sunnuntai 13. joulukuuta 2020

Taas on yksi Lucian päivä takana!

 

Hehku-tontun joulukalenterissa instan
puolella enkelit
lauloivat Santa Luciaa.

Minulla on ollut tapana tehdä joka vuosi syntymäpäiväpostaus. Niitä on ollut tosi kiva lueskella jälkeen päin. Millä mielellä olen ollut minäkin vuonna vanhetessani.

En ollut toivonut mitään joululahjaa, mutta
Beibe oli hankkinut minulle 
lämpökompostorin. Huomatkaa Bowie-puukko,
millä avaan pakettia. Sen on Beibe tehnyt itse.

Siinä hänen pyhyytensä ruokkii lampaita
rikki revenneessä takissa. Ei ole ylpistynyt
tämä Lucia!

Yleisesti otan vanhenemiseni ihan kevyesti. En voi myöntää, etteikö se hieman kamalalta tuntuisi aina välillä. Mutta olen ajatellut, että kun täyttää vuosia, on ainakin vielä hengissä. Asiat siis voisi olla huonomminkin!

Ja kun kynttiläkruunua ei ole saatavilla, 
voi heittää päähänsä vaikka
katajakranssin.

Kakkukin oli vaatimaton päältä, mutta hyvää
sisältä.

Tein joskus sellaisen päätöksen, että on ainakin kaksi asiaa, mihin en voi itse vaikuttaa. Toinen on vallitseva säätila ja toinen on oma vanhenemiseni. Näitä asioita on turha ottaa raskaasti, koska ne vain ovat. Itseään vain kiusaa, kun miettii kuinka synkkää ulkona on ja miten vanha sitä onkaan.

Ostin itselleni virkatun kruunun.

Synttärikahveilla maisteltiin tyttären, omista
kirsikoistaan, tekemää likööriä.

Beibe teki hienon kynttilälyhdyn joululahjaksi
siskonsa perheelle.

Olen repinyt huumoria vuosien varrella tästä Lucian-päiväksi sattuneesta syntymäpäivästäni. Se on minusta hauskaa, toisia se saattaa ärsyttääkin. Mutta kyllä maailmaan huumoria mahtuu. Tälläistä vähän huonompaakin!

Kuukuna toi mummulle ruusuja. Hän halusi ne 
itse laittaa maljakkoon.

Kokintaitojen lisäksi hänessä on 
floristin vikaa!

Vuosien varrella vieraat ovat vähentyneet, sekä onnittelut. Mutta ei sillä niin väliä! Tänä vuonna nyt muutenkin juhlitaan kaikki juhlat ihan vain ydinperheen kanssa.
Mielenkiintoista kuitenkin huomata, että onnitteluja satoi somen kautta monelta, joka ei minua henkilökohtaisesti edes tunne. Silti ne lämmittivät kovasti! En kiillota somessa elämääni ja ehkä se siellä näkyykin. Aitoudesta olen saanut kiitosta, vaikka en someta kenenkään muun takia, kuin itseni. 
Tiedän, että vain minä itse tiedän kuka minä olen ja se riittää!

Lahjasuklaat tarjolle.

Laaduntarkkailua!


Tähän päivään mahtui paljon hienoja hetkiä. Yksi niistä oli, kun Kuukuna tuli ovesta sisälle ison ruusupuskan kanssa ja sanoi että "Iskä käski sanoa mummulle hyvää syntymäpäivää!". Oli kuulemma harjoiteltu ankarasti! ='D

Papan kanssa kuusta kaatamassa.

Ollaan saatu kaverilta hänen tekemänsä 
moottorisahaveistos. On tehty meidän
kaatuneesta koivusta. Nauroin Beibelle, että
loimuttaako hän pihatulella lohta!

Syötiin ensimmäisen kerran jouluruokia. Oli laatikkoja, rosollia ja tein Beiben pikkusiskolta saadusta sianniskasta pulled porkia. Olikin hyvää, mutta seuraavan kerran sitten jouluna.

Ompun kanssa on jo mukava leikkiä.

Likka istuukin jo niin hienosti!

Pikkusen on oksua leualla!

Beiben keskimmäisen siskon perhe kävivät kahvilla ja hakemassa joulukuusen meidän pellolta. Olikin kiva nähdä pitkästä aikaa!

Koko päivä herkuttelua!

Tyttären perhe otti myös kuusen.
Saas nähdä, selviääkö kuusi Mäyrävuoreen!

Kahviteltiin pitkän kaavan mukaan ja juteltiin mukavia. Kakkua, juustoja, keksejä ja vaikka mitä. Nyt onkin herkkukiintiö täynnä jouluun asti!

"Jorma Uotinen nuorempi" jäi mummulaan
joulukuusta koristelemaan.

Hyvin sujui, eikä yhtään koristetta mennyt rikki!



Hieno tuli!

Kuukuna jäi mummulaan yöksi ja hänen kanssaan koristeltiin yläkerran blig bling kuusi. Hieman jännitti, mitä siitäkin tulee. Tuleeko itkua, hammasten kiristelyä, rikkoutuneita koristeita ja kaatunut kuusi.
Mutta hienosti meni ja kuusi saatiin koristeltua. On tämä lastenlasten kanssa puuhailu vaan niin kivaa!

3. adventti!

Tälläinen synttäripostaus tällä kertaa! Jos sinua kiinnostaa edellisvuosien postaukset, ne löytyvät Lucia-neito -tunnisteen takaa.

Beiben näkemys Lucia-neidosta!

Leppämäki on hiljentynyt vieraista, Kuukuna nukkuu ja alan katsomaan Olavi Virta -elokuvaa Beiben kanssa. Pitäisiköhän kuitenkin syödä vielä jotain?

6 kommenttia:

  1. Ihanaa, kun olet oikeasti aito itsesi täällä somessakin! Aitous on parasta!! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin no, sinähän olet minuun tutustunut ihan livenäkin! <3

      Poista
  2. Onnittelut eilispäivän Lucia-neidolle!

    VastaaPoista
  3. Ilman tätä postausta oliskin ollut aika valju Lucian-päivä! Paljon Onnea vaikka jälkikäteen.
    Olavi Virtaa pitäisi katsoa vielä, kun silloin jäi katsomatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että piristi päivää!

      Olavi Virralla oli kyllä elokuvasta päätellen rankka elämä!

      Poista