lauantai 27. toukokuuta 2023

Erilainen työviikko!

 

Daisy

Tänä keväänä on ollut kahdeksasluokkalaisten työelämään tutustumisen jaksot. Koska minä työskentelen erään oppilaan henkilökohtaisena koulunkäynninohjaajana, pääsin minäkin tettiin mukaan.

Aiko
Oppilaan tet-paikaksi valikoitui entinen työnantajani viime kesältä. Vietimme viikon Raudanmaan kylätalolla ja Lastenmaatila Pikkupihalla.

Hilla
Oppilaan työtehtäviin kuului pienet hoitotoimet, kuten ponien, aasien ja vuohien harjaaminen. Myös edellä mainittujen eläinten taluttelu ja vieminen vihreää syömään, jotta niiden vatsat tottuisivat siihen.


Koska työnkuvaan kuului myös eläinten kanssa seurustelu, sitä teimme todella paljon. Vähän väliä olimme jossakin tarhassa tai häkissä siellä asuvia eläimiä rapsuttelemassa ja paijaamassa.

Selfie Aprilli-laaman kanssa.

Saimme työn ohella paljon eläinterapiaa, joka teki hyvää niin oppilaalle, kuin tietysti minullekkin.

Kahvila Mäyrässä on huippu hyvä lounas!

Oli hauskaa olla mukana tetissä paikassa, jossa viime kesänä tein eläintenhoitoja ja ryhmien ohjausta ym. Välillä oli hieman vaikeaakin olla tarttumatta enemmän toimeen ja tajuta, että nyt en ole siinä roolissa. Vaan ohjaamassa ja tukemassa oppilasta.

Kääpiökanalla oli monta tipua!

Tosi pieniä!

Eläinten kanssa työskentelyn lisäksi oppilaan viikon työtehtäviin kuului pihan yleisestä siisteydestä huolehtiminen. Kuten leikkikalujen kerääminen paikoilleen ja maahan pudonneiden roskien poiminen.
 
Pysäköintiruutujen maalausta.
Viikon aikana kannoimme yhdessä koirien esteradan osat varastosta valmiiksi kentälle koottavaksi ja maalasimme pysäköintipaikalle ruudut autoille.

Syötiin hyvin ja paljon!
Viikon aikana Raudanmaalla kävi lastentarharyhmiä retkellä ja työnkuvaan kuului eläinten esittely asiakkailla. Opiskelija suoriutui siitä tosi hyvin, vaikka jännittikin etukäteen kovasti.

Pikku kakkosen kuvaukset!
Viikon puolessa välissä oli aika jännä tapahtuma, kun Yleltä tultiin kuvaamaan Lasten maatila Pikkupihan vuohia, aaseja ja ankanpoikasia.

Pari kuvausassaria!
Saatiin olla mukana avustamassa ja oli tosi kivaa saada seurata, miten kuvaukset edistyivät. Meitä ihmisiähän ei kuvattu, pelkästään eläimet saivat paistatella valokeilassa.

Kuvaajana monelle Pikku Kakkosesta
tuttu Kaapo!


Vuohia juoksuttivat aitauksessa Ahlmanin eläintenhoito-opiskelijat, jotka olivat työharjoittelussa meidän kanssa samaan aikaan Raudanmaalla. 


Mini aasit ovat luonteeltaan tosi rauhallisia. Ne eivät turhaan hötkyile, eivätkä saa sellaisia juoksuspurtteja kuin vuohet.


Joten aaseja kuvattiin syömässä omenapuiden alla. Oli kaunis kuvausympäristö suloisille aaseille.


Ankat olivat vielä sisätiloissa, koska on siipikarjan ulkonapitokielto. Mutta kuvaushetkeksi ne tuotiin kylpemään ulos vesialtaaseen. Varmasti tuli hauskaa kuvaa niistäkin! Pitää muistaa katsoa Pikku Kakkosen Nappulat, mihin nämä kuvaukset tehtiin. Jaksot tulevat ulos ensi vuoden puolella.

Parina päivänä oli sateista.
Viikon loppupuolella oli pari sateista päivää ja teimme pieniä hommia sisätiloissa. Oppilas moppasi liikuntasalin lattian. Avustimme kahvilassa purkamalla tukkukuormaa. Sateen tauotessa hilpaistiin pihalle ja tehtiin siellä aina jotain.

Joskus tet sisältää myös pötkötystä!
Tällainen tet-harjoittelupaikka sopi hyvin tälle "minun" oppilaalleni ja hän tykkäsi olla tosi paljon. Välillä kun tuli jumi tai väsy päälle, oli mahdollista hieman levätä. Vaikkapa ihan sohvalla pötkötellen!

Liikuntasalin koulutaulu

Kyllä oli minullakin kiva viikko ja meni todella nopeasti. Oppilaan päivät olivat 6 tuntia ja minulla tuli päivittäin oikeastaan ihan normaali 7 tunnin päivä. Olin aina oppilasta aiemmin paikalla ja lähdin vasta, kun hän lähti. Olin häntä vastassa linja-autopysäkillä ja pysäytin bussin, jotta hän osasi jäädä oikealla pysäkillä. Samoin päivän päätteeksi saatoin hänet pysäkille.

Näihin sanoihin ja tunnelmiin!

Nyt ei olekkaan kuin ensi viikko töitä ja sitten minun työsuhteeni loppuu. Viikko on 8 päiväinen, koska lauantaina on kevätjuhla. 

En ole oikein päässyt itseni kanssa selvyyteen, pidänkö tästä työstä vai en. Mieliala menee vuoristorataa sen mukaan, millainen päivä on ollut. Työnantaja on hyvä ja työyhteisö todella kiva. Mutta noiden nuorten kanssa on välillä päivät niin haastavia, että ei meinaa jaksaa.

Onneksi tämä viikko oli huippu kiva, koska tämä "minun työni" tuli yleiseen hakuun ja minä hain sitä ensi lukukaudelle. Eli syksystä kevääseen. Se jää sitten nähtäväksi valitaanko minut vai joku muu. Mutta tulipa haettua! 

4 kommenttia:

  1. Ihana tet-paikka ja kivasti on päässyt testaamaan erilaisia hommia.
    Toivottavasti saat paikan.
    Mukavaa viikonloppua sinulle Marketta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä ole tullut oltua testissä sitten 80-luvun!1🤣

      Poista
  2. Ihan huippu tet-viikko! Tsemppiä viimeiselle viikolle ja onnea työnhakuun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, oli kivaa. Oppilaskin oli ihan erilainen, kun sai olla pois koulusta. En ole kyllä vielä yhtään varma, haluanko edes jatkaa, koska päivät ovat niin henkisesti raskaita. Mutta tulipahan haettua, niin ei sitten kaduta, etten hakenut.

      Poista