sunnuntai 27. maaliskuuta 2016

Ihan liian hyvä siemennäkkäri!



Minä olen taas tämänkin villityksen kanssa auttamattomasti jäljessä! Siemennäkkäriohjeita oli blogeissa, lehdissä ja jokapaikassa jo yli vuosi sitten. On pitänyt kokeilla, mutta en tiedä miksi en ole. En ole ehkä uskonut moisen olevan kokeilemisen arvoista. Vetoan taas muihin "hömpötyksiin", kuten siihen lehtikaaliin! Jotenkin minusta tulee alitajuinen vastarannan kiiski, kun pitäisi jotain sellaista tehdä, mitä kaikki muutkin tekee. Mutta sitten jossain vaiheessa kuitenkin teen. Sitten, kun kaikki muut tekee jo jotain muuta kivaa!
Sain tämän siemennäkkärireseptin varmaan puoli vuotta sitten kaveriltani. Hän on moneen otteeseen kysynytkin, olenko jo tehnyt näkkäriä. Heti ohjeen saatuani, hain oikein aineetkin samana päivänä kaupasta. Mutta se itse näkkärin tekeminen vain jäi!




 Kiitos ohjeesta Taina, nyt olen tehnyt näkkäriä! Ja aion tehdä toistekkin. Oli ihan törkeän hyvää!



Kaverini ei muistanut, mistä ohje alunperin oli. Mutta, who cares! Hyvät ohjeet kannattaa laittaa kiertoon! Oli niin älyttömän helppo tehdä. Taikina levittyi naurettavan helposti ohueksi levyksi leivinperilla vuoratulle pellille. Mulla näkkäri oli uunissa 50 min ja oli rapeata kauttaaltaan.

Taikina pellille levitettynä!

Ja se mitä pellillisestä on "maistelun" jälkeen jäljellä!



Oli ehkä virhe tehdä näkkäriä, kun ei ollut ketään tulossa kylään. Söin sen melkein yksin... pellillisen. Eikös siemenet ole kauheen terveellisiä. Sisältää magnesiumia kipeille nivelilleni ja niin edelleen. Seli, seli! Ahneuttani söin!



Yritin snobbailla homejuuston kanssa, mutta ei sopinut yhtään näkkärin kanssa. Sitten otin ihan roheasti Oivariinia (ei ole maksettu mainos!). Ja vot, oli hyvää! Hieman idätettyjä versoja heitin päälle, että olisi hieman terveellisemmän oloista!
Tuli sellanenkin mieleen näkkäriä mukuttaessani, että sen voisi taitella pieniksi suupaloiksi ja tarjota niinkuin sipseinä, jonkun hyvän dipin kanssa. Mmmm!




Jos tykkäätte siemenistä, tehkää tätä! Ja tämähän on gluteenitontakin!

Between, mukavaa että löysit blogiini ja jäit seurailemaan! =D

10 kommenttia:

  1. On varmaan tosi hyvää, kun jättää ne auringonkukansiemenet pois! Vois joskus kokeilla oman version. Mä en tajua tätä nyky meininkiä, kun sitä auringonkukkaa pitää tunkea joka paikkaan. Ostin yks päivä tuorepastaa ja yllätys yllätys satuin kotona vasta vilkaisemaan tuoteselostetta. Tottakai siinäkin käytetty ak-öljyä. Väsyttävää, kun ihan kaikkea saa varoa.... Eikä mihinkään tuttuun tuotteeseenkaan voi luottaa, kun moneen on vaihdettu se ak.

    VastaaPoista
  2. Ne on vaan niin hyviä ja terveellisiä. Ja sinä kun olet tuollainen harvinaisuus, joka sattuu olemaan allerginen sille! =( Monet sipsitkin nykyään keitetään siinä auringonkukkaöljyssä.

    Noita muita siemeniähän voi laittaa enemmän. Tai sitten jotain pähkinärouhetta, jotta saa sitä pähkinäistä makua, mitä ne auringonkukansiemenet tohon tuo.

    VastaaPoista
  3. Uskon, että on hyvää. Kiitos ohjeesta, haluan kokeilla tätä. Mukavaa pääsiäisen jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile vaan, mutta varo ettei käy kun mulle. Huomaat, että olet syönyt koko näkkärin lähes yksiksesi! ;'D

      Poista
  4. Eipä ole tullut pitkään aikaan tehtyä siemennäkkäriä, mut onhan se ihan tajuttoman hyvää! Minäkään en siihen aluksi uskonut, mutta kun kaikkialla sitä niin kehuttiin (varsinkin karppaajille leivän korvikkeeksi) niin pitihän sitä tehdä, ja kannatti kyllä. En muuten vieläkään ole maistanut lehtikaalisipsejä, enkä kyllä lehtikaalta ajatellut vieläkään laittaa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo! Sillonhan se kova siemennäkkäribuumi olikin, kun kaikki karppas! Minä mietin, että koska tästä vaahdottiin!

      Minä löysin sen palmukaalin siemeniä, ajattelin sitä kokeilla. Kai mä taas tavislehtikaaliakin laitan, jos taimena jostain saan ostettua. Ovat niin nätin näköisiä kasvimaalla, jos ei muuta!

      Poista
  5. Mun on kans pitänyt, mutta on tuntunut, että tyrkytetään joka tuutista, niin sitten iskee semmonen, "minen ainakaan". Nää jutut osuu sitten vasta vuodenkin päästä meille pöytään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama mulla! Mää yleensä teen jotain "hittejä", kun muut ovat jo unohtaneet koko jutun!
      Tai sitten olen tehnyt jotain jo vuosia, ennenkuin muut löytävät sen minun suosikkini!

      Poista
  6. Olen maistanut, ja on todella hyvää. Sain reseptinkin aikaa sitten, mutten ole ehtinyt kokeilemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En olisi uskonut, kuinka hyvää tämä oli! Mutta toisaalta, kyllähän mää välillä paahdan siemeniä uunissa mysliin ym. Samaltahan tää näkkäri maistui!

      Poista