keskiviikko 25. huhtikuuta 2018

Ihana, ihana mummuloma ja hetki, jolloin tunsin itseni varsinaiseksi muinaisjäänteeksi!

Monet kahvit tuli ulkona juotua!

Olin viime viikon mummulomalla. Ilmoitin jo aikaa sitten töissä, että haluan jossain vaiheessa lapsenlapsen synnyttyä vapaata. Sain kuin sainkin viikon pekkasia, jotta sain mummuilla oikein sydämen kyllyydestä!

Laitoin basilikanpistokkaita juurtumaan

Eihän koko viikko pelkkiä mummutouhuja ollut, kaikkea muutakin kivaa tuli tehtyä. Kivoja asioita, mistä saa voimia ja virtaa jaksamiseen!

Onko tämä nyt se kuuluisa hornankattila? 😜 Keiteltiin viimeinen peurankallo pakkasesta.
Pesua ja valkaisua vailla!


Viikon aikana tuli avattua jäätelökesäkin ja muutamaa uutuusjätskiä maisteltua. Mutta kyllä se melkein niin on, että monet noista uutuuksista jäävät kertakokeiluksi!

Ihan kamala pettymys!

Tää oli hyvää! Ostan toistekkin!

Tämä tyttären valinta oli joku Sirkus- piparminttu. Ei hyvä kuitenkaan!

Koska olin mummulomalla, pääasia oli mummuilussa. Sainkin pusutella ja nuuskutella pikku-Kuukunaa oikein sydämen kyllyydestä.


Käytiin tyttären ja Kuukkiksen kanssa minun isälläni kyläilemässä. Myöskin Beiben siskolla Benjaa juoksuttamassa. Minä jouduin siellä oikein tulikokeeseen, kun "vahdittavanani" oli viisi lasta yhtäaikaa!

Kuukuna coolina! 💓


Kuukuna pääsi myös ensimmäiselle ostoskeskusreissulleen. Käytiin Lempäälän Ideaparkissa ja mukavasti meni.  Kuukkis nukkui suurimman osan ajasta, joten saatiin syötyä rauhassa ja tehtyä ne hankinnat, mitä oli tarkoituskin.



Ei meillä mitään suuria ostossuunnitelmia ollut. Tytär tarvitsi Kuukunalle sukkia, kastejuhlien kutsukorttitarpeita ja minä hiuslakkaa ja muotoiluvaahtoa. Tarkoitus oli lähinnä vähän käydä katselemassa ja viettää mukavaa aikaa keskenämme.

Kuukuna valkkaamassa donitseja!

Oli tässä herkut papalle ja vävyllekkin!

No, siihen hetkeen, jolloin koin olevani todellinen reliikki! Minähän ostan hiustuotteeni lähinnä marketeista ja vastaavista. Näin olen tehnyt aina, mitä nyt joskus kampaajaltani jotain tuotteita olen hankkinut.
Minullahan kuluu tähän harvaan ja vähäiseen tukkaani ehkä yksi pullo lakkaa vuodessa. Sen lisäksi käytän hiusvahaa, -puuteria ja sitä muotovaahtoa. En siis todellakaan laita hiuksiani päivittäin mitenkään. En edes viikottain! Koska en juurikaan käy missään hiustenlaittoa vaativassa paikassa.
Ei maksa vaivaa, kun töissä pidän myssyä joka päivä. Joten pipo tai lippis vaan päähän työmatkoille. Kotona en todellakaan viitsi olla "edustavana"!  Laitan tukkaani ainoastaan, jos olen lähdössä ihmisten ilmoille ilman päähinettä. Enkä aina silloinkaan.... 😀

 Minulla on niin lasimaiset ja ohuet hiukset, että ne pitäisi ihan oikeasti laittaa ihan alusta asti, jos niitä alkaa tupsuttamaan. Mikään pikku silaisu ei auta, vaan pitää oikein pestä ja kääntää ja vääntää.

Tämä ei ole selfie! Vaan kynä, jonka ostin kummipojalle!
Olin siis ajatellut hakevani noita tarvitsemiani hiustuotteita taas jostain Tokmannilta tai vastaavasta, kun tyttäreni sanoi, että tuoltahan sä niitä saat. Siis alan liikkeestä! En ehtinyt hiuslakkaa sanoa, kun likka kurvasi Kuukkiksen kanssa jo liikkeeseen, missä oli noin sata neliötä kaikenlaisia hiustuotteita.
Ja sieltähän tuli heti avulias myyjätär meitä palvelemaan.
Tytärhän oli ihan "kotonaan" tuolla liikkeessä ja lateli heti, mitä hän tarvitsee. Minulta kysyttäessä, mitä tarvitsen ja mitä merkkiä yleensä käytän, vastasin, että Studio Line. En edes muista, onko sellaista merkkiä enään myynnissä! Voi apua!
Ajattelin siinä sitten, että peli on jo menetetty, olen siis armottomasti pudonnut tästä veneestä. Varsinkin kun myyjättären ilme oli mielestäni paljon puhuva. Eikä se paljon muuksi muuttunut, kun selitin ostavani marketista aina "sitä sellasta pinkissä pullossa olevaa lakkaa". Helvetti, minä muistan minkä merkkistä mun lakkani on. Pääasia on tukan sillä saa jäykäksi niin halutessaan!

Mun arkilook! Tukka yön jäljilta ja lippis päähän vaan!


Ammattitaidon puutteesta myyjätärtä ei sopinut soimata ja hän otti tilanteen haltuun. Kyseli, millaisella kiinnitysteholla lakkani haluan. Minä heitin pallon hänelle ja sanoin, että kato nyt tätä tukkaa, mitäs suosittelet. Hän siinä tarjosi minulle heidän suosituinta merkkiään ja sanoin, että joo, tota tytärkin käyttää. Joten kaksi pulloa yhden hinnalla sitä sitten. Hyvät kaupat tein, vaikka lupasin kyllä likalle toisen pullon.

Mutta sitten siihen fossiiliosioon... Myyjätär kysyi, että mikäs se toinen tuote oli, mitä tarvitsit? Kerroin, että muotovaahtoa. Myyjättären ilme vakavoitui, katse alkoi harhailemaan ja vihdoin hän sanoi, että heillä ei juurikaan muotovaahtoja ole. Kahta merkkiä taitaa olla vielä muutama pullo. Muotovaahtoja ei niin enään käytetä. Häh! Mitä porukka tukkaansa laittaa? Halli täynnä hiutenhoitotuotteita, hiuskiinteitäkin oli ihan järkky määrä eri merkkejä. Ei mulla tullut mieleenkään, ettei alan liikkeessä olisi muotoiluvaahtoa.

Käytiin lomalla Kuukunan kanssa laittamassa mummun sivukaljukin kondikseen!



No, olihan sitä vaahtoa kuitenkin ja toisesta löytyi ihan lämpösuojaakin. Koska mä harjakihartimella yleensä muotoilen tätä harvaa hamppuani. (Käyttääkö kukaan enään harjakiharrintakaan...?) Ja tätä merkkiä joku asiakas oli kehunut ja hakenut heti lisää. Kai hänkin pelkäsi, että muotovaahto loppuu maailmasta!
Ei siinä sitten mitään, sain mitä tarvitsin. Mutta kyllä mä jotenkin tunsin itseni ihan fossiiliksi, kun likka osti vävylle jotain suihkutettavaa hiuspuuteria. Multa vielä pääsi suusta, että onko sitä suihkutettavaakin? Minulla vaan on jotain sellaista, mitä ripsutellaan siitä purkista hiusten juureen. Myyjätär ja tytär siinä yhdestä suusta sitten minua valisti ja kertoilivat, mitä kaikkea NYKYÄÄN onkaan. Että se siitä nuorekkuudesta sitten!

Ulos liikkeestä päästyämme, nauroimme minun hiustuoteshoppailulleni. Tytär kiusasi minua ja näytteli Kuukkikselle muotovaahtopulloani. "Mummun varmaan kannattaisi käydä tyhjentämässä kaikista liikkeistä niiden 80 -luvun muotovaahto jäämävarastot". Heh heh!
Minä siinä lohduttauduin ajatuksella, että nuo marketit varmasti myyvät halpismuotovaahtoja jatkossakin. Ainakin niin kauan kuin tämä meikäläisen ikäpolvi on elossa! Suuri "muotovaahto" ikäluokka!

Mutta on kyllä hyvää vaahtoa, vaikkei olekaan pinkissä pullossa!


Shoppailu jatkui ja löysin kengätkin itselleni. Ei niin kesäiset, mutta kohtahan on taas syksy! 😝


Ja yhdelle tärkeälle haista ja valaista tykkäävälle pikkupojalle löysin jo synttärilahjan!



"We need a bigger boat!"


Muuten tulikin oltua kotinurkissa. Tytär ja Kuukkis olivat meillä pari päivää. Ulkoiltua tuli reilusti, haravoitua, oltua koirien kanssa ja tietysti muittenkin elukoiden.


Koirat olivat koko ajan tän näköisiä!

Kiva!


Syksyllä kyllä haravoin tammien aluset. Eipä uskoisi!
Hehkulla hirveä karvanlähtö!


Paljon kyllä vietettiin aikaa ihan sisälläkin makoillen, syöden ja juoden. Ai että, mä niin nautin sellaisista hitaista aamuista, kun saa vaan hörppiä teetä ja kahvia, syödä paljon aamiaista ja katsoa Aamu-tv:tä.


Maailman kaunein jalka! <3






Vauvan viltti vallattu! ='D


Vähän saa Kuukuna vielä kasvaa, että on papan mittainen!
 

Yhtenä iltana jännättiin nyrkkeilymatsia!

Tyhjensin Bokashit kompostoreihin ja näin mehiläisen. Meidän uusilla naapureilla näkyy olevan muutama mehiläispesä ja sieltä ilmeisesti tämä kaveri lensi moikkaamaan.



Jaksoin sentäs vähän kämppää siivotakkin. Huomasin, että muukalaiset ovat valloittaneet meidän lattian. Onneksi tuntuivat olevan ihan ystävällismielisiä!


"We come in peace!"

"I've got this feeling, somebody's watching me!!"

Mummuilu on ihanaa, mutta raskastakin. Tuli hirvittävä haikeus, kun tytär pakkasi koiran ja vauvan autoonsa ja lähti kotia kohti. Silti pieni hengähdyskin meikäläiselle tuli ihan tarpeen. Ei tällä iällä vaan enään jaksa!



Tekikin ihan hyvää käydä parina päivänä vähän mettässä samoilemassa Maurin kanssa. Meillä päin soratiet ovat aikas kamalalla kurakolla ja kelirikolla. Mutta mettässä oli hyvät kelit!

Metsästyskausi on loppu ja Mauri on vähän pulskistunut!

Mutta vain vähän! ='D

Sielu lepää!

Naavaparta naisen kaunistaa!

Olen tässä!



Täytyyhän mummun pitää mummulomallaan myös papasta hyvää huolta. Joten käytiin Beiben kanssa pitkästä aikaan syömässä ja leffassa.

Ihan oli farkkutakkikelit!




Leffa mitä käytiin katsomassa, oli Suomen hauskin mies. Tykättiin kovasti molemmat siitä. Ei nimestään huolimatta ollut mikään kevyt aiheeltaan, mutta oikein viihdyttävä ja hauskuuttakin löytyi.

Piilarit päässä!
Mitäs muuta mummulomalla tapahtui? No, ainakin kanat alkoivat munimaan melkein puolen vuoden tauon jälkeen!


On vähän omien kanojen munan keltuaisen värillä eroa kaupan muniin!

Ja sauna lämpisi harva se päivä! On ihanaa vilvoitella ulkona, kun on jo hieman lämmin ja ei ole ötököitä. Olen varma, että tänä kesänä hyttysiä piisaa, kun viime kesänä niitä ei ollut juuri yhtään!

Suoritin kevään ensimmäisen paljain varpain kävelyn nurmella!


Kyllä viikossa ehtii, ei voi muuta sanoa! Aivan ihania tälläiset ylimääräiset lomat, suosittelen mummulomaa kaikille!

Tuli aikasmoinen maratonpostaus ja hurjasti kuvia. Kiva kun jaksoit lukea loppuun. Laitan kuitenkin vielä yhden paljon kertovan kuvan, jonka tyttäreni lähetti minulle kotiin päästyään.

Mummulassa olo on rankkaa!

10 kommenttia:

  1. Olipa sinulla tosi hauska mummuloma, paljon kaikkea tapahtui vähän niin kuin loma olisi ollut melkein kuukauden! Rauhalliset aamut ja ilman tiukkoja etukäteissuunnitelmia loma tuntuu lomalta.

    Vai on sellaisia kaikkia aineita hiuksia varten, hyvä että varoitit. Mulla oli vähän samanlainen oli kännykkäkaupassa, nuori mies kauppasi mulle Doroa!!! Mullakin on 'sellaiset' hiukset, yleensä en niitä laita ollenkaan - pesen ja kampaan. Mulla on aina lyhyt tukka ja mieskampaajani leikkaa sen niin, ettei tarvitse tumpuloida harvoja haituvia ylivoimaisen paljon. Nyt on sellainen 'letti', kun en ole tuon kintun takia kampaajalle päässyt, että kohta saisi saparot :D. Huomenna olen menossa Lahden messuille ja täytyy laittaa kello soimaan ajoissa, että ehtii restauroitumaan niin että kehtaa mennä ihmisten ilmoille.

    Olet muuten noissa Kuukuna-kuvissa niin nuorekkaan näköinen, että vauvan äidiksi luulisi! Vai paimensit viittä lasta, kyllä siinä voimia kysytäänkin, vallankin kun eivät ole ihan omia, omien kanssa ei väsynyt ollenkaan, tai vähän joskus (vai onko aika kullannut muistot).

    Mukavaa, kun kanat alkoivat munimaan! Meillä nuo ilmajokiset ovat sellaisia hormoonihirmuja, että ovat munineet koko talven ja nyt tulee 10 munaa päivässä...aika paljon, onneksi lapset käyvät usein kotona, muuten tulisi munavuori. Mukavaa muutenkin, että eläimet pääsevät ulos jo, nauttivat nekin.

    No nyt tuli kommentistakin romaani :D, kaikkea hyvää sinne Leppämäkeen. Ihanaakin ihanin Kuukuna! Teidän suunnalla taas kurvailen, kun saan luvan ajaa autoa. Houkuttaisi Honkasen puutarhakin siinä matkan varrella...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitkä postaus vaatii pitkän kommentin! ;'D

      Voi että, me ollaan menossa vasta lauantaina Lahteen messuilemaan. Harmi, ettei satuta samana päivänä! =( Olisi ollut kiva nähdä, miten sait itsesi restauroitua kuntoon! ='D

      Vai että nuorekkaan näköinen! No, mä aina sanon, että minulla on teinin mieli, 80- vuotiaan kehossa! ='D Ilmeisesti lähes 30 vuotta kylmätyötä on säilyttänyt hyvin! ;D

      Noi orpingtonit eivät ole mitenkään ahkeria munioita. Mutta niissä on paljon hyviä puoli muuten.

      Mukavaa messupäivää sinulle! Tee hyviä hankintoja! =)

      Poista
  2. Kiitos sinulle kuvista ja kertomuksesta. Ihana kuukuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä, toivottavasti viihdyit! Kuukuna on ihan huippu! <3

      Poista
  3. Ihana postaus♥ Minä menin jo ihan pyörälle päästä kaikista ihanista mummuloman hetkistä, herkuista ja vaikka mistä..Nuo teidän yhteiskuvat on niin suloisia♥ Kyllä sitä kuule tuntee itsensä usein fossiiliksi, kun tuo jälkikasvu puhuu..usein pitää suoraan kysyä ja mitähän tuokin sana sitten tarkoittaa:)) Ihan huippua että sait tuollaisen mummuloman pitää! Leppoisaa loppuviikkoa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä olevinaan vauhdikas mummuloma. Vaikka paljon mahtui ihan tuollaista oleiluakin. Oli ihanaa ja mikä parasta, kuukausi enään kesälomaan! =D

      Minä mielestäni olen aikas kartalla tästä nykymaailmasta, musiikista, ilmiöistä, sanoista ja sen sellaisesta. Mutta nämä hiustenhoitotuotteet menivät yli minun ymmärryksen! ='D

      Mukavaa viikonlopun odotusta vaan sinnekkin!

      Poista
  4. Ihania juttuja ja kuvia! ❤ Olet kyllä varmasti ihana mummu! Ja siis hei, kyllähän mummut saa vähän dinosauruksia ollakin. Itse ainakin olen... =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti Kuukkis joskus sitten pitää mummua ihanana! =D
      Ja kai mummun täytyy hieman fossiilisoitunut ollakin!

      Poista
  5. Mikä suloinen lomapätkä ja irtiottoja!!
    Tuollaiset "pelkästään kotona" jutut on monesti niin paljon nautinnollisempia kuin ne tuhansien kilsojen päähän raahatut "Nyt on pakko olla kivaa, ollaan lomalla" jutut. Oma sänky ja tyynyt ♥ ja silti samalla tuollaista ihanaa rentoutta.
    Kiva, että vietit ihanan loman!!
    Ja hei, katit olet mikään fossiili..... nykynuoriso (myyjä mukaanluettuna) ei vaan taas ymmärrä... =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kun tälläisiin ex-temporelomiin olisi useamminkin mahdollisuus! Tälläisestä saa ihan hirvittävästi voimaa jaksamiseen.

      Ja totta, että kotona ja lähistöllä voi lomailla myös. Ei tarvitse aina lähteä pitkälle voimaantuakseen.

      Poista