lauantai 13. heinäkuuta 2019

Vanhan Savotan Metsä- ja maatalousnäyttely




Pälkäneen Rautajärvellä on paikka nimeltään Vanha Savotta, missä on järjestetty on vuosia vanhan ajan metsä- ja maatalousnäyttelyitä. Olemme pari kertaa niissä käyneet, kerran näin kesällä ja joskus talvella, kun tyttären koulu järjesti koululaisille ja heidän vanhemmilleen mahdollisuuden vierailla tapahtumassa. Heillä on myös puintitapahtuma syksyisin, mutta siellä emme ole koskaan käyneet. Tänä syksynä tapahtuma on 12.9.

Kasvimaa oli ihan hieno!

Samoin kasvihuone!


Koska olemme harvoin tapahtumassa käyneet, ajattelimme nyt poiketa. Tämä paikkahan on meiltä noin 15 kilometrin päässä.

Ohjelmassa oli luvassa monenmoista nähtävää, kuten:


  • vanhoja traktoreita, moottorisahoja ym.
  • Perinnetyönäytöksiä; päreentekoa, luokinpainantaa, heinän käsinpaalausta, kehräystä jne.
  • Valmet Marttojen osasto
  • Enso Kusetti musisoi
  • Lotta perinnettä, kahvinkorvikkeen maistelua
  • Ja paljon muuta....


Me ollaan jonkin verran tehtykin jotain juttuja perinteisin menetelmin, kuten aikanaan tehty ja väännetty luokki hevosajeluita varten. Samoin pieni pätkä riukuaitaa meidän pihasta löytyy.  Mutta kahvinkorvike kiinnosti, samoin heinän käsinpaalaus ja kehrääminen.

Vanhoja maamoottoreita esim. puimakoneiden pyörittämiseen.


Tapahtumahan on kaksipäiväinen, joten huomenna sunnuntaina ehtii vielä. Sisäänpääsymaksu on 8 euroa aikuisilta ja 2 euroa 7-12 vuotiailta. Alueella ja sen myyntipisteissä käy maksuna vain käteinen.

Tämä oli kyllä kieltämättä söpö!


Olimme tapahtumapaikalla heti kun se alkoi, kymmenen jälkeen. Alueella olikin jo jonkin verran väkeä. Suunnistimme ensimmäisenä syömään. Olimme ajatelleen maistaa lättyjä nokipannukahvin kanssa, mutta lättyjen korkea hinta sai meidät muuttamaan suunnitelmat ja söimme annokset hernekeittoa näkkileivän ja mehun kanssa. Olikin hyvä suunnitelman muutos! Paistetaan ne lätyt sitten kotona.



Oikeastaan tämän koko näyttelyn parhaat annit olivat pärekorimestarin kanssa jutustelu korin teosta, päremäntyjen käsittelystä ja päreiden halkaisusta. Oli todella mielenkiintoista ja innostavaa. Tätä täytyy joskus päästä kokeilemaan!

Päreainesta saa vain tuosta uloimmasta, tieheämmästä kerroksesta.




Risuaidan tekoakin hieman seurattiin. Aina tuollaiset vanhat taidot kiinnostavat!



Toinen mikä minua varsinkin kiinnosti, oli villan kehruu langaksi. Hieman siitä jo kurssisuunnitelmia tulikin ja otinkin kehruunäytöstä pitäneen henkilön yhteystiedot.



Lottien pisteellä oli maistettavana kahvinvastiketta. Se oli tehty paahdetusta ohrasta ja sikurista. Siinä oli joku kolmaskin ainesosa, mutta minä sen jo unohdin.


Lottien pisteeltä ostin ruokaohjelehtisen
ja korjausompelupakkausksen.


Vastike oli yllättävän hyvää! Maistui ihan laihalta kahvilta. Minulle selvisi korvikkeen ja vastikkeen erokin. Korvikkeen sekaan tuli osa ihan oikeata kahvia. Vastike taas on ihan pelkkää "jotain muuta kuin kahvia".

Ihan jäätävän paksuja pöllejä!


Muutenhan näyttely oli vanhoja puksuttavia koneita, traktoreita ja hanurinsoittoa, josta Beibe ei tykkää yhtään. Hänestä se on laveaa ja masentavaa!

Heinäpaalien teko käsin oli myös ihan mielenkiintoista.


Jotenkin tuli sellainen olo kun tapahtumavieraita katseli, että ei siellä ihan hirveästi meitä nuorempia vierailioita näkynyt. Näin olen laittanut merkille edellisilläkin tapahtumavierailuillamme. Ikäihmisiä kiinnostavat vanhat asiat. Sellaiset, mitä on ollut heidän nuoruudessaan. Mutta nuorempaa väkeä tälläinen tapahtuma syvällä maaseudulla ei tunnu kiinnostavan.


Ja kyllä itsellekkin tuli sellainen olo, että ei täällä kyllä tarvi joka vuosi käydä. Paljon oli samoja asioita, kuin silloin noin viisi vuotta sitten, kun ekan kerran käytiin. Jos tarjonta on vuodesta toiseen samaa, tälläisin väliajoin tapahtumassa piipahtaminen on ihan riittävä.

Pärekaton tekoa.



Pimiäntien 1
36910 Rautajärvi, Pälkäne


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti