Rakkautta ja maan antimia

maanantai 7. helmikuuta 2022

Suuntana omavaraisuus 2022, osa 2; kasvatellaan kaikkea ja opitaan virheistä!

Hei vaan helmikuu! Jotenkin tuntuu, että tammikuu ei ole mennyt koskaan näin "kivuttomasti", kuin tänä vuonna. Yleensä se on sellainen "kuukausista pisin", mutta nyt en tuntenut mitään tuskaa sen loputtomuudesta. Johtuu ehkä siitä, että elämäni on ollut niin rauhallista koko kuukauden. Uusia työkuvioita olen kyllä hionut ja luontokerhoakin vetänyt. Yksi osa-aikatöistäni on ollut katkolla rajoitusten takia koko tammikuun. Muutenkin olen ollut tosi paljon ihan vain kotona. Käynyt hiihtelemässä lähiluonnossa liukulumikengillä ja touhunnut arkisia askareita kotosalla. On ollut mukavaakin, että on saanut keskittyä ihan elämän perusasioihin, kuten talon lämmittämiseen, ruuanlaittoon ja lumenluontiin.

Herneenversoja on saatu jo monta satoa!

Nyt on kuitenkin taas suuntana omavaraisuus -yhteispostaussarjan postauksen aika. Tosiaan, joka kuukauden ensimmäisenä maanantaina, kello 9 aamulla, joukko omavaraisemmasta ja -toimisemmasta elämästä kiinnostuneita bloggaajia julkaisevat kukin tahollaan yhtä aikaisesti postauksensa, jonka aihe on päätetty etukäteen. Tämän kuukauden aiheina ovat omat kasvatusvinkit eläimille, kasveille tai vaikkapa lapsille, sekä jos viime kesänä on ollut jotain kokeiluja, niiden onnistumisesta/epäonnistumisesta voi halutessaan jakaa kokemuksia. Tietysti aina kiinnostaa, onko vuodelle suunnitelmia ja miten ne edistyvät.

Talvella on aikaa kokkailla kodassa!

Suuntana omavaraisuus -postaussarjan ovat luoneet Tsajut-blogin Satu ja Korkeala-blogin Heikki . He patistelevat meitä kirjoittamaan, kokoavat meidän postauksien linkit yhteen ja mainostavat yhteispostaussarjaa muissa somekanavissa.

Rakkautta ja maan antimia-blogin Suuntana omavaraisuus-sarjan postaukset löytyvät seuraavien tunnisteiden takaa: suuntanaomavaraisuus, yhteispostaussarja, blogiyhteisö ja omavaraisuus. Ensimmäisen tämän vuoden postauksen löydät alla olevasta linkistä.

Osa 1

Ensin niitä kuulumisia... Me aloitettiin Beiben kanssa alkuvuosi flunssalla. Ei ollut "sitä itseään", mutta ihan tarpeeksi kipeitä oltiin. Ärsyttävää! Toipumiseen on mennyt koko tammikuu. Kuukunaa ja Omppuakin ollaan nähty ihan liian vähän, koska sielläkin on sairasteltu.

Tammikuussa aloitin Luonto-Liiton kerho-ohjaajana. Olen kerran viikossa vetänyt luontopainotteista kerhoa 3.-6.-luokkalaisille. Vähän on ollut nihkeätä saada kerhoon osallistujia. En tiedä mikä on ollut syynä, rajoituksetkaan eivät kuitenkaan ole koskenut lasten harrastustoimintaa. No, katsotaan miten käy. Voipi olla, että tämä ura katkeaa yhtä nopeasti, kuin alkoikin. Olen joka tapauksessa saanut arvokasta työkokemusta kerhon vetämisestä ja toiminnan suunnittelusta.

Tampereen kehitysvammaisten tuki ry:n kokkikerho on ollut rajoitusten takia katkolla koko alkuvuoden, mutta toivottavasti päästäisiin aloittamaan kokkailut parin viikon kuluttua.

Uusia työkuvioitakin on ja "pahasti" näyttää siltä, että minun kesäni olisi aikas työpainotteinen. Työnkuva ei ole ihan selvä vielä. Olen jo käynyt tekemässä eräällä kylätalolla keikkaa heidän kahvio-lounasravintolassaan ja tälläisiä tuurauspäiviä olisi tiedossa nyt helmi-maaliskuussa. Kesä olisi painottunut todennäköisesti keittiöön ja kahvion saliin. Nyt olen ihan tyytyväinen, vaikkei joka viikolle tuurauksia osuisikaan. Keittiötyö ei kuitenkaan ole se, mitä haluan ihan täysillä tehdä, vaikka se on minulle luontevaa ja siitä pidänkin. Yritys olisi päästä pitkällä juoksulla köökkihommista eroon kokonaan. Kroppakaan ei välttämättä niitä kestä pitemmän päälle.

Klassinen raastepöytä!

Mutta kylätalolla on kotieläinpiha, ns. lasten maatila, sekä kohta avattava pupukahvila, joihin olisi tarkoitus suunnitella ohjelmaa jo keväällä niissä mahdollisesti vieraileville luokkaretkiryhmille. Ja tässä olisi minulla sitten töitä ryhmien ohjaajana, sekä ohjelman järjestäjänä. Kaikki on vielä ihan auki, mutta vaikuttaa mielenkiintoiselta. Mutta kerron näistäkin kuvioista varmasti sitten lähemmin!

Nuo harrastekerhojen ohjaamisethan loppuvat minulta toukokuussa, joten kesätyö on tervetullutta. Se taas pistää miettimään näitä omia kotikuvioita. Lähinnä sitä, että kuinka paljon Leppämäessä kasvatellaan mitäkin. Onneksi kasvukausi on ihan aluillaan, niin on vielä hetki armonaikaa miettiä!

Luontokerhossa ollaan askarreltu
luontounelmakarttoja.

Olen saanut hieman aloitettua esikasvatukset. Chilit, paprikat, mukulasellerit ja purjot olen laittanut nyt kuun vaihteessa multiin. Ne nyt eivät ole vielä edes itäneet, mutta tarkoituksella yritin venyttää kylvöjä mahdollisimman pitkään. En nauti mitenkään erityisesti siitä, että joka paikka on taimipotteja täynnä!

Olen kuitenkin koko alkuvuoden kasvattanut herneenversoja meille ihmisille ja kauraa marsuille, sekä kanoille. Jotenkin kuitenkin sellainen kasvattamisen palo alkaa olemaan aina joulun jälkeen. Vaikka olen kyllä nauttinut tästä ihanasta, kunnon talvesta lumineen ja pakkasineen. Ei minulla ole mikään ikävä vielä kevättä. Se tulee, sitten kun tulee!

Kaurapelto ikkunalaudalla!

Tämän kuukauden teemana on kasvatusohjeet ja erilaiset kokeilut. Leppämäessä on kasvateltu ja kokeiltu kaikenlaista näiden parinkymmenen vuoden aikana. Niin kasviksia, kuin eläimiäkin. Ja onhan siinä sivussa yksi lapsikin kasvanut aikuisuuteen!

Ja tietysti saadaan olla osaltamme
mukana näiden murujen kasvussa!

Meillä on eläimistä lisääntyneet marsut, kanit, ankat, kanat ja lampaat. Minulla on joskus ollut jopa akvaarioita ja kalanpoikasiakin eri lajeilta tuli "tehtailtua".

Eläimistä ja niiden lisäännyttämisestä olen oppini saanut kirjoista, netistä, ystäviltäni ja kokemuksen kautta. Onneksi meillä on nämä asiat menneet pääsääntöisesti hyvin. Aina kannattaa varautua siihen, että tulee ongelmia. Näin ne eivät pääse yllättämään. Mutta minusta on turhaa silti pelotella. Eläimet osaavat nämä hommat pääsääntöisesti paremmin, kuin me ihmiset. Silti niitäkin voi joutua auttamaan tai jopa lopettamaan, jos oikein huonosti käy.

Meidän marsut. Vasemmalla Kamu,
joka on Vainun ja Mustiksen isä.

Itse olen käynyt esimerkiksi tuotantokani-kurssin, jolla opetettiin kanin lopetus tainnutusjousta käyttäen. Kurssilla oli mukana monia kanin kasvattajia, jotka halusivat oppia kanin lopetuksen kotona. Eläinlääkäri saattaa olla pitkän matkan päässä ja joskus on tarpeellista lopettaa eläimen kärsimykset mahdollisimman nopeasti.

Meillä lopetukset/teurastukset on ollut Beiben heiniä. Hänellä on puoliautomaattipistooli, millä kanit on laitettu hengiltä.

Kaneja meillä on pennutettu lihantuotantoa varten, joten poikasilla on ollut aina sijoituspaikka. Osa on siis teurastettu lihaksi omaan käyttöön ja osa on myyty eloon, jos kysyntää on ollut.

Maailma on kaneja täynnä. Ei tarvitse kuin mennä Toriin tai eläinsuojelukeskusten nettisivuille katsomaan kotia etsiviä eläimiä, niin kaneja on tarjolla. Joten, siksi pitää miettiä tosi tarkkaan, mitä niille tuleville poikasille tehdään, jos kaneillaan niitä meinaa teettää. Jos mielii itse tuotettua lihaa, on kyllä pakko kylmettää ja kovettaa sydämensä. Harva asia on niin suloinen tässä maailmassa, kuin kaninpoikanen! Ei ole kenenkään etu, niin ihmisten, kuin kanienkaan, jos kohta koko kämppä on kaneja täynnä.

Lötkö, joka jouduttiin lopettamaan
viime kesänä.

Kaneilla ei ole varsinaista kiima-aikaa, vaan ne voidaan astuttaa koska vaan. Itse olen ajoittanut astuttamiset niin, että poikaset syntyvät aikaisin keväällä. Näin niiden ruokinta on lähes tulkoot ilmaista kesän ajan ja ne ovat kasvaneet teuraskokoon syksyksi. Olemme teurastaneet kanit yleensä noin 6-8 kk:n iässä.

Meillä on ollut pääasiassa rotuna belgianjättejä. Monet lihakanien kasvattaja moittivat rotua hidaskasvuiseksi, mutta meillä ei ole koskaan ollut tarkoitus tehotuottaa lihaa. Joten maltamme odottaa puoli vuotta laadukasta, itse kasvatettua lähilihaa.

Naaraat olen astuttanut vuoden iässä. Suositus ensisynnyttäjälle on noin 8-12 kk. Astuvan uroksen pitäisi olla kehittynyt ja kasvanut aikuiseen kokoonsa. Suositus ikä vähintään yli puoli vuotias.

Astutus on hyvä tehdä "puolueettomalla maalla" eli sellaisessa paikassa, mikä ei ole kummankaan reviiriä. Jos näin ei ole mahdollista tehdä, olen laittanut naaraan uroksen karsinaan. Urosta ei saisi koskaan laittaa naaraan karsinaan. Naaraat voivat olla hyvinkin agressiivisia urosta kohtaan ja vahingoittaa urosta. Varsinkin nuori, kiihkeä ja kokematon uros nylkyttää ihan mitä päätä vain ja voi hyvinkin joutua nartun kuohitsemaksi. Rajua, mutta totta!

Jos pariskunta on suotuisa toisilleen, akti on lyhyt. Onnistuneen astumisen merkit ovat yleensä se, että uros kierähtää kyljelleen, ihan kuin olisi saanut jonkun kohtauksen, saattaa päästää jonkin äännähdyksen ja sen hampaissa on naaraan niskasta nypätty karvatuppo. Karvatupon nyppääminen niskasta saa kuulemma munasolun irtoamaan. Usein kanit saattavat jäädä makoilemaan aktin jälkeen vierekkäin.

Naaraan tiineys kestää +/- 30 vuorokautta. Poikimisen lähestymisen huomaa siitä, että kani alkaa tekemään pesää. Sen nisät alkavat turpoamaan ja se alkaa nyppimään rinnastaan karvaa ja vuoraa niillä pesää johonkin hyväksi katsomaansa paikkaan. Tässä vaiheessa kannattaa antaa kanille poikimisrauha.

Poikasia syntyy rodusta riippuen 1-10. Isot rodut, kuten belgianjätti, saavat yleensä isoja poikueita. Meillä taitaa olla 9 isoin määrä.

Poikaset syntyvät kuuroina, sokeina ja karvattomina. Ovat siis ihan avuttomia. Emo imettää poikasiaan kerran tai kaksi vuorokaudessa, eikä hoida niitä sen kummemmin. Imetys kestää pienen hetken. Tämä pitää tietää, muuten voi huolestua turhaan. Samoin tekevät luonnossa jänikset ja rusakot. Ne jättävät poikasensa "heitteille" ja käyvät ruokkimassa sitä pienen hetken pari kertaa vuorokaudessa.

Karvakasa, sanan varsinaisessa merkityksessä!

Poikimiset ovat sujuneet yleensä hyvin. Pari kertaa on löytynyt pesän ulkopuolelta kuollut poikanen. Joskus saattaa olla, että emo hylkii jotain poikasta ja vaikka sen laittaa takaisin pesään, emo on sen hetken päästä heittänyt pois pesästä. Olen huomioinut, että pentueen ollessa tosi isolukuinen, saattaa pesän ulkopuolelta löytyä yksi tai kaksi kuollutta poikasta. Joskus joku poikasista on pureutunut maitoa imiessään niin kovasti kiinni emon nisään, että on raahautunut pesästä emon mukana. Pesän ulkopuolelle joutunut vastasyntynyt poikanen kylmettyy todella nopeasti ja menehtyy.

Yleinen ohjehan on, ettei kanin pesää saisi kovasti penkoa ensimmäisen viikon aikana, jottei emo hylkää sitä. Meillä kanit ovat olleet aina viileissä tiloissa ja poikimiset tapahtuneet talviaikaan, pentujen vointia on ollut pakko tarkkailla. Silti näitä pesän ulkopuolelle kylmettyneitä, kuolleita pentuja on löytynyt aika ajoin.

Muutamia kertoja olen löytänyt puoliksi syötyjä poikasia. Tähän on monia syitä ja selityksiä. Ennen vanhaan oli käsitys, että juurikin häirittynä emo syö poikasensa. Voi olla näinkin, mutta emo saattaa myös vetää tiukassa synnytyskanavassa olevaa poikasta ja purra sitä vahingollisesti. Emo myös syö jälkeiset ja joskus voi "vauhdin hurmassa" syödä koko poikasen. Myös jonkinlaisen puutostilan oireena pidetään pentujen syömistä.

Jos emo itse kuolee tai sairastuu synnytyksen jälkeen niin, ettei ole pentujaan imettämässä, niin ihan vastasyntyneiden kanssa ei ole juurikaan mitään tehtävissä. Parin viikon ikäisiä voi yrittää imettää pipetillä tms.

Olen antanut emolle jotain erityistä herkkua siksi aikaa, kun olen tarkistanut pesän. Pentujen lukumäärän olen laskenut vasta sitten kunnolla muutamien päivien päästä. Hieron aina käsiäni emon irtokarvoihin, ennen kuin kosken poikasiin. Näin ehkä hieman vältän omaa tuoksuani tarttumasta niihin. Mutta minun toimieni takia meillä ei ole yksikään emon poikasiaan hylännyt.

Meillä kanit ovat tehneet aina pesänsä pesäkoppien ulkopuolelle. Olemme laittaneet sitten lämpölampun paikoilleen, kun kani on poikinut. Kanihan tekee oljista ja heinästä pesän, jonka se vuoraa itsestään nyppimillä karvoilla. Pesä on uskomattoman lämmin!

Olen myöskin tehnyt sellaisen huomion, että meidän kaninpoikaset ovat olleet ihan uskomattoman kesyjä ihan alusta asti. Johtuuko kenties siitä, että hiplailen niitä aina heti syntymästä asti. Saattavat tottua hajuuni.

Poikasille alkaa karvapeite kasvamaan heti ja muutaman päivän päästä ne ovatkin jo hentoisen karvan peittämiä. Reilun viikon ikäisinä niiden silmät alkavat avautua ja noin kahden viikon ikäisinä onkin jo aika jättää pesä ja lähteä liikkeelle. Kolmen viikon ikäiset kanit alkavat maistelemaan kiinteää ruokaa.

Kaniemo imettää noin 5 viikon ajan. Olen erottanut poikaset emostaan noin 6 viikon ikäisinä ensin kaikki samaan ja hieman myöhemmin vielä nartut ja urokset omiin porukoihinsa. Uusiin koteihin olen pennut antanut 8-10 viikon iässä.

Joskus olen jättänyt naaraspoikaset elelemään emonsa kanssa, mutta olen huomannut, että näin toimiessa narttupoikaset jäävät aremmiksi. Ilman emonsa turvaa niistäkin tulee kesympiä ja emo saa huilia rauhassa jonkin aikaa. Olen kuitenkin jonkin ajan eristyksen jälkeen laittanut nartut takaisin yhteen emonsa kanssa. Toimin näin siksi, koska haluan kanien olevan helposti käsiteltäviä. Ne eivät stressaannu lopetustilanteessa, koska ovat tottuneet käsittelyyn. Ja ihan silläkin, jos niistä joku vaikka päätyisi lemmikiksi!

Meillä poikaset on totutettu mahdollisimman
kaikkeen ruokaan, jotta niille ei sitten tulisi
myöhemmin mahavaivoja niin herkästi.
Kanin pääasiallinen ruokahan on heinä ja jokin
rehupelletti. Mutta vihreää saavat kuitenkin
joka päivä vähän.

Kanantipuja meillä on tullut kanojen itse hautomana ja koneella haudottuina. Sen jälkeen kun hommasin orpington rotuisia kanoja, olen hautonut tipuja vain ja ainoastaan koneella. Tämä siitä syystä, että isot kanat polkevat hautomansa munat rikki. Näin on meillä käynyt ihan järjestäen, joten olen katsonut parhaimmaksi hoitaa hautomisen itse. Olen kuitenkin saanut ujutettua tiput usein jollekkin innokkaalle hoivaaja-kanalle, joka on ottanut äipän homman enemmän kuin tosissaan.

Kanoista ja tipuista en tässä enempää turise. Olen kirjoittanut monta postausta kana-aiheesta, joten laitan linkit oheen. Niistä pääsette lukemaan, jos kiinnotaa!

Kanantipuja hautomakoneella

Kotikanala; uhka vai mahdollisuus omavaraisuudessa?

Proteiinileipä kanantipuille

Tee itse ruokaa kanoillesi hapattamalla

Meidän kanala!

Mummon kanat

Mummo kanasensa niitylle ajoi,...

Lampaat, niillä on teettetty karitsoita monena keväänä. Mutta tämä kevät on karitsaton. Ajattelin pitää Tipillä välivuoden, mutta en tiedä laitanko sitä enään koskaan tiineeksi. Aika näyttää!

Meillä karitsoinnit ovat sujuneet ilman ongelmia. Ehkä sekin on pieni syy, että ehkä olisi hyvä lopettaa tähän, kun ei ole mitään dramatiikkaa tapahtunut!

Suomenlampaat ovat hyviä lisääntymään. Ne tekevät pääsääntöisesti aina monta karitsaa. Tippi on karitsoinut aina 3 kerrallaan. Nella-lammas, jonka olen myynyt lemmikiksi muualle, teki myös 3 karitsaa.

Tippi on synnyttänyt, hoitanut ja imettänyt karitsansa hyvin. Sillä on ollut uskomaton auktoriteetti jälkikasvuunsa ja se on ollut tiukka äiti. Se ei ole sietänyt yhtään riekkumista karitsoiltaan ja sen utareille ei olla väkisin pyritty.

Nella taas ei ollut onnekas imetystouhuissa. Sillä oli huonon malliset vetimet ja ne olivat myös ihan järjettömän suuret. Pienet karitsat eivät saaneet niistä otetta ja pureksivat ne ihan verille. Tästä johtuen Nella alkoi juosta pakoon karitsoitaan ja siitähän sitten show syntyi. Vieroitin karitsat ja lypsin emää. Lisäksi annoin kakaroille korviketta. Aika homma! Kun myin Nellan, vannotin, ettei sillä saa teettää karitsoita.

Tippi ja minä vuonna 2018.

Meillä astutus on tapahtunut niin, että olen tuonut lainapässin meille ja se on ollut meillä reilun kuukauden. Yleensä astutukset tehdään syksyisin. Ihan siitä syystä, että on mukavampaa karitsoiden syntyä keväällä. Toiseksi karitsat ovat teurasiässä ja -koossa syksyllä ja niitä ei tarvitse siten enään ottaa sisälle ostorehuruokintaan.

Uuhen kiima kestää vuorokauden verran ja kiimankierto on noin 3 viikkoa. Joten reilussa kuukaudessa pitäisi natsata, jos näin on käydäkseen. Suomenlammas kiimailee ympäsi vuoden.

Pari kertaa olen onnistunut aktin näkemään, joten siitähän on sitten ollutkin helppo laskea, koska karitsointi tapahtuu. Viimeksi Tippi oli muualla laumassa, missä oli pässi mukana. Sitten piti vaan tarkkailla kovasti sitä ja yrittää lukea, koska alkaa tapahtumaan.

Uuhen tiineysaika on noin 5 kuukautta. Minulla on sellainen kalenteri, mistä voi katsoa suoraan lasketun ajan, jos tietää astumisajan. Vähän niin kuin ihmisilläkin neuvolassa katsotaan!

Kun aika on, uuhen vatsa laskeutuu, utare turpoaa ja "ronttonen" leviää. Kun ihan h-hetki alkaa olemaan käsillä, uuhi lakkaa syömästä. Meillä lampaat ovat olleet aina niin ihmisystävällisiä, että ovat synnyttäneet puolilta päivin. Kuka sitä nyt yöllä jaksaa!

Meillä lampaat ovat aina synnyttäneet makuultaan ja siitä nousseet nuolemaan kalvot karitsoiden ympäriltä. Pari kertaa olen hätäillyt ja mennyt itse puhkomaan kalvoja, kun emä ei ole heti alkanut nuolemaan turvan ympärillä olevaa kalvoa. Varmaan ihan turhaan, mutta olen aina ihan paniikki-riemussa puuhaamaassa ja ponnistamassa uuhieni kanssa.

Itse olen tällä vähäisellä kokemuksella huomannut, että kahdesta ensiksi syntyneestä tulee aina kuin paita ja peppu ja kolmas jää vähän ulkopuoliseksi. Tälle on kuulemma ihan selityskin ja sitä sanotaan "tissipariksi". Uuhellahan ei ole kuin kaksi utaretta, joten vain kaksi kerrallaan pääsee maitohörpylle. Emo ei anna pentujeen imeä kauaa, joten kolmas jää usein huikatta sillä kertaa.

Karitsahan on ei-märehtijä ensimmäiset 2-3 elinviikkoaan. Se kyllä maistelee heinää ja muuta kiinteää, mutta maito on se, mistä se ravintonsa saa.

Tämän jälkeen on ns. välivaihe, jossa karitsa alkaa totuttelemaan kiinteään ravintoon ja märehtiminen alkaa. Nämä liittyvät pötsin toimintaan ja syljen erittymisiin ja sen sellaisiin juttuihin, joita en nyt ala sen enempää avaamaan. Google auttaa, jos kiinnostaa enemmän!

Noin 8 viikon iässä karitsa pystyy jo märehtimään täysin ja sen pötsi käsittelemään karkearehua. Monesti tässä iässä varsinkin pässikaritsat vieroitetaan emästään. Itse olen vieroittanut pässit viimeistään 12 viikon iässä, koska alkuperäisrotujen pässit tulevat suvunjatkamisikään erittäin nuorina.

Alle puolen vuoden ikäistä pässiä, sen kehittymättömyyden takia, ei ole hyvä käyttää siitokseen. Jotkut astuttavat uuhet jo puolen vuoden iässä, mutta itse pidän vähintään vuoden ikää hyvänä.

Parin päivän päästä syntymästään annan karitsoille ja emolle monivitamiiniliuosta ja uudemman kerran parin viikon ikäisinä. Kun alkavat syömään kiinteätä pidän niille karitsarehua vapaasti tarjolla. Huolehdin myös, että uuhi ei "kuivu" liikaa, vaan pysyy hyvässä kunnossa. Emo saa kauraa, rehua, kivennäistä ja hyvää heinää. Tuoreelle pääsevät heti, kun pelloille on nurmi kasvanut.

Lampaiden, kuin muidenkin elukoiden kasvattamisessa Beiben sisko on ollut tärkeä mentorini. Häneltä olen suurimman osan opeistani saanut. Olenkin monesti sanonut, että on paljon mukavampaa kysyä asioita suoraan luotettavalta ihmiseltä. Kun olen esimerkiksi kanejani myynyt, olen kehoittanut ottamaan minuun yhteyttä, jos on jotain kysyttävää. Ja välttämään internetin eläinpalstoja, koska sieltä voi saada todella pahan mielen. Poikkeuksia on, mutta aika vähän.

Joten, jos teillä on jotain kysyttävää koskien edellä mainittujen elukoiden asioista, minultakin voi kysyä. Autan mielelläni, jos vain osaan!

Sikoja meillä ei ole koskaan ollut, mutta olen onnekkaasti
päässyt sellaiseenkin touhuun tutustumaan omavaraistelu-
hengessä.

Kasvisten kasvattamisessa olen ehkä vähän huono jakamaan kasvatusvinkkejä. Tuntuu siltä, että olemme olleet aina onnistuneempia kasvattamaan syömämme lihan, kuin kasvikset. No joo, kyllähän aina jotain onnistuu, kuten kesäkurpitsa. Se on sellainen mistä tulee aina satoa, oli kesä millainen tahansa. Joskun vähemmän, mutta yleensä ihan yli tarpeiden.

Kesäkurpitsasta kylvän siemet aikaisintaan huhtikuun lopulla ja toukokuun lopussa tai kesäkuun alussa istutan ne yleensä johonkin kohopenkkiin. Saatan alkuun peitellä niitä harsolla, mutta yleensä jätän ne "herran haltuun" kastelua enempää hoitamatta. Kesäkurpitsa onkin aloittelijalle yksi parhaista kasvatettavista. Lajikkeita on vaikka kuinka ja niistä voi kokeilujen kautta valita omat suosikkinsa. Blogistani löytyy kesäkurpitsa-tunnisteen takaa monia postauksia koskien lähinnä kesäkurpitsaruokia. Niitä tarvitsee paljon, jos kesäkurpitsaa päätyy viljelemään.

Yleensä meillä syödään kesäaikaan tälläisiä kasvispainotteisia
"sotkuja". Joko wokkeina tai patoina. Tässä taitaa olla myös
joko kukon- tai kaninjauhelihaa joukossa.

Joskus on tomaateista pitänyt tehdä postaus, koska niitä nyt mielestäni osaan kasvattaa. Ehkäpä sen teenkin vielä...

Syyskylvöistä olen postannut. Syyskylvö- tunnisteen takaa löydät juttua minun onnistumisistani ja epäonnistumisista.

Olen vuosia kylvänyt palsternakan ja porkkanan, sekä monia muita hitaasti kasvuun lähteviä vihanneksia ja juureksia syksyisin, juuri ennen talven tuloa. Sehän onkin sitten sellainen taito, joka vaatii lähes noitamaisia kykyjä. Mutta perussääntönä voisi sanoa, että ennen lokakuun loppua ei kannata kylvää. Koska usein loppusyksystä tulee vielä leutoja jaksoja ja siemenet lähtevät kasvuun. Ja se oli siinä sitten!

Pinaatti, retiisi, musta- ja kaurajuuri, salaatti, persilja ja persiljajuuri ovat ainakin sellaisia kasviksia, mitkä sopivat hyvin syksyllä kylvettäviksi. Kukista kehäkukka on mainio tähän touhuun!

Muutama vuosi sitten kävi niin, että helmikuussa oli pitkä lämmin jakso ja lunta ei ollut tullut oikeastaan koko talvena. Meillä lähti syyskylvöt itämään helmikuun lempeissä +8 asteen lämmöissä ja sitten tuli pakkaset, sekä lumi ja keväällä kylvettiin uudet siemenet tuhoutuneiden tilalle.

Tässä olen kylvänyt kannelliseen lavaan
30.10.2017

Ja tässä kylvökset ovat itäneet 23.03.2018.
Taitaa olla pinaattia!

Yleensä emme kasvattele mitään erikoisuuksia, vaan ihan tavallisia vihanneksia ja kasviksia. Kuten porkkanaa, perunaa, tomaattia ja sen sellaisia. Mutta aina joukkoon mahtuu joka vuosi jokin eksoottisempi kokeilu. Bataatti on esimerkiksi sellainen. Sitä olen kasvattanun monena vuonna, lähinnä epäonnistuneesti. Mutta kerran saimme ihan jättisadon ja sekös sitten kannustaa lähes joka vuosi laittamaan sitä aina uudestaan.

Bataatinkasvatuksesta olen postannut pariin otteeseen ja ne pääset lukemaan alla olevista linkeistä.

Bataatin kasvatuksen ABC (tämä kirjoitettu epäonnistuneesta näkökulmasta)

Vuoden 2018 huikea bataattisato

Bataattisatotoiveita sittenkin!

Viime kesänä minulla oli jälleen kerran bataattia kasvamassa. Maanpäällistä kasvustoa tekivät runsaasti, mutta maan aluinen sato jäi surkeaksi.

Koko sato mahtui kädelle!

Huh huh! Tästähän tuli megalomaanisen pitkä postaus, vaikka kasvatettavista asioita kerroin kaikista vain pintapuolisesti. Kiitos sinulle, jos jaksoit lukea loppuun asti!

Nyt sitten urakka jatkuu, kun pitää tietysti lukea muiden omavaraisuusbloggaajien kasvatusvinkit ja -kokeilut. Siinähän tämä helmikuu taitaa sitten mennäkkin!

Kasvuvyöhyke 7

Korpitalo https://korpitalo.wordpress.com/2022/02/07/helmikuu-22/

Mukavaa helmikuuta kaikille lukijoille. Nauttikaa talvesta ja lumesta!

Kohta on taas kesäkurpitsojen aika!

sunnuntai 30. tammikuuta 2022

TSI: Huonetuoksu

En ole koskaan ostanut minkäänlaisia huonetuoksuja. Paitsi vessaan joskus jotain suihkautettavaa. Kun koulun yhteen näyttöön mietin hyvinvointituotteita luonnon raaka-aineista, valitsin yhdeksi tehtäväkseni huonetuoksun. Minullahan oli hyvinvoinnin tuottaminen luonnontuotteiden avulla -osatutkinto ja tein siihen vauvoille ja pienille lapsille sopivan tuoteperheen, mihin käytin yrttinä kamomillaa. Sehän on perinteisesti sellainen mieto ja rauhoittava yrtti, pienillä lapsilla käytetty kylvyissä ja hauteissa, jopa sisäisesti nautittuna. Kamomilla on yleisesti hyvin siedetty ja harvoin allergisoiva.

Tein vauvaöljyn, pari erilaista voidetta ja salvaa, saippuan, tuoksukynttilän ja huonetuoksun. Kynttilän ja huonetuoksun ajatuksena oli siis se, että niistä leijuva kamomillan tuoksu rauhoittaisi vauvaa.

Erilaisia kamomillasaippuoita
näyttöpöydässäni.

Tässä soijavahakynttiläni. Olin lisännyt
sulaan vahaan kamomillan eteeristä
öljyä. Ja huonetuoksukin taustalla!

Tässä tekemäni salvat ja voiteet, sekä vauvaöljy.
Minulla oli myös ihan kuivattua, itse kasvatettua
kamomillaakin näytössäni, koska sitä voi
käyttää hauteisiin, kylpyihin ja teeksi.

No, tämä huonetuoksu on sitten ollut koulunäyttöni jälkeen meidän makkarin takan päällä ja siitä oli jo kaikki tuoksut haihtuneet. Muutenkin maljakko, missä tuoksuöljy oli, oli aikas pölyinen. Joten oli ehkä aika tehdä uusi huonetuoksu!

Olen tehnyt itse myös huonetuoksumaljakossa olevat puutikut. Ostin ihan tavallisia grillivartaisksi tarkoitettuja puutikkuja. Ne maksoivat muistaakseni noin euron ja pussissa oli niitä useita kymmeniä. Netistä tilasin käsittelemättömiä puuhelmiä muutamassa eri koossa.

Pujotin puuhelmiä grillitikkuun niin, että isoimmat jäivät keskellä. Tyyli on vapaa ja mikä sattuu omaa silmää miellyttämään.

Kaikissa helmissä ei ollut niin isoa reikää, että ne olisivat painamalla mahtuneet tikkuihin. Joten pyysin Beibeltä ihan ohuen poranterän ja porakoneella varovaisesti isonsin reikää.

Joissakin tikuissa ensimmäinen ja viimeinen helmi jäi löysäksi. Liimasin ne kiinni tipalla pikaliimaa.

Katkaisin tikuista terävän pään pienellä askartelusahalla. Tämän voisi tehdä terävällä, paksuteräisellä veitsellä painamalla varovaisesti tai kokeilla puutarhasaksia.

Jos ei grillitikkuja ole tai halua sellaisia ostaa, voi kokeilla jotain muita kuivia tikkuja. Olen nähnyt kuorittuja, ohuita puunoksia käytettävän. Ne ovat kauniita!

Huonetuoksu

1 dl auringonkukkaöljyä tai jotain muuta hajutonta, neutraalia öljyä esim. valmista vauvaöljyä
(1 tl alkoholia 40 %, vodka tms.)
noin 30 tippaa haluamaasi eteeristä öljyä
kapea maljakko, pullo tai vastaava
puisia tikkuja

Mittaa öljy, (alkoholi), ja eteerinen öljy astiaan. Sekoita hyvin ja lisää tuoksua niin halutessasi. Kaada seos maljakkoon.

Laita puutikut maljakkoon tuoksuöljyyn. Mitä enemmän tikkuja on, sitä paremmin tuoksu leviää. Voit liikutella tikkuja öljyä sekauttaen aina ohikulkeissasi, jotta tuoksu leviää paremmin. Ajan ollen, öljy imeytyy tikkuihin.

Huonetuoksu säilyy tuoksuvana noin 2 kuukautta. Siihen voi lisätä halutessaan lisää tuoksua. Aseta huonetuoksu sellaiseen paikkaan, ettei eläimet ja lapset pääse siihen käsiksi.

Olen tehnyt huonetuoksun alkoholilla ja ilman. Alkoholin tarkoitus on, että öljyt sekoittuvat toisiinsa paremmin ja tuoksu haihtuu alkoholin mukana. En kuitenkaan ole oikeastaan mitään eroa huomannut, vaikkei alkoholia laita ollenkaan. Tämän takia ei kannata Alkoon lähteä!

Olen törmännyt kyllä sellaisiinkin huonetuoksuohjeisiin, mitkä tehdään vedestä. Niissä alkoholilla on suurempi merkitys, koska eteeriset öljyt eivät ilman sitä sekoitu veteen.

Koska meillä huonetuoksu on edelleen makuuhuoneessa takan päällä, olen valinnut siihen tällä kertaa toisen rauhoittavan yrtin, laventelin. En nyt tiedä, onko se auttanut minua tai Beibeä nukkumaan yhtään sen paremmin, mutta ainahan näin voi uskoa! Joka tapauksessa, itse tehty huonetuoksu ja tikkujen arkartelu on mukavaa puuhaa ja edullista ajanvietettä.

torstai 20. tammikuuta 2022

Appelsiinimarinoidut ruusukaalit

Meidän marsupojat syövät ruusukaalien
suojuslehdet enemmän kuin mielellään.
Vasemmalta; Kamu, Vainu ja Mustis.

Joskus sitä tulee vain olosuhteiden pakosta keksineeksi jotain uutta ja herkullista. Näin minulle kävi tässä taannoin, kun kävin oikein supermarketissa erään työreissun ohessa ja ostin pari euron pussia ruusukaaleja.

Tästä kuvasta minulle tulee mieleen vanhat
keittokirjat 70-luvulta. Jostain syystä...

Koska supermarketissa oli muutenkin hyviä tarjouksia, niin niistä intoutuneena vain hamstrasin kaikenlaista edullista kuiva-ainetta, hedelmää ja vihannesta sen kummemmin miettimättä, mitä niistä tekisin. Ei pitäisi maalaisen lähteä ollenkaan isoille kaupoille. Niissä tulee ihan pöhköksi!

Ruusukaalit kannattaa huuhdella nopeasti kylmällä
vedellä keittämisen jälkeen, jotta kypsyminen
lakkaa.

No, meidän luottoherkku ruusukaaleista on nämä kermassa hautuneet ruusukaalit ja niitä mietinkin tarjouksia haaliessa ostoskärryihin. Mutta ostamani pussit ruusukaalia olivat 400 gramman ja jotain muutakin niistä voisi jalostaa.

Marinadin ainekset ennen sekoittamista.

Minulla on sellainen pieni lapsuudentrauma ruusukaaleista. Olen muuten pitänyt kaikista kaaliruuista ihan pikkuisesta asti. Mutta ruusukaalia en ollut koskaan maistanut. Niistä meillä kotona, eikä mummuloissa laitettu ikinä ruokaa.

Olin mummuni, äidinäidin kanssa ruokakaupassa ja löysin ruusukaaleja vihannesosastolta. Muistan, kuinka suloisilta ne mielestäni näyttivät! En varmaan ollut koskaan ennen sellaisia edes nähnyt. Olin tuolloin reilusti alle 10-vuotias.

Minulla oli kait sitten itselläni vähän rahaa ja halusin välttämättä ostaa ruusukaalit. Sen muistan, että mummu pisti vastaan, mutta kinusin niin kauan, että sain luvan. Senkin muistan, että mummu epäili, etten niistä tykkäisi.

Niinpä minä marssin ruusukaalieni kanssa kaupasta ja laitoin ne mummulassa keittiön alakaappiin, missä minulla oli lelujani. Pistin herkkuni muka jemmaan, ettei serkkuni tai pikkuveljeni niitä löytäisi ja söisi.

Jossain vaiheessa, kun olin jäänyt yksin, kaivelin herkut esiin ja haukkasin. Voi kauhea, kuinka karvaalta ruusukaali maistuikaan! En ollut uskoa tätä todeksi ja haukkasin toista. Se oli ihan yhtä karvas! Ihan alkoi itkettämään pettymyksestä. Sen muistan, että valehtelin syöneeni kaalit, kun sitä minulta kysyttiin. Kuollaksenikaan en muista, mihin kaalit hävitin. Mutta syönyt minä en niitä!

Monella on varmaan samantapaisia muistoja ruusukaaleista. Mutta nykyään tiedän, että niitä ei syödä raakoina ja osaan valmistaa ne herkulliseksi. Varmaan lajikkeetkin ovat muuttuneet vähemmän karvaiksi.

Ja nyt kun asiaa näin aikuisena ajattelen, kyllähän minun läheiset aikuiset olisivat voineet minua tässä ruusukaali-asiassa hieman valistaa. Mutta meidän perheessä ei ollut, ainakaan minun kohdallani, tapana asioita neuvoa. Ite piti virheensä huomata ja kantapään kautta asiat oppia. Tässä asiassa olen kyllä ollut ihan päinvastainen oman tyttäreni ja lapsenlapsieni kanssa.

Eräs opiskelukaverini halusi viime keväänä kokeilla meidän luonnontuotteiden jatkojalostamisen kurssin säilömisen jaksolla jotain ruusukaaleista. Hänellä oli samantapaisia makumuistoja niistä, kuin nuo minun lapsuuden muistoni.

Hän kiehautti kevyesti halkaistut ruusukaalit ja teki niille marinadin. Ruusukaalit hän laittoi purkkiin ja marinadin päälle. Kaalit makuuntuivat seuraavaan päivään ja ne olivat herkullisia. Sain toisen purkin häneltä kotiinviemiseksi koulusta ja me söimme kaalit Beiben kanssa suurella halulla. Harmi vain, että luokkakaverini ei kirjoittanut ohjetta ylös, eikä muistanut tarkkaan, mitä oli marinadiin laittanut. Tai sitten hän ei halunnut sitä minulle kertoa... Sen verran sain kuitenkin selville, että liemessä oli oliiviöljyä, sitruunamehua, valkosipulia ja mausteita.

Olen aikaisemminkin yrittänyt tehdä näitä herkullisia marinoituja ruusukaaleja ja ihan onnistunutkin. Tosin, ensimmäisen kokeilun jälkeen olen luopunut oliiviöljyn käytöstä. En vain pidä sen mausta ja se hyhmettyy ällöttävästi kaalien ympärille jääkaappisäilytyksessä. Pitäisi aina odottaa, että kaalit ovat huoneenlämpöisiä ja öljy taas juoksevaa. Joten, olenkin käyttänyt ihan tavallista ja edullista rypsiöljyä, joka on mautonta.

Ja tässä pääsemme vihdoin siihen, että mikä oli se "olosuhteen pakko", josta mainitsin postauksen alussa. Noh, eräänä yksinäisenä iltana, kun Beibe oli iltavuorossa töissä, ajattelin aikani kuluksi marinoida toisen pussillisen ruusukaaleja. Mutta meillä ei ollut sitruunoita!

Kirosin itseäni, koska niitä kilon sitruunapusseja olisi ollut myös euron tarjouksessa ja sellaista olin kädessänikin jo pitänyt. Sitten tulin siihen tulokseen, että en siihen hätään keksinyt sitruunoille mitään käyttötarkoitusta, joten jätin sitruunat kauppaan. Heti sitten parin päivän päästä olisin niitä tarvinnut. Höh!

Marinadi menee ihanasti kaalinlehtien väliin!

Meidän kylältä löytyy kyläkauppa noin 1,5 kilometrin päästä meiltä ja Salekin on naapuripitäjässä 10 kilometrin päässä. Mutta kun millään en olisi halunnut lähteä kauppaan!

Sitten muistin, että olin ostanut muutaman appelsiinin. Voisikohan niitä käyttää marinadiin...? Mietin, että eipä tässä nyt tule kuin muutaman euron häviö, jos kokeilu menee hukkaan. Ja sitä paitsi, kyllähän näillä bensan hinnoilla sitruunanhakureissukin tulisi maksamaan. Kanathan ovat aina halukkaita syömään kaikki piloille menneet ruokakokeiluni, joten ei kaalit roskiin menisi.

Lohiruuan jämien kruunaajana!

Niin minä sitten päätin korvata sitruunamehun appelsiinien mehulla. Voin kertoa, että kannatti! Ruusukaaleista tuli niin hyviä, että piti oikein hillitä itseään syömästä niitä samalta perseen tilalta. Beibekin sanoi, että nämä ei edes maistu kaalilta!

Joten, opetukseksi itselleni ja kaikille muillekkin kotikokkaajille; korvatkaa rohkeasti ainesosia ja kokeilkaa eri makuyhdistelmiä. Joskus sitä voi näin vahingossa keksiä itse oman lempireseptinsä!

Tässä munakasrullan lisukkeena.

APPELSIINIMARINOIDUT RUUSUKAALIT

400 g ruusukaaleja
2 appelsiinin puristettu mehu, noin 2 dl
1 rkl soijakastiketta
1 rkl (omena)viinietikkaa
2 valkosipulinkynttä
1 tl juoksevaa hunajaa tai sokeria
2 dl miedonmakuista öljyä esim. rypsi
1/2 tl suolaa
mustapippuria
kuivattua chiliä
1 tl kokonaisia viherpippureita murskattuna
1 tl kuivattua (sitruuna)timjamia

Poista ruusukaaleista uloimmat lehdet, huhtele ja halkaise ne. Keitä suolalla maustetussa, runsaassa vedessä noin 5-10 minuuttia. Kaalit saavat kypsyä, mutta jäädä purutuntumaltaan napakoiksi.

Purista appelsiineista mehut. Pilko valkosipulinkynnet pieneksi. Yhdistä kaikki reseptin aineet yhteen kulhossa ja sekoita hyvin. Maistele ja lisää halutessasi mausteita ja suolaa.

Kaada ruusukaaleista vesi pois ja huuhtele niitä juoksevan kylmän veden alla, jotta kypsyminen lakkaa. Ei kuitenkaan haittaa, vaikka ne jäisivät hieman lämpimiksi.

Laita kaalit lasipurkkiin ja kaada marinadin ainekset niiden päälle. Sulje kansi ja ravistele kevyesti, jotta marinadi sekoittuu kaaleihin kauttaaltaan.

Laita purkki jääkaappiin ja anna kaalien maustua ainakin pari tuntia, mieluummin yön yli. Syö sellaisenaan suoraan purkista tai muun ruuan lisäkkeenä. Tämä on herkkua!

Ruusukaalit säilyvät jääkaapissa ainakin viikon. Elleivät tule syötyä nopeammin!

Marsut syövät ruusukaalinsa raakana, eikä katkeruus haittaa!

perjantai 14. tammikuuta 2022

Pieni pannukakku valurautapannulla

Pannukakku jos mikä on herkkua! Nykyään vaan, kun ollaan Beiben kanssa kahdestaan, sitä tulee harvemmin tehtyä. Kokonaisesta pellillisestä tulee ihan liikaa meille kahdelle. Toki pannari on hyvää lämmitettynäkin, mutta juuri uunista tulleena se on kuitenkin parasta.

Niinpä minä olen alkanut tekemään pannaria meille valurautapannulla. Siitä tulee juuri hyvä määrä kahdelle, pari palaa molemmille.

Laita voi sulamaan kuumalle pannulle.

Erityisen hyvää pannarista tulee, kun laittaa pannun kuumenemaan uuniin heti, kun laittaa uunin päälle. Sitten kun taikina on valmis ja tekevöitynyt, pannu uunista, voinokare pannuun sulamaan ja taikina sulaneen voin päälle. Näinhän englantilaiset tekevät yorshire puddinginsa. Pannari lähtee heti paistumaan ja turpoamaan kuumalla pannulla.

Yksi asia, mikä minulla tuottaa "ongelmia" tässä hommassa on se, että en meinaa ikinä muistaa pannun olevan kuuma. Ei ole ollut meinaan yksi tai kaksi kertaa, kun olen jo ehtinyt pikkuisen ottamaan kahvasta kiinni. No, nopeasti on muistunut mieleen, että "ai niin joo, tämähän on juuri ollut uunissa!"

Miksei pannari onnistuisi muissakin paistinpannuissa, kuin valurautaisissa. Kahvan vaan pitää sitten olla kuumuutta kestävä!

Kaada taikina pannulle.

PANNUKAKKU VALURAUTAPANNULLA, 2-4 annosta

1,5 dl vehnäjauhoja
1 kananmuna
1 rkl sokeria
hyppysellinen suolaa
teelusikan kärjellinen leivinjauhetta
2 dl maitoa
1 rkl voita

Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. Laita valurautapannu uuniin kuumenemaan.

Mittaa kulhoon kaikki kuivat aineet ja sekoita. Riko kananmuna joukkoon, mittaa ja lisää maito. Sekoita ainekset vispilällä sekaisin tasaiseksi massaksi ja anna turvota noin 30 min.

Ota pannu kuumasta uunista. Laita sille voi sulamaan ja anna sen voin levitä kauttaalleen pannulle.

Sekauta vielä taikinaa ja kaada se kuumalle pannulle. Laita välittömästi uuniin ja paista noin 30 min.

Tarjoile herkku lämpimänä haluamasi hillon kera. Ja miksei nokare kermavaahtoakin menisi!

Pannu uuniin!

Itse teen usein valurautapannupannarin (vitsi, mikä sanahirviö!) puuhellan uunissa. Meidän valurautapannu mahtuu sinne juuri ja juuri. Nyt kovilla pakkasilla puuhellassa on melkein jatkuvasti tuli, niin pannukakku kypsyy siellä ihan itsestään, samalla kun teen muuta ruokaa ja lämmitän vettä, sekä pirttiä.

Ja nauti!

Maistuuko Sinulle pannukakku? Viikonloppunahan voisi vaikka taas sellaisen pyöräyttää! Mukavaa viikonloppua kaikille!

keskiviikko 12. tammikuuta 2022

TSI: Valaistu jäätolppa

Tein joulukuussa ihan hulluna jäälyhtyjä! Tein niitä lammashaan jäälyhtypolulle ja lisäksi meidän pihatien varteen.

Talvista valotaidetta Leppämäen tapaan!

Jäälyhtypolulle niitä tein noin 50 ja pihatiellekkin varmaan yli 30. Jäälyhtypolun lyhdythän sulivat suojaisen säätyypin vallatessa Leppämäen. Joten, en voinut niitä käyttää pihatielle. Teinkin uudeksi vuodeksi uudet lyhdyt.

Jäässä näkyy hienoja kuvioita!

Koska minä ja Beibe olimme joulun jälkeen molemmat kovassa flunssassa, emme jaksaneet niin hirveästi panostaa jäälyhtyihin. Kuumeisena riutuessa, ei jäälyhdyt olleet meidän selviytymistaistelussa päällimmäisenä ajatuksena.

Niinpä moni lyhty ehtikin jäätymään ihan umpeen ja ämpäreitäkin meni harmillisesti rikki. Kun tauti alkoi sen verran hellittämään, että jaksoin panostaa asiaan, olikin aikas kasa umpeen jäätyneitä jääkaartioita.

Kasasin umpeen jäätyneet lyhdyt kasalle ja ajattelin viedä ne jossain vaiheessa pois pihasta. Mutta Beibepä keksi hyödyntää ne!

Päiväsaikaan tolppa nyt ei kummoiselta näytä!

Eräänä iltana hän puuhasteli jotain pihassa, kun laittelin ruokaa sisällä. Kun menin huutelemaan häntä syömään, etupihalla oli hieno yllätys. Beibe oli tehnyt jääkaartioista valaistun taideteoksen!

Patterikotelo ihan vaan roikkuu tolpan takana.
Pitää varmaan suojata se, jos alkaa vettä satamaan.

Hän oli porannut isolla puuterällä jokaiseen jääkaartioon reijän keskelle. Sitten hän oli liittänyt kaartiot toisiinsa vedellä valaen. Valaistuksen hoiti pattereilla toimiva valoketju, jonka hän pujotti reijistä jääkaartioiden sisään.

Onneksi nurkista löytyy jos jonkin moista välinettä!

Jos tälläistä ajattelisi varta vasten tekevänsä, muottien pitäisi olla saman kokoisia. Meillä kaikki ämpärit olivat erikokoisia, joten jäätolpasta ei tullut tasaista. Mutta se ei kyllä minua ainakaan haittaa. Valaistuna se on hurjan hieno ja näkyy suoraan meidän olohuoneen ikkunasta. Se on heti ulko-ovea vastapäätä, niin on kiva näky, kun lähtee illalla koiran kanssa lenkille tai iltatallille.

Nyt on ollut tosi hyvä talvi kaikenlaisten jääjuttujen tekoon. Pitäisiköhän sitä vielä jäädytellä vaikkapa maitotölkkeihin jäätiiliä? Tai kakkuvuokiin jotain kivoja juttuja?

Yllättävän paljon tuo tolppa valottaa!

Nyt pakkaset lauhtuivat täällä itä-Pirkanmaalla. Mutta viikonlopusta taas luvattiin pakkasten kiristyvän!

Oletko Sinä jäädytellyt jäälyhtyjä tai jotain muuta tänä talvena?

maanantai 3. tammikuuta 2022

Suuntana omavaraisuus 2022, osa 1; suunnitelmat, varhaiset esikasvatettavat ja omat heikkoudet

Mun kalenterissa on joka viikolle
joku stemppilause!

Uskomatonta! 5.kausi Suuntana omavaraisuus-yhteispostaussarjaa starttaa. Ajatella! Rakkautta ja maan antimia-blogi on ollut mukana postaamassa omavaraisemmasta elämästä alusta asti. Muistan kuinka otettu olin, kun Tsajut-blogin Satu aikanaan pyysi minua mukaan tähän blogiyhteisöön. Hän ja Korkeala-blogin Heikki olivat perustaneet facebookiin omavaraisuusryhmän bloggaajille ja sen myötä tämän yhteispostaussarjan blogeihin. Kiitos heille, että ovat omien kiireidensä sivussa jaksaneet luotsata tätä postaussarjaa tälläisessä "perinteisessä" muodossa kaikki nämä vuodet. Mielestäni on tärkeätä pitää joitakin asioita "tutun turvallisena" tässä alati muuttuvassa maailmassa. Sitä paitsi, on ihan hyvä pysähtyä välillä oikein kunnolla lukemaan hetkeksi asioista. Kyllä Insta ja TikTok tuovat meidän silmillemme ihan tarpeeksi nopeaa ärsykettä, joka ei välttämättä jää kovin pitkäksi aikaa mieleen. Ja jos jääkin, siihen on vaikea palata uudelleen, kun niiden maailmasta on vaikea löytää uudelleen jotain aiemmin mielenkiintoiseksi havaitsemaansa juttua.

Itse en ole jaksanut lähteä seuraamaan vlogeja. Tietysti, jos löytäisin jonkin sellaisen aidosta omavaraistelusta kertovan vlogin, se voisi kiinnostaakin. En jaksa enään tällä iällä katsella mitään kiihkoilua, elämän äärirajoille viemistä, kurjuuden ylistystä tai sitten sitä, kun muutetaan maalle ja otetaan pari lammasta, hevosia ja muita kotieläimiä ja ollaan omavaraisia. No, minun mielestäni se on lemmikkien pitoa ja kun on kokenut itse niin monia vuosia omavaraisempaa elämää, en jotenkin enään jaksa innostua moisista. Vaikka ymmärrän kyllä näiden tarpeen monille. Haluaisin vain jotain realistisempaa! Sori, olen kyyninen mummu! 😂

Itse olen pitänyt näistä joka kuukauden ensimmäisenä maanantaina ilmestyvistä yhteispostauksista. Jokainen julkaisee kello 9 aamulla omalla tahollaan postauksen, jonka aihe on mietitty etukäteen. Aiheet ovat yleensä sellaisia, että niissä käsitellään omavaraistelijoiden vuoden suunnitelmia ja seurataan niiden toteutumista/toteutumattomuutta. Lisäksi jaetaan omia kokemuksia/neuvoja/vinkkejä erilaisista aiheista. Mahtavia tietopaketteja nämä postaukset!

Meidän vuoden vaihde meni sairastellessa.
Ei ollut sitä itteään. Ihan perusflunssaa. Mutta
huomasin, että kotivaraan pitää lisätä myös
korona kotitestitkin. Täällä itä- Pirkanmaalla
ne ovat koko ajan loppu kaupoista ja
apteekeista.

Rakkautta ja maan antimia-blogin edellisten vuosien Suuntana omavaraisuus-sarjan postaukset löydät tunnisteilla; suuntanaomavaraisuus, omavaraisuus, blogiyhteisö, yhteispostaus.

Pitkin vuotta laitan aina kuukauden postaukseen linkit saman vuoden edellisiin postauksiin. Ja joka postauksen lopusta löytyylinkit muiden bloggaajien kuukauden postauksiin. Postaukset ovat kasvuvyöhykkeittäin.

Uuden vuoden nakit keitettiin
tyttären perheeltä joululahjaksi
saamallamme retkikeittimellä.
Kun ei retkelle jaksettu lähteä,
niin kotirapulla sitten.

Alkuun pieni esittely meistä, jotka täältä blogin takaa löydymme. Minä olen Marketta ja kirjoitan tänne blogiin. Elän mieheni Beiben kanssa vanhalla vajaan kahden hehtaarin pientilalla omavaraistellen. Olemme molemmat 50-kymppisiä, meillä on yksi tytär ja kaksi lastenlasta. Isovanhemmuus näyttelee suurta osaa elämässämme.

Itse olen tehnyt pitkän työuran elintarviketeollisuudessa, josta jäin ensin opiskelemaan ja nyt olen osa-aikatöissä ihan eri alalla. Valmistuin opinnoistani luonnonvaratuottajaksi ja luontoalan töitä etsiskelen, sekä yrittäjyyttä pienimuotoisesti mietiskelen. Beibe on edelleen elintarviketeollisuuden parissa töissä. Omavaraistelu on ollut meille aina harrastus ja elämäntapa. Ilman sitä on vaikea elää!

Omavaraistelumme pääpaino on ollut aina oman ruokamme osittainen itsekasvatus ja hankkiminen. Niin kasvisten, kuin lihankin. Siitä syystä meillä on eläimet valikoituneet sen mukaan, että niistä saadaan lihaa ja munia. Ja tietysti lantaa kasvimaille ja pitäähän eläimet laiduntamalla meidän pienet pellot ryteköittymättöminä.

Beibe metsästää pienriistaa ja minä marjastan, sekä sienestän. Molemmat ollaan innostuttu viehekalastuksesta ja pilkkiminen on tullut osaksi elämää. Kun kahdestaan ollaan pääasiassa, tarpeetkin on pienentyneet.

Olen kirjoittanut tähän sarjaan monta esittelypostausta meistä ja siitä, miten me olemme tänne Kuhmalahdelle, Leppämäkeen, päätyneet. Nykyäänhän me olemme oikein kaupunkilaisiakin, kun kuulumme Kangasalaan. Sijaintimme on siis itä-Pirkanmaa. Pääset esittelypostauksiin tästä , tästä ja tästä . Me olemme saaneet viettää täällä jo yli 20 puuhakasta ja onnen täyttämää vuotta! Nykyään pyrimme hidastamaan entisestään elämäämme ja olla hötkyilemättä turhia.

Olen tänä talvena luistellut ensimmäistä
kertaa meidän lammella.

Kuukuna kävi myös testaamassa
lammen jäät.

Lämmäily papan kanssa oli kuitenkin
kivempaa kuin luistelu.

Viime vuosina eläinten määrä on vähentynyt. Kanoja löytyy ja muutama lammas. Aiemmin on ollut vasikoita lihaksi kasvamassa ja lihakaneja. Kalkkunoita, ankkoja ja viiriäisiäkin ollaan kokeiltu. Fasaaneja parina vuonna. Hevosia meillä oli yli 10 vuotta, 1-3 kerrallaan.

Kun lähdin opiskelemaan, vähenettiin elukkamäärää. Jotenkin on vaikea taas uudelleen lisätä sitä, kun on päässyt vähän helpommalla työmäärällä! 😆

Nyt en ole Tippi-uuhta astuttanut. Se on kolmena aikaisempana keväänä karitsoinut onnistuneesti kolmen karitsan vuonueet joka kerta. Se on 6-vuotias ja mennyt joka karitsoinnista aika kuivaksi, joten ajattelin antaa sille ainakin välivuoden. Tai sitten ihan eläkkeen karitsoinnista. Katsotaan nyt! Mutta joo, lampaanlihaa ei ole tulossa tänä vuonna ainakaan omaa tuotantoa.

Veikeä-uuhi lähtee jossain vaiheessa uuteen kotiin sukua jatkamaan. Meille tulee tilalle Tipin ja Voiton sisko, Tyyne, viettämään eläkepäiviä. Joten, olen ehkä hieman siirtymässä lampaiden pidossa enemmän hyvinvoinnin tuottamiseen eläinten avulla, kuin lihan tuottamiseen.

Leivottiin piparkakkuja useaan
otteeseen Ompun ja Kuukunan kanssa.
Benja oli mukana tarkkaavaisesti. Jos
vaikka vähän taikinaa tipahtaisi
lattialle.

Jätin itselleni kaikki viime keväiset konehaudotut kananuorikot. Ihan sillä, että en jaksanut alkaa niitä kauppaamaan mihinkään ja aikuiset kanani ovat jo muutaman vuoden ikäisiä. Orpington jättirotuna ei ole kovin pitkäikäinen ja lopettaa/vähentää munintaansa jo muutaman vuoden iässä. Sillä ajattelin, että onpahan uutta verta parvessa reippaasti.

En ole vielä päättänyt, että haudonko uusia tipuja keväällä. Olen yleensä helmi-maaliskuussa laittanut koneen "pöhisemään". Yleensä olen hankkinut joltain toiselta kasvattajalta orpin munia. Juurikin ajatuksella, että saan pidettyä parvessa mahdollisimman vähän sisäsiittoisuutta. Aikuisia kanoja en ole enään vuosiin myynyt, koska en ole teettänyt mitään testejä kanoistani ja niillä saattaa olla marekia. Vaikka kaikki kanat eivät koskaan välttämättä siihen sairastu, se saattaa puhjeta stressitilanteissa, kuten siirtämisestä uuteen parveen.

Hautomistani tipuista olemme kasvattaneet kukkonuorikot lihaksi. Tänä syksynä teurastimme 9 kukkoa, joista tulikin kivasti lihaa pakkaseen. Orpington rotuisissa kukoissa on paljon syötävää. Ruhopaino on 2 kilon molemmin puolin ja liha on vaaleaa ja hienosyistä. Ei siis vaadi mitään tuntien hauduttamista.

Mauri päikkäreillä puruluun kanssa!

Hieman tekisi mieli ottaa taas kaneja. Jouduimme lopettamaan viime kesänä äkillisesti Lötkö-pupumme, joka oli belgianjätti. Se oli oma kasvatti, mutta sen poikimiset eivät onnistuneet, joten se jäi meille lemmikiksi.

Mutta lihakanien kasvattaminen kiinnostelisi jälleen. Kanien rehunkäyttö-lihasuhde on paljon parempi, kuin esimerkiksi lampaan. Kun poikimisen ajoittaa kevääseen, kanin ruokinta on lähestulkoot ilmaista. Isojen rotujen ruhopaino on useamman kilon. Mutta mietitään nyt! Minulla ei ole yhtään käsitystä, mitä teen esimerkiksi ensi kesänä. Olenko töissä vai en. Nämä asiat määrittelevät paljon suunnitelmia ja niiden tekemisiä.

Lötkö silloin joskus!

Kasvimaa oli viime kesänä huonoimmalla hoidolla ikinä! Syynä siinä oli kokopäivätyöni kauppapuutarhalla, mikä vei ihan täysin mehut meikäläisestä. Kesäkuussa tein 6 päiväisiä viikkoja ja heinäkuun helteet olivat vain yksinkertaisesti liikaa. En kerta kaikkiaan jaksanut tehdä oman kasvimaani eteen yhtään mitään. Silti se antoi meille satoa niistä vähäisistä kasviksista, mitä olin keväällä sinne ehtinyt kylvämään. Mutta juolavehnä, rönsyleinikki ja ohdakkeet ottivat vallan kasvimaasta. Meidän kasvimaahan on lavatarha, jonka käytäviä olen jo monta vuotta kattanut palvilla, oljella ja muilla maatuvilla aineksilla. Tuntuu, että noi rikat saavat vain lisää voimaa katteiden tuomista ravinteista. Joten, kasvimaa ja sen hoito on yksi suurista heikkouksistani ja siihen yritn panostaa enemmän ensi kesänä.

Syynä lavoissa viljelyyn on se, että olen nivelvaivainen ja selkäkipuinen. Lavojen äärellä on helpompi kyykkiä, kuin ihan suoraan alas maahan. Toinen suuri syy on se, että elämme sinisen saven maassa. Tuntuu, että suoraan maassa kylvettynä ei mikään kasva. Monta vuotta sitäkin yritettiin. Kaikki taimet joko kylmettyivät savessa tai hukkuivat sinne. Jos yleensäkkään siemenet itivät!

Nyt ajatukseni olisi purkaa muutamat vanhat lavat ja joko peittää alue muovilla, tai muokata sitä koko kesä. En ole vielä päättänyt kumpaan lähden. Riippuu taas, missä maailma makaa ensi kesänä. Minulle hieman lupailtiin kesätöitä samalta puutarhalta, jossa olin viime kesänä. Mutta taitaa olla meikäläisen kuntoiselle liian raskasta hommaa. Sitä paitsi, minähän kuntoutin itseni fyysisestä ammatista pois. Voipi olla, että etsin kuitenkin jotain kevyempää hommaa!

Mitään viljelysuunnitelmia minulla ei ole kasvimaan suhteen. Olen tehnyt muutamia syyskylvöjä ja loput mennään vanhoilla ja tutuksi tulleilla kasviksilla. Sipulia, porkkanaa, perunaa, papuja ym. Joku eksoottinen kokeilu yleensä mahtuu mukaan.

Kierrätyshirsistä tehty lava ja Mauri!

Kasvihuoneisiin laitan tomaattia, kurkkua, paprikaa ja chilejä. Joka vuosi olen laittanut myös meloneita. Onnistunut olen niissä pari kertaa...

Kahtena edellisenä kesänä meillä ei ole ollut yläpihan lasihuoneessa mitään kasvamassa. Viime kesänä Beibe sai vihdoin kunnostettua sen ympärystän. Maa oli painunut pahasti kasvihuoneeseen päin ja vaati toimia sen suhteen. Nyt olen hieman miettinyt, että laittaisinko chilit ja kurkut sinne. Isoon huoneeseen sitten tomaattia. Sitä tulee aina laitettua paljon, mutta viime kesänä tein umpioitua tomaattikastiketta ja se on säilynyt hyvin. Joten siitä innostuneena voisin ajatella jatkavani tomaatin "ylituotantoa"! Ja jos en olisi ansiotöiden puolesta niin ylityöllistetty ensi kesänä, ehtisin hoitamaan viljelyksiäni ja tekemään sadosta ruokaa. Sekin oli viime kesän heikkous, että en kerta kaikkiaan ehtinyt kunnolla keskittyä sadon jalostamiseen ruuaksi, kun olin koko ajan töissä.

Kasvihuoneen yläpuoli kaivettiin
auki, perustusta suoritettiin ja
ympärystää siistittiin.

Mitään en ole vielä laittanut esikasvatukseen. Myöntää täytyy, että mielessä on vähän käynyt! Mutta yleensä maltan kyllä mieleni tammikuulle tai jopa helmikuulle. Joulu ja vuoden vaihtuminen pitää lusia pois, ennen kuin aloitetaan esikasvatukset.

Chilit ovat sellaisia, mitkä suosivat pitkää esikasvatusta. Vuosien kokemuksella voin sanoa, että kyllä ne tosiaan ehtii kypsyttämään hedelmänsä, kun ovat saaneet pitkän kasvuajan. Viime kesänä sain esimerkiksi jalapenot kaikki kypsymään. Monena edellisvuonna ne ovat ehtineet kypsyttämään vain muutamia hassuja hedelmiä. Toisaalta, jalapenoissa tavoittelen enemmän raakoja hedelmiä, koska säilön niitä viipaleina. Ovat herkullisia tortillojen välissä!

Kuukuna tarkastamassa mummun
aikaisia kevätkylvöjä kasvihuoneessa.

Helmikuussa olen laittanut yleensä mukulasellerit itämään. Ne vaativat myös pitkän esikasvatusajan. Kuten purjotkin. Mutta niiden kanssa odotan tosiaan helmikuulle, jos niitä kylvän. Chilejä voisin laittaa joitakin itämään nyt jo. Edellyttäen, että löydän kaupasta taimimultaa...

Muuten en laita pitkää esikasvatusaikaa vaativia kasveja. Yksinkertaisesti siitä syystä, että ei ole tilaa. Olen aikaisemmin hullutellut ja koko kämppä on ollut kalpeita, hojoja taimia täynnä. Kyllähän niistäkin kunnon kasveja on tullut, kun ovat sitten kunnon multaan ja valoon päässeet. Mutta ehkä olen tullut itsekin hieman laiskaksi. Luetaanko se nyt sitten heikkoudeksi vai hyveeksi?

Lisäksi minusta on alkanut tuntumaan siltä, että saan allergiaoireita mullasta. Nokka vuotaa kaiket ajat, kun esikasvatukset ovat sisällä. Ja huomasin puutarhallakin, kun ruukutin taimia, että olin tukossa pitkään sen jälkeen.

Useina vuosina olen ostanut paljon taimia puutarhamessuilta. No, kaikki tietää, ettei sellaisia ole viime aikoina paljoakaan järjestetty. Jotenkin kyllä tuntuu taas vallitseva tilanne siltä, että ei kyllä järjestetä tänäkään vuonna. Joten ehkä pitää panostaa kasvivaloihin ja raivata vaan kämppään tilaa!

Jos jollakulla on suositella hyviä ja hillityn kokoisia kasvivaloja, vinkkejä otan ilolla vastaan.

Kaalintaimet laitoin viime vuonna
kasvamaan kylmään kasvihuoneeseen.
Taimista tuli upeita, mutta ulos istutettuna
joutuivat heti kirppojen suihin.

Yksi suunnitelma on, joka pitäisi tulevana kesänä toteuttaa. Se on huussin rakentaminen. Se on minun 50-vuotislahjani ja sille on kyllä käyttöä. Se miten se toteutetaan ja millainen siitä tulee, on vieläkin auki. Ja mihin se sijoitetaan! Mutta huussi tulee, se on varmaa!

Oikeastaan koko elämä on aika auki! Työasiat epäselviä, mutta silti jotenkin turvallinen olo. Kotona kaikki on niin tuttua ja turvallista. Asiat täällä menevät pitkälti omalla painollaan ja vanhaan tapaan. Aion nauttia tästä kunnon talvesta! Olen huomannut, että päivät kyllä kuluvat täällä kotosallakin, ihan "mitään tekemättä"! Päivät menevät puita kantaessa, pirttiä lämmittäessä, eläimiä hoitaessa ja omia asioita hoitaessa. Koska Beibe käy ansiotyössä kodin ulkopuolella, olen yrittänyt pitää kotiasiat hoidossa. Jotta hänen ei sitten tarvitse työpäivän jälkeen alkaa pirtin lämmittämiseen tai muuhun sellaiseen.

Yllättävän paljon työttömänä ja osa-aikatyöläisenä joutuu omia asioitaan hoitamaan. Kaikki raha-asiat ovat itse hoidettavana. Sellaiset, mitkä ennen hoiti työnantaja, joutuu nyt itse hoitamaan. Lähettelemään kopioita palkka- ja työtodistuksitaan, maksamaan liitonmaksut ym. Hommaamaan todistuksia nuhteettomuudestaan jne. Tekemään myös paljon palkatonta, valmistelevaa työtä.

On toisaalta ihan maailmaa avartavaa huomata, että millaista on olla työtön tässä maailman ajassa. Kaikki ei olekkaan ihan niin suoraviivaista, kuin on ajatellut aiemmin työttömistä. Siitä sellaisesta itseohjautuvuudesta tai oma-aloitteisuudesta ei välttämättä palkita. Vaan jos hankit itsellesi töitä, mistä tulee yli 4 tuntia viikossa ansioita, et olekkaan enään työtön, vaan työssä käyvä ja menetät etuuksia. Pitää olla tosi varovainen, ettei menetä kaikkia tulojaan!

Kuluu se aika näinkin!

Mutta eipä siitä sen enempää, vaan mitäpä kuuluu muille bloggajille! Mielenkiintoista lukea heidän suunnitelmistaan uudelle vuodelle. Ja sen verran voin paljastaa, että tulevien kuukausien yhteispostausten aiheissa on paljon mielenkiintoisia aiheita. Joten kannattaa olla mukana seuraamassa Suuntana omavaraisuus yhteispostaussarjaa!