tiistai 19. kesäkuuta 2018

Vierailu Hörtsänän arboretumissa ja Egenland, ihan huippu matkailuohjelma !




Kuulin ensimmäisen kerran unohduksiin joutuneesta, Orivedellä sijaitsevasta arboretumista jo useita vuosia sitten ollessani Ahlmannilla omavaraisuuskurssilla. Puhuimme näiden seutujen pähkinäpensaslehdoista ja kouluttaja kysyi minulta, olenko tietoinen Hörtsänän arboretumista, jossa oli pähkinäpensaslehto. En ollut kuullutkaan ja hän kertoi, että siellä oli alettu raivaamaan esiin ja pelastamaan vanhoja kasveja ja puita.

Siitä asti, minulla on ollut halu käydä Hörtsänässä, mutta aina se vain on jäänyt. Vaikka rehuja elukoille käyn aika ajoin hakemassa Hankkijalta, ihan muutaman kilometrin päästä tästä salaperäisestä puistosta. ei vaan ole tullut sinne saakka ajeltua.
Ja joitakin vuosia sitten, Hörtsänä oli muistaakseni osallisena Avoimien puutarhojen -päivänäkin, mutta silloinkin matka vei ihan toiseen suuntaan.

Puukartat Hörtsänän pysäköintialueen kodan seinässä.


Pääsiäisen pyhinä katsoimme Beiben kanssa ihan mahtavan matkaohjelman kaikki jaksot Yle Areenasta. Egenland on ohjelma, mihin suomalaiset ovat saaneet ilmiantaa kotiseutunsa, ei välttämättä niin tunnettuja matkailukohteita.
Loistava ja koukuttava ohjelma, missä juonto tehdään molemmilla kotimaisilla kielillä, olematta kuitenkaan mitekään ärsyttävää ja häiritsevää.

Egenlandissa oli esillä tosi monta sellaista paikkaa, missä me haluaisimme käydä. Esimerkiksi paikkoja, mitkä ovat olleet ihmisten elämäntyö ja tehty alunperin heitä itseään varten.
Moneen paikkaan ei ole mitään pääsymaksuja ja ne ovat auki aina. Täynnä kiehtovia tarinoita, historiaa ja mikä parasta, ilman minkäälaista kaupallisuutta.
Ohjelmasarjan katsottuamme, oli kiva todeta siinä esiteltävän myös monta sellaista paikkaa, missä olemme käyneet. Rakastammehan kotimaanmatkailua ja lähimatkailua, jo ihan olosuhteidenkin pakosta! ='D

Ainut asia mikä Egenland -ohjelmassa häiritsi, oli joka jakson matkabloggareiden osuus. Se oli ihan turha mielestämme ja toi ihan turhaa toistoa jaksoihin. Tämän olisi voinut jättää pois. Ainakin niin, ettei ihan joka jaksoon niitä olisi tuonut. Vaan vaikkapa tehnyt oman jakson noille esittelyvideoille ja bloggareiden arvioille paikoista.

No, Egenlandin ansioista Hörtsänä tuli taas mieliimme, koska yhdessä jaksossa oli siitä esittely. Sanoinkin Beibelle, että kun lomalle jäädään, niin viimeistään tuolla käydään. Siis oikeasti, koska meiltä Hörtsänään ei ole kuin vajaat 40 kilometriä!

Ja niin me sitten yhtenä erittäin tuulisena, kylmänä ja sateenuhkaisena päivänä lähdettiin ihan varta vasten vierailulle Hörtsänään.

Me tiesimme suurin piirtein, missä tämä arboretum saattaisi sijaita. Oriveden Onnistaipaleen kylän tiesimme ja olimme siellä sijaitsevalla taimistolla käyneet.
Mutta tuonne Hörtsänään ei ole mitään opasteita ja GoogleMapsin navi meinasi meidät osoitteella ajattaa Hörtsänän vieressä olevan maatilan läpi. Onneksi maatilan tiellä oli Yksityisalue -kyltti ja osasimme epäillä, että Hörtsänään pääsee toistakin reittiä.
Ja niin pääsikin, ihan pienen matkan päässä oli tienhaara, kota ja pieni alue, minkä arvelimme olevan autoja varten.

Kodan ovi oli lukitsematon, joten sisällä käytiin.

Hieno tulipesä!


Ei ihme, että Hörtsänän arboretumia kutsutaankin 'Unohtuneeksi-' tai 'Salaiseksi puutarhaksi', koska ei sitä ihan hevillä löydä, jos ei vähän tiedä missä se on.

Kodalta lähtee kapea hiekkatie, peltojen halki, kohti ihan tavallisen näköistä, tiheää metsikköä. Uskon puute ja pieni arkuuskin iskee. "Saako sinne mennä ja onko se todellakin tuolla?"

Siellä se on, uskokaa tai älkää!
Mutta rohkeasti vain kohti metsikköä ja pian saavuimmekin opastetaulun luo. Siinä vähän kerrottiin Hörtsänästä ja maassa oli pieni peltirasia, mistä sai ottaa tilisiirron vapaaehtoista pääsy/kannatusmaksua varten.





Hörtsänän vierailuun kannattaa varustautua ainakin hyvillä kengillä. Millään flipflopeilla sinne ei kannata lähteä.

Valkoinen varjolilja oli aloittelemassa kukintaa

Olikohan tämä jokin jalava?

Upeita kotkansiipiä. Beibe näyttää mittasuhteita!

Hörtsänässä osa poluista oli ihan kunnon hiekkateitä. Mutta suurin osa oli juurakkoisia ja kivisiä polkuja. Minä kampurajalkaisena välillä pelkäsin, että kompuroin. Kun piti niin kauheasti valokuvata, eikä jalkoihin kerennyt katsomaan.

Puistoon oli laitettu myös taidetta kasvien sekaan!




Mutta hienosti selvisin, enkä kaatunut kertaakaan!

Tämä tuohituomi oli aivan ihana!

Kovassa tuulessa sen kuori ihan lepatti.

Hörtsänässä ei pääse vaikeasti liikuntarajoitteinen liikkumaan. Siellä on tosi paljon kaikenlaisia kiviportaita ja tosiaan polut ovat luonnontilaisia.



Arboretumin alapuoli oli täynnä huikean hienoja vanhoja puita. Koska ne olivat kasvaneet unohduksissa ryteikön keskellä, monet olivat kasvaneet pimeässä tilasta kilpaillen pitkäoksaisiksi.

Keltakoivu. Tälläinen meillä on Leppämäessä, mutta vielä ihan pieni.

Upea runko pihtakuusella.


Puiden alta löytyi nimikylttejä ja huomasimmekin, että Hörtsänässä oli varsinkin pihtakuusien eri muotoja tosi paljon.





Olimme ihan fiiliksissä noista isoista puista ja niiden mystisen näköisistä rungoista. Vaikka välillä hieman hirvittikin kulkea metsässä, koska tuuli oli todellakin kova. Puut nitisivät ja natisivat pahanenteisesti, mutta kestivät hienosti myrskyn.





En ala nyt tässä postauksessa ihan hirvittävästi Hörtsänän historiaa ja tarinaa kertomaan. Kuvat puhukoot puolestaan!
Netistä löytyy aikas paljon tietoa Hörtsänästä ihan guuggeloimalla. Ylen Egenlandin sivuilta löytyy hyvä, pitkä ja todella kattava tietopaketti Hörtsänän historiasta ja puiston vaiheista. Pääset lukemaan jutun tästä .


Hörtsänässä on luolakappeli.


Kappelin kattoa.

Sen verran kuitenkin avaan, että Hörtsänän arboretumin on perustanut 1900 -luvun alussa Hugo Hörtsänä. Puisto on ollut loistossaan 1920-1930 -luvuilla ja se on ollut viime vuosituhannen alussa ihan arboretumien kolmen kärjessä Tammiston ja Mustilan arboretumien kanssa.




Hugo Hörtsänä kaavaili pojastaan elämäntyönsä jatkajaa ja poika kouluttautuikin puutarhuriksi. Kunnes poika kaatui sodassa ja Hugo Hörtsänän kiinnostus arboretumiaan kohtaa laantui suuressa surussaan.

Kivessä olevat rinkulat kuvastavat tilan isäntiä.




Hugo Hörtsänä kuoli itse 1954. Toinen suuri takaisku suvulle oli 1973, kun tilan päärakennus tuhoutui tulipalossa. Hugo Hörtsänän arkistot tuhoutuivat palon mukana.

"Rakkaus!"

 

Hörtsänä alkoi jäämään unohduksiin 1950 -luvulla. Silloin tällöin siellä on ollut jotain toimintaa. 1970 -luvulla siellä on tehty kasvistokartoituksia ja nimikylttejä. 1992 Hörtsänä on saanut luonnosuojelualueen statuksen.



Puistoon istutetaan koko ajan jotain uutta!


Arboretumilla on ollut aina ystäviä ja siellä on tehty aika-ajoin talkootyötä. Mutta hoito on ollut satunnaista ja puisto on saanut rehottaa luonnotilassaan.

Puutarhurin mökki


Tuo puu oli meistä ihan huikean hieno!

Nykyiset omistajat Juhani ja Anne-Marie Hörtsänä ovat olleet kiinnostuneita arboretumin kunnostamisesta ja tekevät yhteistyötä puutarhuri Esa Kallion kanssa, joka työskenteleekin nyt Hörtsänässä. Hän on raivannut puistoa vuodesta 2015 ja työskentelee lähinnä yksin.
Beiben kanssa hänet näimmekin työn touhussa ja harmittaa, kun emme käyneet häntä tervehtimässä. Jotenkin ajattelimme, että häiritsemme häntä.

Meille tuli mieleen sen oksista ihan...

... koralliriutat! Eikö vain?

Sille löytyi onneksi nimikin!

Hörtsänää ei ole tarkoitus raivata entiseen loistoonsa. Mutta pelastaa vanhoja kasveja ja istuttaa sinne sellaista, mitä siellä on aikanaan, sen loistoaikoina kasvanut.
Puiston yläosissa olikin ihan selkeästi nähtävissä, että raivaus on tuottanut tulosta ja hienoja kivillä pengerrettyjä istutusalueita oli entisöity.


Illakko

Hörtsänän tunnusmerkkejä ovatkin luonnonkivipengerrykset ja -portaat. Myös myllynkiviä oli sijoitettuina siellä täällä kasvillisuuden seassa.
Keramiikkataidetta oli mielestämme kivasti ja liikaa häiritsemättä puiden ja pensaiden juurilla.




Hörtsänän kiehtovuutta ei heikennä suinkaan sen hieman surullinenkin historia. Mutta myös puistossa oleva, melkein kosketeltavan mystinen tunnelma tekee siitä kyllä mielettömän mielenkiintoisen matkailukohteen. Aiomme kyllä vierailla Hörtsänässä jatkossakin, ihan vain koska se on todella hieno paikka!


HÖRTSÄNÄN ARBORETUM

Onnisjärventie 11, 35300 Orivesi

16 kommenttia:

  1. Erittäin mielenkiintoinen kohde, kiitos vinkistä! Tuonne haluan päästä käymään. Kiehtova paikka historioineen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan varmasti sellainen paikka, mistä sinä pidät!

      Poista
  2. Minäkin katsoin Egenland-ohjelmat ja kirjasin ylös monia mielenkiintoisia paikkoja vierailukohteiksi. Kuinkahan paljon Suomesta vastaavia löytyy vielä lisää, sillä tuskin kaikista oli vinkkejä laitettu. Joistakin kohteista jäi jopa tiedonnälkä, vaan mikäpä estää etsimästä sitä itse lisää.
    Hörtsänä jäi myös mieleen. Kuvien perusteella se on suurempi paikka, mitä ohjelmasta sai käsityksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Egenland -ohjelman nettisivuilla saa ilmiantaa uudelle tuotantokaudelle lisää kohteita. Minäkin muutamia kivoja juttuja tietäisin näiltä seuduilta!

      Hörtsänä on muutaman hehtaarin kokoinen, Siellä on niin paljon kaikenlaisia polkuja, mitkä risteilevät pitkin poikin ja niiden varrella on tosi paljon kaikkea nähtävää, vähän niinkuin piilossa.

      Poista
  3. Upeita kuvia ja voi millainen paikka tuo Hörtsänä on! Olisi kyllä vaikka mitä nähtävää ja ihasteltavaa! Kiitos kun pääsi kuvin mukaan:) Mukavaa päivää sinne teille♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Upea paikka, jolla upea tarina! Täynnä kaikenlaisia "piilopaikkoja" ja mystistä tunnelmaa. =D

      Poista
  4. Kivan kuuloinen ja näköinen paikka. En olllut tuollaisesta ohjelmasta edes kuullutkaan! Mukavaa juhannusta teille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hörtsänä on hieno paikka, joka ansaitsee arvoisensa kohtelun.

      Egenland on Ylen ohjelmia ja on tosiaan Areenassa katsottavissa. Suosittelen! Voit vaikka löytää jotain mielenkiintoisia kohteita teidän läheltä.

      Poista
  5. Kyllä on hienon näköinen paikka! Mietin olisiko tuo puu kuitenkin saarni, mitä meinasit jalavaksi?

    Mä oon kattonu jonkun jakson Egenlandia, ainakin sen mikä on täältä kulmilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno, salainen puutarha!

      Muuten saattaa ollakkin saarni, sellaista ainakin kuvasin. Otin myös kynäjalavasta kuvan, mutta se taisi olla tuo missä Beibekin näkyy! ='D

      Odotan kyllä uutta tuotantokautta. Tässä edellesessäkin oli monta sellaista paikkaa, missä haluaisin käydä. Mutta ovat pirulaiset niin kaukana! =D

      Poista
  6. Olikin tosi mielenkiintoinen paikka ja tässä ihan lähellä! Tuota Egenlandia en ole katsellut - aika menee siivillä puuhastellessa, täytyy Areenasta katsoa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No älä muuta sano . Kerrankin on jotain kiinnostavaa lähellä! 😃

      Sepä se , kun on kokoajan kiiruita. Mekin tosiaan katteltiin ne kaikki osat Areenasta jo talvella kun sinne tulivat etukäteen .

      Poista
  7. Hei, jalava ei ole kuvassa, vaan Mantsurian jalopähkinä, sata vuotias puu. Jaakko kävi maamieskoulun, ei puutarhuriksi suoranaisesti eikä Hugon kiinnostus puistoon koskaan hiipunut. Se oli hänen kolmas lapsensa, vaan vanhuus ja sairaus veivät työkyvyn.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tiedosta, on kyllä hieno puu !

      Okei, sinulla taitaa olla lähipiirin tietoa. Itse poimin noita tietoja tuosta Ylen jutusta. Kiitos tästäkin tarkennuksesta!

      Poista
  8. Kävin Hörtsänän Arboretumissa eilen. Vallan mahtava paikka! Tota, että sinneei huonosti liikkuvi9lla ole asiaa kapeitten ja jyrkkienkin polkujen vupoksi. Näin kumminkin aika paljonpuiston aluetta. Tulen uudelleenkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä on pakko itsekin vierailla uudelleen tänä kesänä. Käyn kuitenkin jatkuvasti Orivedellä rehuja elukoille hakemassa siinä ihan muutaman kilometrin päässä.

      Poista