keskiviikko 12. tammikuuta 2022

TSI: Valaistu jäätolppa

 


Tein joulukuussa ihan hulluna jäälyhtyjä! Tein niitä lammashaan jäälyhtypolulle ja lisäksi meidän pihatien varteen. 

Talvista valotaidetta Leppämäen tapaan!


Jäälyhtypolulle niitä tein noin 50 ja pihatiellekkin varmaan yli 30. Jäälyhtypolun lyhdythän sulivat suojaisen säätyypin vallatessa Leppämäen. Joten, en voinut niitä käyttää pihatielle. Teinkin uudeksi vuodeksi uudet lyhdyt.

Jäässä näkyy hienoja kuvioita!

Koska minä ja Beibe olimme joulun jälkeen molemmat kovassa flunssassa, emme jaksaneet niin hirveästi panostaa jäälyhtyihin. Kuumeisena riutuessa, ei jäälyhdyt olleet meidän selviytymistaistelussa päällimmäisenä ajatuksena.


Niinpä moni lyhty ehtikin jäätymään ihan umpeen ja ämpäreitäkin meni harmillisesti rikki. Kun tauti alkoi sen verran hellittämään, että jaksoin panostaa asiaan, olikin aikas kasa umpeen jäätyneitä jääkaartioita.


Kasasin umpeen jäätyneet lyhdyt kasalle ja ajattelin viedä ne jossain vaiheessa pois pihasta. Mutta Beibepä keksi hyödyntää ne!

Päiväsaikaan tolppa nyt ei kummoiselta näytä!

Eräänä iltana hän puuhasteli jotain pihassa, kun laittelin ruokaa sisällä. Kun menin huutelemaan häntä syömään, etupihalla oli hieno yllätys. Beibe oli tehnyt jääkaartioista valaistun taideteoksen!


Patterikotelo ihan vaan roikkuu tolpan takana.
Pitää varmaan suojata se, jos alkaa vettä satamaan.

Hän oli porannut isolla puuterällä jokaiseen jääkaartioon reijän keskelle. Sitten hän oli liittänyt kaartiot toisiinsa vedellä valaen. Valaistuksen hoiti pattereilla toimiva valoketju, jonka hän pujotti reijistä jääkaartioiden sisään. 

Onneksi nurkista löytyy jos jonkin moista välinettä!

Jos tälläistä ajattelisi varta vasten tekevänsä, muottien pitäisi olla saman kokoisia. Meillä kaikki ämpärit olivat erikokoisia, joten jäätolpasta ei tullut tasaista. Mutta se ei kyllä minua ainakaan haittaa. Valaistuna se on hurjan hieno ja näkyy suoraan meidän olohuoneen ikkunasta. Se on heti ulko-ovea vastapäätä, niin on kiva näky, kun lähtee illalla koiran kanssa lenkille tai iltatallille.


Nyt on ollut tosi hyvä talvi kaikenlaisten jääjuttujen tekoon. Pitäisiköhän sitä vielä jäädytellä vaikkapa maitotölkkeihin jäätiiliä? Tai kakkuvuokiin jotain kivoja juttuja? 

Yllättävän paljon tuo tolppa valottaa!

Nyt pakkaset lauhtuivat täällä itä-Pirkanmaalla. Mutta viikonlopusta taas luvattiin pakkasten kiristyvän!

Oletko Sinä jäädytellyt jäälyhtyjä tai jotain muuta tänä talvena?

6 kommenttia:

  1. Hieno jäätolppa! Tämä aika on ihan paras jäälyhtyjen tekemiseen, kun on pakkasta. Kävimme viikonloppuna Paakinmäessä. Siellä oli Paakin jouluvalot tapahtuma ja jäälyhtyjä oli 1647! Blogissani on kuvia tapahtumasta. Ihanaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävinkin lukemassa postauksesi. Aivan ihania kuvia! Minulla on vielä vähän matkaa tuohon määrään jäälyhtyjä!🤣

      Poista
  2. Onpa upea jää-/valopylväs. Ihanaa kun siellä yhdessä touhuilette.
    Mukavaa keskiviikkoa sinulle Marketta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tykkään kanssa! Ja yhdessä puuhastelu on just parasta!

      Mukavaa keskiviikkoa sinullekin, Outi!

      Poista
  3. On se vaan hienoa, kun voi tuollaista puuhaa tehä. Nyt ei voi, mut ennen kun oli piha niin tehtiin. Erivärisiäkin. Toivottavasti vielä joskus saisi tehdä jäälyhtyjä.
    On kyllä hyvä idea laittaa tuollaiset valot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monta puuhaa jää pois, kun asumismuoto muuttuu omakotitalosta kerrostaloon. Niitä mukaviakin puuhia!

      Lamnashakaan tein elintarvikevärillä värjättyjäkin!

      Poista