maanantai 5. huhtikuuta 2021

Suuntana omavaraisuus 2021, osa 4; kuulumisia ja tosi vähän kompostoinnista!

 

Maaliskuun 9. päivä


Heipparallaa ja hyvää huhtikuuta! Niin se vaan on taas aika #suuntanaomavaraisuus -yhteispostauksen. Joka kuukauden ensimmäisenä maanantaina kello 9, joukko omavaraisuudesta kiinnostuneita, sitä jo vankasti eläviä tai sellaisesta haaveilevia bloogareita, julkaisee yhtäaikaisesti postauksensa ennalta sovitusta aiheesta. Tai sitten postaavat jostain muusta itselleen tärkeästä ja mukavasta aiheesta. Ei tämä nyt niin tarkkaa ja tiukkapipoista ole! Kuitenkin hieman kuulumisia olisi tarkoitus kertoa ja vähän sitä, että jos on ollut jotain suunnitelmia tälle vuodelle, niin miten niiden kanssa on mennyt.


Maaliskuun 18. päivä


Suuntana omavaraisuus postaussarjan ovat luoneet ja sitä luotsaavat Tsajut-blogin Satu ja Korkeala-blogin Heikki . He ovat jo vuosia jaksaneet kehitellä aiheita ja innostaa meitä muita bloggareita mukaan kirjoittamaan. Iso kiitos heille tämän sarjan olemassa olosta!


Maaliskuun 27. päivä 


Rakkautta ja maan antimia on ollut muutamaa postausta lukuun ottamatta mukana joka kuukausi kaikken näiden vuosien aikana. Vanhoja postauksia voit käydä lukemassa tunnisteiden omavaraisuus, blogiyhteisö, suuntana omavaraisuus ja omavaraisuus, takaa. Alla olevista linkeistä pääset lukemaan tämän vuoden aikaisemmin julkaisemani postaukset.

Osa 1

Osa 2

Osa 3


Kasvimaa 31. maaliskuuta


Kevät lähtikin etenemään jättiharppauksin! Maaliskuun lopulla kylvin isoon kasvihuoneeseen kylmänkestäviä vihanneksia ja lunta oli vielä puolimetriä. Sitten tuli parin päivän sateet ja lumet, sekä jäät saivat kyytiä niillä alueilla, millä oli liikuttu. Pelloilla ja pihan laitamilla lunta vielä riittää, mutta sen rakenne alkaa olemaan jo tosi rakeista. Joten, kyllä ne siitä kohta sulavat!


Kylvöt ovat jo itäneet kasvihuoneessa!


Elämä on ollut aika kotipainotteista. Beibe käy töissä ja minä olen opiskellut kotona. Talvilomaviikkoakin vietettiin yhdessä. Kuukuna ja Omppu olivat mummulassa pari päivää. Beiben kanssa kävimme pilkillä ja juhlistettiin Beiben synttäreitä jo lähes perinteeksi muodostuneella saarireissulla . 

Lomalla hain Beiben siskon kanssa Lavialta Rantasen Nahkajalostamolta siellä muokattavana olleet viime kesäisten karitsoiden taljat. Beiben siskolla oli 4 taljaa muokattavana ja minulla kolme. Taljat olivat jälleen kerran tosi hienoja ja hyvin tehtyjä.

Tämä meni yhdelle kaverille!


Taimikasvatuksia olen alkuvuoden chilien jälkeen laittanut lisää. Tomaatteja laitoin useita lajikkeita ja ne ovatkin jo koulintakunnossa. Lisäksi laitoin purjoa. Niitä en ole oikein koskaan onnistunut itse kasvattamaan ja olenkin yleensä ostanut taimet. Mutta kun ei nyt oikein tiedä, saako taimia tänä keväänä mistään, ajattelin taas kokeilla itse purjon esikasvatusta. Voihan olla, että tällä kertaa vaikka onnistuisinkin!

Mukulaselleriä laitoin multiin myös. Sen kanssa ehkä olin vähän myöhässäkin, mutta katsotaan nyt. Mukulasellerillä kun on tosi pitkä kasvukausi. 

Nyt huhtikuussa onkin sitten loppujen esikasvatusten vuoro. Aikomus olisi laittaa ainakin erilaisia kurpitsoita, avomaankurkkua, papuja, maissia ja ehkä jotain kesäkukkiakin. Tsinnian siemeniä olen ainakin ostanut. Niiden pitäisi olla hyviä kukkia pölyttäjille.


Laitoin perunoita esikasvatukseen. 'King Edvard' ja 
'Maris Peer' lajikkeita. 


Koulussa minulla alkoi luonnontuotekasvien viljelyn jakso. Sehän sopii nyt tähän aikaan hyvin. Tosin ensimmäinen viikko oli etänä. Joitain tehtäviä saatiin mietittäväksemme ja niitä sitten käytiin yhdessä läpi Teamsin välityksellä. Seuraavat viikot toivottavasti pystytään järjestämään ainakin osittain lähinä. Päästäisiin ainakin jo parin viikon päästä leikkaamaan pensaita ja hedelmäpuita.

Mua huvittaa, kun koirat aina
istuvat mun jalkojen päällä!


Näyttötyönä pitää tehdä viljelysuunnitelma viideksi vuodeksi kasvimaalle. Joko jo olemassa olevalle, tai hypoteetiselle. Meikäläinen nyt yrittää tehdä sitä omalle kasvimaalleni. Minun "ongelmani" on se, että kasvimaani on vähän elänyt joka vuosi ja en ole kauheasti aikaisemmin mitään suunnitelmia sinne tehnyt. Aika hyvin kuitenkin olen muistanut joka kevät, mitä olen missäkin penkissä edellisenä kesänä kasvattanut. Yleensä minulla on aina ne samat kasvit viljelyssä ja niitä kierrätän penkistä toiseen. Nyt pitääkin sitten miettiä vähän tarkemmin ja ainakin suunnitella niin, että ottaa mukaan myös maata parantavia kesannointikasveja.


Ja niin tykkää lapsetkin!


Eläinrintamalta sen verran, että Tipin helmikuun lopulla saamat kolme uuhikaritsaa ovat kaikki kasvaneet tosi hyvin. Tipiltä riittää maitoa hyvin ja karkkoset syövät heinää, sekä rehuakin jo ihan jatkuvasti. Ne ovat alkaneet märehtimäänkin. Karitsan ruuansulatus muuttuu märehtijän ruuansulatukseksi noin 8 viikon ikään mennessä. 

Kanantipujakin on tulossa, jos vain haudonta onnistuu loppuun asti. Hain orpingtonin siitosmunia eräältä kasvattajalta ja kone on nyt hurissut reilut pari viikkoa. Tämän viikon lopulla pitäisi kuorintaa alkaa tapahtumaan.





Mitäs siitä kompostoinnista? Häpeäkseni minun täytyy myöntää, että sillä saralla olen kunnostautunut aikas huonosti. Tähän on sellaisia syitä kuin, että meillä ei tule esimerkiksi juurikaan keittiöjätettä. Kompostiin menee lähinnä kahvinpurut, teepussit, sipulinkuoret ja sitrushedelmien kuoret. Kaiken muun syö kanat, koira, marsut, kani ja lampaat. Niille menevät salaatin- ja kurkunkannat, kaikkien hedelmien ja juuresten kuoret ym. Ruuantähteitä meillä ei juurikaan jää. Paitsi silloin, kun mummun ja papan murut ovat kylässä. Silloin jää leivänjämiä ja puuron, sekä ruuan rippeitä. Silloin on kanoilla ja koiralla herkkupäivät. 

Silloin tällöin olen kerännyt sipulinkuoret ja kuivannut ne lankojen värjäystä varten. Kahvinporoissa olen kasvatellut sieniä. Sitruksienkin kuoria olen kuivannut sytykkeiksi. Välillä on siis aikoja, jolloin kompostiin ei kerta kaikkiaan mene mitään.


Kahvinporot, paprikan kanta ja 
appelsiinikuoria 


Minulla on bokashiämpäritkin olemassa ja yleensä ne ovatkin käytössä talvisin, keittiön nurkassa pöhisten. Jotenkin en vain ole hirvittävän innostunut niistä. Niihin kun pitäisi pilkkoa kaikki laitettava jäte ja minä en ole jaksanut siihen lähteä. Tosin, olen kyllä heitellyt niihin jätteen ihan sellaisenaan ja hyvin on pelittänyt. Mutta tosiaan, meillä tulee sisältä niin vähän jätettä ja on pienet tilat, niin en ole bokasheja nyt tänä  talvena käyttänyt. 

Viime talvenahan Kuukuna oli avannut toisen bokashiämpärin hanan ja laski bokapissat lattialle. Onneksi siellä ei montaa desiä ollut. Mutta haju oli silti melkoinen monta päivää. Bokasheista tuleva neste haisee ihan mahahapolle, eli oksennukselle.


Kuihtunut kukkakimppu ja kahvinporoja.


Silloin kun minulla on ollu bokashi käytössä olen antanut täyden ämpärin tekevöityä sisällä ja sitten olen tyhjentänyt sen. Olen keväällä tyhjentänyt ne suoraan kunnostettavaan kasvilavaan, sekoittanut hyvin ja peittänyt mullalla. Jätös on maatunut tosi nopeasti, enkä ole huomannut sen houkuttelevan tuhoeläimiä. Jostain olen joskus lukenut, että hiiret ym. eivät olisi niin kiinnostuneita fermentoituneesta bokashijätteestä. Tiedä häntä, pitääkö paikkaansa!


Marsuille kasvatettujen kauranversojen
kasvualustat, kahvinporoja ja
valkosupulinkuoria.


Meillä on kolme umpinaista kylmäkompostoria aitan takana ja niihin olen tyhjännyt bokashit tekevöitymisen jälkeen. Bokashijäte edesauttaa kompostin toimintaa tosi hyvin ja maatuminen nopeutuu. 

Olen kokeillut bokashin kanssa sellaistakin, että olen tyhjentänyt bokajätteen kannellisiin tynnyreihin ja lisännyt hieman multaa perään. Kun saavi on ollut täynnä, olen jättänyt sisällön muhimaan vuodeksi. Jonkin ohjeen mukaan, hapettomassa tilassa muhinut bokajäte muuttuisi ihanaksi mullaksi. No, minun bokajäte kyllä muhi, mutta minulla oli kaksi 50 litran saavillista sellaista oksennukselta haisevaa, märkää tavaraa. Vaikka olin kyllä hyvin nesteet valuttanut massasta ennen saaviin laittoa ja laittanut multaa sekaan, silti tuotos oli tosi märkää. Kuitenkin saavin sisällöt tyhjensin kasvilavoihin ja kyllä ne sinne hävisivät. Koko pihapiiri haisi yrjölle monta päivää. Hanskat oli pakko heittää saunan padan tulipesään ja kottikärryt haisivat, vaikka ne mäntysuovalla pesin. Mutta olisikohan ollut viime kesäinen hyvä punajuurisato tämän "yrjömassan" ansiota, jota lavaan laitoin. Tai sitten vain hyvää onnea muuten vaan!


Kylmäkompostorit.


Eläimiltä tulee lantaa ja sitä käytämme kasvimaalla, sekä muuallakin pihassa. Pehkut ajetaan kasalle keväällä ja sen annetaan maatua vuoden verran. Sitten siinä kasvatetaan kurpitsoita. Parin vuoden jälkeen kasasta saa hyvää, maatunutta multaa kasvilavoihin ja kukkapenkkeihin. Lampailta syömättä jääneet heinät haravoin ja levitän katteeksi kasvilavojen väliin, sekä vadelmapenkkiin rikkaruohojen kasvua estämään.


Lampaiden katoksista haravoin
heinänjämät katteeksi kasvimaalle.


Puutarhasta tulee tietysti jonkin verran risuja ja muutakin. Ruohonleikkujätettä käytetään kasvimaalla ja -huoneessa katteena. Kasvimaalta tulleet rikkaruohot ja kasvien varret, sekä naatit syötän yleensä lampaille. Nyt olen kyllä vähän miettinyt, että voisin esimerkiksi porkkanoiden naatit kuivata ja syöttää niitä eläimille talvella. Katselin meinaan eräässä eläintarvikekaupassa, että siellä myytiin kuivattuja porkkanan naatteja jyrsijöille ja kaneille pussitettuina. Pieni pussi maksoi kolmisen euroa. Tai sitten voisin kokeilla värjätä lankoja niillä! Pitäisi tulla keltaista väriä.

Muuten silppuan kasvijätteen usein suoraan maahan niille sijoilleen, enkä kuskaile sitä sen kummemmin mihinkään. Pikkuisen kun multaa pöyhäsee päälle, niin madot ne hoitaa nopeasti kuleksimasta.

En ole mitenkään innokas haravoija. Pikkuisen pihan paraatipaikkoja raavin keväisin ja syksyisin. Mutta meillä on niin iso piha, että koko pihan haravoiminen olisi ihan ylitsepääsemätön urakka. 

Haravoidut lehdet levittelen kasvilavoihin syyskylvöjen päälle ja lavojen väliin katteeksi. Osan lehdistä vien kanoille ja lampaille pehkuksi. Loput laitan kasalle ja sekoittelen ne talvella kanalasta tulleeseen pehkuun. 


Perunankuoret maistuu rehun seassa. 


Olen haaveillut vuosia lämpökompostorista. Vihjailin jo aikanaan 40-vuotta täyttäessäni, että sellainen olisi kiva saada lahjaksi. No, en saanut! Mutta täyttäessäni 49-vuotta viime joulukuussa, Beibe osti minulle sellaisen. Nyt se odottelee, että lumet sulaa sieltä, mihin olen ajatellut sen sijoittaa. Saas nähdä, mitä sinne sitten laittelen. No, ainakin niitä kahviporoja, teepusseja, sekä sipulin- ja sitruksien kuoria, silloin, kun niitä en muualle laita.


Maurille maistuu muksujen tähteet!


Tälläistä tänne tällä kertaa! Mitähän muille yhteispostaukseen osallistuville bloggaajille kuuluu? Heidän postauksensa pääsemme lukemaan alla olevista linkeistä. Tiedän, että osa bloggareista on perehtynyt minua enemmän kompostoinnin saloihin, joten saamme varmasti hyviä vinkkejä siltä saralta.


Mauri tuntuu miettivän,että paljonko
vielä tarvitsee kaataa koivua, jotta 
pirtti pysyy lämpimänä!

Vyöhyke 1

Multavarpaan maailma https://multavarpaanmaailma.blogspot.com/2021/04/suuntana-omavaraisuus-huhtikuu2021.html

Sateenkaaria ja serpentiiniä https://www.sateenkaariajaserpentiinia.fi/2021/04/ylpea-kompostin-omistaja.html

Apilankukka http://www.apilankukka.fi/suuntana-omavaraisuus-2021-4-kompostointia-ja-sita-ihtiaan/

Kakskulma https://kakskulma.com/aloitin-bokashoinnin-kun-jate-muuttuu-raaka-aineeksi/

Jovela https://www.omavarainen.fi/l/huhtikuu2021/

Vyöhyke 2

Finland Urban Farming https://finlandurbanfarming.blogspot.com/2021/04/komposti-puutarhailun-sydan-ja-keuhkot.html

Kohti laadukkaampaa elämää https://varmuusvara.blogspot.com/2021/04/huhtikuu-2021.html

Omavarainen vegaani https://www.omavarainenvegaani.fi/post/bokashi-on-vegaanisen-puutarhurin-paras-kaveri

Sarin puutarhat https://sarinpuutarhat.blogspot.com/2021/04/helppo-ja-toimiva-komposti-omavaraisuus.html

Vyöhyke 3

Tsajut https://tsajut.fi/suuntanaomavaraisuus2021-osa-4/

Harmaa torppa https://www.harmaatorppa.fi/2021/04/omavaraisuutta-vuodelle-2021-huhtikuu.html

Caramellia https://caramellia.fi/huhtikuu2021/

Villa Kotiranta https://www.villakotiranta.fi/kotipuutarhurin-huhtikuun-kuulumiset-omavaraisuus-osa-4-2021/

Luomulaakso https://luomulaakso.fi/?p=21149

Metsä Heini https://metsanheini.wordpress.com/2021/04/04/suuntana-omavaraisuus/

Majalevon pientila https://majalevo.blogspot.com/2021/04/suuntana-omavaraisempi-elama-2021.html

Rakkautta ja maanantimia https://rakkauttajamaanantimia.blogspot.com/2021/04/suuntana-omavaraisuus-2021-osa-4.html

Vyöhyke 4

Puutarhahetki https://puutarhahetki.blogspot.com/2021/04/unelmana-omavaraisempi-elama.html

Korkeala https://www.korkeala.fi/meilla-kompostoidaan-jokaisella-nurkalla-ja-lannoitetaan-miten-sattuu/

Vyöhyke 5

Puutteela https://puutteela.com/?p=680

Vyöhyke 7

Korpitalo https://korpitalo.wordpress.com/2021/04/05/huhtikuu-21-lannoitus/

Mukavaa alkanutta huhtikuuta kaikille! Rakkautta ja maan antimia on saanut pari uutta seuraajaakin lisää. Olette sydämellisesti tervetulleet matkaan muukaan! <3




23 kommenttia:

  1. Minäkään en ole onnistunut purjon esikasvatuksen kanssa. Pidän peukkuja, että ne sinulla itäisivät nyt hyvin. Suloisia karitsoja! Aurinkoista huhtikuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itäneet ovat purjot, mutta jatkosta ei niin varmaa! Olen ostanut aina taimena ja hyvän sadon saanut. Jäämme seuraamaan tilannetta!

      Poista
  2. Purjoa yritän minäkin taas kasvattaa. Toissa vuonna sain kaksi purjoa onnistumaan! Mutta eihän se tosiaan helppoa ole kun itämisvaihe tuntuu loputtomalta ja sitten ne purjot on pitkään sellaisia raeruohon näköisiä tikkuja mistä ei ota selvää onko ne hengissä vai ei :D Mutta jospa nyt taas saisi edes muutaman pakastimeen asti...

    Onpa kertakaikkisen sööttejä karitsoita <3

    Lannoittamisesta en muistanut itse kirjoittaa mitään, mutta teen tosiaan paljon tätä "chop & drop" kitkentää eli suoraan vaan kasvien juurelle ne mitä kitkee pois. Mutta jos teilläkin tosiaan kahvinporot on se suurin bioaineslajike niin suosittelen lämpimästi ostervinokkaan kasvatusta! Kahvit (ja ilmeisesti myös teen) voin syöttää sienelle. Että mitäs sinne kompostoriin sitten enää jäisikään? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen saanut purjosta hyviä satoja ostotaimista. Omat taimet ovat olleet aina niin surkeita, ettei niistä paljon mitään ole tullut.

      Osterivinokasta olenkin kasvattunut useaan kertaan. Pari satoa on kahvinporokasvustosta tullut aina.

      Poista
  3. Hyvinhän sulta irtosi juttua kompostoinnista!�� Lykkyä tykö opiskeluihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juttu irtoaa aina. Se on sitten asia erikseen, mitä sisältö on!

      Poista
  4. Meillä myös on bokashointi-into hiipunut oksennuksen hajun takia. Jotenkin se haju vaan leijuu sieltä astiasta ja on hyvin viipyilevä, vaikka väittävät, että bokashi on täysin hajuton.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, kyllä sitä hajua tulee väkisinkin. Mutta hajosi ihan alkujaan toinen sangoista. Halkesi reunasta. Sieltä sitä oksenhajua sitten hiipii.

      Poista
  5. Hienosti teillä kompostoidaan. Minä vasta suunnittelen kompostoinnin aloitusta. Olen tähän saakka vienyt vanhat pölkyt ja oksat, lehdet ja niitetyt heinät lähimetsään, jossa maisemoin niillä edellisten omistajien hakkuusta syntyneitä syviä metsäkoneen jälkiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinnehän on sitten hyvä suunnitella kantopuutarhaa tms.!

      Poista
  6. Johan siellä talvi on antanut periksi ja maata on jälleen näkyvissä! Kesää kohti vaan! Kun mainitsit tuossa lankojen värjäämisen, niin oletko laittanut aiemmin kasvimaalle niitä lilapalkoisia herneitä kasvamaan? Niissä se palko on niin mahtavan värinen ja vapauttaa värinsä keitettäessä upeasti. Niillä saattaisit saada ihan uutta sävyä lankoihin, ellet ole jo kokeillut?

    Muista hei laittaa teidän osoitetiedot tulemaan meille instan privassa vaikka, niin saan sulle sitä piparminttua laitettua kun pääsevät kunnon kasvuun tuolla puutarhassa. Siellä on jo ensimmäisiä alkuja tullut kivasti, joten varmaan loppukuusta pääsisi jo ottamaan sulle uudet alut niiden menetettyjen tilalle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikkuhiljaa talvi antautuu, vaikka on lunta tullut parina päivänä taas lisääkin. Tosin on märkää, että varmaan syö nyt vanhaa lunta pois.

      Mulla on ollut lilapalkohernettä joskus ja nyt on kyllä siementäkin taas. Pitääpä koittaa, jäisikö väri lankaan!

      Minäpä laitan sinulle yhteystietoja!

      Poista
  7. Mahtavan monipuoliselle kuulostaa teidän talon elämä ja kiertokulku :)

    Yllättävän moni puhui bokashista tässä postaussarjassa ja se alkoi kiinnostamaan, mutta nimenomaan tuo hajuasia epäilyttää. Sinänsä bokashi toimii varmasti hyvin, jos biojätettä ei synny paljoa, kuten teillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä elämä täällä on muotoutunut parin vuosikymmenen aikana näköjään omanlaisekseen. Aikaslailla samat asiat pyörivät vuodesta toiseen. Pienillä muutoksilla!

      Bokashi on vähän sellaista näpertelyä minun mielestäni. Juurikin biojätteen silppuamisineen ym. Minulla on niin paljon kaikkea muutakin, että ei jaksa tuollaisiin yksityiskohtiin keskittyä. Mutta "jotain" olen saanut bokashista kyllä ihan silppuamattakin!

      Poista
  8. sama yrjö oli vieraana aiemmassa boka-harjoittelussani. tällä kertaa vielä toistaiseksi ollut kyse tuoksusta, tosi uutosnestettä ei ole vielä alkanut tekeytyä. En tiennyt, että sitrushedelmien kuorilla voi sytyttää. ne on tosin banaaninkuorien kanssa ainoat, jotka menevät boka-harjoitteluuni, muut eli "tonneittain" kahvinpuruja, menee lämpökompostoriin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitruksen kuoret pitää kuivata ja niitä voi kyllä käyttää sytykkeinä.

      Meillä joskus menee biojätteeseen banskunkuoria. Yleensä kani syö ne.

      Poista
  9. Ihanat karitsat ja Mauri.
    Loppujen lopuksi tässä oli paljonkin kompostoinnista. Sinä onnekas, kun saat lantaa kotinurkista.
    Minä kylän purjot aina myöhään, kun eivät pelkää syksyn kylmiä, vaan kasvavat pitkälle syksyyn.
    https://mummon-kirja.blogspot.com/2021/04/kompostoinnista.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karitsat kasvavat silmissä!

      Lantaa onneksi ei tule enään niin paljon, kun ei ole hevosia ja lehmää. Nyt määrät ovat pysyneet maltillisina, eikä jää varastoja.

      Poista
  10. Kyllä ne hiiretkin bokashista tykkää. Mun pitää joskus laittaa blogiin kuvia reikäjuuston näköisestä kasvulavastani kun erehdyin laittamaan sinne liian tuoretta bokashia. On ollut kiva seurata sun opintojuttuja instassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaa, no kyllä vähän sitä väitettä ihmettelinkin! Minulla kävi hyvä säkä, että elukat eivät löytäneet kasvilavoihini.

      Kiva kuulla, että opintoni kiinnostavat! <3

      Poista
  11. Melko sulan näköistä teilläkin jo on, vähän tuhkalla nopeuttaa lumien lähtöä :) Tuo eläinten lanta on kyllä melko kadehdittava juttu, vaikken ehkä sitten kärrätessä keväisin kovin innokas sen suhteen olisikaan, luultavasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuhkaa onkin vähän heitelty sinne, tänne. Se kyllä vauhdittaa kummasti. Kun vaan lakkaisi uutta satamasta!

      Nykyään se sonnan kärrääminenkin on ihan jees, kun sitä ei tartte joka päivä tehdä!

      Poista