tiistai 28. elokuuta 2018

Mahtavaa 70 -luvun musiikkia ja rypyt siloittuvat kännyn kameralla!



Kävimme Beiben kanssa Tampere talossa kuuntelemassa meidän lapsuuden musaa. Olemme molemmat syntyneet ihan 70 -luvun alussa ja sen ajan musiikki on kyllä tuttua, mutta ei ehkä kuitenkaan sitä lempimusaa.

Tämä 70's Megakiertue oli Puolustusvoimien varusmiessoittokunnan kolmas ja viimeinen aikamatkakonsertti. Aikaisemmin olemme käyneet katsomassa Kasarikonsertin ja Ysärikonsertin . Voit käydä lukemassa, mitä niistä pidimme linkeistä!

Meikäläinen oli taas vähän laittanut tällinkiä, oltiinhan sitä nyt menossa kuitenkin kulttuuririentoihin tosi isolle kylälle. Autossa korjailin meikkiä repsikan peilin kautta ja valitin Beibelle, kuinka siinä valossa kaikki juonteet, rypyt ja ihon kolot näkyvät. Vaihdoinkin peilailun kännyn etukameraan ja heti mielestäni näytti naama paremmalta!


Beibelle tätä asiaa peilaillessani hämmästelin. Hän minulle sarkastiseen sävyyn tokaisi, että onkin aina ollut sitä mieltä, että valokuvat valehtelevat. Kiva, mitä sitä nyt turhaan kehumaan!
Mutta pitkässä parisuhteessa totuus tulee miehen suusta!


Oltiin sen verran ajoissa paikan päällä, että ehdittiin nauttimaan lasilliset talon punkkua. Tampere talon punkku on niin hyvää! Syötiimpä pikku leivoskin puokkiin. Sillä ne juonteet saa ainakin siloiteltua!

Olisi ollut kiva pukeutua jotenkin aikakauden mukaan. Mutta totesin taas vessassa itseäni peilaillessa, että oli vuosikymmen mikä tahansa, meikäläinen on aina pimeyden ruhtinatar!

Musta on mun turvaväri!


Konsertin käsiohjelma antoi viitettä, että kovaa settiä oli luvassa! Hieman ihmeteltiin, että klassikkohevikappaleita ei näyttänyt olevan AcDc:n "Highway to Hell":n lisäksi.


Konsertti oli aivan yhtä mahtava, kuin edellisetkin varusmiessoittokunnan vuosikymmenkonsertit. Taitavia, nuoria muusikoita kaikki!
Lavalla oli yli seitsenkymmenpäinen orkesteri monine solisteineen. Varusmiehet olivat edellisten konserttien tapaan tehneet itse kaiken työn tekniikasta lähtien.

Kyllähän konsertista pitää nostaa ainakin heidän versionsa Queenin "Bohemian Rhapsodysta". Ihan huikeaa!
Muutenkin tuo 70 -luvun musiikki sopii hyvin ison orkesterin soitettavaksi. Siinä on niin paljon sellaista vaihtelevuutta ja sinfoniallisia piirteitä. Tulee ihan elokuvamusiikki mieleen.

Meikäläinen kun on sellainen itkijä, kyyneleet valuivat kyllä David Bowien "Starmanin" soidessa. Oli kyllä herkkä versiointi!

Olimme kyllä nuorimmasta päästä tässä konsertissa. Joitakin tosi nuoria näkyi, mutta taisivat olla vanhempiensa ja isovanhempiensa kanssa. Tai sitten sitä vaan jotenkin pitää muita itseään vanhempana...

Ja toinen kakkupala puokkiin väliajalla!

Virallisen ohjelmiston jälkeen, soittokunta hellitteli meitä vielä parilla extrabiisillä. Konsertin juontajanahan toimi aivan loistava Matti Airaksinen, joka huusikin, että "Mitä me soitetaan?" Eturivihän sen arvasi; Black Sabbath ja "Paranoid" sieltä lähti soimaan!

Eikä siinä vielä kaikki! Orkesteri pisti vielä kirjaimellisesti Tampere talon palamaan lopettamalla konsertin aivan huikeaan Deep Purplen "Burn" tilutukseen. Saatiinhan niitä heviklassikoita sieltä sittenkin .Aivan huikea lopetus, aivan huikealle konsertille!



Jännityksellä jäämme seuraamaan, millaisella ohjelmistolla Puolustusvoimien varusmiessoittokunta tulee ensi vuonna!

Ilma oli oikeasti noin utuinen. Rillit meni ihan huuruun!

Laitan tähän loppuun linkin Aamulehdessä olleesta jutusta,  aivan loistavasta tapahtumasta, mikä järjestettiin Tampereella viime viikolla. Tullikamarin Pakkahuoneella järjestettiin ikäihmisten disco, jossa raikasi niin ikään 70 -luvun musiikki. Siis aivan mahtavaa!



Tälläisiä Mummodiscoja on järjestetty Helsingissä kuulemma jo pari vuotta, mutta nyt tälläinen rantautui Tampereellekkin Arva ry:n järjestämänä.
Tälläisessä tapahtumassa minäkin haluan käydä heittämässä mooveja, sitten kun olen vanha!



Voit käydä lukemassa artikkelin tästä .

10 kommenttia:

  1. Huikea oli konsertti ja musta on turvallinen väri.

    VastaaPoista
  2. Aina kun luen näitä sun hehkutuksia erilaisista tapahtumista, alan miettiä, että miksi ihmeessä mä en ikinä käy missään...?? Tuokin konsertti kuulostaa taas aivan mahtavalta!! Ja voi vitsi kun sä näytät hyvältä, eikä tosiaankaan koska filtterit, vaan ihan oikeesti!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nii-i, nyt alat katteleen jotain kivoja juttuja teidän seudulta! Ei nyt tarvi joka viikko jossain rampata, mutta edes muutaman kerran vuodessa.

      Hei, kiitos kehuista! Kyllähän se ikä saa näkyä, mutta aina välillä vaan sitä omaa lärviään hätkähtää! ='D

      Poista
  3. Taatusti oli hieno konsertti noilla biiseillä. Ja mikä väliaikakakku, nam!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ja olihan ne nyt huikeita oikein orkesterille sovitettuna" Ja kakku oli maukasta sekin!

      Poista
  4. Tuo on ollut varmasti upea konsertti! Ohjelmisto kuulosti ihan huikealta! Upealta kyllä näytät♥ Mukavaa päivää sinne♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä elävämusiikki on ihanaa! Näytän ainakin... mustalta! ='D

      Poista
  5. Oioi kun on ollut Herkullista, kaikinpuolin :)

    VastaaPoista