torstai 23. elokuuta 2018

Munakoisovuokaa eli melanzanea kesäkurpitsasta?



Tein tuossa taannoin juustoista munakoisovuokaa eli melanzanea. Se oli todellista herkkua! Voit käydä lukemassa sen postauksen tästä .



No, silloin jo minulla oli mielessä tuleva kesä ja kesäkurpitsat. Olen monesti yrittänyt kasvattaa munakoisoa, siinä kuitenkaan ikinä onnistumatta. Mutta... kesäkurpitsat onnistuvat lähes joka vuosi, tuottaen aina jonkin verran satoa. Joten, silloin munakoisosta tehtyä melanzanea syödessämme, sanoin Beibelle, että teen sitä uudestaan kesällä kesäkurpitsasta. Kokeilen, onnistuuko se siitä ja tulisiko siitä yhtä hyvää kuin munakoisosta, josta se pruukataan oikeasti tehdä.


Hyväähän siitä tuli! Oikeastaan ihan yhtä hyvää kuin "oikeastakin" raaka-aineesta. Tosi paljon vetisempää tosin, vaikka itketin kurpat huolella.


Muutenkin tein melanzanen samoin kuin edellisilläkin kertoja. Mozarellajuustoa minulla ei ollut kuin kolme palloa, mutta ei se makua huonontanut.


Tällä kertaa tein tomaattikastikkeen kokonaisista, säilötyistä kirsikkatomaateista, joita satuin löytämään lähi-Salesta. Rikoin lastalla tomaatteja pienemmäksi kastikkeen kiehuessa. Muuten en kastiketta sen kummemmin soseutellut. Minusta siinä saa olla struktuuria!

Valmista lusikoitavaksi suuhun!

MELANZANE KESÄKURPITSASTA


  • reilu kilo kesäkurpitsoija
  • suolaa
  • öljyä paistamiseen
  • 4 palloa mozzarellajuustoa
  • 2 dl parmesanjuustoraastetta
  • 1/2 punttia tuoretta basilikaa
Tomaattikastike

  • 2 isoa sipulia
  • 6 valkosipulinkynttä
  • öljyä paistamiseen
  • 2 prk hyvää tomaattimurskaa tai kokonaisia (kirsikka)tomaatteja
  • 4 rkl tomaattipureeta
  • 1 rkl hunajaa
  • 1 rkl balsamicoetikkaa
  • (1 dl punaviiniä)
  • 1 tl kuivattua basilikaa
  • suolaa
  • rouhittua mustapippuria
  • 1/2 punttia tuoretta basilikaa


Viipaloi kesäkurpitsat noin puolen sentin vahvuisiksi viipaleiksi ja ripottele niille maltilla suolaa molemmin puolin.  Itketä kesäkurpitsoita reilu puoli tuntia.

Kuori ja hienonna sipulit ja valkosipulit ja kuullota niitä öljyssä pannulla. Lisää tomaattipyree pannulle ja sekoittele sitä hetki sipuleiden kanssa. Lisää muut aineet pannulle ja revi basilikanlehdet joukkoon. Anna kastikkeen porista hiljalleen 30-40 minuuttia. Tarkista maku.


Kuivaa kesäkurpitsanviipaleet huolella talouspaperilla ja paista ne kullanruskeiksi öljyssä pannulla.
Viipaloi mozzarella ja raasta parmesan.


Lado kesäkurpitsaviipaleita leivinpaperilla vuorattuun vuokaan. Levitä niille kerros tomaattikastiketta. Kastikkeen päälle mozzarellaviipaleita ja parmesanraastetta. Laita vielä basilikanlehtiä kerroksen päälle.



Jatka näin kole-neljä kerrosta. Kuitenkin niin, että päällimmäiseksi jää kastike-juusto-basilikakerros. Kuorruta vuoka halutessasi korppujauhoilla.


Paista vuokaa 200 asteessa noin 45 minuuttia. Ripottele vielä valmiin vuuan päälle tuoretta basilikaa. Malta vielä hetki, jotta vuoka hieman vetäytyy ja sitten kimppuun. Varo, ettet polta suutasi ja nauti vuoka vaalean leivän kanssa. Tää on hyvää!

Ei ehkä kaunista ruokaa...

... mutta maku on hyvä!

Mietittiin Beiben kanssa, että mikähän tämän ruuan nimi voisi olla. Melanzane on vähän harhaanjohtava, koska tämä ei ole munakoisosta tehtyä. Mutta ei me keksitty mitään ihmeellistä ja hienoa nimeä, joten olkoon melanzanea kesäkurpitsasta vaan!


Ja sitä paitsi, tuolla juustomäärällä kakkakin varmaan maistuisi hyvältä! ='D

8 kommenttia:

  1. Tuo on varmasti hyvää. Kesäkurpitsasta saa kyllä monenlaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, hyvää oli ja lämmitettynä melkein parempaa!

      Poista
  2. Jes, tämä menee kokeiluun heti, kun riittävä määrä kesäkurpitsaa taas kypsyy. Tai sitten ostan ne kaupasta. Parmesanin vuoksi täytyy kuitenkin kipaista ostoksille. Kiva, kaipasin juuri jotain tällaista ohjetta. Kiitos taas!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tee ihmeessä! Aattelin tossa just, että varmaan voisi käyttää ihan valmista tomaattikastiketta . Nopeuttaisi ainakin arjessa!

      Poista
  3. Juusto, sitä ei voi olla koskaan liikaa ja sitä voi tunkea kaikkeen.

    VastaaPoista
  4. Voi nam kun näyttää hyvältä:) Mukavaa perjantaita ja alkavaa viikonloppua♥

    VastaaPoista