perjantai 22. toukokuuta 2020

Lintuaiheinen, kolmen kohteen luontokierros Eräjärvellä!




Sain viikko takaperin sähköpostia Pajulantien varressa monena kesänä Taidemyllyä luotsanneelta Tuulalta. Hän vinkkasi minulle TaituE tapahtumasta, joka järjestettäisiin Eräjärvellä tänä vuonna hieman poikkeavasti. Eräjärveläiset yhdistykset ja tahot ovat koonneet kolmen lintuaiheisen kohteen luontonäyttelyn, joka kierretään itsenäisesti.



Eräjärvellä on paljon isoja peltoaukeita, missä näkee keväisin paljon muuttomatkalla olevia lintuja. Järviä ja lampiakin löytyy, joten lintuaiheinen luontokohdekierros on kyllä oikeassa paikassa!




Kävimme Beiben kanssa kiertämässä kaikki kolme kohdetta, jotka sijaitsevat noin 10 kilometrin alueen sisällä. Tietysti ne voi kiertää vaikka pyöräillen tai kävellen, mutta suosittelen oman auton käyttöä, jos tulet muilta paikkakunnilta. Eräjärvelle ei taida kovin kummoiset julkisen liikenteen yhteydet olla!



Täytyy kyllä taas ihailla Eräjärveläisten yhteisöllisyyttä ja kekseliäisyyttä! Täällä seudulla on muutenkin paljon pieniä tapahtumia varsinkin kesällä. Mutta ihanaa, että näin poikkeusajallekkin on keksitty tekemistä ja itsenäisesti kierrettäviä tapahtumia. Näin saadaan erilaiset tapahtumat pysymään hengissä ja ihmisten mielissä jatkossakin!



Ensimmäinen rasti oli Vihasjärjen kyläpuistossa. Sieltä löytyi kysymyksiä Suomen kansalliseläimistä ja -kasveista ja olipa perhosten tunnistustehtäväkin. Lasten kanssa puistossa voi viivähtää keinuissa ja pienessä hiekkakasassa leikkien. Omien eväiden syömiseen on mahdollisuus penkeillä pöydän ääressä levähtäen.

Tiedätkö kaikki Suomen kansalliseläimet, -kasvit,- kivet ja sun muut? Oikeat vastaukset
löydät postauksen lopusta!








Toinen piste oli pienen lammen rantaan rakennetulla lintutornilla. Lammella oli paikalle tullessamme sorsia ja joutsenia, jotka katsoivat parhaimmaksi häippästä häirittyinä. Mutta kanadanhanhipariskunta uiskenteli lammella seitsemän poikasen kanssa! Olimme aivan ihmeissämme, että niillä oli jo niin isot poikaset.



Huono kännyräpsy meistä poispäin kiiruhtavasta
hanhiperheestä!


Tornille pääsi helposti pellon ja lammen reunaa pitkin. Huonoimmille paikoille oli tehty pitkospuita ja siltoja. Kannattaa kuitenkin varautua ihan kunnon jalkineilla tornille lähteissään.





Itse torniin emme kumpikaan kiivenneet. Torni näytti erittäin tukevalta ja hyvin tehdyltä. Mutta tikkaat olivat sen näköiset, että mietitytti kestääkö ne tälläisiä satakiloisia isoja ihmisiä. Ja joka tapauksessa minä en olisi varmaan päässyt turvallisesti nivelvaivaisena torniin ja varsinkaan sieltä alas. Koska minulla ei polvet taivu, niin katsoin parhaaksi olla kiipeämättä.


Lintuja voi bongailla vaikkapa keinutuolissa istuen!


Kierroksen kolmas kohde oli Taidemylly, josta olen kirjoittanut parikin postausta. Se on jotenkin ihanan sympaattinen, pieni paikka. Poikkeamme siellä aina, kun vain tiedämme siellä jotain tapahtumaa olevan. Alla linkit myllystä tekemiini postauksiin.



Ihana, pieni Taidemylly
Tellen taidemylly



Myllyyn ei nyt päässyt sisälle, vaan näyttelyä oli pienesti koottu ulkopuolelle. Lintujen kuvia ja tietoa myllyn historiasta löytyi ikkunoista ja seiniltä. Pieni koski myllyn takana virtasi vuolaana ja se on kyllä tosi kaunis!

Myllyn historiaa!



Alla kuvaus itsenäisesti kierrettävästä kolmen luontokohteen ulkoilmanäyttelystä. Teksti on Eräjärven paikallislehti Purkiaisesta. Tekstistä löytyy kohteiden osoitteet ja kuinka kauan näyttelyt ovat avoinna yleisölle.

Beibe ihailemassa virtaa!




Paikoissa muistutettiin selkeästi siitä, miten näin poikkeusaikana tulee käyttäytyä kohdatessa muita vierailijoita. Muistetaan siis turvavälit, käsi- ja yskimishygienia, sekä se ettei kipeänä lähdetä yleisille paikoille.




Käykää ihmeessä kiertämässä nämä ihanat, pienet luontokohteet!





Poikkeuskevääseen Järvenpään ja Vihasjärven peltomaisemiin liitelee Mini-TaituE! 



Löydä peltilintu Puistosta, bongaa oikeita siivekkäitä lintutornista ja kuule kosken kuohuja ja linnun liverrystä Taidemyllyn ympäristössä 10.5. - 14.6..2020.

Eräjärven seudun vanhemmat ry (ESV) järjesti keväällä 2019 TaituE-tapahtuman Eräjärven Eerolassa. Lasten taulujen näyttelyn ja paikallisten taideteosten huutokaupan sisältänyt tapahtuma saa nyt jatkoa tähän poikkeuskevääseen sopivana ulkoilmanäyttelynä. 



Mini-TaituE tarjoaa kolme lintuaiheista luontoelämystä, joihin voi tutustua joko yksittäin tai kaikki kolme kohdetta kiertäen. Ideaa innoitti ajatus luontopolusta, joka sisältää taidetta ja pieniä tehtävärasteja. Kulttuuristen elämysten mahdollisuudet ovat tänä keväänä rajallisia, mutta ohjeistuksia noudattaen luontokohteet tarjoavat onneksi mahdollisuuksia moneen. 



Vihasjärven Kyläpuistossa voi pysähtyä veistoksen ääreen, testata lintu- ja luontotuntemustaan ja löytää yllätyksiä. Lintutorni pian Haikan kaupan jälkeen Vedentaustantien varrella olevan pellon ja Suojoen vieressä kutsuu kiikaroimaan Eräjärven rantojen elämää. Pajulantien Taidemyllyn ympäristö on luontoelämys itsessään, ja nyt siellä voi tavata myös muutaman siivekkään sekä lisäksi saada tietoa myllyn historiasta sekä vuoden 2019 TaituE-tapahtumasta.

Tänä kesänä Pajulantiellä sijaitseva mylly on palvellut kymmenen vuotta Taidemyllynä, joten ulkoilmanäyttely juhlistaa myllyn moninaisia vaiheita. Unohtunut myllyrakennus kuoriutui piilostaan pensaiden takaa Telle ja Matti Tammisen sekä Jokelan perheen yhteistyönä, ja on rakennuksen kunnostamisen jälkeen tarjonnut tilat monille näyttelyille. Uusille ideoille on tilaa, ja seuraava vuosikymmen tuokin varmasti myllylle uusia visioita ja vivahteita.

Kevääseen kuuluvat lintuhavainnoinnit voi nyt ulottaa myös tähän ulkoilmanäyttelyyn. Kiikarit kaulaan, kamera taskuun, piirustus- tai maalaustarvikkeet kainaloon ja tutkimusmatkalle oman kylän maisemiin jalkautuen! Tarkemmat ohjeet Vihasjärven Kyläpuistosta, Järvenpääntien ja Laurilantien kulmauksessa. Muut kohteet: Taidemylly Pajulantie 130 ja lintutorni, Vedentaustantie 976, opastus Haikan kaupan viereisessä risteyksessä.

Luontokierroksella tulee noudattaa ohjeidenmukaista etäisyyttä mahdollisesti samaan aikaan liikkuviin retkeilijöihin sekä koskella ja lintutornilla perhekunnittain omalla vastuulla. Kunnioitetaan piharauhaa ja yksityisalueet merkitty kyltein. 

Yhteistyössä eräjärveläiset taiteen harrastajat, Eräjärven seudun vanhemmat sekä Järvenpään Vihasjärven kylätoimikunta.

Oikeat vastaukset! Montako tiesit?


Rakkauttaja ja maan antimia on saanut pitkästä aikaa uusia seuraajia. Olette sydämellisesti tervetulleita matkaan mukaan! <3

6 kommenttia:

  1. En tiennyt 4 ja 5, muut kyllä. Ja väittäisin, että se perhonen on kylläkin paatsamaSINIsiipi, mutta en nyt ihan vannomaan mene. Mun mielestä kansallisperhonen on kuitenkin nimenomaan SINIsiipi, ehkä se SINI on tuosta jäänyt pois?

    Mukava kierros tuollainen. Olisipa lähempänä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tiesin kaikki. Kieloa vähän epäröin. Joo, paatsamasinisiipi pitäisi olla!

      Poista
  2. Aah, kyllä alkaisi olla jo patoutunutta tarvetta tapahtumiin ja muuhunkin(ravintolassa ruokailuun). Toivottavasti kohta uskaltaa mennä jonnekkin. Mutta nuokin paikat, vaikka ovat kivoja, ovat liian kaukana.
    Tuon kyselystä kyllä tiesin muut, mutta 7 ja 9, ainakin 9 oli outo. Ehkä graniitin ois älynnyt jos ois vähän miettinyt. Nokkosperhosta ja ohdakeperhosta olen kyllä nähnyt, mut en tiedä paatsamaperhosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän se alkaa tietysti tympimään, kun samoja nurkkia pyörii. Minulla ei silleen ole kyllä mitään tarvetta lähteä ihmisten ilmoille sosiaalisuuden vuoksi. Päinvastoin minusta tuntuu, että ahdistun entistä enemmän väenpaljoudesta. Ja sitä muuten alkaa olemaan, ainakin kauppojen puutarhaosastoilla. Hankkijalla piti käydä rehuja ostamassa, mutta en sitten niitä jäänyt jonottelemaan. Ei taida ravintolat olla koronanlevityspaikkoja, vaan puutarhamyymälät! ='D

      Poista
  3. Kiitos Marketta, tämä olikin kiva, juuri tähän kesään sopiva vinkki! Enpä olisi tästä aiemmin tiennyt, vaikka "reviirilläni" onkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä ja kiva kun täältä huomasit!

      Näitä ilmoitellaan vaan kauppojen ilmoitustauluilla ja pienessä paikallislehdessä. Minä sain tällä kertaa "sisäpiirin tietoa"! ;'D

      Poista