keskiviikko 27. toukokuuta 2020

Kun "piipoauto"" mummulassa kävi!



Illalla Kuukuna söi makkaraa
mummulassa ihan tietämättömänä
mitä aamulla tapahtuisikaan!

Kuukuna on konemies henkeen ja vereen! Häntä kiinnostavat kaikki isot työkoneet, rekat, hälytysajoneuvot ja muut millä voi tehdä "hommii".

No mutta, mikäs mummulan
pihaan ajoi!

"Iiso Piipoauto peruuttaa!
Piip, piip, piip!"

Kiinnostus autoihin on ollut hänellä ihan sisäsyntyistä. Hän on saanut itse valita lelunsa ja usein ne ovatkin olleet traktoreita ja kuormureita. Pojalle onkin kertynyt aikas laaja valikoima rekkoja, poliisiautoja, tukkiautoja ja muita millä voi tehdä "hommii".

On siinä pojalla ihmettelemistä!

Beibe on purkanut viikkotolkulla meidän puimalan lattiaa, sorittanut sitä, laittanut stryroksit routaeristeeksi ja verkottanut lattian. Neljän viikon "puuhastelun" jälkeen oli aika valaa uusi lattia.



Koska yli 40 neliön lattiaan ei ollut mitään järkeä alkaa itse kuraa myllyllä pyörittämään, tilattiin 5 kuutiota valmista betonia lattiavalua varten. Näin säätettiin rahaa, aikaa ja ihan järjetön määrä työtä!

"Letku korkee!"

Kuukuna on jostain syystä ihastunut betoniautoihin. Hän on itse hiekkalaatikkoleikeissään tehnyt "piipoauton" laittamalla ämpärin leikkikuorma-auton lavalle. Ihailtavaa kekseliäisyyttä 2-vuotiaalta!
Mummu onneksi löysi hiekkaleikkeihin Plaston betoniauton ja se on ollutkin kovassa käytössä.

Pappa laittaa "piipoa" letkulla!


Kuukuna on jopa ehdottanut, että mummun käsivarteen tehtäisiin "piipotatu" eli betoniautotatuointi ja pojan mielestä papan pitäisi se piirtään! Voi luoja ton pojan juttuja!
Vaikka tämä mummu onkin valmis tekemään melkein mitä tahansa tuon kullanmurun eteen, en ehkä kuitenkaan aio ottaa kyseistä tatuointia. Tai no, never say never! ='D

"Iiiso piipoauto!"

No, se oli selvää, että kun kerran oli mahdollista ottaa poika mummulaan yökylään betoniautoa katsomaan, niin näin tehtiin. Kuukuna tuli sunnuntaina ja illalla ajeltiin papan kanssa traktorilla eli "paapalla" ja grillattiin makkaraa.
Aamulla betoniauton oli määrä tulla klo 8 ja herättelinkin poikaa ajoissa, jotta oltaisiin ehditty aamupuuro syömään ennen h-hetkeä.


Mutta betoniauto olikin ajoissa ja poika ei ehtinyt vetäisemään kuin nopean pussismoothien ja mukin maitoa. Ei ole ulkovaatteet menneet pojan päälle koskaan niin nopeasti kuin nyt, kun piti lähteä autoa ihmettelemään!

1,5 tuntia kesti betonin pumppaaminen ja tasoittaminen
autosta. Itse myllyllä pyörittäen se olisi kestänyt koko
päivän.

Mutta olihan se betoniauto iso ja hieman pelottavakin! Korkealle nouseva letku oli jännä ja välillä piti tulla mummun syliin katselemaan. Kun jännitys nousi liian kovaksi, käytiin välillä ruokkimassa eläimiä ja katseltiin kauempaa kun "piipoauto teki hommii".

Välillä rehunjakohommia jännitystä lieventämään!

Ja välillä piti käydä kurkkimassa!

Olihan se nyt aikas viritys ihan aikuisenkin silmissä!

Tunnin verran ihmeteltiin Kuukunan kanssa hommia ja sitten pojan tuli nälkä. Onneksi mummu oli ehtinyt puuron tehdä jo aamulla, joten banaani vain muusiksi kaurapuuroon ja ääntä kohden.

Ei tarvinnut tuputtaa yhtään!

Puuron jälkeen lähdettiin vielä ulos katsomaan betoniauton pesua ja sanomaan heipat "piipoautolle".  Kun auto oli lähtenyt pihasta, Kuukuna meni miesten kanssa pesemään saunalle työkaluja. Vesiletkun pitäminen on nyt niin kova juttu pojalle!

"Hei, hei piipoauto!"

Meillä oli oikein betonilattiamies tekemässä ja liippaamassa lattian. Hän on jo eläkkeellä oleva naapurimme, mutta tekee edelleen näitä hommia. Hän on ollut aikanaan tekemässä Koskikeskuksen lattioita, Taysin helikopteritasannetta ja vaikka mitä! Kyllä nyt tuli meidänkin puimalan lattia tehtyä sitten viimeisen päälle ammattilaisella!

Jätski maistui kasvimaalla istuskellen jännittävän aamun
päätteeksi!

Tytärkin tuli Ompun kanssa Kuukunaa kotiin hakemaan. Kyllä oli pojalla äidilleen kerrottavaa!
Omppu on alkanut jo olemaan hieman hereillä ja ihmettelee asioita silmät auki. Hänen kanssaan pystyy jo vähän seurustelemaan. Tyttö on niin suloinen! <3


Omppu-kulta!<3

En tiedä, kumpi oli väsyneempi tämän betoniautojutun takia; mummu vai Kuukuna! Mutta olihan se nyt mahtavaa, että minulla oli mahdollisuus ottaa poika meille betoniautoa katsomaan. Toivottavasti tälläisistä jutuista jää Kuukunalle hyviä lapsuudenmuistoja.

Poika on viime aikoina ronklannut ruuasta. Mutta nyt
meni jopa makaronilaatikon lihat! Taisi jännä päivä
tehdä nälän. Ja sehän se on paras mauste!

Illalla, kun lasten äänet oli vaienneet Leppämäessä, mummu ja pappa lämmitti saunan. Mutta ennen sitä, Beibe vielä kostutti betonivalun sumuttamalla vettä painepesurilla lattialle. Betoni tuli lattiaan reilun 10 cm kerros ja se saa kuivua useamman viikon ennen kuin sinne aletaan millään painavammalla ajelemaan. Viisaammat sanovat, että betonin kestää kuivua 1cm/vko.
Mutta nyt pari päivää valun jälkeen lattia ainakin näyttää hyvältä ja halkeamia ei ole tullut.

Kuvakulma näyttää, että tila olisi tosi pieni, Mutta se on
tosiaan 42 neliötä. Meidän kaksi traktoria ja lukematon
määrä roinaa säilytetään täällä.

10 kommenttia:

  1. Mahtava kokemus pikkumiehelle. Jostain kumman syystä ne autot pakkaa poikien käsiin osuvan leikkilaatikosta. Jos ei muuten muista tapahtumaa isompana, niin ainakin hienot kuvat on muistona päivästä.
    Lapsenlapset on niin parasta antia elämässä täälläkin juuri nyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelin, että jos ei kauan muista, niin hetkessä ainakin oli jännää!

      Kyllä tuon pojan kanssa on mukava olla ja hänen juttujaan kuunnella. Mutta kyllä minä olen aina niin väsynyt, kun hän lähtee kotiin! ='D

      Poista
  2. Ei tarvitse pientä poikaa hoblobeihin viedä kun omassa pihapiirissä on paljon mielenkiintoisempaa seurattavaa. Varmasti Kuukunalle jäi kivat muistot tapahtumasta. Ja mummu sai kaupanpäällisiksi sylitellä pikkuista tyttöäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Poika on niin energinen, että menee pitkin seiniä, jos ei pääse ulkona juoksemaan. Onneksi kotonaankin on leikkipuisto lähellä ja siellä iso hiekkalaatikko, missä Kuukuna viihtyy.

      Olihan se aivan ihanaa seurata, kuinka innoissaan poika oli betoniautosta. Ja kuinka se kuitenkin jännittikin niin paljon, että ihan välillä itkettikin!

      Poista
  3. Oi millainen kokemus pienelle konemiehelle, tuon varmasti muistaa pitkään ja kerrottavaa riittää! Se lasten innostus asioihin on niin suloista katsottavaa:) Suloinen on pikkuinen vauvakin, ihania ovat kun antavat niitä ensi hymyjään,vauvakasvoja ja ilmeitä voisi seurata vaikka koko päivän! Aurinkoista viikon jatkoa ja mukavia toukokuun viimeisiä päiviä♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä välillä vähän liiankin jännittävä kokemus, kun piti mennä nurkankin takaa katselemaan!

      Omppu alkaa muuttumaan vastasyntyneen näköisestä pikkuvauvaksi ja kasvonpiirteet alkavat personoitumaan. Kyllä isoveljen näköä silti löytyy!

      Poista
  4. How cute your boy. I smiled at the picture when he looked from the porch and the picture when he smiled. So cute.

    Greetings to you and your family from Indonesia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank's your kind words! Kuukuna is my daughter's son and i'm he's granny. He is cute boy! <3



      Poista
  5. Aivan mahtava tatuointi-idea :-D Ei varmaan tulisi toista samanlaista vastaan :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä me ollaan naurettu tolle tatuointijutulle! ='D Mutta mitä enemmän sitä alkaa miettimään, sitä paremmalta ajatus alkaa tuntumaan. Kuten sanottu, never say never! ;D

      Poista