perjantai 20. lokakuuta 2017

Arkikuvia 42/52

VIIKKO 42

Olon helpoittajia!


Tää viikko on mennyt meikäläisellä TAAS kipeänä! Mää en kestä kohta tätä jatkuvaa sairastelua. Nyt en edes oikein tiennyt, mikä mua vaivasi!
Maanantaina töistä päästyäni olin ihan täynnä virtaa. Ihanaa, aikaisempi työvuoro, aurinko paistoi ja ajattelin tekeväni kaikkea kivaa ja rästihommia.
Fiilis latistui rehunhakureissulla, kun ihan yht'äkkiä minulle iski paha olo, hirvittävä väsymys ja hieman kuvottikin. Hädin tuskin selvisin kotiin, ajomatka otti kyllä koville!
Pistin oloani edellisyön vähäiseksi nukkumiseksi ja juuri alkaneiksi kuukautisiksi. Ne aina vain jatkuvat pirulaiset tekevät nykyään oloni ihan paskaksi!
Olo vain paheni illan mittaan ja ilta meni nukkuessa. Tiistai meni töissä aikas sumussa ja väsytti ihan ylipääsemättömästi. Ruoka ei maistunut ja en saattanut syödä edes lounastani loppuun. Kuvotti, lihaksia särki ja olin aivan poikki.
Kotiin päästyäni suorastaan "juoksin" elukkahommat ja ilta meni ihan makkurissa. Lihassärky oli jotain ihan mahotonta ja minulla oli vähän lämpöäkin. Mahassa tuntui "pallo" ja vatsa oli ihan ilmaa täynnä.
Keskiviikkona alkoi heti ylös noustuani oksettamaan ja moneen kertaa oksensinkin limaa. Mahansisältöä ei tullut, vaan ihan limaa. Oksennusrefleksi tuli tosi voimakkaana.
Työterveydessä juteltiin näistä minun oireistani ja siellä oltiin hieman sitä mieltä, että minä olisin jonkin ärhäkän flunssaviruksen saanut. Lämpö sahasi +34-+38 välillä ja lihassärky viittasivat siihen. Kun ihmettelin tätä kuvotusta ja liman oksentelua, epäilivät sen johtuvan liiallisesta tulehduskipulääkkeiden syömisestä.
Minullahan oli polvi kipeänä monta viikkoa ja viime viikot on mennyt selkäkipujen kanssa. On ollut pakko vetää Buranaa, jotta pystyy käymään töissä ja olemaan toimintakykyinen ihan yleensäkkin.
Minulla on ollut jo jonkin aikaa "Burana-pallo" mahassa. Sen tuntee heti, kun lääkkeen ottaa. Se on sellainen paineentunne heti kylkiluiden alla.
Nyt ollaan ilmeisesti siinä tilanteessa, ettei mahani kestä enään yhtään sitä. Täytyy varmaan jossain vaiheessa käydä lääkärin juttusilla ja pyytää jotkin happosalpaajat käyttöön.
Tässä on nyt sitten pari päivää mennyt niin, etten ole saattanut syödä oikein mitään. Ajatuskin syömisestä on oksettanut. Pelottava tunne meikäläiselle, joka elää syömistä varten!
Tosin, en ole ihan kauheasti ollut hereilläkään. Väsymys on ollut ihan järkkyä! Että jotain vastaan tässä yritetään parantua. Onko se flunssa, mahapöpö vai mikä, sitä en tiedä. Niska ja selkä on ihan tönkkönä tästä makaamisesta. Vasen nilkka ja jalkapöytä on tullut tosi kipeäksi, vaikken ole juuri jalkeilla ollut. On tää jumankauta merkillistä!

Sillä välin kun meikäläinen on sairastanut, Beibe on valmistautunut syksyn tuloon. Hän on hakenut elukoille kauroja ja pahnoja, laittanut ruohonleikkurit talvikuntoon ja purkanut aidat laitumelta. Ja minulla on kurja mieli, kun en ole pystynyt auttamaan!




Tytär poikkesi äitiä piristämässä. Hän toi mukanaan karjalanpiirakoita ja vesimelonin. Vesimelonia saatoin syödä ja se riskasikin oloa kummasti. Myöhemmin alas meni jo karjalanpiirakkakin.

Huomatkaa tyttären tilaa säästävä pysäköinti tyyli!

Ei paljon tarkemmalle enään voi peruuttaa!


Nyt olo alkaa tuntumaan suht normaalilta ja ehkäpä tämä tästä pikkuhiljaa taas iloksi muuttuu.

"I'll be back!"


Oikein mukavaa viikonloppua teille kaikille ja pukeutukaapa lämpimästi. Aamut alkavat olemaan jo kylmiä!

Vesi oli riitteessä koiran juomakupissa aamulla!

14 kommenttia:

  1. Voi ei, kuulostaa kurjalta! Toivottavasti olosi paranee pian <3

    VastaaPoista
  2. Ei kuulosta mukavalta. Toivottavasti olosi on jo parempi ja pääset osallistumaan syystöihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tämä tästä jo on helpottanutkin ja hommiin on päästy!

      Poista
  3. Hei. Blogissani on sinulle haaste, käyhän kurkkaamassa.

    VastaaPoista
  4. Paranemista! Mullakin on ollut ensin pientä flunssaa, sitten oksennustauti ja lisäksi "tavalliset" vatsavaivat...nyt on hirveesti kaikkea liikkeellä... Voimia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mistä nämä kaikki virukset oikein tulevat? Ei paranisi tontilta nokkaansa ulos laittaa, mutta kun täytyy yrittää tuolla töissäkin käydä!

      Poista
  5. No voihan kurjuus!!
    Toivottavasti pöpö mikä lie jättää rauhaan ja toivut täysin ennalle!! Mutta, hoitajana en voi vähän olla heiluttamatta sormea: ei mitään happosalpaajia, että voisi syödä enemmän kipulääkkeitä, vaan lekurille pyyntö jostain toisista kipulääkkeistä!! Vatsahaava on kurja riesa, sitä et halua.

    Mutta tosiaan: iso voimatsemppi ja toipumista!! Nyt on ihan merkillisiä tauteja liikkeellä....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä muuta sano!

      Minä olen vuosien varrella noita vatsaystävällisiä tulehduskipulääkkeitä syönyt, mutta kyllähän se niin on, ettei tehossa ole tuon Buranan voittanutta. Joskus sitä vaan miettii, että onko tässä mitään järkeä, kun täytyy tuollaisia myrkkyjä vetää, jotta pystyy töissä käymään!

      Poista
  6. Voi harmi, että olet joutunut sairastelemaan:( Kiva kuitenkin että olo on jo parempi! Tuollainen tyttären piristyskäynti onkin ihana, se jos mikä on parasta lääkettä vaivaan kuin vaivaan:)♥ Mukavaa alkanutta viikkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä jatkuva vaivaisuus ärsyttää! Jos ei ole flunssa, niin joku jäsen vihoittelee. Mutta kuten sanoit, onneksi elämässä on myös paljon iloa ja piristystä! 😃

      Poista