maanantai 13. elokuuta 2018

Kuhmoisten riihigalleria



Kuhmoisten Riihigalleria on mystinen paikka keskellä ei mitään. Kuhmoinen-Kangasalatieltä reilut kymmenen kilometriä mutkaista, rallikansan tuntemaa tietä kohti Päijälää. Sieltä löytyy upea rakennus, jonka taiteilija Niilo Suojoki on rakentanut kuudesta lähitienoolta puretusta riihestä.






Riihigalleria on pienen kosken partaalla ja on jo paikkana tosi pysäyttävä. Ja todellakin syrjäisen sijaintinsa vuoksi erikoinen vierailukohde.
Olemme kerran aiemmin vierailleet tuolla ja silloin hyttysiä oli niin maan pirusti. Nyt oli helteinen sunnuntaipäivä ja ilma suosi meitä hyttysettömyydellään.





Hirsissä on vielä kokoomisen jäljiltä numeroita ja merkintöjä.



Kuhmoisten kunnan nykyään omistama Riihigalleria ei juurikaan itseään mainosta. Se on sinänsä harmi, koska onhan tuo nyt erikoinen paikka. Ja siellä on upeat puitteet taidenäyttelyille!
Riihigalleriassa on 5 näyttelyhuonetta peräkkäin. Lisäksi sieltä löytyy kahvio, josta voi hankkia paikallisten kädentaitajien tuotoksia kohtuuhintaan kotiinviemiseksi.






Beibe ja kummityttö Nea analysoivat näkemäänsä! =D



Vaikkei itse taide niinkään kiinnosta, Riihigalleriassa kannattaa vierailla ihan vain jo rakennuksen takia. Se on niin hieno!





Minä pidin tästä perhosorkidea taulusta!



Tänä kesänä Riihigalleriassa on 50- vuotisjuhlanäyttely "Kukkia ja kunniaa". Lisäksi siellä on pysyvässä näyttelyssä Niilo Suojoen omaa taidetta.

Näkymiä kahvion puolelta!








Riihigallerian juhlanäyttelyä ehtii vielä katsomaan viikon verran. Yhteystiedot ja aukioloajat löytyvät linkin takaa täältä.



Ja jos ette enään tänä kesänä ehdi tuolla vierailla, pistäkäähän paikka mieleen tulevien kesien lomareissukohteita varten!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti