sunnuntai 28. heinäkuuta 2019

Ex temporereissu Kotkaan, osa 2; Haukkavuoren näkötorni, Yrttipuutarha, Sapokan vesipuisto ja kivikotkat!



Matka jatkuu! Olimme katselleet kartasta, että Kotkan saarella oli näkötorni, joten sinne siis. Harmittavasti se oli ehtinyt jo sulkemaan ovensa. Siellä olisi sisällä ollut tornigalleria taidenäyttelyineen.
Haukkavuoren näkötorni oli tosi vaikuttavan ja hienon näköinen. Se on toiminut lottien ilmantorjuntatarkkailutornina sotien aikana, niin kuin moni muukin näkötorni.


Mutta toisaalta ei harmittanut yhtään. Ilta oli aivan ihanan lämmin ja saimme olla torninjuurella ihan kahdestaan. Maisemat olivat kyllä ihan kohdillaan, koska olimme tosi korkealla ilman torniin kiipeämistäkin.


Tornilta lähdimme etsimään lähistöllä olevaa yrttipuutarhaa. Onneksi olimme ottaneet Kotkansaaren kartan hotellilta, koska siihen oli merkitty kyllä tosi hyvin kaikki puistot sun muut kohteet.


Yrttipuutarha Redrutti-Kotka on tehty pieneen, entisöityyn redruttiin eli umpilinnakkeeseen. Tosi hieno ja mielenkiintoinen paikka.


Täälläkin saatiin olla ihan kerallamme. Istuskeltiinkin taas ihan rauhassa ja ihailtiin yrtti-istutuksia.






Yrttitarha oli tosi siisti ja mitään ilkivallan merkkejä siellä ei näkynyt. Olen tätä ihmetellyt aiemminkin reissuillamme. Täällä Pirkanmaalla kun tuntuu, että kaikki hajotetaan heti.

Pikkusen oli kuitenkin pakko maistaa noita kirsikoita.
Olivat happamia!

Tämän Kotkan vierailumme aikana meille alkoi pikkuhiljaa avautumaan, että Kotka on puistojen kaupunki. Täällä oli puistoja vaikka millä mitalla!
Olimmekin ajaneet kauniin vesipuiston ohi hotellille mennessämme ja sinne lähdimme sinne kävelemään.

Ensin oli vähän huilittava!

Tämä vesipuisto putouksineen oli Sapokan vesipuisto ja se oli aivan maagisen upea! Kello oli jo paljon kun sinne pääsimme ja ilta alkoi hämärtymään. Se teki puiston tunnelmasta vieläkin hienomman.







Haettiin läheiseltä grillilltä makkararanut ja istuttiin niitä syömässä puiston penkillä. Ihailtiin samalla, kuinka auringonlasku värjäsi vesiputouksen punaiseksi.


Puistossa on paljon nähtävää. Upeita istutuksia, kiveä on käytetty paljon ja taidokkaasti ja illan hämärtyessä valot syttyivät valaisemaan puita ja muita yksityiskohtia.












Mutta kyllä kaikkein hienoin juttu puistossa oli tuo vesiputous. Sitä pääsi ihailemaan alhaalta, mutta myös sen puolesta välistä ja ihan sinne ylös asti pääsi kiipeämään.




Vesiputous on tehty vanhan mäkihyppytornin perustuksiin. Huikean hieno paikka ja tosi romanttinen viettää hääpäivän iltaa!

Kotka by night!

Vesiputouksen laelta löytyi Sapokan kivikotkat. Kivipuisto, jossa oli hauskalla tavalla esiteltynä suomessa käyttettävien rakennuskivien kokoelma. Tykättiin!

Tämä aprikoosigraniitti oli kaunista!





Ympyrä sulkeutui oikeastaan ihan vahingossa, koska meidän kampushotellimme sijaitsi ihan kivipuiston takana. Kintut olivatkin jo ihan poikki ja rakoilla. Olimme kävelleet monta tuntia ja lukemattomia kilometrejä ihan huomaamattamme. Minulla oli jalassani läpyskäsandaalit ja ei Beibelläkään kovin hyvät sandaalit jaloissaan ollut. Olimme ehkä varautuneet toisenlaiseen Kotkailuun...

Tuntemattoman taiteilijan kiviteos!

Aamulla taas jatkettaisiin!

4 kommenttia:

  1. Voihan vau!! Kotkassa on paljon hienoa, itsekin jostain lehdestä bongasin näitä nähtävyyksiä. Kun ajattelee, että olen koirapoikani sieltä hakenut, enkä sen enempää tutustunut kaupunkiin, melkein saisi hävetä!
    Tuo vesipuisto vaikuttaa tosi kivalta!! Sinnepä suuntaan viimeistään ensi vuonna, saan samalla tekosyyn piipahtaa kasvattajalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ilman muuta otat koirareissullasi aikaa tutustuaksesi noihin puistoihin!

      Poista
  2. Sapokka ja muut Kotkan puistot ovat hienoa nähtävää. Puutarhuri Laaksonen tappeli epäilijöitä vastaan ja onneksi voitti. Nyt puutarhoja tullaan ihastelemaan ulkomaita myöten.
    Teillä oli hieno hääpäivämatka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulkolaisia turisteja oli kyllä tosi paljon liikkeellä Kotkassa. Kyllä tuolla vesiputouksilla oli romattista hääpäivää viettää!

      Poista