maanantai 6. elokuuta 2018

Askeleemme omavaraistelussa 8/2018; kovilla ollaan oltu, mutta kyllä tää tästä!




Heinäkuu ja tämä elokuun alku ovat olleet rankkoja. Ollaan oltu aikas väsyneitä, kuivissamme ja kuumissamme. Postasinkin aiheesta aiemmin ja sen voit käydä lukemassa täältä .


Aamuisin taivas on ollut kaunis auringon noustessa!

Jotenkin yllätyttiin taas, niin kuin joka vuosi, että loman jälkeen aika vaan ei tunnu riittävän mihinkään. Beibe on mennyt töihin aamuviiteen ja minä koko heinäkuun kahdeksaan ja nyt elokuun menen kuuteen. Joten ajoissa on herättävä, jotta ehtii elukkahommat tekemään ennen töihin menoa.

Kasvihuone ja kasvimaa kylpevät aamuauringossa! <3

Suurin koitoksemme tänä kesänä on ollut ehdottomasti kastelu. Se on ollut tosi raskasta! Pari tuntia illassa on mennyt pienen kasvihuoneen, ruukkuistutusten ja kasvimaan lavojen kasteluun.

Chilit nauttivat lämmöstä!

Jättikurpitsa valtaa alaa!

Pensaspapu kukkii ja tuottaa satoa!

Yläpihan istutuksia ja kasvihuonetta olemme kastelleet ihan letkuttamalla ja kastelukannuilla. Meillä on kaksi omaa kaivoa, joista saamme pumpattua ja letkutettua vettä kasveille.
Ja onneksi emme sitten ahnehtineet ja istuttaneet isoon kasvariin vielä mitään tälle kesälle. Huh huh!


Ja toinen!

Tynnyriin lasketaan vettä lämpiämään

Alapellon lavakasvimaata ollaan kasteltu ihan kastelukannupolitiikalla. Eli nostamalla vettä lammesta. Emme jotenkin uskoneet, että nämä helteet kestävät näin kauan ja panostaneet mitenkään kasteluhommien kehittämiseen. Viime vuosien sateiset ja kastelun tarpeettomat kesät ovat kullanneet muistot. Sen, kuinka helppoa kasvimaan hoito onkaan!


Lammen pinta on laskenut ainakin metrin. Reunassa näkyy jurmuja pinnan päivittäisestä laskemisesta.
Nyt aletaan olla siinä tilanteessa, että lammesta ei enään ylety nostamaan vettä. Sitä siellä on vielä metrin verran, joten ihan pulassa ei olla. Mutta on ollut pakko turvautua uppopumppuun, jotta ollaan saatu nostettua vettä sieltä.


Saatiin Beiben siskon perheeltä säiliö kasvimaan laidalle.

Kuukuna vähän reteesti katselee, kun mummu ja pappa touhuavat!

Kyllä me alkukesästä katselimme sellaista pumppua kasvimaan lammelle. Mutta jotenkin tuntui vajaan kahdensadan euron panostus sellaiseen turhalta. No, ei tunnu enään! Aiomme sellaisen jossain vaiheessa hankkia ja varmaan agregaatin sen virtalähteeksi. Kasvimaalle joutuu meinaan sellaisen roikkaviritelmän kyhäämään, jotta tolle uppopumpulle on saatu virtaa, että oikein itteäkin alkaa hirvittämään!

Kurpitsat kiittävät urakoinnistamme kasvamalla!

Kaivoissamme on riittänyt vettä yläpihan kasteluun ja eläinten juotavaksi. Kunnostimme aikanaan toisen kaivon, kun jouduimme odottamaan vesi- ja viemäriliittymäämme kuntaliitoksen vuoksi. Nyt ei kyllä ole harmittanut yhtään sen kunnostukseen menneet rahat. Koska vettä ei ole taivaalta tullut heinäkuun aikana kuin muutama milli, ei tälläistä rumbaa maksullisella vedellä pyörittäisi. Vaikka ansiotyössä käymmekin!

Kunhan lupailevat vaan sadetta!

Mutta... kaikkien näiden tuhansien vesilitrojen multiin kaataminen on tuottanut tulosta. Olemme nimittäin saaneet aikas kivasti satoa vähän kaikesta!

Joka päivä saa korjata satoa!

Kaura- ja mustajuuret rehottavat!

Salaattitarpeet!

Lavat tyhjenevät yksi kerrallaan!

Mutta on myös tuhojakin; kirpat verottivat lehtikaaleja!

Valkosipulit ovat jo nostettu maasta ja tavallisenkin sipulin sadonkorjuu on alkanut.

Siellä kuivuvat ja hetekaa narisuttavat!

Pikkukasvari tuottaa satoa kahden hengen päivittäiseen tarpeeseen komeasti. Tomaatteja ja kurkkuja ollaan syöty jo viikkoja. Paprikaakin on alkanut kypsymään ja basilikat kukoistavat tomaattien juurilla. Taidetaampa saada ainakin yksi melonikin!







Suurin osa chileistä kasvaa ruukuissa talon seinustalla. Hyvältä näyttää tänä vuonna, että ehtisivät kypsymäänkin. Onneksi niissä on myös sellaisia, joita käytetään vihreinä. Kuten 'Poblano' ja 'Padron'.

'Poblano'

Tämä on 'Härän sarvi' ja sen pitäisi kellastua!

Kesäkurpitsatalkoita on vietetty täällä Leppämäessäkin omien kesäkurpitsoiden pukatessa satoa. Luulin, ettei niitä tule tänä vuonna, koska alkukesän kylmyys ja tuulet rankoivat taimia kovin. Olin kuitenkin väärässä ja hyvä niin!

Kesäkurpitsa-jauhelihalaatikkoa...

... ja pikkelssiä on väännetty!

Marjasato pihassa jää kehnohkoksi. Vatut tuottavat ihan jees ja niin tekevät pensasmustikatkin. Jonkin verran vattua on mennyt pakkaseen, mutta muuten noita marjoja tulee syötyä lähinnä suoraan puskasta suuhun. Silleenhän ne ovat parhaita!
Karhunvatukkaa ollaan kasteltu ja se on alkanut jo kypsyttämään marjojaan. Ei näin aikaisin koskaan!




Mutta karviaiset jäävät kuivuuden takia tosi pieniksi ja punaiset viinimarjat tuottivat vain muutamia hassuja terttuja. Täytyy leikata niitä rajusti, koska kasvavat ihan hullun isoina ja ihan villinä.


Nää puskat on yli kaksi metriä korkeita!


Tästä 'Katrista' ollaan syöty marjat tuorepuuron kanssa!
Ollaan jouduttu kastelemaan kovasti viime ja tänä kesänä istuttamiamme omenapuuntaimia. Isoja puita emme ole kastelleet. Omenia isoihin tulee runsaasti, mutta ovat matoisia.

Omenatarha! ;'D

Vanha kunnon 'Antonovka'!
Luumujakin näyttäisi tulevan, mutta niissäkin on jo jokin mato tai vastaava, koska tiputtavat sellaista kirkasta nestettä.



Oman haasteensa ovat tuoneet elukat ja niiden jaksaminen näillä helteillä ja kuivuuden piinatessa.



Koirien kanssa pitänyt olla tarkkana, jotteivät ihan läkähdy. Kanat ovat pärjänneet ihan hyvin, kunhan ovat päässeet varjoon ja vettä on ollut riittävästi.




Vasemmalta oikealle; Talvi, kukko, kana ja kana.

Talvi-kanan hautomat tiput ovat kasvaneet nuorikoiksi. Kaksi kanaa ja yksi kukko, jonka kohtalona on päätyä pataan. Ellei jollakulla satu olemaan orpingtonkukolle tarvetta.


Konehaudotut tiput ovat kanssa kasvaneet kovasti. En osaa varmasti niistä vielä sukupuolia sanoa. Mutta sen verran varmaa on, että patakamaa niissäkin on. Eli kukkoja!

Tykkäävät nokkia lakattuja varpaankynsiä, auts!

Alkavat jo näyttämään nuorikoilta!

Kaninpoikasista on myyty muutamia, mutta suurin osa on vielä jäljellä. En ole kauheasti viitsinyt enään niitä kaupitellakkaan. Kyllästyin pelkkiin värien kyselijöihin!



Jos on tosiaan pitänyt kasveille kantaa vettä, niin ei elukatkaan ole osattomiksi jääneet. Kaikki ovat juoneet enemmän kuin koskaan!

Meillä on toinen iso säiliö eläinten vesiä varten tallien välissä.

Kuumuuden ja kuivuuden lisäksi ainakin lehmää ja lampaita kiusaavat paarmat. Joita on ollut ihan sikana! Minäkin olen saanut niistä pahoja iho-oireita, mutta olen onneksi ainakin vielä selvinnyt ilman lääkekuuria.

Hehku ja lampaat, jotka ovat naamioituneet kiviksi! 

Vaikka nyt on ollut rankkaa, tätähän tehdään rakkaudesta lajiin. Ja onneksi tämä hullu touhu palkitseekin välillä!


Tämä kasvimaan ja eläinten hoito on vienyt niin paljon aikaa ja voimavaroja, että villiyrttien ja metsämarjojen kerääminen on jäänyt ihan vallan. Ei vaan jaksa ja se myöntämättä vähän harmittaa.
Mutta innostuttiin kuitenkin vielä meidän pihahumalasta ja sen kävyistä. Se ei ole tehnyt käpyjä vuosiin ja nyt ajattelimme niitä pakastaa talvea ja oluen tekoa varten. Maistuvat ihan IPA -oluelta!


Kuivuri on vielä hankkimatta, mutta katsellut olen kuitenkin eri malleja. Eikös sekin jo ole jotain edistymistä!
Tosin en ole jaksanut/ehtinyt mitään pikkukuivurillanikaan kuivailemaan. Ja näyttäisi siltä, että jos ei ihmeitä eli sateita tule, ei tarvitse sieneenkään mennä. Ei siis tarvitse suppiksiakaan kuivata!

Pappa ja Kuukuna ihmettelee rapuja!

Poikaa kiinnostaa ihan kympillä! ='D

Kuten jo tämän postaussarjan ensimmäisessä postauksessa pohdinkin, että isovanhemmuus tulee viemään meidän aikaamme jatkossa, näin onkin käynyt. Kuukunalle löytyy aina aikaa ja hänen tarpeensa menee etusijalle kaikessa!

Rakas! <3

Tämä postaus on osa omavaraisuusbloggareiden joka kuukauden ensimmäisenä maanantaina julkaistavaa yhteispostaussarjaa. Käyhän lukemassa muidenkin kuulumiset alla olevista linkeistä!
Jostain syystä blogger taas piruili minulle ja halusi laittaa linkit tuollain pystyyn. Prkl! Mutta ne kyllä toimivat erikoisesta sijoittelusta huolimatta! =D

Suopayrtti kukkii ja tuoksuu ihanalta!




14 kommenttia:

  1. Ihana lukea teidän kuulumisianne ja Kuukuna on aivan hurmaava <3

    VastaaPoista
  2. Kastelukannu on tullut tutuksi tänä kesänä, vaikka olen kastellut vain osia kasvimaasta. Satoa on tullut ihan mukavasti kaikesta huolimatta. Koirille kuumuus on ollut rankkaa, en ymmärrä miten kaupunkikoirat pärjäävät kuumalla asfaltilla. Eläinten hoitamisesta ei voi laistaa, onneksi teillä on hyvät vesivarastot. Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Ne on melkein kasvaneet käsiin kiinni! ='D

      Meillä on toi alapellon kasvimaa aikas paahteisella paikalla. Lavat kuivuvat auringon räköttäessä!

      Sillähän tyttärenkin koira lähes on asunut meillä, että saa olla vapaana ja hieman ehkä viileämmässä, kuin kaupungin asfalteilla. Samaten on kyllä ollut koko heidän perhe kuumuutta paossa maalla! ;D

      Ollaan nähty tässä vuosien varrella monta kuivuutta ennen tätä ja kaivoista aikanaan loppui aina vesi. Sillä me kyllästyttiinkin käyttöveden loppumiseen ja liityttiin kunnalliseen. Mutta säästeliäästi sitä käytetään ja ei oikeastaan koskaan puutarhaan ja elukoihin.

      Poista
  3. Huh, kyllä teillä hommaa riittää. Olette melkoisen ahkeria tyyppejä <3 Hyvä te ja teidän joukkue <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nii-i, huh huh! Ahkeruudesta niin tiedä, tyhmyydeksikin tälläistä hullua raatamista voisi ennemminkin kutsua! ='D

      Poista
  4. Teillä on ollut ihan kunnon vesijumppa kesä. Hienosti näyttää kasvimaa sen palkitsevan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, kyllä on kädet venyneet polviin! =D Mutta onneksi ei ole ollut turhaa hommaa ainakaan ihan kokonaan!

      Poista
  5. Kasteluun on mennyt pari tuntia illassa. Onneksi nyt on satanut, joten helpottaa. Komean sadon saatte.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nyt on ollut parina päivänä kasteluvapaata. Jihuu! 😃

      Kyllä olisi jäänyt sato saamatta ilman tätä kastelurumbaa!

      Poista
  6. Mahtavaa satoa - ja ahkerina olette olleet (joutuneet olemaan). Mutta kyllä oman maan sato on ihan eri tavalla maukasta sekä nyt että talvella (iiks, mikä sana tuo oli). Ja kuten usein olet sanonutkin: kyseessä on elämäntapa. Arvostan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä talvi -sanan saa jo sanoa. Yänä aamuna oli koiralenkille lähtiessäni +7 astetta lämmintä!

      Elämäntapahan tämä on!

      Poista
  7. Mahtava sato, mutta paljon teillä on duunia! Ahkeria olette <3 Mukava lukea tällaista energistä postausta ja kattella kuvia. Kiitos :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sato on kyllä paljon parempi, mitä odotettiin. Kyllä on kannattanut raataa!

      Hyvä, että edes postaus vaikuttaa energiseltä. Olo ei todellakaan aika-ajoin ole sitä! =D

      Poista