sunnuntai 1. heinäkuuta 2018

Viikkonäkymiä 26/52 ja pari kohdetta Avoimissa puutarhoissa!



Sunnuntai 1.7.2018. klo 15.00, aurinkoista, hieman pilviä taivaalla, +17 varjossa ja ihan hirvittävän kova tuuli!





Tää viikko olikin ihan jees kelien suhteen. Lämmpöä ja aurinkoa on riittänyt. Ihan vähän satelikin ja perjantai oli aikas kylmä. Ukkonenkin muistutteli kaukaisesti olemassa olostaan.
Mutta toi jatkuva tuuli! Eilen iltauutisissa sanottiin, että tuuli vaan yltyy. Oikein ääneen parkastiin Beiben kanssa, että "Jaa vielä tästä!" Niinhän se sitten yltyikin ja parahillaan tuulee niin pirusti.

Perjantaina täällä oli vähän dramatiikkaakin, kun naapurin pellolle kaatui iso koivu ja suoraan sähkölangan päälle. Meitin elukat oli just tolla pellolla ja niiden kulkua piti vähän rajoittaa. Beibe soitteli mökkinaapurille kotiin, lähinaapureille, joilta katkesi sähköt ja tietysti sähköyhtiölle. Olivatkin sitten joskus yöllä käyneet langan nostamassa takaisin paikoilleen.

No jotain hyötyä näistä hirveistä tuulista on. Hyttyset eivätkä paarmat pysti lentämään. Ja se on jo paljon se!


Käytiin tänään Beiben kanssa parissa Avoimet puutarhat -kohteessa. Oikeastaan ei ensin pitänyt mennä käymään kuin Lahtuan tilalla Oriveden Siitamassa.



Olen lukenut tästä paikasta paljon monessa eri aiheyhteydessä ja monta kertaa ohikin ajanut. Minua kiinnosti lähinnä heidän Avoimet puutarhat -esittelyssään kertomastaan näyttelyyrttitarhansa.

Maalaistalon hoidettu pihapiiri (noin yhden hehtaarin alue), jossa nurmipiha nivoutuu perinteisiä perennoja ja luonnonkasveja kasvaviin istutuksiin sekä monipuoliseen hyötykasvitarhaan. Yrttipuutarha, jossa lajit nimiliuskoin merkitty. Koko puutarhamme on luonnonmukaisin menetelmin hoidettu syötävä piha. Tilalla viljelyssä monipuolinen valikoima luomuvihanneksia ja erilaisia yrttejä kasvimailla ja kasvihuoneissa, myös erikoisuuksia.


Jotenkin tuli kyllä aikas pettynyt ja huijattu olo, kun tuota yrttimaata katteli. Yhdessä yrtissä oli nimitikku. Ja ei tuolla kyllä ihan hirvittävästi mitään kasvanutkaan!

Yrttimaa?
Kaksi kasvihuonetta olivat yrttimaan jatkona. Esittelyssä luki, että niissä kasvatetaan jotain harvinaisempiakin kasviksia.

Tomaatintaimia ihan vierivieressä ja rikkaruohoja.....


Lahtuan tilan päärakennus oli hieno ja sen edessä oleva kukkapenkkikin hiveli minun silmääni. Beiben mielestä se oli ihan tavallinen! ='D



Talon pihapiirissä oli muutamia kukkapenkkejä, missä oli perinneperennojen joukossa myös syötäviä kasveja, kuten väinonputkea ja lipstikkaa.


Talon takana olevalla pihalla oli hedelmäpuita ja uusiakin sinne oli istutettu. Kaksi "ei hedelmäpuuta", olivat minun mieleeni. Katsura ja tosi pitkäoksainen mänty.

Katsuran haluaisin joskus omaan pihaammekin.

Siis ihan mielettömän pitkät oksat männyllä!
Lahtuan talon takaterassilla oli kesäkahvio, mistä olisi saanut ostaa lättyjä, sekä virvokkeita ja kahvia. Mutta me jätimme ne väliin, koska olimme menossa syömään.


Voisin tulla tänne jollekkin heidän järjestämälleen kurssille, mutta en ainakaan nyt löytänyt niistä mitään tietoa heidän nettisivuiltaan.

Jonkun keskeneräinen kalloprojekti oli pihatien varressa.
Beibe oli vähän niinkuin vihainenkin tästä vierailusta. Minä taas vähän silleen tulipahan käytyä. Lepyttelin rakastani lounaalla.

Ruoka oli hyvää ja täyttävää!

Toinen puutarhavierailukohde tulikin meille ihan yllätyksenä. Nimittäin se, että meidän naapurissa on puutarha yleisölle avoinna.


Ei nyt ihan rajanaapuri, mutta meiltä näkyy heille pellon yli ja tietäkään pitkin ei ole kuin kilometrin verran.


Heidän pihassaan olevat isot pylväshaavat ja pari suurta surukuusta näkyvät meille ja ne oli kiva nähdä läheltä. Upeita!

Byhyy! <3

Tämä talo on ollut koko sen ajan myynnissä, kun me ollaan asuttu Leppämäessä ja jo ennen sitäkin. Pari vuotta sitten sen osti pariskunta, jolla on mehiläispesiä ja vähän muitakin eläimiä. Kohde oli vierailunimeltään "Villa Fasan"

Perinteinen maaseutu omakotitalo 6000m2 puutarhatontilla.Parin vuoden ajan uudistettu pikku hiljaa,löytyy vähän kaikenlaista kasveista kotieläimiin ja mehiläisiin.


Mehiläispesiä täällä olikin todella paljon. Useita kymmeniä. Ei ihme, että niitä pörrää jatkuvasti meilläkin.

Parissa häkissä oli hopea- ja kultafasaaneja muutama. Ihmettelin, missä heidän kanansa oli, koska tiedän heillä sellaisia olevan.


Heillä on myös belgianjättikaneja, ainakin osa on meiltä ostetuja. Mutta muuten piha oli ihan "tavallinen". Mutta oli ihan kiva poiketa näin lähellä. Ihan jo uteliaisuuttaan! ;D

Näistä terijoensalavista tykättiin!

Beibe kysyi minulta kotona, että tarviiko hänen enään ikinä lähteä mukaan Avoimiin Puutarhoihin, kun tarjonta on tälläistä. Vähän oli huumoria mukana, mutta suurimmaksi osaksi tosissaan!
Kyllä täytyy itsekin sanoa, että jäi vähän valju olo. Kyllä minä ainakin haluan jotain nähtävää saada näitä puutarhavierailuilta. Ja koska mekin olemme käyneet tosi monena vuonna ja monessa paikassa, tiedämme, mitä kohteilta voi odottaakkin.
Siis ymmärrän kyllä, että suurin osa on ihan tavallisten ihmisten kotipihoja, eikä mitään näyttelypuutarhoja. Mutta ainakin silloin kun näyttelypuutarhalla mainostetaan, sellainen pitäisi kohteesta löytyä!


8 kommenttia:

  1. Voi harmi, että jouduitte pettymään. Me kävimme ensimmäistä kertaa vierailulle Avoimissa puutarhoissa ja oli kyllä tosi kiva kokemus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yleensä on ollut kivoja kohteita, nyt vaan jäi valju olo!

      Poista
  2. Harmillista. Joskus vaan käy näin. Me emme ole olleet mukana avoimissa puutarhoissa kahteen vuoteen, mutta siitä huolimatta tänään tuli useampikin porukka tutustumaan puutarhaamme - varmaan vanhasta muistista. Kyllä minä heidät sitten kierrätin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kiva, että viitsit "kuokkavieraat" kierrättää. Ihana ele! Olivat varmasti iloisia!

      Poista
  3. Jospa yrtit eivät ole itäneet? Aika valjun näköinen yrttimaa joka tapauksessa.
    Olen nähnyt hienoja puutarhoja avoimissa ja usein niitä ei ole edes sen enempää mainostettu. Samoin olen nähnyt puutarhoja, joiden jälkeen on ollut kiva katsella omia nurkkia ja todeta, etten sentään ihan ole epäonnistunut. Luultavasti monet kainostelevat ja pelkäävät omaansa esitellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä, mitä tossa oli tapahtunut. Beiben kanssa vielä kotona juteltiin ja ei meidän mielestä siellä ollut missään muuallakaan mitään yrttimaita. Ei ainakaan kylttejä tai opastusta. Ei kyllä tuossakaan mitään opastetta ollut, että tuo se yrttimaa olisi ollut. Mutta eipä siellä muuallakaan mitään siihen viittaavaa ollut.

      En halua mitenkään dissata kenenkään avoimeksi laittamaa kohdetta. Uskon, että se on tosi haastavaa, varsinkin kun on kyseessä oma piha. Mutta kuitenkin monet lähtevät näille kierroksille nähdäkseen "jotain" ja saadakseen ideoita. Eivätkä pelkästään siitä syystä, että pääsevät kyttäämään miten toiset asuvat!

      Poista
  4. Oliskohan heillä vähän yrtit nuupahtaneet kesäkuumuudessa? Hyvin outo näky noin kovilla mainossanoilla.

    Mutta hei tuulestakin on tosiaan hyötyä, sillä eihän kukaan verta imevistä öttiäisistä tykkää.

    Kivaa heinäkuun alkua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Outo on hyvä sana kuvaamaan tunnetta tuolla yrttimaalla!

      Joo, lauantai-iltana, kun tuuli tyyntyi, hyttyset hyökkäsivät heti! Mutta kyllä tämä jatkuva huminakin alkaa kyrsiin ja hennot vihanneksen taimet kasvimaalla eivät tästä myrskyämisestä oikein tykkää!

      Hei, oikein ihanaa heinäkuuta sinulle! <3

      Poista