!

Seuraavat päivät näyttävät, miten nuo Nellan karitsat alkavat vahvistumaan. Nyt olen kyllä ihan toiveikas ja tyytyväinen siihen, että jaksoin olla sinnikäs tuossa tissille opettamisessa. Kyllä tämä tästä!