maanantai 1. maaliskuuta 2021

Suuntana omavaraisuus 2021, osa 3 : Sentti venyy!

 

Voi, mikä valo!



Apua, mihin tämä aika oikein menee näin nopeasti! Se on maaliskuun ensimmäinen päivä ja samalla kuukauden ensimmäinen maanantai. Sehän tarkoittaa sitä, että on taas aika päivitellä kuulumisia yhteispostaussarjassa Suuntana omavaraisuus. 

Maaliskuun aiheena meillä omavaraistelusta kiinnostuneilla, siitä haaveilevilla tai jopa jo sitä hieman elävillä, on kierrätys- ja säästövinkit. Tietysti kuulumisiakin kertoillaan!

Suuntana omavaraisuus -yhteipostaussarja on ollut voimissaan monta vuotta ja meitä bloggaajia tässä luotsaavat Tsajut -blogin Satu ja Korkeala -blogin Heikki .

He muistuttelevat meitä lähettämään postauslinkkimme, kyselevät aiheideoita ja ylläpitävät facebookryhmiä.  Kiitos heille kuuluu tästä kaikesta työstä meidän blogiyhteisön eteen!


Missä auringonsäteet, siellä Mauri!


Mitäs Leppämäkeen kuuluu? Edistyykö mikään kesää ja kasvukautta ajatellen? No, eipä oikeastaan! Minä olen ollut korviani myöten kiinni opiskeluissa ja tehnyt helmikuun aikana kaksi näyttöä, sekä suunnitellut viikolla 10 olevaa kolmatta näyttöä. Ja Beibe pitää sillä välin ranchia pystyssä; tekee lumitöitä ja lämmittää pirttiä.

Minulla on ollut hieman "kisaväsymystä" koulun suhteen. Niin ihanaa kun uuden oppiminen on, niin alan olemaan väsynyt. 

Ehkä johtuu siitäkin, että vuorottelen näiden kolmen eri jakson kanssa. Ja yksi näistä jaksoista on todella epäselvää, kun en oikein ole saanut siihen mitään opetusta. Yhtenä päivänä olin opettajan kanssa Teams-palsussa, jossa hieman sain neuvoja siihen, miten voisin näyttöä alkaa kasaamaan. Mutta en nyt tiedä, olenko niin oppinut tässä asiassa, vaikka näytön siitä suorittaisin. 

Kyse on siis erityisryhmien ohjaamisesta luonnossa. Onneksi minulla on työelämästä paljon kokemusta työhon opastamisessa. Joten en ihan vasta-alkaja ohjaamisessa ole. Mutta erityisryhmistä minulla ei ole työkokeiluani enempää kokemusta. No, näillä mennään, kun ei muuta voi!

Onneksi kuitenkin ehdin suorittamaan hieman etukäteen käden taidoissa osaamisen ja ohjaamisen näytön . Vaikka näillä näkymin toisen asteen opinnot eivät mene etäilyksi täällä Pirkanmaalla, onpahan nyt tuo näyttö pois päiväjärjestyksestä. Voin sillä opintoviikolla käydä vain fiilistelemässä ja puuhastelemassa jotain kivaa koululla. Jos opetusta nyt yleensä järjestetään!

Sydänilmestys tallin lattiassa!



Talviloma... se todellakin alkoi minulla tänään. Aion nauttia siitä, koska se on minulla nyt viimeinen tälläinen "opiskelijan etuus". Pikkuisen pitää työstää tuota alkuvuoden viimeisen näytön materiaalia, mutta muuten aioin niin nauttia. 

Tippikin "juhlisti" minun alkanutta lomaani pyöräyttämällä kolme uuhikaritsaa lauantaina aamupäivästä. Postailen näistä pikku ihanuuksista sitten jossain vaiheessa omassa postauksessaan.

Beibellähän talviloma on kuukauden päästä ja ihan näin meidän kesken, aion lomailla myös silloin. Minulla ei ole lähijaksoa silloin, joten vedän lonkkaa ihan törkeästi!

Mitään ihmeellisiä lomasuunnitelmia minulla ei ole, muuta kuin, että murut tulevat pariksi päiväksi mummun seuraksi. Ihanaa! Minä saan viettää laatuaikaa Kuukunan ja Ompun kanssa ja heidän vanhemmat saavat hieman huokaista ja levätä. Ja tietysti seurustella ihanien pikku karitsoiden kanssa!


Leppämäessä on taas karitsoita!


Meillähän ei ollut suunnitelmia ensi kasvukautta ajatellen. Eikä niitä ole alkuvuoden aikana tullutkaan. Paitsi... Beibe väläytteli keittiörempalla. Minua ei kyllä kauheasti ajatus innosta, mutta olisihan se kieltämättä tarpeen. Olemme tehneet silloin vuonna 2000 Leppämäkeen muuttaessamme hätäremontin keittiöön, koska sitä ei oikein edes keittiöksi voinut kutsua silloin. Mutta nyt alkaa keittiön kaapit repsottamaan ja lattiamatto on jo ihan kamala. Katsotaan nyt, tuleeko remppaa, vai ei!


Esikasvatuksia en ole tehnyt itämään laittamieni chilien lisäksi. Ne ovatkin kyllä hyvin itäneet ja taimien kouliminen olisi enemmän kuin ajankohtaista. Ikkunatilaa ei ole liikoja, mutta kai sitä pitää tomaattejakin vielä laittaa.




Siemeniä en ole muutamia pusseja lukuunottamatta ostanut/tilannut. Koska ajattelin vielä ottaa yhden ylimääräisen osatutkinnon opintoihini, tilasin vähän sitä ajatellen siemeniä, kuten pihasauniota ja keto-orvokkeja. Jotain pitää vielä ostaa. Ainakin siemenperunoita, istukassipuleita ja sen sellaista.


Sitten niitä vinkkejä saituruuteen! Meillähän on senttiä venytetty ihan pakostakin viimeiset pari vuotta. Minulla putosivat tulot jäädessäni opiskelemaan ammatillisella kuntoutustuella. Vaikka ihan hyvin tukea saankin, on pitänyt miettiä myös sitä, että en välttämättä saa töitä ja tuloja valmistuttuani.

Lisäksi Beibe oli puoli vuotta vuorotteluvapaalla ja hänen tulonsa olivat siltä ajalta kolmasosa normaalista kuukauden ansioista.

Mehän olemme kahdestaan ja velattomia. Meidän asumiskulumme koostuu sähköstä, vedestä ja vakuutuksista. Menot asumisen suhteen ovat aikas pienet. Mutta koska olemme olleet molemmat kotona paljon, ihan jo syystä korona, vesi-, sekä sähkökulut ovat nousseet. Silti ne ovat olleet kohtuullisia molemmat.


Itse tehty sammalkranssi kanalan ovessa. Kanalahan
on ostettu meidän naapureilta ja se on vanha 
ulkosauna.


Meidän yksi hyvä säästövinkki on itse tekeminen. Ja se, että mietitään sitä, että voiko käyttää jotain vanhaa materiaalia. Jo se, että asumme kohtuullisen kaukana ostoskeskittymistä, kannustaa kekseliäisyyteen.

Beibe varsinkin on erittäin taitava tekemään kaikenlaista. Hän usein tekee itselleen tarvitsemiaan työkaluja ja apuvälineitä tarpeeseensa. 


Beibe teki uuden kehikon savustus-
purulle kylmäsavustusta varten. 


Minä olen sitten kekseliäämpi keittiönpuolella. "Erikoisalaani" on ruokahävikin estäminen tähteitä tuunaamalla, vähistä raaka-aineista aterian loihtiminen, sekä ainesosien korvaaminen jollain muulla. Blogistani löytyykin tunnisteilla  tähderuoka ja hävikkiruoka, vinkkejä ruuan tuunaamiseen ja ruokahävikin estämiseen. 

Ruokahävikin torjuminen on oiva tapa säästää rahaa. Vaikka sitä ei aina ajattelekkaan, sehän on kuin rahaa roskiin heittää, kun ruokaa jää syömättä. Tokihan monella omavaraistelijalla on eläimiä, joille tähteet voi syöttää. Mutta usein ihmisille tuotettu ruoka on kalliimpaa, kuin eläimille varta vasten tehty. Ainahan on kuitenkin parempi syöttää elukoille tähteet tai laittaa biojätteeseen, kuin heittää roskikseen.


Säilyketölkistä tuunattu yhdistetty
tuikkukippo ja säilytysrasia.

Itse tehty lintujen ruokinta-automaatti.

Beiben tekemä kynttilälyhty.

Joulukalenterikuva Beiben tekemästä
kynttilänjalasta.

Saunan löylykauhankin Beibe on tehnyt
kierrätysmateriaaleista ja ystäviemme 
naudalta sahatusta sarvesta.


Loistava neuvo mielestäni on myös se, että älä osta mitään! Heh heh! Mutta ihan vakavasti, kannattaa miettiä, mitä oikeasti tarvitsee. Itsellä on ollut tämä opiskeluaika ja pienemmät tulot hyvä kannuste miettiä omia kulutustottumuksiani. Myönnän olevani perso kaikelle tavaralle. Jotenkin on silti tullut itsellekkin sellaista ahdistusta tavarapaljouteen ja olemme hävittäneet tosi paljon sellaista tavaraa, mitä emme oikeasta tarvitse ja käytä.

Nyt korona-aikana ostoksilla ramppaaminen on vähentynyt tosi paljon. Jo se, ettei käy enään niin ahkerasti kaupoilla, säästää rahaa. Olen ottanut tavaksi pitää kauppalistaa keittiön pöydällä ja kirjata siihen asioita, mitä sitten hankin, kun joskus sinne kaupoille lähden. Näin ei tule juurikaan tehtyä heräteostoksia ja eikä ostaa asioita "varmuuden vuoksi". Tämä on toiminut tosi hyvin, koska meillä nyt muutenkin on aikaslailla ne perusostokset joka kerta. Maitoa, leipää, hevi-tuotteita ja maitotuotteita. Kun kaapissa on aina tietyt kuiva-aineet ja pakastimissa lihaa ja marjoja, pärjää tosi pitkälle.


Meidän lasikasvarihan on tehty suurelta osin 
kierrätysmateriaaleista.



Onneksi en ole kovinkaan innostunut sisustaja. Olisihan se kivaa, että koti olisi nätti. Mutta kaikenlaista hommaa on niin paljon, että en todellakaan jaksa enään mitään mööpelivalssia harrastaa.

Beiben tekemä jalka
remppavalolle.



Jokunen vuosi sitten, remontoimme makuuhuonettamme. Olimme sen silloin tänne muuttaessamme laittaneet, mutta jotenkin vihertävä värimaailma ei enään kiehtonut. Lisäksi puiset huonekalut alkoivat olemaan kellastuneet ja makkarin tunnelma oli jotenkin nuhjuinen. 

Kaksi vuotta meni, ennen kuin löysin tapetin makkarin yhdelle seinälle. Halusin makkariin värimaailmaksi mustaa, pinkkiä, harmaata ja hopeaa. Joten yksi seinä tapetoitiin huomioseinäksi ja muut maalattiin lyijykynän harmaalla. Palomuurin maalasin hopeisella maalilla ja takan pinkillä.

Makkarin pikkutakka. Ei nyt kovin hyvin
enään lämpöä varaa. Mutta ei makkari olekaan
iso, niin ei tarvitsekaan kuin pitää pikku
lämpöä yllä.


Huonekalut makuuhuoneessa olivat ihan hyvät ja kun kerran uusia mieleisiä ei löytynyt, maalattiin kaikki mustiksi. Siis Beibe maalasi. Sen verran kuluja tuli, mitä kompuraan liitettävästä maaliruiskusta ja maalista tuli.

Olen ollut tosi tyytyväinen tähän ratkaisuun ja olihan se nyt ihan mieletön rahan säästö, kun ei tarvinnut ostaa uutta sänkyä, vaatekaappia ja lipastoa. Toisena yöpöytänä toimii pieni Malm-lipasto, mikä meillä oli jo ennestään. Toisen toimii pieni kulmahylly, joka sai myös mustan maalin pintaansa.


Sori, en stailannut yhtään kuvaa varten!


Muutenkin Leppämäen sisustus on sekoitus käytettyjä ja tuunattuja huonekaluja, sekä Ikeaa. Tälläiseen pieneen ja matalaan "majaan" ikealaiset sopivat hyvin ja ovat käytännöllisiä. Tänne ei mahdu mitkään massiiviset kalusteet.


Kukkapöytä Tori-löytö, lelut saatu tai
ostettu kirppiksiltä, syöttötuoli saatu
ja itse kunnostettu ja maalattu, 
Kilta-tuoli kirppikseltä ja siinä 
päällä omista lampaista muokattu 
talja. Kallovitriini nurkassa Ikeaa
ja lampun kukkapöydällä olen 
tehnyt itse kirpparilta ostamaani 
jalkaan. Enkä taaskaan siivonnut 
kuvaa varten!


Vessaremppa tehtiin myös aikanaan niin, että säästettiin osittain vanhaa. Minun on pitänyt monta vuotta tehdä vessastamme postaus, koska remontti on tosiaan ollut valmis jo monta vuotta.

Tosiaan, jätimme vanhan wc-istuimen eli pöntön. Se ensi silmäyksellä näytti pinttyneeltä, mutta painepesurilla siitä tuli kuin uusi. 

Koska pönttö on vanhaa Arabiaa, siihen ei saanut uutta istuinrengasta enään mistään. Ja halvat kopiot eivät oikein olleet sopivan kokoisia. Niinpä me päällystimme sen Dc-Fixillä. Eikä se ole yhtään alkannut repsottamaan, eikä keräämään pas... siis likaa.

Vanha peilikaappi säästettiin ja valo löytyi isäni siivouskaapista. Näissä asioissa säästimme monta sataa euroa. Silti remppaaminen tuli maksamaan ihan tarpeeksi!

Ikeaa ja vanhaa vessassakin. Ja
Terminator-juliste pönttöö
vastapäätä!


Pari vuotta sitten ostimme ihan kalliilla hinnalla ison kasvihuoneen. Mutta sinne kulkuväylä ja kasvilavat on tehty kierrättäen. Materiaalit näihin on kierrätetty meidän puretusta navetasta.





Puuliiterinä toimiva vanha latorakennus on saanut entrausta kierrätysmatskusta. Kattopellit ollaan käyty purkamassa eräästä romahtaneesta puimalasta ja seiniin on laitettu purettavasta ladosta haetuista laudoista "uutta" lautaa. Nekin kävimme itse repimässä ja ilmaiseksi saatiin.

Vanhaan rakennukseen on kiva laittaa vanhaa materiaalia. Näin se jotenkin pysyy sen näköisenä, kuin se on ollutkin, mutta silti vähän paremmalta.


Kattoparka vähän notkahti, kun viime kesänä
myrsky kaatoi pihakoivun liiterin päälle.


Puimalarakennusessa olevaan talli-, navetta- lampolatilaan teimme aikanaan Hehku-lehmällemme ruokintapöydän ulkosaunamme vanhoista lauteista. Hyvin on hien kyllästämät laudat kestäneet elukoilla!


Sohva ostettu joskus käytettynä ja 
olen verhoiluttanut sen uudelleen. 
Kukkapöytä kirppikseltä ja itse 
maalattu. Legot kirppikseltä, samoin 
kukkien ruukut, sekä heppalautaset 
seinällä. Piirros seinällä on ystäväni
Päpän piirtämä kuva ensimmäisestä 
hevosestani Sara Lotasta.


Sisustus- ja remppavinkkini onkin, että kannattaa miettiä, pystyykö jonkin vanhan huonekalun tms. uudistamaan maalilla tai vaikkapa verhoilemalla. Jälkimmäinen vaihtoehto ei välttämättä ole kyllä mikään säästövinkki rahallisessa mielessä. Ellei itse omaa verhoilijan taitoja.

Samoin kannattaa käyttää mahdollisimman paljon jo olemassa olevia rakennustarpeita. Olla silmät ja korvat tarkkoina, jos joku tuttu tai paikallinen on purkamassa jotain ja mahdollisesti vaikkapa antaisi materiaalia ilman tai myisi edullisesti.


Itse tehdyt kinnerraudat 
teurastuksia varten. 

Mitähän nuukuusvinkkejä muilla bloggaajilla on? Niistä pääsemme lukemaan alla olevista linkeistä. Mukana onkin taas monta kirjoittajaa!


Beibe teki vävylle syntymäpäivä-
lahjaksi pystypilkin.

Toivottavasti on ottipilkki!



Vyöhyke 1

Jovela https://www.omavarainen.fi/l/nuukapuutarhuri/

Apilankukka http://www.apilankukka.fi/suuntana-omavaraisuus-2021-3-penninvenytysta-ja-pinot-noiria/

Kakskulma https://kakskulma.com/omavaraisuus-rakentamisessa-onko-sita/

Multavarpaan maailma https://multavarpaanmaailma.blogspot.com/2021/03/suuntana-omavaraisuus-maaliskuu2021.html

Sateenkaaria ja serpettiiniä https://www.sateenkaariajaserpentiinia.fi/2021/03/lavatarhan-esittely-ja.html

Iso-Orvokkiniitty https://iso-orvokkiniitty.fi/?p=2411

Vyöhyke 2

Urban farming https://finlandurbanfarming.blogspot.com/2021/03/puutarhailua-vahan-huokeammin.html

Sarin puutarhat https://sarinpuutarhat.blogspot.com/2021/03/saastovinkkeja-puutarhaan.html

Oma tupa ja tontti https://omatupajatontti.blogspot.com/2021/03/nuukailua.html

Vyöhyke 3

Tsajut https://tsajut.fi/suuntanaomavaraisuus2021-osa-3/

Caramellia https://caramellia.fi/maaliskuu2021/

Majalevo https://majalevo.blogspot.com/2021/02/suuntana-omavaraisempi-elama-2021.html

Rakkautta ja maanantimia https://rakkauttajamaanantimia.blogspot.com/2021/03/suuntana-omavaraisuus-2021-osa-3-sentti.html

Mikä Itä https://mikaita.fi/?p=704

Vyöhyke 4

Puutarhahetkiä https://puutarhahetki.blogspot.com/2021/03/unelmana-omavaraisempi-elama-kierratys.html

Vyöhyke 5

Korpikuusen tila https://korpikuusentila.blogspot.com/2021/03/suuntana-omavaraisuus-saastovinkit.html

Puutteela https://puutteela.com/?p=679

Vyöhyke 7

Korpitalo https://korpitalo.wordpress.com/2021/03/01/3-kuluta-harkiten-osta-vahemman/


20 kommenttia:

  1. Siellä on isäntä niin kätevä käsistään! Olette te melkoinen pari, todellakin! Oliko sulla täällä blogissa juttua tuosta kylmäsavustuksesta? Se kiinnostaisi.

    Ja arska ennen aamukahvia vessassa :D Kyllä siinä unet karisee silmistä kun terminaattori katsoo peilinäkymästä kohti :D

    Tsemppiä näytön kasaamiseen! Onhan se nyt selvää, että mikä tahansa tökkii, kun annostus on riittävän suuri. Tsemppiä siis sinne näytön kanssa ja muutenkin puuhinne nyt, kun kevät on päässyt kalenteriin saakka - ja onnittelut suloisesta karitsasta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, on kyllä mukavaa, kun edes toinen osaa toteuttaa kaikenlaista! ;D

      Kuukunan mielestä vessan Terminaattori-juliste on papan kuva! ='D

      Kyllä tää koulu tästä, kunhan valitan! Opiskelu on kuitenkin tosi kivaa. Jotenkin itseltä on aina työelämässä vaadittu, että hommien pitää sujua. Ehkä vaadin sitä nyt liikaa muiltakin!

      Poista
  2. Mahtava meininki teillä. Kyllä siinä säätyy sekä rahat, että luonnonvarat, kun on mahdollista korjata ja tuunata. Hermoja säästävää se ei tosiin ihan aina ole ainakaan meillä :D

    Meillä on sama tilanne - ei mahdu massiivisia kalusteita ja Torista onkin tehty paljon hankintoja. Olen todennut, että 50-luvun mitoitus menee mukavasti meidän pieniin huoneisiin.

    Aurinkoista alkanutta kuuta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Beibe sitä aina kirookin, että vanhasta rakentaminen on tosi hankalaa. Pitää ensin purkaa, nyppiä nauloja ym. Mutta onhan se palkitsevaa, kun saa valmiiksi jotain ilmaisesta materiaalista.

      Joo, meilläkin tämä talo on rakennettu viime vuosisadan alussa. Ensin pienenä yhden huoneen mökkinä ja siitä pikku hiljaa laajennettu. Ei tänne mitään jättikalusteita mahdu!

      Nyt onkin ollut ihanan aurinkoisia päiviä! =D

      Poista
  3. Mä olen kanssa aina tyytyväinen, kun pystyn kierrättämään vanhaa johonkin uuteen. Se meidän alakerran pikkuvessahan koki ison muutoksen ja tuli maksamaan noin 70 euroa. Siinäkin paljon uudistin vanhaa olemassa olevaa ja teiltä sain sen ihanan laudan hyllyksi. Pelkästään vaikka naulakon väriä vaihtamalla saa jo ihan uutta ilmettä aikaan. Ja miten hyvä mieli siitä tuleekaan, kun säästää rahaa ja näkee oman käden jäljen.😁

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä olet kyllä kanssa todella taitava tekemään melkein mitä vaan!

      Kyllä se mieltä lämmittää, kun itse saa jotain itseään tyydyttävää aikaan. Ja varsinkin, jos on osannut kekseliäästi käyttää kierrätysmateriaaleja.

      Poista
  4. Teillä on kaksi osaavaa ja viitseliästä aikuista taloudessa. Arvostan.
    Yhä useampi on onneksi löytänyt kierrätyksen.
    Oon tainnut sanoa jo aiemminkin, mutta tuo teidän makkarin pikkutakka on söpö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun koko elämä on lähestulkoon kotona, ehkä saakin aikaiseksi jotain. Nyt kun minäkin opiskelen ja tämä korona on lisännyt entisestään omalla tontilla viihtymistä, tulee tartuttuakin toimeen entistä herkemmin.

      Olet sanonut, mutta ei se mitään! Ei kehut sitä rumenna! =D

      Poista
  5. Sullahan on taitava Beibe! Oppisipa omanikin innostumaan käsillä tekemisestä. Ollaan tosi erilaisia miehen kanssa, minä oon kiinnostunu monesta ja hän "ei mistään" 😂
    Ihan supersöpö pirtsakka takka teillä makkarissa!
    Mukavia lomaviikkoja ja onnea karitsoista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hänestä on kyllä kannattanut pitää kiinni kaikki nämä vuodet! ;'D

      Takka on kyllä söpis!

      Kiitos, onkin mukavaa lomailla. Ja nyt ehtii viettämään aikaa karitsoidenkin kanssa!

      Poista
  6. Mä olen aika tumpelo käsistäni, mutta nyt vähän pakon edessä, olen maalannut seinää ja kalusteita! Korjannut laatoituksen saumausta, öljynnyt terassia, asentanut kalusteiden ovia, koonnut huonekaluja ja tehnyt omin käsin koristuksia! No, nyt alkaa olla luovuus loppu ja rahatkin! Arvostan kaikkia, joilla on käsillä tekemisen taito! Minulla ei oo, mutta minkäs tekee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikäs tumpelo sinä nyt olet, kun noin paljon kuitenkin olet saanut aikaiseksi!
      Mutta siinä olet oikeassa, että remppaaminen on kallista!

      Poista
  7. Teidän touhuja seuratessa tulee erittäin hyvin esille, että kun molemmat osapuolet ovat osaavia ja aikaansaavia, niin ei ole olemassa mitään rajoja tekemisille. Meillä ei olla niin käteviä ja itselleni oli jo ihan huippusaavutus, kun tein viikonloppuna itsetekemääni kausariin vihdoin saranallisen oven.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monesti sitä vaan ajattelee, että en osaa mitään ja sitten ei viitsi edes yrittää. Minäkin olin aina työssä ollessani niin väsynyt ja kipuinen, että sekin vei paljon halua edes yrittää mitään. Ja sitten aina piti hommat jättää kesken, kun piti lähteä töihin tai mennä aikaisin nukkumaan, että jaksoi herätä aamulla aikaisin.
      Vaikka hieman pelkäsin jo harrastamieni asioiden opiskeluja, onkin toisaalta ollut mukavaa, että olen saanut tehdä monia asioita opiskelujen piikkiin. Sellaisia, mitä olisin tehnyt muutenkin. Nytkin tämä tuleva, ylimääräinen osatutkinto minkä ajattelin vielä ottaa, koskee luonnonkasvien viljelyä. Senhän saan ehkä mukavasti ujutettua normikasvimaahommiin!

      Poista
  8. Tulipa kaunis lattia kasvihuoneeseen vanhoista laudoista! Melkein rupes harmittamaan, että meidän talon tieltä puretun liiterin seinälaudat meni polttoon...vaikka hyötyähän niistä silleinkin oli, ja säästöä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, se on kyllä tosi nätti!

      Aina pitäisi kaikki säästää! Monta juttua on itekkin tullut joko poltettua tai heitettyä menemään, kun ideaa käytöstä ei ole heti ollut päässä. Jälkikäteen on sitten harmittanut!

      Poista
  9. Meillä on myös kauppalistat havaittu toimiviksi. Ruokakauppaan ja rautakauppaan on omansa. Toki niitä rautakaupan tuotteita metsästetään ensin nettikirppareilta jne.

    Helpottaa meta-työtä kun asiat kirjaa heti ylös, eikä pidä muistia kuormittamassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla oli silloin, kun remppa oli kokopäiväistä, sellainen pieni muistivihko kassissa, jossa oli kaikki mahdollinen muistissa. Mittoja, värikoodeja ym. Ihan siltä varalta, että jos vastaan tuli jotain tarpeellista. Oli ihan toimiva sydeemi!

      Poista
  10. Noita Arabian pyttyjä ei saa rikki millään. Harmi kun ei löydy enää niitä painavia paksuja vessankansia mitä siihen aikaan oli kaikilla. Tsemppiä koulun kanssa ja harmi, ettei opetuksessa on puutteita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, hyvää pyttyä ei kyllä kannata vaihtaa!

      Onneksi olen niin hyvä koulussa, etten edes tarvitse opetusta!😉😂

      Poista