maanantai 3. lokakuuta 2022

Suuntana omavaraisuus 2022, osa 10; satokatsaus ja mietteitä metsästyksestä.

 

Meidän uusi kukko Jyväkurkku eli Jyvis on
tuonut kananuorikkonsa kylpemään
emännän kasvilavaan. Kiva!

Hei, hei syyskuu ja tervetuloa lokakuu! Taas on aika yhteispostaussarja Suuntana omavaraisuus. Joka kuukauden ensimmäisenä maanantaina omavaraisuudesta kiinnostuneita bloggaajia kirjoittavat ennaltaan annetusta aiheesta postauksen ja kaikki julkaisevat omansa yhtäaikaisesti aamu yhdeksältä. 

En ole juurikaan omaa pihaa pidemmällä käynyt sienessä.
Mutta onneksi on ihana ystävä, joka toi 
pussillisen kantarelleja. Niin mekin ollaan
päästy nauttimaan kantarellikeittoa.

Nämä omavaraisuutta käsittelevät postaussarjat ovat "pyörineet" jo useita vuosia ja ovat Tsajut-blogi Sadun ja Korkeala-blogi Heikin alulle laittamat. He edelleen luotsaavat meitä muita ja kannustavat meitä kirjoittamaan.

Istutin asterintaimet ruukkuun ja ne ovat tosi
kauniita.

Rakkautta ja maan antimia-blogin edellisten vuosien yhteispostaussarjan postaukseni löydät tunnisteiden takaa: omavaraisuus, yhteispostaus, blogiyhteisö, suuntanaomavaraisuus. Tämän vuoden postauksiin linkit alla.


Mauri ja toinen Pirkoista. Meillä on siis kaksi
Pirkko-nimistä kanaa. Syystä, että niitä ei 
erota toisistaan.
Osa 1



Jyväkurkku ja vielä nimetön nuorikko.

Lokakuun yhteispostauksen aiheina on ynnätä tämän kauden satoa ja paneutua hieman metsästykseen. Onnistuiko sato yli odotusten, vai menikö mönkään? Entäpä metsästys? Puolesta vai vastaan?

Tässä on tulossa tajunnan räjäyttävää kesäkurpitsablognesea 
Meghan Marklen tapaan. 

Ynnätään ensin meidän satoa. Olen harmitellut sitä, että työnkuvani on ollut viimeisen kaksi kesää hyvin kesään painottuvaa. Ja se on tiennyt sitä, että täällä kotona kasvimaahommat ovat jääneet ihan retuperälle.

Lehtikaalisipsejä!

Tämän asian kanssa olen paininut henkisesti todella paljon! Vaikka olenhan minä ennenkin ollut kesäisin töissä, mutta kuitenkin on ollut se hyvin ansaittua kesäloma. Joten aina on ollut yksi kuukausi lomaa. Ja opiskellessani minulla oli tavallaan koko kesä lomaa. Nyt kun olen ollut koko ajan töissä, aika ja jaksaminen on ollut vähissä.

Kesäkurpitsa-juustopihvejä ja leivät paahtuu
samalla puuhellalla.

Mutta on se vaan silti ollut ihmeellistä, että kyllä me kuitenkin ollaan ihan hyvin satoa saatu aina jostakin. Ja syöty välillä hyvinkin omavaraisesti! Kyllä kasvimaa antaa, vaikkei sitä niin hyvin hoitaisikaan.
Esimerkiksi kesäkurpitsaa saatiin tosi hyvin ja muutama öljykurpitsakin on saunan lauteilla jälkikypsymässä. Jättikurpitsat taas eivät onnistuneet lainkaan.

Omavaraisuusaste korkealla!

Lähiruokapäivänä käytiin eräällä suomenkarjaa
kasvattavalla tilalla. Ei yhtään lieventänyt
lehmäkuumettani!

Jossain vaiheessa tunsin ihan suunnatonta surua ja lähes ylitsepääsemätöntä epätoivoa siitä, että kasvimaani pääsi ryteköitymään näiden kahden edellisen kesän aikana. Juolavehnä, rönsyleinikki ja ohdakkeet valtasivat aiempien vuosien jatkuvasta kattamisesta huolimatta kaikki kasvilavat. Oli ihan lohdutonta katsella, kuinka kaikki kovalla vaivalla tehty työ peittyi rikkaruohoihin.

Mauri & Co. Tää elukkalauma tuo iloa elämään
ja on ollut mukavaa viettää työttömän aikaa kotona,
kun ehtii seuraamaan näiden touhuja.

Lakritsa <3

Nyt kun olen ollut taas työttömänä syyskuun, olen pikkuhiljaa raivannut kasvimaata takaisin itselleni. Vähän kerrallaan, pala palalta, oman jaksamisen ja kivunsiedon ehdoilla. Ja kas, taas on isoimmat kasvilavat rikkaruohottomat ja lannoitetut, sekä katetut! Valkosipulit ainakin istutan nyt syksyllä. Nähtäväksi jää, että kylvänkö näihin lavoihin muuta. Ne ovat vain parikymmentä senttiä syvät. Vaikka olen vuosia lisännyt eloperäistä ainesta niihin, ei se kova savi alta ole mihinkään kadonnut. Joten, niihin ei oikein porkkanoita, palsternakkoja ym. viitsi kylvää.


Kaalilaatikkoa ja itse säilötyt kurkut ja
lähimetsän puolukoista tehty survos.

Tosta kivunsiedosta sen verran, että alistuin vihdoin ottamaan lievän lääkityksen. Sellaisen mielialalääkkeen, joka vaikuttaa keskushermostoon ja sitä kautta auttaa sietämään kipua paremmin. Ei se siis kipua poista, mutta jotenkin vaikuttaa mieleen niin, ettei kipu vie kaikkea huomiota.

Tippi ja Voitto

Kävin monissa tutkimuksissa ja minustahan ei löydy mitään "rikkinäistä" kulumieni lisäksi, jotka selittäisivät kipujani. Jalkateräni kuvattiin, verikokeita otettiin ja kaikki oli paremmin, kuin hyvin. Mutta särkee, särkee! 
Ilmeisesti vaivani ovat lihasperäisiä, joista ei tule näkyviä vaurioita. Kuten fibromyalgiaa tms. Joten nyt sitten kokeillaan näitä lääkkeitä, josko niistä saisi apua jaksamiseen ja mielialan kohentamiseen. Nähtäväksi jää, onko niistä apua!

Saatiin vähän omenia, joista puristettiin mehua.

Hyvää tuli!

Iloa elämään on tosiaan tuonut ihan hyvä sato, vaikka sen eteen ei niin kauheasti vaivaa nähty. Perunaakin saatiin monta kymmentä kiloa! 
Täällä itä-Pirkanmaalla on ollut haasteena kuivuus. Mutta esimerkiksi maissejani en alkukesän jälkeen kastellut lainkaan. Mutta silti saimme kitukasvuiseksi jääneistä maissinvarsista monta tähkää. Mahtavaa!

Omenahilloakin sain tehtyä pari purkkia!

Valkosipulia tuli paljon, mutta pieniä.

Lehtikaalia ja palmukaalia ollaan syöty ja niitä olen kuivannutkin talven varalle. Kaalien päällä pidin verkkoa koko kesän. Raotin sitä kesän aikana muutaman hassun kerran. Kerran kitkin ja pari kertaa kertaa kastelin kunnolla. Kaalit istutin niin myöhään, että satoa aloimme saamaan vasta loppukesästä. Aina kun näin kaali- ja lanttuperhosia lentelevän, en käynyt satoa keräämässä lehtikaaleista. Ne eivät päässeetkään harson alle munimaan. Kun taas lantut ja kyssäkaalit menivät niiden toukkien ravinnoksi. Tosin kyllä muutamia kyssäkaaleja saatiin mekin syödäksemme. Mutta lantut epäonnistuivat jälleen. Hyviä vinkkejä niiden kasvattamiseen kaipailisinkin!

Kangasalan entisellä, purkutuomion saaneella
ammattikoululla on upeita graffitteja. Jos ajatte
Lahdentietä, niin poiketkaa Huutijärven liittymästä
ja käykää katsomassa. Ei maksa mitään!

Porkkanat kylvin jo viime syksynä. Niitä syötiinkin koko loppukesä ja niitä ei varastoon jäänytkään. Mutta ei se haittaa, koska nyt saa kaupoista edullista ja makeaa kotimaista porkkanaa. Usein ostan isoja säkkejä rehuporkkanoita eläimille. Eli sellaisia epämuodostuneita ym. jotka eivät normikauppaan kelpaa. Maksavat noin 7 euroa/20 kiloa. Ne maistuvat ihan yhtä hyvältä, kuin suorat versiot. Ihan meille ihmisillekkin!
Palsternakkaa kylvin myös syyskylvönä ja ne epäonnistuivat. Vain yksi iti ja se odottaa vielä sadonkorjuuta.

Porkkanat syyskylvin ja niistä tuli komeita. Tosin,
kaikki on jo syöty.

Pavut epäonnistuivat. Saatiin hieman syödäksemme ja pari pussia pakastin. Omat avomaankurkut eivät pölyttyneet ja ne harvat mitkä kasvoivat, olivat ihan epämuodostuneita. Mutta onnekseni sain isot määrät kurkkuja kauppapuutarhalta, jossa olin viime kesänä töissä, niin emme jääneet ilman säilöttyjä kurkkuja. Ensi kesänä en laita tätä lajiketta ollenkaan, koska tämä oli toinen kesä, kun ne eivät onnistuneet. Minulla on ollut aiemmin 'Profi' lajiketta, joka on itsepölytteinen ja se on onnistunut hyvin. Tämä epäonninen lajike on 'Rhensk druv Hg'.

Parsakaalistakin saadaan ainakin yksi kukinto!

Kasvihuoneisiin "hyökkäsi" ripsiäiset ja sato kaikesta jäi huonoksi. Silti saimme tomaattia ihan omiksi tarpeiksi ja umpioinkin muutamia purkkeja itse tehtyä pastakastiketta talven varaksi.
Kasvihuoneet ovat vielä siivoamatta ja sieltä hieman tomaattia tulee. Lisäksi minulla on lasihuoneessa edelleen bataatit ja inkivääri. Ne voivat vielä yllättää!

Palmukaali onnistui parhaiten ikinä!

Puutarhamarjasato oli hyvä, mutta rastaat söivät punaherukat ja supikoira karviaiset. Niin ihanaa kun onkin, että keväällä meidän läheisyydessä talvehtineet mustarastaat laulaa lurittavat. Mutta kun räkättirastaat loppukesästä lähtevät mustikoilla herkuttelemaan, nämä niiden mustat serkut jäävätkin pihapiirin antimet syöpöttelemään. 

Parina yönä ihmettelimme, miksi koira alkaa haukkumaan pienen hetken sen jälkeen, kun valot on sammutettu ja me olemme menneet nukkumaan. No, Mauri on vanha ja seniili jo ja se nyt muutenkin haukkuu nykyään "mörköjä". Kun yhtenä päivänä ajattelin, että kerään karviaiset puskista, niitä ei ollutkaan enään yhtään. Ei siis yhtä ainutta marjaa! Ja puskien ympärille oli oikein polut tampattuna.
Supikoirat olivat käyneet vetäisemässä kaikki karviaiset monesta puskasta parin yön aikana ja kiitokseksi paskoneet mojovat marjapaskat meidän ulkosaunan taakse.
Eipä siinä mitään. Pääasia, että joku söi marjat. Linnut tai supikoirat. Eipä menneet hukkaan! Onneksi, koska se ei olisi ollut kiva, jos hukka ne olisi käynyt pihassa syömässä. Heh heh!

Jos jotain osaan kasvattaa, niin juolavehnää.
Nämä kaikki juuret ovat tosta yhdestä
lavasta.

Mitäs vielä... sipulia ollaan syöty koko kesä. Mutta osa mätäni maahan. Ei ole tälläistä ennen tapahtunut. Silti vielä muutama kilo jäi nostettavaksikin. Viimeisiä kyllä niistä viedään, mutta se ei haittaa, koska ollaan tosiaan oltu jo 5 kuukautta omavaraisia sipuleista.
Purjot jäivät pieniksi ja ovat vielä nostamatta. Mutta hei, satoa saatiin silti!

Lammen veden pinta ei varmaan koskaan ole
ollut näin matalalla.

Omenia ei tullut, mutta 'Pepi' päärynäpuu teki ainakin 30 päärynää. Nam! 'Siska' päärynäpuu teki yhden päärynän, mikä katosi. Beibe epäili, että minä olen sen syönyt ja minä epäilin Beibeä. Sitten kun otettiin asia puheeksi, ei kumpikaan tunnustanut ja pistettiin supikoiran syyksi. ='D

Mehiläisistä sen verran, että hunajaa saatiin hyvin. Itselle jäi noin 10 kiloa, 40 kiloa vaihdettiin heiniin, annettiin lahjoiksi tai suoritettiin jotain muuta vaihtokauppaa ja loput ollaan myyty.

Nyt on kolme pesää talvehtimassa. Ne ovat saaneet talviruokansa jo elokuun lopussa. Joskus marraskuussa kelien mukaan niille annetaan vielä punkkihäädot ja sitten toivotetaan hyvää ja menestyksekästä talvehtimista.

Pensasmustikoita saatiin sen verran, että puskista suoraan syötiin. Samoin karhunvatukkaa. Mutta vadelmaa ja mustikkaa käytiin keräämässä lähiluonnosta. Samoin hieman lakkaa. 

Mansikoita sain pakastimen täyteen, joten ei voi olla kuin tyytyväinen tämän kesän satoon! 


Jänistyksen aloitus 1.9.2022

Metsästys, se on toinen tämän kuukauden aiheista. Minähän en metsästä, koska minulla ei ole metsästyskorttia/lupaa. Eikä myöskään aseenkantolupaa. Olen monesti miettinyt, että suorittaisin metsästäjän tutkinnon. Varsinkin nyt, kun opiskelin luontoalaa. Mutta jotenkin se ei ole minun juttuni. 
En epäile yhtään, ettenkö pystyisi eläintä ampumaan. Pystynhän itse kasvattaman eläimenkin teurastamaan. Olen ajatellut, että olkoot se Beiben juttu. Onhan minullakin omat juttuni.
Voi olla, että joskus sen tutkinnon suoritankin. Eihän minun silti metsästää tarvitse. Ihan oppimisen vuoksi. Nähtäväksi jää...

Mauri, rakas pappanakki!

Siihen nähden, etten itse metsästä, minulla on ollut elämässäni kaksi metsästyskoiraa. Nykyinen lyhytkarvainen mäyräkoira Mauri ja sitä ennen walesin springerspanieli Tantta. Molemmat onneksi ovat päässeet tekemään sitä, mistä eniten pitävät eli metsälle.
Beibe kävi Tantan kanssa linnustamassa. Lähinnä sorsastamassa, mutta myös jonkin verran kanalinnustamassa. Tantta oli aina Beiben mukana myös jäniksenmetsästysreissuilla. Se malttoi seistä Beiben kanssa passissa kuuntelemassa, kun ajokoira ajoi. Kun ja jos Beibe sai jäniksen kaadettua, silloin vasta Tantta lähti jänistä katsomaan.

Perillä luonnossa!

Maurin kanssa Beibe on luolastanut ja jänistänyt. Beibe ei kuulu paikallisiin hirvenmetsästysporukoihin, vaan metsästää ainoastaan pienriistaa. Se on ainakin täällä Kuhmalahdella vaikeaa, koska paikalliset maanomistajat vuokraavat maansa ainoastaan hirvelle. Eivät pienriistalle. Tämä on suuri vääryys, koska kaikilla metsästysseuran jäsenillä pitäisi olla oikeus metsästää seuran vuokraamilla alueilla muutakin kuin hirvieläimiä. Mielestäni metsästysseurojen pitäisi olla tiukkoja tämän suhteen. Jos maanomistaja ei vuokraa maitaan pienriistalle, niin alueita ei vuokrattaisi sitten ollenkaan. Se voisi auttaa asiassa, koska hirvet tekevät metsänomistajille suuria taimikkovahinkoja. 
Onneksi maanomistajien kanssa voi neuvotella ihan yksityisiäkin sopimuksia heidän alueistaan, kuten Beibe on tehnyt ja saa käydä Maurin kanssa jänistämässä.

Kallioimarretta kivellä.

Beibe käy jänismettällä myös heidän perikuntansa osaomistamassa saaressa. Sinne minäkin lähden usein mukaan. Joten on minullakin jotain "hajua" metsästämisestä.
Ja hyvä niin, koska olen nähnyt miten Beibe toimii erilaisissa tilanteissa ja näin minunkin metsästämättömänä ihmisenä on ollut helppo hyväksyä hänen harrastuksensa ihan meidän suhteen alkuajoista lähtien. Hän toimii todella vastuullisesti ja luonto, sekä eläimet edellä.

Valtava pakurikääpä koivussa!

Itse mielelläni kyllä käsittelen riistaa ja joskus käsittelen Beiben saaman saaliin. Sekä tietysti ilolla laitan hänen pyydystämästään riistasta ruokaa. 
Mekin joskus saamme lahjaksi tai vaihtokauppana jonkin hirvieläimen lihaa ja kyllähän sekin meille maistuu. Mielelläni ostaisinkin peuraa, kaurista tai hirveä kohtuu hinnalla. Voisin jopa ostaa ihan koko ruhon ja leikellä sen itse.

Cafe Metsä!

Metsästyksellä on vastustajansa. Jotkut pitävät sitä turhana, koska nykyihmisen ei tarvitse tappaa eläimiä selvityäkseen. Sekasyöjä ei mielestäni kuitenkaan voisi eettisempää lihaa syödä, kuin riista. Jos mekään emme söisi kuin itse kasvattamaamme ja metsästämäämme lihaa, emme söisi lihaa kovinkaan paljon.
Metsästäjät poistavat luonnosta monia sellaisia eläimiä, joilla olisi muuten edessä tuskainen kuolema. Olen nähnyt esimerkiksi sellaisen Beiben ampuman jäniksen, jolla toinen takajalka ihan toukkia täynnä. Se oli telonut koipensa jossain ja siinä oli ammottava haava.
Saimme hirvestäjiltä kerran peuranpään käsiteltäväksi. Sen toinen sarvi oli erikoisen muotoinen. Kun pää nyljettiin, selvisi että sarvi painoi kalloa ja iho, sekä lihakset olivat aivan vihreät tulehduksesta sarven alta. Sarvi oli painanut peuran päätä niin, että se oli aiheuttanut tulehduksen. 

Pitkät pojat! <3

Mauri on jo yli 13-vuotias. Se on puolikuuro ja sen silmät ovat kaihin kaihertamat. Silti sen veri vetää edelleen riistan perään ja metsälle. Jo viime vuonna ajattelimme, että sen metsästysura on ohi. Mutta lähdimme kuitenkin ihan fiilistelemään syyskuun ensimmäisenä päivänä saareen. Ajatuksena oli, että minä menen sieniä etsimään ja koira saa juoksennella vapaana. 

Eihän siinä mennyt kuin muutama minuutti rantauduttuamme, kun pappanakki oli jo löytänyt jäniksen jälkien hajun. Pari tuntia töppöjalka ajoi jänöä ja Beibe pääsi pitkäkorvan näkemäänkin. Ampumatka oli vaan liian pitkä, joten jänis sai jatkaa juoksuaan.

Minä etsin tuloksetta kuivasta saaresta sieniä ja kuuntelin koirani haukkua. Kaikki me kolme nautimme täysin rinnoin siitä, mitä me tykätään tehdä; olla luonnossa!

Tämä kuva on muutaman vuoden takaa, 
jossa nyljen pitkien poikien saamaa 
jänistä.


Ihan odotan, että ehdin keskittyä lukemaan kanssabloggaajien sadosta ja ajatuksista metsästyksestä. Toivottavasti joku postaa kekriperinteestä, koska minä en siihen ole perehtynyt, mutta kiinnostaa kovin. Käykäähän tekin lukemassa muiden postaukset alla olevista linkeistä. 

Vuonna 2021 syyskuun ensimmäisenä 
päivänä sienikorini näytti hieman 
erilaiselta kuin tänä vuonna. 



Kasvuvyöhyke 1

Nina Sointu https://ninasointu.com/blogi/sadonkorjuu2022

Jovela https://www.omavarainen.fi/l/lokakuu2022/

Kakskulma https://kakskulma.com/puutarhan-kolmas-vuosi-mita-opin/

Kasvuvyöhyke 2

Oma tupa ja tontti https://omatupajatontti.blogspot.com/2022/10/kaikki-talteen.html

Sarin puutarhat https://sarinpuutarhat.blogspot.com/2022/10/sadonkorjuu-kuun-mukaan-omavaraisuus.html

Pilkkeitä Pilpalasta https://pilkkeitapilpalasta.blogspot.com/2022/10/suuntana-omavaraisuus-10-sadonkorjuun.html

Kasvuvyöhyke 3

Tsajut https://tsajut.fi/suuntanaomavaraisuus-2022-osa-10/

Rakkautta ja maanantimia https://rakkauttajamaanantimia.blogspot.com/2022/10/suuntana-omavaraisuus-2022-osa-10.html

Villa Varmo https://www.villavarmo.com/post/satokausi-mehästys-ja-kekri

Kohti laadukkaampaa elämää https://varmuusvara.blogspot.com/2022/10/lokakuun-ensimmainen-maanantai.html

Sanni ja farmi http://www.sannijafarmi.fi/2022/10/suuntana-omavaraisempi-elama.html

Kasvuvyöhyke 4

Korkeala https://www.korkeala.fi/satoa-ja-saalista/

Puutarhahetki https://puutarhahetki.blogspot.com/2022/10/unelmana-omavaraisempi-elama-tunnelmia.html

Kasvuvyöhyke 5

Korpikuusen tila https://korpikuusentila.blogspot.com/2022/10/milta-taman-vuoden-sato-nayttaa.html

Kasvuvyöhyke 7

Korpitalo https://korpitalo.wordpress.com/2022/10/03/sato-2022

Mauri, suuri metsästäjä syyskuussa 2020.



Ihanaa lokakuuta kaikille lukijoille, seuraajille ja omavaraisuusbloggaajille!



12 kommenttia:

  1. Teillähän on tullut hyvin satoa siellä. Minä en saanut edes yhtä tomaattia istutettua tänä vuonna. Saatiin sentään omalta pihalta mansikkaa jäätelön kanssa syötäväksi.
    Ihanaa viikkoa sinulle Marketta <3

    VastaaPoista
  2. Oman pihan mansikathan ovat parhautta! Ihanaa viikkoa sinullekin, Outi!

    VastaaPoista
  3. Mä niin tiedän mitä kasvimaalla tapahtuu, kun se on kaksi vuotta ”hoitamatta” eli vähäisellä huomiolla, ihan kuin joutuisi aloittamaan täysin nollasta koko shown. Keväällä tein sitä työtä kahden paskan vuoden jälkeen ja kyllä siinä muutamasti itku tuli, mutta kyllä oli sitten hienoa kun sai valloitettua takaisin omakseen suurimman osan, joku pieni osa on vieläkin luonnon armoilla. Lääkitykseen sanon sen verran, että olehan sitten varovainen, niihin piruihin voipi jäädä koukkuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan käsittämätöntä, kuinka nopeasti rikkaruohot valtaavat alan! Muutama vuosi hoitamatta tätä kemää, niin tukahduttaisivat varmaan talonkin!
      Oon tosi nihkeä ollut ottamaan mitään lääkityksiä. Onneksi olen muuten perusterve, ettei ole tarvetta verenpaine-, kolesteroli- tai sokerilääkityksille.
      Olen joskus reilu 10 vuotta sitten kokeillut Lyricaa lannerangan välilevynpullistumien aiheuttamiin kipuihin. Olikin aikas trippi ja lopetin ne aikas nopeasti.

      Poista
  4. Huh, mikä työ tuossa kasvilavojen putsaamisessa, mutta kyllä nyt varmaan kelpaa valkosipuleita istutella! Ihailen teidän satoa, mahtavaa saada noin hyvin sipulia ja palmukaalit näyttävät herkullisen muhkeilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan järkky homma, ja se vaan jatkuu! Oon noista palmukaaleista iloinen. Ensimmäistä kertaa sain ne onnistumaan noin hyvin!

      Poista
  5. Vai tuolla tavalla ne kanat kasvatetaan :D Mulle tuli hirmuinen kaalilaatikkonälkä kun katselin sun kuvia. Aina täällä tulee nälkä ;) Onpa kurjaa, että sulla on ollut kipuja ja vaivoja. Fibro on kyllä kurja sairaus jos sellaisen kohdalleen saa. Ystävälläni on fibro ja välillä sen kanssa on kieltämättä kivuliasta elellä, vaikka muuten touhukas nainen onkin, eikä anna fibron haitata menoa enempää kuin on pakko. Välillä kuitenkin sillekin pitää antautua. Toivottavasti sulla vointi paranee ja elämä helpottuu sen osalta.

    Mukavia sadonkorjuun hetkiä sinne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ne on helppoja kasvattaa kasvilavassa, kun lannoittavatkin samalla! "'D
      Onneksi nyt on taas sellainen elämänvaihe menossa, että voin levätä ihan just niin paljon kuin haluan!

      Poista
  6. En tiennytkään, että pienriista tarvitsee eri luvan maanomistajalta. Uskon antaneeni luvan kaiken riistan metsästykseen. Vaikka suhtaudun aika ristiriitaisesti esim siihen kun yksi naapuri puhui, että aikeena on ampua taivaalla näkynyt kanahaukka. Minä olin iloinnut siitä kun ajattelin että se pyydystäisi kontiaiset jotka ovat muuttaneet pysyvästi pihalleni. Nykyään luonto ei enää pysty huolehtimaan lajien tasapainosta kun ihminen on puuttunut siihen tuomalla muualta lajeja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä maanomistaja voi määritellä, mitä sallii alueellaan metsästettävän. Tietysti myös metsästysseurat voivat rajoittaa joidenkin lajien metsästystä tietyillä metsäsästyskausilla.
      Naapurisi ei varmaan (toivottavasti) ollut tosissaan kanahaukan ampumisesta. Se kun on rauhoitettu ympäri vuoden. Kuten on muuten ne kontiaisetkin. Ja niistähän ei muuta haittaa ole puutarhalle, kuin käytävät. Nehän syövät ainoastaan hyönteisiä, matoja, etanoita ym. Eivät kalua puiden kuorta, juuria tms.

      Poista
  7. Kiitos mukavasta ja avartavasta kirjoituksesta. Ihan uutta asiaa tuli ihmeteltäväksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kehuista ja mukava kuulla, että sait jotain uutta!

      Poista