perjantai 12. heinäkuuta 2019

Voisipulikastike eli kuppisoosi uusille perunoille




Minulla on on yksi ruokamuisto lapsuudestani, joka on pysynyt mielessäni näihin päiviin. Se on kastike, jota sain syödä silloisen ystäväni Katjan mummulassa, joka oli muistaakseni  Pomarkussa, joskus 80 -luvun alussa. Se oli aivan mielettömän hyvää ja sitä tarjoiltiin uusien perunoiden kanssa. Joskus siihen oli käristetty myös jauhelihaa sekaan, mutta usein se oli vain sellaista läpikuultavan hailakkaa, missä oli paljon sipulia.
Kastike oli jotain sellaista, jota meillä ei koskaan tehty. Enkä muuten ole sitä missään sen jälkeen nähnyt, saati saanut syödäkseni.



Tämä lapsuuteni ihanan ruokamuiston nimi on voisipulikastike. Hieman kuukkeloituani hämmästelin, että kastike on monelle ihan perinneherkku. Onkohan se sitten jossain muualla päin Suomea, koska täällä Pirkanmaalla en muista sitä kenenkään kotona tehdyn. Minun mummuni ja rakas anoppinikaan eivät sitä tehneet ja he olivat kyllä kaikki tulleet Pirkanmaalle ihan joka puolelta!

En kyllä käsitä, miksi en ole tätä aiemmin tehnyt! Kastike on ihan järkyn hyvää, varsinkin suoraan omasta maasta nostettujen mommojen kanssa. Kun tarjosin tätä Beibelle, tyttärelle ja vävylle, kaikki olivat ihan että wau, onpa hyvää!



Löysin kaksikin eri merkitystä sille, miksi tätä kastiketta kutsutaan kuppisoosiksi. Ensimmäinen on siksi, että jokaiselle syöjälle on laitettu annos kastiketta kahvikuppiin ja siihen on saanut sitten dipata perunaa.
Toinen selitys nimelle on, perunoiden keittokattilaan on laitettu kuppi, johon ainekset, voi ja silputtu sipuli on laitettu  ja kastike on valmistunut siinä samalla kun perunat ovat kiehuneet.

Oli niin tai näin, tämä kastike on todella hyvää. Ja mikä parasta, todella helppo valmistaa!
Voithan kokeilla vaihtaa voi vegaaniseen margariiniin.



VOISIPULIKASTIKE  4:lle 


  • 100 g voita
  • 3-4 varhaissipulia varsineen
  • 0,5 dl vettä
  • suolaa
  • rouhittua mustapippuria
Laita voi kattilaan sulamaan. Silppua sipulit varsineen ja laita sulaneen voin joukkoon. Anna sipulien pehmetä hetki ja varo, ettei voi ruskistu.
Lisää vesi joukkoon. Se saostaa hieman kastiketta. 
Mausta suolalla ja mustapippurilla ja nauti hartaudella uusien perunoiden kanssa.


Olen tehnyt tätä nyt useampaan otteeseen ja tähän ei kyllä kyllästy! Olemme syöneet tätä ihan tälläisenään pelkkien perunoiden kanssa, mutta myös sillin ja keitetyn kananmunahakkeluksen kanssa.



Minulla on tapana keittää perunoita aina niin paljon, että niistä jää paistettavaksi seuraavalle aterialle tai päiväksi. Jos voisipulikastiketta jää, sen voi käyttää perunoiden paistamiseen. Voi että, kun on hyvää!




Onko kuppisoosi Sinulle tuttu kastike ja onko lapsuudessasi sitä tehty? Olisi kiva kuulla Teidän muistoja kyseisestä kastikkeesta ja minkä kanssa olette sitä syöneet.

11 kommenttia:

  1. Tuota kastiketta en ole maistanut, mutta appiukko (Uudestakaupungista) tekee maailman parhaan maitokastikkeen, jossa on makuna pelkästään sipulia (ja takuulla voita). Sitä en ole onnistunut yhtä hyväksi tekemään itse, vaikka joka kesä yritän.
    Voisipulikastike voisi olla tosiaan helpompi ja varmasti yhtä hyvää!
    Uudet perunat on parasta ja niiden kanssa jotain yksinkertaista. Ai että!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, meillä tehtiin ja minäkin olen tehnyt kesäisin kananmunakastiketta. Eli ihan valkokastike, mihin tulee keitettyä ja silputtua kananmunaa. Herkkua uusien perunoiden kanssa!

      Anoppini valkokastike oli aina ihan törkeän hyvää. Monesti mietin, että mitä hän siihen laittaa, kun omani ei ollut läheskään yhtä hyvää. Muutenkin maku oli erilainen, mihin olin lapsuudessani tottunut. Selvisi, että hän laittoi hienoksi pilkottua sipulia, minkä hän kuullotti voissa ennen jauhojen lisäystä. Nyt olen itsekin aina valkokastikkeeni näin tehnyt ja hyvää tulee!

      Poista
  2. Vastaavanlainen ohje oli jossakin lehdessä alkukesästä ja leikkasin sen talteen - siinä kehotettiin dippaamaan perunoita kastikkeeseen. Täytyykin nyt kokeilla, kun noin kehuit. Tuli ihan kamala nälkä :-D

    VastaaPoista
  3. Voisipulikastike on lapsuudenkodista tuttua. Äiti tekee sitä vieläkin uusien perunoiden kanssa. Vanhempani ovat Varsinais-Suomesta (Eurasta) ja siellä voisipulikastiketta tekivät kaikki sukulaiseni. Täytyypä kysyä Ukkokullalta, onko kastike hänelle tuttua. Hän on syntyisin Lammilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin, löytyihän joku, jolle tämä oli tuttua ruokaa! Meillä päin tosiaan tälläistä kastiketta ei ole tehty. Kananmunakastiketta ainoastaan.

      Poista
  4. Jaa, meillä tuo oli lapsena tuttua ruokaa sekä äidin (Kemijärvi) puolelta, että isän (Oulainen, alunperin Karjalan evakkoja). Mies ei ollut lapsena syönyt, isä (Nilsiä) ja äiti (Merikarvia). Siihen tarvitaan oikeaa kunnon voita ja paljon! Ei olisi tullut kuuloonkaan vetää voita miehen puolella noin niinkö ruuaksi! Ei edes leivänpäälle!! Meillä vettä laitettiin ihan nimeksi ja kesäsipulia juuri varsineen, lisäksi suolaa. Iso emalikuppi voisipulikastiketta ja se keskelle ruokapöytää, siinä sai pottua kastella. Myöhemmin se tehtiin pieneen kasariin ja sitä laitettiin ihan lusikalla pottujen päälle. Niin teen nykyisin itsekkin. Meillä syötiin myös talvella maksalaatikon ja pottujen kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipas kiva kuulla teidän voikastikehistoriaanne!
      Minä paistan aina maksalaatikon pannulla runsaassa voissa. En epäile yhtään, etteikö voikastike maistuisi hyvälle maksiksen kanssa.

      Poista
  5. Mie olen Haaparannalta kotoisin ja minun isä oli kotoisin Ylitorniolta. Meillä päin kaikki söi aina kesällä kuppisoosia! 😊 ja meillä syödään myös, oma lapsi rakastaa ”dippaamista” ❤️

    VastaaPoista